tachi Uchiha ei tiennyt pahempaa tapaa herätä aamulla kuin järkyttävään krapulaan.
Hän oli juonut ihan liikaa viime iltana.
Oikeastaan Itachi oli juonut aivan liikaa joka ilta jo kolmen viikon ajan.

Mustahiuksinen nuorimies nousi ylös vaivalloisesti ja alkoi kompuroimaan pimeässä, yrittäen löytää valonkatkaisijaa.

Ehkä Kisame ja Hidan olivat oikeassa.
Itachin pitäisi lopettaa juominen sekä pitää taukoa Yakuza Universesta.

Kyseistä mafiajärjestöä johti mies, joka nimitti itseään no-oneksi.
Hänen oikea kätensä ja lähin alaisensa oli Pain, julma ja armoton mies.
Arvojärjesty oli selvä; jos et kunnioittanut ylempiarvoisiasi, pomo katkoo kaulasi katanallaan.

Itachi oli kolmanneksi uusin ja täten arvojärjestyksessä aika alhaalla.
Välillä hän mietti, miten joku Orochimarun kaltainen sadisti oli häntä ylempiarvoisempi.
Itachi löysi viimeinkin valokatkaisijan ja napsautti valot päälle.

Huokaisten nuorimies katsoi huonettaan:
tyhjiä sakepulloja pöydillä, verisiä vaatteita ympäri lattiaa,
veitsi-  ja ampuma- ase salkut myöskin pitkin lattiaa ja
Itachin harvinainen ja vanha perintökatana pilkotti hänen pitkän mustan nahkatakkinsa alta, joka tietenkin oli myös veressä.

Veriset vaatteet hänen pitäisi pahimmassa tapauksessa heittää pois, sillä ne olivat sotkeutuneet viime keikalla kun hänen oli määrä tappaa vastakkaisen Yakuza järjestön,
Konohagakuren, johtaja. Sitä naista he eivät saaneet hengiltä millään.

Korppihiuksinen käveli mitään miettimättä takkinsa luo,
nosti katanan sen alta ja katsoi miekan lohikäärmekuvioitua tuppea.
" Mitä hittoo se tossa teki..." mustahiuksinen nuorimies mutisi ja nähdessään miekan tuppeen kaiverretun nimen, muistot nousivat julmalla tavalla hänen mieleensä.
Itachi tietämättään kavahti muistoaan kahdesta ruumista puisella lattialla hänen edessään.

Miekan historia oli muutenkin täynnä tuskaa ja kärsimystä. Se oli aiheuttanut myös Itachille tuskaa ja ikäviä muistoja.
Mutta katana oli ainoa muisto hänelle perheestään.
Perheestä, jonka hän surmasi omin käsin.


Puhelimen pirinä havahdutti hänet muistoistaan.
Puhelin, yllätys yllätys, löytyi hänen veristen housujensa taskusta, lattialta.
" Itachi", hän mutisi puhelimeen, katsomatta edes kuka soittaa.
" Hei missä vitussa sä oikein luuraat!? Pomo katkoo sun kaulas kohta katanalla jos et oo tääl puolessa tunissa!" Hidan huusi hänen korvaansa.
" Älä hitto raivoo siel" Itachi sanoi vihaisesti päänsäryn käydessä yhä pahemmaksi.
" No vittu mä raivoon sulle niin paljo ku vaan haluun. Ala kalppii sielt!" Hidan huusi ja löi luurin Itachin korvaan.
" Helvetti..." Itachi mutisi
Hän heitti puhelimensa sängylleen ja alkoi etsimään ensitöikseen vahvinta särkylääkettä mitä vain omisti.

Lääkkeen otettuaan Itachi raivasi tiensä pienelle vaatekaapilleen ja alkoi etsiä jotain kelvollista päällepantavaa.
Kymmenen minuutin tuskallisen etsinnän jälkeen Itachi päätyi valkoiseen kauluspaitaan, mustiin farkkuihin ja tietenkin nilkkoihin ulottuvan nahkatakkinsa.
Viidessätoista minuutissa hän jo käveli kohti Yakuza Universen päämajaa.

