Valo Pimeydessä osa 16.

Olen aina kanssasi, niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.


(Opening with Itachi’s POV)

Yhdessä hetkessä voi tapahtua monta asiaa, sekä pientä että suurta. 
Sasuke ja Sakura ovat jälleen ystäviä ja Sasori sai viimeinkin tilaisuuden lähestyä Sakuraa ja kertoa omista tunteistaan tätä kohtaan.
Ennen kuin lähdettiin himaan, niin me kuultiin Sasorin kysyvän Sakuralta, et voisiko ne alkaa seurustelemaan.
No näistä tapahtumista oli kulunut nyt jo viikko, ja me elettiin Sasuken kanssa leppoisaa elämää. 
Me nukuttiin aamulla pitkään ja valvottiin aika myöhään melkein joka ilta, ellei oltu sovittu mitään tulevalle päivälle.
Päivät meni kotona ollessa ja pianoa soitellessa tai kuunnellessa, sillä joskus Sasuke myös soitti niitä biisejä mitä oli oppinut multa ja mä kuuntelin ja luin samaan aikaan kirjaa.
Mutta asiaan, maanantai iltaan, jolloin vielä kaikki oli hyvin, mutta seuraavana yönä…

(End of Itachi’s POV)

(Sasuke’s POV)

”Huaaah! Miten ihminen voi ollakin näin väsynyt?” Mä kysyin ja haukottelin toisen kerran. Me istuttiin Itachin kanssa sohvalla ja kuunneltiin musakanavaa.

”Eiköhän mennä jo nukkumaan, mun pitää olla huomenna aikaisin töissä.” Itachi sano ja venytteli käsiään päänsä yläpuolelle.

”Mä luulin et teillä alko jo loma.” Mä sanoin ja vilkkasin sitä kysyvästi.

”Niin mäkin luulin aluksi, mut sain pomolta tekstarin, et ne tarvii apua koska porukka on kipeänä.” Itachi sano. ”Joten mä lupasin mennä.”

Nyökkäsin ja haukottelin vielä oikein isosti. ”Mä nukahdan kohta tähän sohvalle, jos en nouse, mut ku ei jaksa, liian väsy. Ita, voisitko auttaa mut ylös?”

”No kai mun pitänee…” Itachi sano ja nousi, kumartui mun ylle ja nosti mut syliinsä lähtien kohti yläkertaa.

”Hei! Ei sun pitänyt muuta ku auttaa mut ylös sohvalta.” Mä protestoin nauraen.

”Älä nyt, näin mä varmistan, ettet sä nukahda kesken matkan.” Ita sano ja iski silmää. Mä hymähdin ja nojasin päätäni sen olkaa vasten. 
Kun me päästiin ylös ja makkariin, niin mä olin jo puoliunessa.

”Hei, älähän nyt vielä nukahda.” Itachi sano ja laski mut varoen sängylle.

Sitten alko riisuminen. Mut mä olin niin unessa, et siitä ei tahtonu tulla mitään. Lopulta Itachi auttoi mua ja kolmen minuutin päästä mä ryömin peiton alle ja olin jo unessa ennen ku pää kosketti tyynyä. Koko yö meni ihan rauhallisesti ilman painajaisia, mut aamuyöllä jossain puoli kolmen ja kolmen välillä…

 ***
Mä juoksin pimeässä metsässä, yrittäen paeta jotain.
En tiedä mitä, mutta se jahtasi mua ja mä tiesin, et jos se jokin saisi mut kiinni, niin tapahtuisi kauheita. 
Äkkiä mä näin edessäpäin talon. Jos pääsisin sinne, olisin ehkä turvassa.
Vilkaisin olan yli, en nähnyt sitä mitä pakenin, mutta tiesin sen olevan siellä. Kiristin tahtia. Enää pari metriä… 
Pääsin ovelle ja painoin kahvan alas, ryntäsin sisään ja paiskasin oven kiinni, ja nojasin siihen raskaasti hengittäen.
Huone oli muuten pimeä, mutta oven vierestä vasemmalta, likaisesta ikkunasta, siivilöityi kuun kalpea valo. 
Ovesta oikealla seinän vieressä, oli lipaston päällä metallinen kynttilänjalka ja siinä kynttilä ja vieressä tulitikkurasia. Kun mun hengitys oli tasaantunut, panin oven lukkoon, sytytin kynttilän ja lähdin sitten tutkimaan taloa. Eteisaulan jälkeen alkoi iso halli, jonka takaseinällä oli yksi ovi.
Kävelin hallin poikki ovelle avaten sen ja kokeilin kädellä seinää ja yritin löytää valonkatkaisijaa. Pienen etsinnän jälkeen löysin sen ja kokeilin sitä.
Valoja ei syttynyt, joten mä jouduin turvautumaan ainoaan valonlähteeseen, kynttilään. Varmistin et ovi pysyisi auki ja astuin huoneeseen.
Pidin kynttilää korkealla, jotta se valaisisi isomman alueen. Huone tuntu olevan tyhjä tavaroista, mut ku astuin peremmälle näin huoneen perällä ison kokovartalo peilin.
Kävelin peilin luo. Sen vieressä oikealla, oli pieni puupöytä. 
Laskin kynttilänjalan siihen ja käänsin katseeni peiliin. Se oli ohuesti pölyn peitossa, joten pyyhkäisin sitä varovasti hupparin hihalla.
Äkkiä mä tunsin et joku katseli mua ja käännyin ympäri. En nähnyt ketään ja olin juuri kääntymässä takas peiliin päin ku kuulin äänen:

