Locked into the mirror
Luku 9

Shigo juoksi. Hän ei tiennyt minne oli menossa.
Pian Shigo huomasi juoksevansa kohti metsää. Metsä näytti samalta kuin se, minne Sakura oli vuokrannut heille mökin.
Pian Shigo saapui aukealle jota puut ympäröivät. Shigo ei tiennyt missä päin metsää oli. Kaikki oli näyttänyt niin samalta. Shigon silmien eteen piirtyi kuvia. Kuvia jostain tutusta ja lämpimästä.
Hän seisoi olohuoneessa. Shigo saattoi haistaa kuuman marjamehun tuoksun. Hän käänsi katseensa keittiöön. Keittiössä ei ollut ketään. Shigo käveli hiljaisin askelin keittiöön ja liutti kättään pöytätasoa pitkin, jolla oli muutama lasi.
Pian Shigo kuuli juoksuaskelia. Kohta keittiöön juoksi joku pikkutyttö. Shigo ja tuo pikkutyttö katsoivat toisiaan silmiin. Tytöllä oli violetit hiukset. He vain katsoivat toisiaan silmiin. He eivät tunteneet toisiaan ja silti Shigo tunsi läheisyyttä tuohon tyttöön.

"Onko sinulla jano?" Shigo kysyi tytöltä.

Tyttö pysyi hiljaa. Tämä katsoi Shigoa hämmentyneenä. Tyttö pudisti päätään ja sanoi jotain, mutta Shigo ei kuullut mitään.

"Etkö voi puhua?"

Tyttö alkoi huitoa jotain käsillään, aivan kuina tämä olisi yrittänyt sanoa jotain.
Sitten tyttö osoitti pienellä sormellaan lasia pyödällä.

"Tämänkö sinä haluat?" Shigo kysyi ja osoitti lasia.

Tyttö hymyili ja nyökkäsi innoissaan.
Shigo ojensi lasin tytölle. Tyttö kumarsi pienesti ja lähti olohuoneeseen.
Shigo katsoi tytön perään. Yhtäkkiä kaikki muuttui mustaksi ja pimeäksi. Shigo ei tiennyt mitä tapahtui. Se oli käynyt niin nopeasti. Pian Shigo löysi itsensä lattialta.
Shigo yritti nousta, mutta turhaan. Hän ei saanut itseään ylös. Shigo tunsi vihlovaa kipua käsissään. Hän käänsi päätään ja näki kunait jotka oli isketty hänen käsiensä läpi.
Shigo yritti rimpuilla itsensä vapaaksi, mutta sen sijaan hänen käsiään sattui enemmän.
Pian Shigon luo käveli joku poika. Shigo ei nähnyt tämän kasvoja, mutta tämän pelottavaa ja ivallista hymyä ei voinut olla näkemättä. Poika nauroi pelottavalla tavalla ja polvistui Shigon viereen. Shigo värähti.

"M-mene pois. J-jätä minut rauhaan..." Shigo sanoi värisevällä äänellä.

Poika vain nauroi. Sitten tämä painoi kunain Shigon kättä vasten. Shigo yritti olla huutamatta kivusta. Poika nauroi ja alkoi kaivertaa hänen käteensä jotain. Pian Shigo ei enää voinut olla huutamatta kivusta. Ja sen seurauksena poika nauroi yhä mielipuolisemmin ja painoi kunain kovempaa hänen kättään vasten. Ja sitten...
Se oli ohi. Poika oli kadonnut ja Shigo pystyi taas liikkumaan. Shigo piteli kättään. Kipu hänen kädessään tuntui vieläkin. Pian Shigo näki liekkejä jossain kaukaisuudessa. Shigo lähti kävelemään kohti noita liekkejä. Yhtäkkiä liekit ympäröivät hänet. Shigo tuijotti tyhjyyteen liekkien keskelle. Hänen silmänsä laajentuivat.
Sakura!
Shigo juoksi Sakuran luokse. Hän polvistui tämän viereen ja kosketti tämän kättä. Se oli kylmä.

'Sakura! Sakura1 Kuuletko sinä minut? Sakura ole kiltti ja vastaa!' Shigo huusi.

Shigo järkyttyi. Hän oli ilmiselvästi huutanut, mutta hän ei ollut saanut ääntään kuulumaan. Sanat olivat takertuneet hänen kurkkuunsa. Shigo yritti seuraavaksi ravistella Sakuran hereille. Mutta kun Shigo oli kääntänyt tämän selälleen, Shigo horjahti taaksepäin järkyttyneenä.
Kuollut... Sakura oli kuollut.

'Eii! Sakura! Et sinä voi olla kuollut! Et sinä voi! Et voi jättää minua tänne!' Shigo huusi vaikka hänen äänensä ei kuulunutkaan.

