---------Naruto-----------

Raikas tuuli hyväili kasvojani, enkä tiennyt kuinka paljon aikaa oli kulunut.Olin viluissani ja pimeä oli jo iskenyt. Katsoin taivasta, jolla hohtivat yön tähdet. Olin tainnut torkahtaa joksikin aikaa, koska seuraavassa hetkessä kuulin juoksuaskelia. Venyttelin niskaani, joka oli jumittanut. Haukoitus pääsi suustani, kunnes kuulin sanat:
 ”Apua! Joku oikeesti auttakaa,” kuului juoksevan tytön suusta. Tyttö näytti juoksevan henkensä kaupalla, enkä aluksi erottanut kuka hän oli tai mikä häntä jahtasi. Pian kuitenkin tunnistin tytön. Silmäni rävähtivät auki, kun pinkkitukkainen tyttö juoksi minua kohti hädissään. Hänen perässään juoksi – selvästi humaltunut- poika, joka mutkitteli soratien molempia laitoja pitkin. Silti hän oli nopea ja saavutti tyttöä. Nousin penkiltä siis ja sekoitin hiuspehkoani. Tyttö ryntäsi minua kohti kuin mielipuolinen. Hämmästelin tätä, mutta halusin silti suojata häntä kaikelta vaaralta. Naurahdin itselleni. Kuinka kliseistä.
 
----------Sakura----------
 
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Ääneni oli myös käheä avunhuudoista, joihin kukaan ei ollut vastannut. Kävin jo epätoivoiseksi. Olin juossut jo puiston puoleenväliin. Mutta vaikka juoksin niin lujaa kun jaloistani pääsin, Lee saavutti minua joka askeleella. Näin jonkin ison hahmon edessäni, mutta oli liian myöhäistä väistää. Törmäsin suoraan jonkun miehen jykevään rintaan, ja silmäni sumenivat kyyneleistä. En välittänyt kuka mies tai hahmo oli, kunhan hän vain auttaisi minua. Nyyhkytykseni purkautuivat viimein vaimeasti.
Hahmo nosti minut ylös istumaan penkille. Kädet olivat lämpimät, kovat ja päivettyneet. Käsivarret asettelivat minut rauhassa penkille, kunnes oma ajantajuni katosi. Päässäni jyskytti kokonainen norsulauma ja tuntui kuin olisin jäänyt rekan, hunnilauman, bussin että junan alle. Kaikki samalla kertaa. Silti tunsin olevani turvassa.
Minua kuitenkin pelotti miten Lee suhtautuisi tähän tulokkaaseen.
 
-----------Naruto----------
 
Asettelin tytön mahdollisimman mukavasti istumaan ja hän näytti säikähtäneeltä jänikseltä. Katsoin jahtaajaa. Jokainen varmaan säikähtäisi, jos tuollainen puskajussi jahtaisi. Tyttö tarttui vielä heikosti käteeni, kuin pelastusta ja turvaa hakien. Nostin käden hellästi pois ja laitoin sen hänen syliinsä. Sitten käännyin puskajussin puoleen.
 ”Kuka helevetti nää oot?” kysyin ja mulkaisin miestä. Hän näytti kuin turkistarhasta karanneelta, huomioon ottaen hänen kiiltävän mustan hiuspehkonsa ja suuret kulmakarvat. Mies myös huojui epäilyttävästi, mikä vahvisti teoriani humaltumisesta. En halunnut mitään vahinkoa hälle, koska en osannut säädellä voimiani mitenkään hyvin. Armeijassa siitä tosin on usein hyötyä
 ”Mä oon Sakuran tuleva sulhane, joten päästä mut ny suutelee sitä,” mies sammalsi. Kohotin normaaleja kulmakarvojani hitusen ja mietin tätä. Mies saattoi hyvinkin puhua totta, mutta silti epäilin tätä vahvasti. Sakura- niminen tyttö vahvisti teoriani:
 ”Painu Lee helvettii! Mua ei kiinnosta sun seura,” Sakura sanoi ja pyyhki kyyneliään takkinsa hihaan. Tytön ääni oli käheä ja rahiseva. Lee taas näytti siltä, kuin olisi saanut iskun vasten kasvoja. Sitten kasvot muuttuivat vihaisiksi. Säälin tyttöä ja halusin vääntää sälliltä mieluiten niskat nurin. En tehnyt sitä kuitenkaan. Se olisi Lee joka aloittaisi tappelun.
Tummatukkainen käveli huterasti minua kohti ja löi. Lyönti tuntui ensin kevyeltä, mutten ollut arvioinut voimaa kokoon nähden. Kipu tuntui vasta jälkeenpäin. Tuhahdin, puristin käteni nyrkkiin, tähtäsin ja löin sälliä keskelle nenää. Kuului vain kovaääninen rusahdus ja sen jälkeen hiljaista voivottelua. Vihani oli päässyt valloilleen.
 
