A/N: Kirjoitettu alunperin vuonna 2007. Tämä on haastefic, eli kirjoitin sitä, mitä minulta pyydettiin. Tästä syystä tämä on hieman AU, Pokémon-pelejä ja pelikoneita tuskin nimittäin Amestriksessa kuuluisi olla.
--------------------------------------------------------------------------------------
Aurinko paistoi ja linnut lauloivat kaupungin yllä Rizan kävellessä tietä pitkin Black Hayaten kanssa. Oli suorastaan täydellinen ilma hänen vapaapäivälleen ja Riza oli erittäin hyvällä tuulella. Kello ei ollut vielä paljoakaan, joten hänellä oli käytännössä vielä koko loppupäivä aikaa tehdä ihan mitä hän halusi, kerrankin.

Ainut asia, mikä Rizan päivästä puuttui, oli eräs tietty eversti. Oli totta, että Roy ajoi hänet mielipuolisuuden partaalle melko usein, mutta tämä oli silti erittäin tärkeä pikku palanen Rizan elämää. Okei, iso palanen. No hyvä on, Rizan elämä käytännöllisesti katsoen pyöri Royn ympärillä! Nyt kun se oli myönnetty, niin voisiko herra Mustang ilmaantua jo paikalle jostain, että Rizan päivä saisi pisteen iin päälle?

Riza tempaantui ajatuksistaan Black Hayaten haukahtaessa. Vaaleahiuksinen nainen vilkaisi koiraansa ja sen jälkeen siihen suuntaan, johon kyseisen eläimen katse oli suunnattu.

Peliliikkeen edessä ikkunalasia tuijottamassa oli juuri Rizan mieltä vaivannut mies, eversti Roy Mustang. Tämän kasvoilla oli synkeähkö ilme ja tämä katsoi edessään olevaa lasia syyttävästi, ikään kuin kaikki paha maailmassa oli sen vika. Rizan huulet vääntyivät huvittuneeseen hymyyn ja hän suuntasi askeleensa everstin suuntaan. Vaihteeksi elämä päätti olla hänen puolellaan.

”Hyvää huomenta, eversti”, Riza tervehti iloisesti, Black Hayaten hyppiessä nuolemaan Royn sormia. Mustahiuksinen mies käänsi katseensa Rizaan ja loihti kasvoilleen pienen hymyn.

”Huomenta, luutnantti”, hän vastasi. Hän hymyili aikansa, kunnes antoi periksi masennukselleen ja huokaisi raskaasti. Riza kohotti toista kulmakarvaansa ja seisoi hiljaa everstin vieressä. Kyllä tämä puhuisi.

”… aiot seisoa siinä, kunnes kerron mikä on ongelmana?” Roy varmisti alistuneella äänensävyllä, katsomatta Rizaan. Luutnantti nyökkäsi vakavana ja käsielkein kehotti Black Hayatea istumaan. Tämä voisi kestää. Roy vilkaisi koiraa, joka tottelevaisena istuutui omistajansa viereen, ja huokaisi vielä raskaammin.

”Seisot siinä vaikka koko loppupäivän jos sinun täytyy?” Roy kysyi retorisesti, jolloin Riza hymyili. Tulialkemisti painoi kämmenensä otsaansa vasten ja mutisi hetken itsekseen, ennen kuin kääntyi Rizan puoleen.

”Asia on nyt sillä lailla, että… kun… no, sinähän kyllä olet saanut minut kiinni pelaamasta Advancellani kesken työpäivän, joten se ei tule sinulle uutisena, mutta…” Roy takelteli, kasvot muuttuen koko ajan punaisemmiksi ja punaisemmiksi. Riza ei antanut huvittuneisuuden paistaa kasvoiltaan, sillä tämä tuntui olevan Roylle noloa jo valmiiksi.

”… minun linkkikaapelini hajosi eilen. En pysty kehittämään Graveleriani. Kaupassa ei ole yhtään kaapelia myynnissä!” Roy lopulta sai sanottua, eikä suostunut enää katsomaan Rizan suuntaan. Vaaleahiuksinen nainen kohotti toista kulmakarvaansa ja antoi hymyn karata kasvoilleen. Roy oli suloinen nolostuessaan.

”Voi teitä, eversti”, Riza sanoi ja laski kätensä Tulialkemistin olkapäälle. Roy mulkaisi Rizaa, mutta hänen ilmeensä muuttui ärtyneestä hämmentyneeksi hänen huomatessaan Rizan ilmeen, joka ei ollutkaan pilkkaava. Se oli enemmänkin oikeasti myötätuntoinen ja hieman… juonikas. Rizalla oli siis jotain mielessä.

”Tiedättekös, minulla on linkkikaapeli. Itse asiassa minullakin olisi pari Pokémonia, jotka voisi vaikka kehittääkin”, Riza sanoi iskien silmäänsä. Roy räpäytti silmiään hämmentyneenä, kunnes päätti olla kyseenalaistamatta tuuriaan ja virnisti.

”Hyvä on. Menemmekö?”

Pokémon-pelien pelaaminen ei ollut kuulunut Rizan alkuperäiseen suunnitelmaan vapaapäivänsä käyttämiseen, mutta mitä sitä ei rakkauden eteen tekisi?