Pian kaikki hänen ympärillään katori. Hän jäi yksin. Shigon silmistä valui kyyneliä. Hän siirsi katseensa käteensä johon se poika oli kaivertanut jotain.
"Olet yksin!!"
Shigo tuijotti tuota kaiverrusta kädessään. Se piti paikkaansa. Hän oli yksin ja tulisi aina olemaan. Shigo saattoi yhä kuulla ihmisten kiljuvan jossain kaukaisuudessa, mutta hän ei jaksanut välittää. Shigon kyyneleet eivät tippuneet alas. Ne leijuivat ylös taivaalle. Shigo katsoi surullisesti niiden perään. Hän ei voinut enää koskaan tavoittaa niitä. Tunteita jotka hän oli joskus tuntenut.
Shigo tunsi jonkin viiltävän hänen selkäänsä. Shigo inahti kivusta. Pian se sama poika ilmestyi hänen eteensä. Pojalla oli kädessään keittiöveitsi. Poika nauroi yhä mielipuolisesti. Tämä lähestyi Shigoa. Shigo ei kuitenkaan jaksanut liikkua. Tai paremminkin... hän ei voinut taaskaan liikkua. Poika lähestyi häntä uhkaavasti. Poika kohotti veitsen korkealle päänsä yläpuolelle. hän viilteli Shigoa ja nauroi. Shigo kiljahteli aina välillä kivusta. Kipu oli sietämätön ja silti Shigo yritti kestää sen.
Poika tarttui Shigoa hiuksista ja nosti häntä hieman ylöspäin. Poika aikoi katkaista Shigon kaulan.

'Anna... minun... olla...' Shigo änkytti peloissaan.

Poika ei kuunnellut vaan iski.
Kaikki oli pimeää.
...

Shigo nousi huohottaen istumaan. Se oli ollut vain unta. Mutta silti tämäkin uni oli tuntunut niin todelliselta, aivan kuin ne kaikki edellisetkin painajaiset. Shigo katsoi kättään.
"Olet yksin!!"
Sama kaiverrus kuin hänen unessaan. Kaiverrusta vihloi ikävästi. Shigo sitoi sen ympärille sideharsoa. Sitten hän käveli hiljaa huoneeseen jossa Sakura nukkui. Hän halusi tietää oliko Sakura vielä elossa. Shigo jäi seisomaan ovelle, mutta hän saattoi nähdä Sakuran hengittävän. Shigo huokaisi helpottuneena. Sitten hän käveli keittiöön. Yhtäkkiä hän näki taas sen kauhean näyn pojasta seinällä. Shigo tärisi ja käveli muutaman askeleen taaksepäin. Hän kompastui ja kaatui lattialle istumaan. Pian keittiöön käveli se sama pikkutyttö hänen unestaan. Tytön kasvoille nousi järkyttynyt ilme. Tyttö sanoi jotain hiljaa. Tämä itki. Pian tytön taakse ilmestyi joku mies.

"Katori?" Shigo sanoi hiljaa.

Shigo ei käsittänyt miksi Katori oli täällä ja mitä tämä teki täällä.
Katori kysyi jotain tytöltä ja tyttö vastasi. Tytön kasvot muuttuivat valkeiksi Katorin sanottua jotain. Tytön ja Katorin keskustelu ei kestänyt pitkään, mutta se loppui siihen kun Katori nosti pojan alas. Sitten he lähtivät ulos mökistä. Shigo seurasi heitä takapihalle. hän näki kukkivan kirsikkapuun. Katori ja tyttö seisoivat puun edessä olevan haudan luona. Shigo kurkotti heidän ylitseen nähdäkseen mitä hautakivessä luki.

"Shikuro", Shigo luki kivestä hiljaa.

Shigon silmät laajenivat. Nimi kuulosti tutulta. Kylmät väreet kulkivat pitkin Shigon selkää.

"Se on sen viattoman pikkutytön isoveljen nimi", käheä ääni sanoi Shigon takaa.

Katori ja pikkutyttö katosivat, ja Shigo kääntyi hitaasti puhujaa kohti. Se karmiva vanhus oli tullut Shigon luokse.

"Pikkutytön isoveljen?" Shigo kysyi hiljaa.
"Aivan. Täällä mökissä asui 10 vuotta sitten eräs poika pikkusiskonsa kanssa", vanhus vastasi. "Ja sen pojan nimi oli Shikuro. Minun käy sääliksi sitä tyttöä. Jäädä nyt yksin 5 vuotiaana. Ja vähän tämän veljen kuoltua tänne hyökättiin. Pikkutyttö pakeni jonnekin. Todennäköisesti hän on jo kuollut", vanhus jatkoi selittämistä.
"Mikä sen pikkutytön nimi oli?" Shigo kysyi tältä.
"Shigo", vanhus vastasi.

Shigon silmät laajenivat. Hän pudisti päätään. Ei hän ole voinut koskaan asua täällä. Hän kyllä muistaisi sen. Shigo oli kalpea. Hän käänsi katseensa takaisin hautakiven. 'shikuro'. Shigo luki tuon nimen uudestaan ja uudestaan.

