Sinut on täten kutsuttu joulunviettoon järjestömme luokse. Luvassa on yllätyslahja sinulle, joten tulethan? Odotamme sinua tämän kutsun mukana tulevan kartan osoittamaan paikkaan iltakymmeneksi jouluaattoiltana.
Terveisin Akatsuki
”Mikä huono vitsi tämäkin nyt on olevinaan…” Sasuke murahti luettuaan kutsun ties kuinka monetta kertaa, viskaten sen lopulta edessään olevalle pöydälle, jonka ääressä hän istui. ’Väliäkö sillä, onko kaikilla Akatsukin jäsenillä on ruuvit hieman löysällä, vai ovatko he muuten vain olevinaan ystävällisiä. Minähän en ole menossa, varsinkaan, kun Itachi on siellä’, hän ajatteli. ’Mutta toisaalta, voisi se olla ihan hauskaakin härnätä isoveikkaa vähäsen… Ja hän varmasti olettaa, etten uskalla tulla…’ ”Mutta minäpä näytän hänelle, että hän on väärässä!” Sasuke huudahti, nousi seisomaan ja käveli huoneeseensa, jättäen kutsun lojumaan pöydälle. Pitihän sitä valmistautua edes jotenkin, kun nämä niin kutsutut juhlat olivat jo seuraavana päivänä.
Seuraavana iltana Sasuke maleksi kohti paikkaa, jonka Akatsuki oli merkinnyt lähettämäänsä karttaan. ’Mikäköhän se ”yllätyslahja” on olevinaan? Ajatuskin siitä, että Akatsuki ylipäätänsä antaisi mitään lahjoja edes jouluna kuulostaa todella oudolta, mutta tämä se vasta outoa onkin! No, saanpahan tietää sen pian’, hän ajatteli saapuessaan karttaan merkittyyn paikkaan. Ympärilleen katsellessaan Sasuke pani merkille, ettei paikka ollut sen kummoisempi kuin hän oli olettanutkaan. Tämä ”salainen piilopaikka” oli ihan tavallisen näköinen rakennus, mitä nyt vain hieman epätavallisen syrjässä. Eikä se sitä paitsi enää ollut edes täysin salainen, tiesihän Sasuke sen sijainnin. ’No, täällä sitä sitten ollaan’, hän ajatteli, käveli ovelle, huokaisi ja koputti. Hetken päästä ovi avattiin ja oviaukossa seisoi - kuka muukaan kuin Itachi. ”Tervetuloa, pikkuveli”, vanhempi Uchiha toivotti ja siirtyi sivummalle päästääkseen veljensä sisälle. ’Ei voi olla totta…’ Sasuke huokaisi mielessään, mutta astui kuitenkin sisälle ja nyökkäsi Itachille sen merkiksi, että oli kyllä kuullut tämän lausuman kohteliaisuuden, muttei vaivautuisi vastaamaan.
Sisälle salintapaiseen asteltuaan hän antoi katseensa kiertää ympäri huonetta, vain todetakseen, että olivat akatsukilaiset ainakin jaksaneet koristella paikan juhlakuntoon. Huoneessa kaikui hiljainen puheensorina, kun osa jäsenistä keskusteli ties mistä turhanpäiväisistä aiheista – tai no, se oli ainakin Sasuken mielipide. Hän jäi tylsistyneenä seisoskelemaan sivummalle, kunnes Akatsukin johtaja Pain tuli hänen taakseen ja sanoi: ”Lupasimme sinulle yllätyslahjan, joten seuraisitko minua?” ”Miten vain”, Sasuke tokaisi ja lähti seuraamaan Painia salin poikki, käytävää pitkiin erään huoneen ovelle. Pain avasi oven, ja viittoi siihen malliin, että Sasuke tajusi tämän haluavan hänen menevän sisälle pimeään huoneeseen. Hän kohautti hartioitaan ja asteli sisälle huoneeseen sen kummemmin ajattelematta. Yhtäkkiä ovi paukahti kiinni ja Sasuke kuuli avaimen kääntyvän lukossa. ’Ei helvetti, mikä kusipää’, Sasuke ajatteli vihaisena, ja oli juuri aikeissa huutaa kaikki tietämänsä haukkumasanat ehkä vielä oven toisella puolella olevalle Painille, hän kuuli hiljaisen äänen. ”Kuka olet?”
