Mustahiuksinen poika asteli linnan hämärää portaikkoa alaspäin tarkkaillen ympäristöä tummilla silmillään, selvästi hieman varuillaan. ”Isä?” hän huhuili epävarmalla äänellä. ”Sasuke?” kuului hiljainen vastaus portaiden päässä olevan vankisellirivistön erään oven takaa. Tummatukka juoksi nopeasti sellin oven luo nähden isänsä käden kurkottavan kaltereiden välistä, napaten samalla mukaansa seinällä olleen soihdun . Hän tarttui käteen ja huomasi sen olevan jääkylmä. ”Voi isä, kuinka kylmä kätesi onkaan! Oletko vilustuttanut itsesi?” Sasuke huudahti, yrittäen samalla etsiä katseellaan jonkinmoista lukkoa tai muuta sellaista, jonka hän voisi yrittää murtaa päästääkseen isänsä vapaaksi. ”Lähde pois täältä!” hänen isänsä kuitenkin huudahti. ”Mutta…” Sasuke yritti kysellä enemmän isänsä yhtäkkisestä käskystä, mutta tämä keskeytti hänet. ”En ehdi nyt selittää, ala vetää jo!” ”Isä…” Sitä pidemmälle Sasuke ei päässyt, kun hänen takaansa yllättäen kuuluva vihainen ärähdys sai hänet irrottamaan otteensa soihdusta. Soihtu putosi kolahtaen kylmälle ja kostealle kivilattialle ja sammui tulenliekin osuessa pieneen vesilätäkköön, joten tummatukkainen nuorukainen ei ehtinyt nähdä tulijan kasvoja. Säikähtäneenä hän kuitenkin oli käännähtänyt ympäri ja katsoi nyt pimeyteen yrittäen hahmottaa edes ääriviivoja paikalle tupsahtaneesta muukalaisesta. Pimeys kuitenkin peitti tämän lähes täydellisesti. ”Kuka olet?” Sasuke kysyi varovaisesti. ”Tämän linnan valtias”, kuului selvästi äreä, matalaääninen vastaus pimeyden keskeltä. ”Miksi olet vanginnut isän!? Hän on sairas… Kuinka kylmäsydäminen oikein olet?” Sasuke huudahti melkeinpä epätoivoisella äänellä. ”Hän tunkeutui tänne luvatta, oma vikansa”, kuului jälleen vastaus. ”Nyt saat luvan häipyä täältä, ennen kuin lukitsen sinutkin selliin!” Askeleet kaikuivat kolkossa tyrmässä, kun linnanherra kääntyi ja aikoi lähteä. ”Odota!” Sasuke sanoi, ja piti hetken tauon, epäröiden, oliko tämä sittenkään viisasta. Kun vieras kuitenkin pysähtyi, hän ryhdistäytyi. ”Päästätkö isäni, jos… mi-minä tulisin tilalle?” Hetken vankityrmässä vallitsi painostava hiljaisuus. Lopulta tummatukka sai vastauksen. ”Sinä siis uhrautuisit hänen puolestaan?” ”Kyllä”, Sasuke vastasi. Hänen isänsä oli kuitenkin toista mieltä: ”Ei, et voi tehdä sitä! Älä uhraa itseäsi minun puolestani, sinulla on vielä pitkä elämä edessäsi.” Sasuke ei kuitenkaan aikonut perua sanojaan. ”Selvä, mutta tulet olemaan täällä ikuisesti”, linnanherra vastasi. ”Tahtoisin kuitenkin nähdä, kenen vankina olen”, tummatukkainen nuorukainen sanoi. Hän kuuli, kuinka soihtu nostettiin seinällä olevasta telineestä. Hetken päästä tyrmä valaistui, ja Sasuke näki suuren, tumman ja karvaisen hirviön pistävien silmien tuijottavan häntä, torahampaiden hohtaessa soihdun valossa. Hän henkäisi. Mitä hän olikaan mennyt tekemään?