 Ihmiset kiersivät  hänet kaukaa. Todella kaukaa.
Siinä osassa Tokiota Yakuzat olivat osa katukuvaa, joten tavalliset ihmiset osasivat karttaa oikeat kujat ja ihmiset.
Yakuzat tiesivät hankaluuksia.
 Ja yleensä kuolemaa, joten perheelliset yakuzat olivat harvassa.

Kävellessään Itachi kohensi katanaansa olallaan ja vajosi mietteisiinsä.
Kääntyessään kujalta tielle joku törmäsi Itachiin.
Korppihiuksinen heräsi ajatuksistaan.
" Anteeksi, olen todella pahoillani, herra", nuoren pojan ääni sanoi.
Itachi katsoi poikaan, joka oli törmännyt häneen.
Pojalla oli blondit hiukset, koulupuku ja pojan kohottaessa katseensa, Itachin katse kohtasi pojan vaaleansinisten silmien katseen.
Itachi erotti pojan katseesta ilkikurisuutta, hyväntuulisuutta ja jotakin muuta mitä hän ei osannut nimetä.
" Olen pahoillani että törmäsin teihin", poika sanoi vielä kerran, kumarsi ja lähti juosten pois. Viime hetkellä Itachi erotti pojan takin vasemmassa olkapäässä olevan kuvion.
Se oli Konohagakuren logo.
' No voi vittu...' Itachi ajatteli ja puri huultaan.
Jokaiselle Yakuza Universen jäsenelle oli annettu käsky tappaa jokaikinen Konohagakuren jäsen, jonka vain tapaisivat.
Mutta vaikka Itachi olisi pystynyt tappamaan pojan tuolta seisomaltaan, jokin esti häntä.
Sen sijaan Itachi lähti seuraamaan poikaa ihmismassaan.
Blondi pujotteli pitkin katuja ja kujia ja välillä hän vilkuili taakseen, kuin olisi tiennyt jonkun seuraavan itseään.
Itachi käveli kymmenen metriä blondin takana ja veti takkinsa kauluksen aina kasvojensa suojaksi kun poika vilkaisi taakseen.
Viimein blondi pysähtyi erään valtavan ja pramean kerrostalon eteen, jonka Itachi tiesi Konohagakuren päämajaksi.

Kun korppihiuksinen oli tarpeeksi lähellä, mutta sopivan kaukana pojasta, hän jäi nojailemaan seinän viereen. Itachi nosti kännykkänsä korvalleen ja oli puhuvinaan siihen, 
jotta voisi kuunnella pojan keskustelua jonkun kanssa.

" Huomenta, Sakura- chan!" poika sanoi pirteästi.
" Naruto!", tytön ääni sanoi toruvasti. " Olet myöhässä! Onneksi Kakashi-sensei on itsekin myöhässä, koska muuten saisit huutia."
" A-anteeksi, Sakura-chan. Oli hiukan ongelmia matkalla."
" Hmph. Ja minunko pitäisi uskoa tuota?" tyttö kysyi. " Minä ja Sasuke-kun olemme olleet täällä jo puoli tuntia odottamassa teitä."

Itachi hätkähti kuullessaan jälkimmäiseksi mainitun nimen.
Korppihiuksinen käänsi katseensa pojan ja tämän ystävien suuntaan.
Vain kymmenen metrin päässä hänestä seisoivat blondi poika, jota tytön ääni oli nimittänyt Narutoksi, tyttö itse sekä mustahiuksinen poika,  joka seisoi kädet taskuissa tytön ja blondin välissä näyttäen siltä, ettei maailmassa voisi olla ikävytyttävämpää seuraa kuin pinkkihiuksinen tyttö ja blondi,  ja jota Itachi ei ollut uskonut näkevänsä elämänsä aikana enää kertaakaan.
Sasuke. Hänen pikkuveljensä.
Itachi puri huultaan muistojen vyöryessä hänen päähänsä. Sasuke oli ainoa eloonjäänyt heidän sukunsa joukkomurhasta, Itachin itsensä lisäksi.
Viisi vuotta oli kulunut siitä kun Itachi oli tappanut heidän vanhempansa ja poistunut pikkuveljensä elämästä ainiaaksi. Tai niin hän silloin oli luullut.