Sasuke hätkähti hieman. Huoneessa oli siis joku muukin. ”Mitä se sinulle kuuluu, kuka minä olen?” hän ärähti, yhä vihaisena koko Akatsukille. ”Ajattelin vain… Äänesi kuulostaa muuten tutulta”, tuntematon poika sanoi. Tarkemmin mietittyään Sasukekin totesi tuntevansa pojan äänen. ’Älä vaan sano että…’ ”Ethän vain satu olemaan Uzumaki Naruto?” Sasuke kysyi antaen äänensävyllään sellaisen vaikutelman, että jos toinen poika vastaisi myöntävästi, ei siitä seuraisi mitään hyvää. ”Öh… Kyllä”, poika sanoi, olettaen, että saisi seuraavaksi turpiinsa. ”Jaa. Kuten varmaan jo tajusitkin, olen Sasuke”, oli kuitenkin se tokaisu, jonka hän sai vastaukseksi. ”Tuota, Sasuke… Käteni ovat sidottuna, ja ajattelin, että jos voisit…” Naruto sanoi hieman kierrellen, mutta Sasuke tajusi pointin. ”Hyvä on, hyvä on”, hän sanoi huokaisten. Hän navigoi tiensä hämärään jo hieman tottuneiden silmiensä ja toisen pojan äänen avulla tämän luokse, etsi tunnustellen tämän käsiä sitovan köydenpätkän solmun, avasi sen tottunein, joskin pimeyden vuoksi ajoittain epäröivin sormin ja viskasi köyden sivuun.
”Kiitos”, Naruto sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ja oli onnellinen, että huoneessa oli pimeää, sillä muuten Sasuke huomaisi hänen poskilleen toisen pojan kosketuksen vuoksi nousseen punan. Sasuke mumisi vastaukseksi jotain epäselvää siitä, että Naruto oli täysi idiootti. Yhtäkkiä huoneen valot välähtivät päälle, ja molemmat huomasivat hetken ihmettelyn jälkeen, että heidän yläpuolelleen oli ripustettu mistelinoksa. Naruto nielaisi. ’Tästä ei voi seurata mitään hyvää’, hän ajatteli hermostuneena. Sasuken ääni kuitenkin keskeytti hänen ajatuksensa. ”Mistelinoksan alla kuuluu suudella, eikö?” Naruto ei ehtinyt vastata ennen kuin tunsi Sasuken painavan pehmeän suudelman hänen huulilleen. Yllätyksestä toivuttuaan hän kuitenkin vastasi suudelmaan. Ennen kuin Naruto huomasikaan, oli toinen Sasuken käsistä hakeutunut hänen alaselkänsä kohdalle, ja toinen silitteli hänen vaaleita hiuksiaan. Enää Sasuke ei ajatellut ”yllätyslahjansa” olevan niin paha asia.
”Vau, Sasuke tosiaankin on homo”, sini-ihoinen, haimainen mies kuiskasi työparilleen heidän katsoessaan suutelevia poikia valvontakameran kautta. ”Niin, mitä minä sanoin. Kyllähän minä pikkuveljeni tunnen”, toinen, tummahiuksinen mies sanoi virnistäen. ”Oli tosi hyvä idea sinulta järjestää nämä ’juhlat’, jotta saisimme hänet vihdoinkin ulos kaapista, Itachi”, sini-ihoinen mies tokaisi. ”Totta, Kisame, vaikka itse sanonkin”, Uchiha naurahti.