”Senkin huoran penikka!” 

Ja se mitä tapahtui seuraavaksi, säikäytti mut tolaltani. Mä vilkuilin äänen säikyttämänä ympärilleni, kun äkkiä tunsin polttavaa kipua mun kurkussa.
Laitoin vasemman käteni kurkulle ja mun polvet oli pettää kun tunsin jotain märkää kämmentäni vasten.
Käännyin nopeasti peiliin päin ja otin oikeaan käteeni kynttilänjalan ja nostin sitä vähän mun pään yläpuolelle, et näin paremmin.
Se mitä näin, sai mun vatsan kääntymään ympäri. Mun kurkku oli viiletty auki ja verta osittain valui ja osittain suihkusi.
Mä painoin molemmat kädet haavaa vasten, mut se ei auttanu…

’Mä kuolen!’ Ajattelin paniikissa. Kuulin naurua, se tuli mua ympäröimästä pimeydestä.

’ Tää on vaan unta, tää on vaan unta’ Mä ajattelin. ’Sun pitää vaan herätä…’

Mä ummistin silmäni.

 ’Herää herää!

’***

Räväytin silmäni auki ja hengitin raskaasti. Mä olin ihan hikinen. Vilkuilin ympärilleni varmistuakseni, että olin hereillä ja laitoin oikean käteni vapisten kurkulle.
Ei mitään. Mä päästin vapisevan huokaisun, se oli vain unta. Kohotin käteni hieraistakseni kasvojani, kun mä näin sen. Veren.
Mun maha käänty ympäri ja tunsin kuinka illallinen oli tulossa ylös.
Ponkaisin pystyyn ja heitin peiton syrjään, ilmeisesti suoraan Itachin päälle, sillä se äännähti unisesti.
Mut mä en välittänyt, vaan ryntäsin rappuset alas ja riuhtaisin vessan oven auki ja ehdin nostaa vessanpöntön kannen juuri ajoissa.

”Sasuke! Shisui herää, Sasukella on jokin hätänä!” Kuulin Itachin huutavan ja sitten juoksevan rappuset alas ja tulevan mun luo. Kuulin myös toiset askeleet tulevan sen perässä ja Shisuin kysyvän:

”Itachi, mitä tapahtui? Miksi Sasuke oksentaa?”

”En mä tiedä. Mä heräsin siihen, ku se ryntäsi alas…” Ita vastasi ja silitti hellästi mun selkää.

Kun mä sain itseni rauhoittuun, kohotin pääni ja katsoin Itachia kyynelten valuessa mun poskilla. Mä vapisin vieläkin ihan hulluna.

”Sasuke… mikä on?” Se kysyi lempeästi, mut sen silmissä näky hätä mun puolesta.

Mä avasin suuni kertoakseni siitä unesta, mut en pystynyt, vaan heittäydyin sen syliin ja aloin itkeä.


Parin minuutin päästä olohuoneessa…

”…Sitten mä heräsin ja ryntäsin alas.” Lopetin. Shisui nyökkäsi vakavana. Sitten se kysyi:

 ”Onko sulle tapahtunut jotain, mikä olisi voinut järkyttää sua?”

”Ei…” Mä aloitin, mut sitten mä muistin Sakuran yrityksen. Kerroin siitä Shisuille.

”Hmm… se voisi hyvinkin olla syy… tai jokin muu. Mutta mietitään sitä aamulla.” Se sanoi ja haukotteli.

”Mä ajattelin, et mä ja Sasuke nukuttais täällä loppuyö. Ihan vaan sen takia, et Sasukella olis lyhyt matka vesaan, jos tulis jotain…” Itachi sano ja Shisui nyökkäsi.

”Hyvä on.” Ja meni sitten takas nukkumaan.

Itachi kävi hakemassa ylhäältä meijän peitot, tyynyt ja aluslakanat. Sillä aikaa mä laitoin kolmen istuttavan sohvan sängyksi.