"Oletko kunnossa?" vanhus kysyi Shigolta.

Shigo pudisti päätään.

"Minkä väriset hiukset hänellä oli?" Shigo kysyi hiljaa.
"Violetit. Mutta harva tiesi sen. Hän näyttäityi niin harvoin, että vain harvat tiesivät miltä hän näytti", vanhus vastasi.

Shigo tuijotti tyhjyyttä. Hän ei voinut uskoa, että oli joskus asunut täällä, kaukana mistään asutuksesta.
Alkoi sataa. Sadevesi liuotti Shigon hiusvärin poia ja hänen todellinen hiuksien väri paljastui. Vanhus katso iShigoa silmät pöyreinä. Vanhus käveli Shigon luokse ja tarttui tätä kädestä.

"En koskaan uskonut näkeväni sinua enää Shigo-neiti", vanhus sanoi ja itki ilosta.

Shigo kietoi kätensä vanhuksen ympärille. Shigo valui polvilleen nurmikolle. Hän itki. Ei surusta, mutta ei ilostakaan. Hän itki vanhusta vasten. Vasta nyt Shigo muisti aivan kaiken ennen veljensä kuolemasta aina tähän hetkeen asti. Shigo ei halunnut muistaa sitä. Hän ei halunnut muistaa veljeään eikä tämän kuolemaa, mutta silti hän muisti.
Vihdoin kun Shigo lakkasi itkemästä, hän katsoi vanhusta totisena.
Shigo otti siteen pois kädestään ja näytti sen vanhukselle.
Vanhus katsoi kaiverrusta järkyttyneenä.

"Pian Teidän täytyy lähteä! Se löytää teidät jos jäätte hetkeksikään!" vanhus sanoi nopeasti.
"Hei odota vähän! Mikä lyötää minut?" Shigo kysyi vanhukselta.
"Se jolla ei ole kasvoja. Se joka nauraa koko ajan. Se joka hymyilee koko ajan. Se joka rakastaa kidutusta", vanhus vastasi.

Kylmät väreet kulkivat taas pitkin Shigon selkää. Tuo kuvailu toi väkisin mieleen hänen painajaisensa pojan. Se joka oli kaivertanut hänen käteensa lauseen: "Olet yksin!!". Shigo värähti.

"Et kai vain ole jo tavannut sitä?" vanhus kysyi.

Shigo nyökkäsi vastaukseksi.

"Sitten sinun taytyy lähteä välittömästi!"
"Entä Sakura?"
"Minä kerron hänelle. Ja älä huoli, hän on turvassa luonani. Mutta nyt mene! Mene ennen kuin se löytää sinut!" vanhus huusi Shigon perään.

Shigo juoksi metsän syövereihin. Hän saattoi kuulla naurua takanaan. Shigo ei halunnut pysähtyä. Hän ei halunnut sen saavuttavan häntä. Shigo vain juoksi, mutta hän ei tiennyt minne.
Shigo juoksi pysähtymättä pitkään. Aurinko nousi ja laski, ja nousi sitten uudestaan. Shigo juoksi monta päivää pysähtymättä. Mielipuolinen nauru seurasi häntä kaikkialle.
Se seurasi Shigoa vielä viikonkin kuluttua. Shigo ei ollut pysähtynyt koko aikana. Ja joka päivä nauru alkoi kadota. Vasta kahden viikon kuluttua Shigo uskalsi pysähtyä. Hän huohotti väsyneenä. Shigo ei itsekään ymmärtänyt miten oli selvinnyt hengissä kolme viikkoa syömättä ja juomatta. Onneksi lähellä oli dango-koju. Shigo käveli sinne ja tilasi niitä itselleen. Shigo söi dangonsa rauhassa. Hän pystyi vihdoin levähtämään rauhassa.

Yhtäkkiä nauru kuului taas.
Shigo jätti muutaman kolikon tuolille ja lähti juoksemaan eteenpäin.
Se oli löytänyt Shigon.
Shigo ei uskaltanut taaskaan pysähtyä. Se seurasi häntä kaikkialle. Shigo ei päässyt sitä pakoon.
Se ei antaisi periksi ennen kuin saisi tapettua hänet.

Pian Shigo saapui kallin jyrkänteelle. Shigo vilkaisi alas. Hän ei nähnyt sen pihjaa. Se oli kuin pohjaton.
Nauru kuului aivan Shigon selän takaa. Shigo ei uskaltanut hengittää.
Hän kääntyi hitaas ympäri ja kohtasi pojan unestaan. Shigo ei vieläkään nähnyt tämän kasvoja.
Poika iski Shigoa veitsellä. Shigo tunsi veren valuan rintaansa pitkin alas. Hän horjahti alas jyrkäänteeltä.
Viimeinen mitä Shigo ehti nähdä, olivat kirkkaanpunaiset silmät.