Itachi vilkaisi pientä joukkoa päin ja jähmettyi kohdatessaan sen blondin pojan taivaansiniset silmät, joista kuvastui ainoastaan hämmennys.
" Näitkö jotain, törppö?", Sasuke kysyi kylmästi, ja hieman töykeästikin.
Tässä vaiheessa Itachi katsoi parhaaksi poistua paikalta.

----------

Korppihiuksisen nuorukaisen saapuessa Yakuza Universen toimiston ovien eteen hän oli puoli tuntia myöhässä.
Itachi kohensi katanaa olallaan ja astui valtavaan aulaan.
Aula oli keskisuuri ja sen kattoa kannattelivat marmoripylväät. Sisään tullessa oikealla olivat sohvat odottajia varten ja vasemmalla taas vastaanottotiski.
Suoraan edessä taas hissit.

" No viimeinki suvaitsit saapuu saatana soikoon..."
" Kiva nähdä sinuakin, Hidan", Itachi sanoi harmaahiuksiselle miehelle, joka odotti häntä kädet puuskassa hissien luona.
Itachi nyökkäsi Konanille, joka istui vastaanottotiskin takana ja poltti tupakkaa samalla kun näpytteli kannettevensa näppäimistöä.

Päästyään hissien luo, missä Hidan jo häntä odottikin, Itachi oli varma siitä että saisi kuulla kunniansa myöhästymisestä.
" Tais olla aika rankka ilta. Vai mitä?"
" No älä...", Itachi mutisi vastaukseksi.
" Eiku oikeesti. Mihin sä hävisit kesken kaiken? Jonkun huoran matkaan vai?"
Itachi mulkaisi miestä. Jos sanonta " jos katse voisi tappaa" pitäisi paikkansa, Hidan olisi kuollut jo monet kerrat tälläisten kysymysten takia.
" Mitä!? Hei älä ota nyt vakavasti vittu kaikkee mitä mä sanon", Hidan sanoi ja painoi hissin alastulonappia.
" Ei hitto mitään..." Itachi mutisi heidän astuessaan hissiin.
" Ei sitten", Hidan sanoi tökkäsi katanansa tuppeella yhdeksännen kerroksen nappulaa.
Pitkä hiljaisuus laskeutui miesten ylle, kunnes toisen kerroksen kohdalla hissi pysähtyi ja Kisame asteli sisään.
" Kappas, Itachi. Olet sittenkin päässyt krapulaltasi ylös sängystä. Onko olo kuin viikon vanhalla oravanraadolla?" mies kysyi kiusatakseen Itachia, mutta viimeiseksi mainittu pysyi tyynenä.
Kisame huokaisi.
" Itachi. Sun oikeesti pitää lopettaa ryyppääminen. Se ei tee hyvää sun seuraelämälle. Sun pitäis hankkii nainen. Sitä sä tässä eniten tarttet."
Hidan naurahti ivallisesti Itachin viereltä.
" Et sä vittu mitään naista tartte. Sä tarttet miehen."

Ennen kuin Itachi ehti tappaa Hidanin siihen paikkaan, hissin ovet aukesivat ja sisään asteli Hidanin työpari Kakuzu.
Hidan alkoi onneksi kiusata Itachin sijasta Kakuzua ja tämä taas, lyhyen pinnansa ja aamuäreytensä ansiosta, meinasi päästää Hidanin pois päiviltä alle kymmenessä sekunnissa,
mikä taas taisi olla uusi ennätys.
Juuri kun Kakuzu oli kuristamassa Hidania, hissin ovet avautuivat yhdeksänteen kerrokseen ja kaikki poistuivat ahtaasta hissistä lyhyeeseen käytävään.
Käytävän päässä oli pariovet, ja ovien vieressä oli kyltti,  jossa luki punaisin kirjaimin mustalla pohjalla:
Yakuza Universen 11. osasto: Akatsuki.