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)

Kun meijän sänky oli valmis ja me maattiin jo peiton alla, Sasuke epäröi sulkea silmiänsä painajaisten pelossa. 
Mä huomasin sen ja kurotin TV-pöydälle, otin kaukosäätimen käteeni, laitoin TV:n päälle ja hiljensin äänen niin et me kuultiin tarpeeksi hyvin, mut se ei kuuluisi ylös asti.
Sitten laitoin musakanavan päälle, sieltä tuli aina maanantaisin ja viikonloppuisin musiikkia 24 tuntia. Siellä oli juuri alkamassa, Celine Dionen- My heart will go on.
Menin ihan Sasuken viereen, kuiskasin sille et sulkisi silmänsä ja antaisi mun hoitaa loput. 
Sasuke totteli ja niin mä pääsin laulamaan hiljaisella äänellä:
 
“Every night in my dreams,
I see you, I feel you.
That is how I know you go on.

Far across the distance
and spaces between us.
You have come to show you go on.


Near, far,
wherever you are,
I believe that the heart does go on.

Once more, you opened the door.
And you're here in my heart,
and my heart will go on and on.”

Mä tunsin kuinka Sasuke alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Sitten se päästi raskaan huokaisun ja kääntyi kyljelleen laskien päänsä mun olkaa vasten. Mä  aloin silittää vasemmalla kädellä sen hiuksia.

"Love can touch us one time
and last for a lifetime.
And never let go till we're gone.

Love was when I loved you,
one true time I hold to.
In my life we'll always go on.

Near, far,
wherever you are,
I believe that the heart does go on.”

 Ennen kuin mä pääsin loppuun, kuulin Sasuken tuhisevan jo. Siitä huolimatta lauloin sen laulun loppuun.

“Once more,
you opened the door.
And you're here in my heart,
and my heart will go on and on.

You're here, there's nothing I fear.
And I know that my heart will go on.
We'll stay, forever this way.
You are safe in my heart

and my heart will go on and on.”

Sitten mä sammutin TV:n ja aloin nukkumaan. Ja me kaikki nukuttiin aamuun asti ilman mitään muita yllätyksiä.

(Itachin POV)

(Sasuke’s POV)

Itachi aikoi mennä vielä päiväksi töihin, koska porukkaa oli kipeänä, joten mä olisin ainakin kuuteen asti yksin himassa.

”Pärjäätkö sä täällä nyt ihan varmasti?” Itachi kysy multa varmaan ainakin kymmenennen kerran sinä aamuna.

Itachi oli kyllä sulonen kun se huolehti musta kuin kanaemo konsanaan, mut joskus se oli myös jotenkin rasittavaa.

”Pärjään ja Shisuin pitäisi tulla jo yhdeltä, ja jos tulee jotain ennen sitä, niin mä kyllä soitan jommallekummalle teistä kahdesta. Ihan varmasti.” Mä sanoin ja hymyilin.

 ”No niin, mä menen nyt sitten.” Se sano ja kumartui vielä antamaan nopean pusun mun huulille.

”Juu, moi.” Sanoin ja siirsin katseeni TV:n ruutuun. ”Ja hyvää työpäivää!” Huikkasin sille vielä.

”Kiitti!”  Se vastas ja sitten ovi kävi ja mä jäin yksin.

Mä katoin musakanavaa niin pitkään kuin sitä musaa tuli, ja kun kanava vaihtui mainos tv:ksi, niin sammutin telkun.

 ”Mitäs sitten…?” Mietin ääneen.

 Jouluun ei olisi enää kauan, vain pari viikkoa. Mun pitäisi kai viettää tämä päivä ostoksia tehden.
Mä nousin sohvalta ja aloin etsiä mun tummansinikantista muistivihkoani ja kynää. Juuri ku mä löysin ne ja aloin kirjoittaa nimilistaa, mun puhelin alko soimaan.
Kaivoin sen oikealla kädellä taskusta, kun jo kirjoitin vasemmalla, ja vastasin jälleen kerran katsomatta kuka soitti.

”Sasuke.”

”Hei, Sasuke, Sakura täällä.” Kuului linjan toisesta päästä.

”Moi.”

”Kuule, oletkos vapaa tällä hetkellä?” Sakura kysy.

”No… joo, miten niin?” Kysyin, hieman epäluuloisena.

”Hyvä, alappa laittaa takkia päälle ja kenkiä jalkaan, me tullaan hakee sut!” Sakura ilmoitti yllättäen.

”Siis häh? Ketkä me? Mihin haette ja miksi?” Mä kysyin.

”Näet sitten!” Se vastas.

”Sakura odota - !” Mä aloitin mut se oli jo ehtiny katkaista.

Huokaisin ja survoin kännykän taskuuni. Sitten aloin valmistautua Sakuran tuloon.

(End of Sasuke’s POV)