Katsoin Hokage-patsaita ja huokaisin. Erityisesti yhdet niistä muistuttivat minua kadonneesta
Kävelin hitaasti Konohan porteille muistellen mennyttä. Samalla katselin ahnaasti tulevaa kevättä, kukkivia puita ja kuuntelin lintujen liverrystä. Muistelin monia yhteisiä kommelluksiamme, jos niitä voisi siksi kutsua. Ne kun olivat usein, noh, meidän välisiämme. Tai ehkä vain kuvittelin sen.
En haluaisi muistella niitä menneitä aikoja, mutta silti ne palaavat aina pahaenteisinä välähdyksinä mieleeni. Kuin jotain pahaa olisi tapahtunut.
Käänsin katseeni takaisin tiehen ja pysähdyin. Olin saapunut nopeasti porteille. Niin kävi aina, kun olin ajatuksissani.
Kirsikankukkapuu tien vierellä oli ehtinyt kukkia kuusi kertaa Hänen lähtönsä jälkeen. Joka kevät tulin tänne odottamaan. Hän oli luvannut palata kun kirsikankukkapuu alkaa kukkimaan. Kävelin puun alle ja kosketin runkoa.
Täällä Hän lupasi minulle niin tähdet kuin kuun, sanoi monta mahdotonta toivetta. Istuimme aina puun juurella jutellen tuntikausia turhasta, kuin mitään muuta maailmaa ei olisi ollutkaan.
Sinä viimeisenä iltana Hän sai toimeksiannon hokagelta.
Tunsin jotain kosteaa poskellani. Minähän en itke. En ole itkenyt Hänen lähtönsä jälkeen tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Nyt silti sallin muistelemisen.
 
Kaipasin Hänen tietävää katsettaan, puhuvia silmiään.
Kaipasin Hänen takkuista, sekaista hiuspehkoa. Sitä ei varmaan kukaan saisi selvitettyä edes täikammalla.
Kaipasin Hänen lihaksikasta vartaloaan, käsiä ympärilläni.
Kaipasin hentoja kuiskauksia, sointuvaa, matalaa, varoittavaa äänen kaikua.
Kaipasin Hänen rohtuneita huuliaan, veristä suuta.
 
Kun aloitin, en voinut lopettaa muistelua. Ne tulvivat mieleeni kuin pato olisi murtunut. Poskiani pitkin valui kyyneliä tulvana.
Niin kaunis kevät oli alkamassa. Silti sisimmissäni tunsin talven hyytävän pureman puristamassa viimeisiä voimanrippeitä sydämestäni pois.
Silti. Mitä voisin enään saada takaisin?
Se kaikki oli ollut poissa jo kauan.
 
A/N2: Ja Dreamer tulee ja syö, jos ei kommentoida. n______n
 
Sitten näin Hänet.
Miten Hän olikaan muuttunut viimeisen iltamme jälkeen.
Hän oli miehistynyt rutkasti; Hänen leuallaan kasvoi parransänkeä, hiukset olivat paljon pidemmät ja likaisemmat ja lapsen pyöreys oli kadonnut kokonaan. Jäljellä oli vain raakoja lihaksia, jotka olivat valmiina tappamaan.
Juoksin mahdollisimman nopeasti vastaan ja hyppäsin Hänen kaulaansa. Hän vastasi halaukseeni suurella rutistuksella.
Kuinka olinkaan kaivannut Häntä.