Sasukesta tuntui, että siitä hetkestä olisi ikuisuuksia. Hetkestä, jolloin hän oli nähnyt isänsä viimeisen kerran. Hetkestä, jolloin hän oli menettänyt vapautensa. Eihän siitä tosi asiassa ollut kuin muutama päivä. Sasuke ei enää itsekkään tiennyt. Mutta aika kului nopeasti, kuin tiimalasin hiekka. Nuorukainen tunsi olonsa masentuneeksi ja heikoksi. Hän ei ollut syönyt näinä muutamana päivänä juuri mitään. Joku olisi ehkä ollut onnellinen edes siitä, että linnanherra oli antanut hänelle huoneen sellin sijasta, mutta ei Sasuke. Hän vain istui sängyllään ja katseli ulos ikkunasta. Avautuva maisema oli synkän syksyinen, ja lehdettömät puut ja linnan tumma olemus saivat näkymän vaikuttamaan aavemaiselta, vaikka olikin päivä. Hiljaisuuden rikkoi koputus huoneen oveen. Sasuke ei reagoinut, mutta ovi kuitenkin avattiin hitaasti. Hetken päästä tummatukka näki silmännurkastaan, kun hirviö istui hänen viereensä. Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään osoittaakseen, että oli huomannut tämän. ”Ajattelin tulla katsomaan sinua”, hirviö sanoi, hieman ujosti. Kun Sasuke ei kuitenkaan vastannut, hirviö kosketti varovaisesti hänen kättään. Sasuke yllättyi. Jostain kumman syystä hänen sydämensä alkoi lyömään kiivaaseen tahtiin, ja tämän tajutessaan tummatukka punastui hieman. Yrittäen kätkeä punastuksensa, hän laski päänsä katsoen lattiaan. ”Anteeksi, jos häiritsin”, hirviö sanoi. ”Halusin vain kysyä, tulisitko tänään syömään kanssani.” ”Minulla ei ole nälkä”, Sasuke tokaisi. ”Ehkä illalla sitten?” hirviö kysyi. Sasuke oli vähällä kieltäytyä, mutta tieto siitä, ettei hän kestäisi enää kauempaa syömällä vain hieman salaa, sai hänet muuttamaan mielensä. Hän nyökkäsi. ”Illalla siis. Nähdään kuuden maissa, Sasuke”, hirviö sanoi hymyillen ja poistui huoneesta. Oven sulkeuduttua Sasuke tunsi itsensä yksinäiseksi. Hirviön käsi oli ollut lämmin ja hellä, toisin kuin hän oli kuvitellut. Ilta hirviön kanssa… Jostain syystä Sasuke odotti sitä.

Sasuke seisoi peilin edessä ja katsoi, näyttikö hän siistiltä. Kello oli viittä vaille kuusi, ja pian hänen olisi oltava kerrosta alempana sijaitsevassa ruokasalissa. Tummatukalla oli yllään tummat housut ja valkea paita, sen päällä liivi ja asuun sointuva siisti puvuntakki. Olihan kyseessä kuitenkin illallinen linnanherran kanssa. Sasuke katsoi kelloa. Kolme minuuttia vielä. ’Ehkä minun kuitenkin kannattaisi lähteä ruokasalin suuntaan’, hän mietti, ja käveli ulos huoneestaan hieman hermostuneena siitä, mitä tuleman piti. Käytävän poikki ja portaat alas käveltyään Sasuke kääntyi vasemmalle, ja asteli kahden leveän puuoven luokse. Vieressä oleva kello näytti minuuttia vaille. ’Yksi minuutti sinne tai tänne’, tummatukka mietti ja avasi oven. Hän kuitenkin jähmettyi paikalleen: upean, suuren kynttelikön valaiseman salin keskellä oleva pöytä oli kauniisti katettu ja sen vieressä seisoi hirviö, yhtä siisteissä vaatteissa kuin Sasukekin, hymyillen niin kuin hirviö nyt vain voi. Sasuke ei saanut sanaakaan suustaan hämmästyksestä, mutta auki loksahtaneen suunsa hän onnistui sulkemaan, ja hänen suupielensä kääntyivät hieman ylöspäin, vienoon hymyyn. ”Pidätkö näkemästäsi?” hirviö kysyi, Sasuken asteltua hänen luokseen. ”Ai että pidänkö? Täällä on upeaa!” hän vastasi silmät säkenöiden. Hirviö hymähti ja tarjosi Sasukelle tuolia. Tummatukka nyökkäsi kiitokseksi ja istahti pöydän ääreen. Kokonaisuudessaan illallinen sujui hiljaisissa merkeissä. Sasuke ei pystynyt katsomaan hirviön tummiin silmiin, sillä hän tunsi hukkuvansa niihin. Tämä tunne ei voinut olla rakkaus, ei, se ei vain voinut. He olivat molemmat miehiä, ja kaiken lisäksi toinen osapuoli oli… no, hirviö. Hän ei kuitenkaan voinut tukahduttaa sisällään kytevää tunnetta.

