Jouluinen, rauhallinen ja luminen Konoha näytti kutsuvalta. Kaikkialla on hiljaista ja kirkas tähtitaivas huokuu suorastaan romantiikkaa. Pakkanen paukkuu talojen nurkissa, mutta silti kaksi nuorta seisoivat keskellä kylmää keskusaukiota.

Lumi on syönyt kaiken
Routa raiskaa tämän maan

  Pinkkitukkainen tyttö seisoi vastakkain tummatukkaisen pojan kanssa. Naisen alulla valui kyynel pitkin tunnotonta poskea ja se kimalsi kuin timantti. Siltikin poika vain seisoi paikallaan ja katseli syyllisesti tytön hiljaista kärsimystä.
 Tyttö nosti päänsä niin nopeasti, että kyynel lensi pienessä kaaressa maahan. Silmät kimalsivat itkun jäljiltä, mutta silti hän tuijotti haastavasti takaisin.
 ”Sakura...” poika aloitti, mutta naisen alku ei antanut pojan jatkaa.
 ”Mene vaa! Emmä kaipais kuitenkaa sua! Lopeta tuo paskanjauhamine jo, Sasuke!” Sakura huusi. Silti huudosta kuulsi avunhuuto ja pelokas värinä. Vakuuttelusta huolimatta tyttö tiesi olevansa alakynnessä ja muutenkin hän oli huono valehtelussa. Katse siirtyi kuitenkin vähitellen takaisin maahan.

Mene vaan, mä voin kääntää pään

 Molempien nuorten sormet olivat tunnottomat, mutta siitä huolimatta he seisoivat vielä paikallaan. Kumpikaan ei aikonut lähteä ennen toista. Pian kuitenkin tyttö luovutti ja juoksi pojan luo. Sakura tarttui Sasuken kaulukseen ja veti hänet suudelmaan.  Sasuken silmät rävähtivät selälleen ja hän työnsi Sakuran pois
.
Sitä, mitä koitin sussa koskettaa
tajusin, ei oo olemassakaan.

 ”Älä Sakura! En mä voi tehä tätä. En mä enää voi jäädä tänne ku sain sen opiskelupaikan. Mun pitäis olla jo menossa,” Sasuke sanoi kuiskaten lopun.
Kylmyys nakersi jo sisintä ja Sakurasta tuntui kuin hän olisi kuolemaisillaan. Kylmä täytti hänen sisimpänsä.
 ”Mut älä jätä mua. Mä voin tulla vaik mu...” Sakura yritti sanoa, mutta nähtyään Sasuken ilmeen hän ei pystynyt enään jatkamaan. Kyllä hän tiesi jo Sasuken vastauksen, olihan Sakura kuullut sen ainakin jo sata, ellei tuhat kertaa.
 ”Mut eiks kaukosuhteet yleensä kestä. Ei se välimatka ois mikää ja voitais nähä viikonloppusin-” tyttö sanoi, kunnes hänet keskeytettiin:
 ”Oon sanonu tän aiemminki Sakura. Mä rakastan sua, mut emmä voi elää nii. Ja ei sulla ois varaa olla siellä, saatikka matkustaa joka viikonloppu. Opiskelet jo muutenki lääkikses täällä Konohas. Ei. En anna sun tuhota sun elämää.”

Voit sanoa mitä haluat
se ei tunnu, se ei kosketa

 ”Mikset sit oo jo menossa..?” kuului melkein vihamielinen kehotus Sakuran painottaessa jokaista sanaa. Sasuke katsoi hetken Sakuraa silmiin, sitten maahan. Nostaessaan katseensa takaisin Sakuraan, hän huomasi kylmäverisen katseen.

Toinen toistansa täällä jumaloi
ketään täysin ei silti saada voi

 ”Eksä kuullu? Mikset oo menossa?” Sakura toisti purevasti. Sasuke hätkähti ja otti pari askelta taaksepäin Sakurasta – kaiken varmuuden vuoksi. Tyttö nimittäin oli tunnettu juuri tulisesta tempperamentistaan.

Sä et ehdi juosta enää junaan viimeiseen
et ehdi enää, jos et jo mee

 Sakura otti askeleen taaksepäin ja kehotti viimeisen kerran:
 ”Mene vaan!”
Sasuke kääntyi, otti reppunsa ja lähti kävelemään juna-asemalle. Hän kuitenkin kääntyi vielä kerran katsomaan rakastamaansa tyttöä. Sakura seisoi päättäväisesti kuitenkin paikallaan katse maassa, ettei poika näkisi hänen kyyneliään.
 Sasuken kadottua nurkan taakse Sakura kaatui polvilteen. Hän tiesi, ettei poika enään palaisi takaisin.

Aina kovaa, ei ikinä pehmeää
enkeleitä ei meille riitäkkään

 Punaisia kyyneleitä tipahteli tasaiseen tahtiin vitivalkoiseen lumeen. Kaikkialla oli jälleen hiljaista.

A/N:Comment or I will stab you 'till you die! Rakkaudella~ ♥