Illallisen lopuksi, molempien jo syötyä, hirviö asteli Sasuken luokse hymyillen salaperäisesti. ”Seuraa minua”, hän sanoi ojentaen kätensä, jotta Sasuke voisi tarttua siihen. Tummatukka otti hirviön kädestä kiinni ja seurasi tätä parvekkeelle. Hirviö johdatti hänet istumaan parvekkeen kaiteelle. Tähdet näkyivät tummalla taivaalla, ja vaikka täysikuun valaisema maisema oli vielä aavemaisempi kuin päivällä, Sasukesta se näytti kauniilta. Hetken hirviön vieressä istuttuaan hän kysyi varovaisesti, hiljaisella äänellä: ”Tuota, hirviö… Mitä sinä tekisit, jos joku… No, vaikka… Pitäisi sinusta?” ”Riippuu täysin, kuka se henkilö olisi”, hirviö sanoi hieman yllättyneenä Sasuken kysymyksestä. ”No… Jos se henkilö… olisin minä?” tummatukka kysäisi, hieman punastuen. ”Yritätkö kertoa pitäväsi minusta?” hirviö kysyi. ”En minä sitä… Tai siis… Toki pidän sinusta, mutta… Olen enemmänkin… Rakastunut sinuun…” Sasuke sopersi. Hirviö hymyili, ja Sasuke kietoi kätensä tämän vyötärön ympärille ja halasi tätä, kuiskaten: ”Minä todellakin rakastan sinua.” Hän sai vastauksen halaukseensa, mutta yhtäkkiä jotain tapahtui. Pienet valonsäteet ympäröivät hirviön, ja yllättynyt Sasuke keskeytti halauksen ja peruutti hieman kauemmas. Valonsäteet kasvoivat, ja niiden keskeltä saattoi nähdä hirviön ääriviivojen muuttuvan hitaasti toisenlaisiksi. Sasuken katsoessa tarkkaan hän näki valon keskellä hieman itseään vanhemman miehen. Kun valo hitaasti katosi, tummatukka näki miehen paremmin. Tällä oli mustat, pitkät hiukset ja… Katsoessaan miehen silmiä hän tajusi katsovansa samoja silmiä, joita hän oli ihaillut koko illan ajan. ”Hirviö?” Sasuke kysäisi. ”Kyllä, se olen minä”, mies tokaisi. Hetken Sasuke epäröi, mutta juoksi sitten miehen luo ja kietoi kätensä uudelleen tämän ympärille. Hetken päästä hän katsoi jälleen tätä silmiin ja kysyi: ”Sinulla täytyy olla jokin muukin nimi kuin vain ’hirviö’. Kertoisitko sen minulle?” ”Olen Itachi”, mies sanoi, vastaten Sasuken katseeseen. ”Hassua, minulla on samanniminen veli… Näin hänet viimeksi kun olin aivan pieni”, Sasuke sanoi, naurahtaen hieman, mutta vakavoitui, kun Itachi vastasi: ”Sasuke, minä olen sinun veljesi.” Sasuke katsoi tätä hetken hieman hämmästyneenä, mutta siirsi sitten kasvonsa lähemmäs Itachin kasvoja, ja sanoi hiljaa: ”Tiedätkö mitä? Rakastan sinua silti.” Itachi hymyili, sulki silmänsä ja painoi huulensa hellästi Sasuken huulille. Nuorempi Uchiha vastasi suudelmaan, sulkien myöskin silmänsä nautinnosta. Itachi lipaisi kokeilevasti Sasuken alahuulta, eikä aikaakaan, kun hän leikitteli kielellään pikkuveljensä suussa. Kun heidän oli aivan pakko lopettaa hetkeksi, Itachi totesi: ”Ulkona alkaa olla kylmä, joten menisimmekö sisälle?” ”Hyvä on, jos saan kuitenkin vielä olla kanssasi”, Sasuke sanoi hymyillen, ja lähti sitten kävelemään rakkaansa perässä pois parvekkeelta.

Nuorten tie vei muutaman suudelman saattelemana lähimpään makuuhuoneeseen. Oven sulkeuduttua heidän perässään molemmat avasivat kilvan toistensa puvuntakkien nappeja, suudellen samalla intohimoisesti. Kun puvuntakit olivat poissa tieltä, oli paitojen vuoro. Itachin saatua Sasuken paita pois tämän päältä hän ohjasi nuoremman veljensä sängylle. Sasuke tunsi tämän sormien hapuilevan hänen housujensa nappia. Sormet kuitenkin pysähtyivät hetkeksi ja Itachi katsoi häntä silmiin. ”Oletko nyt aivan varma tästä?” vanhempi Uchiha kysyi. ”Olen, jatka toki”, Sasuke sanoi hymyillen ja painoi nopean suudelman Itachin huulille. Ikuisuus, joka hänen oli vietettävä tässä linnassa, oli tuntunut vielä muutama päivä sitten kamalimmalta mahdolliselta kohtalolta, mutta nyt se tuntui lähinnä maanpäälliseltä taivaalta.