-----------Sakura----------
 
You’re so hypnotizing
Could you be the devil, could you be an angel
 
Katsoin typertyneenä vaaleatukkaista poikaa, joka oli lyönyt Leetä. Leellä vuosi nenä kuin seula, eikä verestä ollut tulla loppua. En siltikään säälinyt häntä. Käteni värisivät ja halusivat aiheuttaa samanlaista kipua Leelle. Olin vain liian heikko ja tiesin sen. Kyyneleet valuivat poskilleni, mutteivat enään pelosta, vaan silkasta vihasta ja kunnioituksesta. Olisin ikuisesti kiitollinen pelastajalleni. Katsoin ylös ja tapasin sinertävät silmät. Hän oli sama poika baarista.
Poika näytti tuskin kaksikymmen vuotiaalta. Pientä parransänkeä oli, mutta silti kasvot olivat pyöreät. Hiukset olivat vehnänvaaleat ja sekaiset. Ne sojottivat piikkeinä jokaiseen ilmansuuntaan. Hänellä oli päällään oranssin musta huppari sekä tummat housut. Hän oli pitempi kuin minä, mutta silti Leetä lyhyempi. Tosin hän oli vahva, minkä rusentunut nenä todisti.
 ”Ala vetää, ennen ko teen jotain harkitsematonta,” vaaleatukkaisen suusta kuului hiljaisen vaarallinen varoitus. Lee mulkaisi häntä ja minua vielä kerran. Sitten hän katosi.
 
---------Naruto---------
 
Katsoin vielä Leen perään ja kuulin Sakuran huokaavan helpotuksesta. Katsoin nyt Sakuraa kunnolla. Hän näytti vielä hengästyneeltä ja pelästyneeltä, mutta nyt silmissä oli pilkahdus helpotusta. Hymyilin itselleni ja olin tyytyväinen ritarillisuuteeni. Samalla kun Sakura pyyhki kyyneleitään, lähdin kävelemään kohti kämppääni.
 ”Hei oota! Mikä sun nimi on?” Sakura sanoi ja nousi seisomaan. Katsoin taakseni ja hymähdin jo ties monettako kertaa sinä iltana.
 ”Naruto,” sanoin ja jatkoin kävelyä. Hän juoksi minut kiinni ja halasi. Halaus oli yllättävä, mutta niin miellyttävä, etten kehdannut irroittautua. Sakura kuitenkin irroittautui ja katsoi silmiini.
 ”En viittis mennä yksin kämpille, ko Hinatakaa ei oo siellä. Siis se tummatukkane tyttö,” Sakura selvensi minulle nähdessään kulmieni kohoavan.
 ”Joten voisikko vaikka saattaa? Lee saattaa tulla vastaa, enkä tahtois kokea tuota uudestaa...” Sakura sanoi ja hänen äänensä vaimeni viimeisen lauseen kohdalla. Harkitsin hetken, mutta nyökäytettyä päätäni hyväksyvästi Sakura hymyili minulle aurinkoisesti.
Viimein myös ymmärsin baarin nimen Yön tähdet. Toinen klisee, mutta silti niin osuva. Hymyilin Sakuralle takaisin ja lähdimme kävelemään valaistulle kadulle.
 
---------Sakura-----------
 
Kävelimme alkumatkan hiljaa ja johdattelin Narutoa pitkin sivukatuja, joilla ei kulkenut enään autoja. Pian seisoimme opiskelija-asuntolan pihalla. Katselin ympärilleni ja huomasin rauhoittavan viiman kulkevan lävitseni. Täällä tiesin olevani turvassa. Naruto silti näytti epäilevältä.
 ”Saanks mä siis tulla tänne ilman et lähen täältä maijan kyydissä?” Naruto naurahti. Naurahdin myös, mutta pysyttelin hiljaa. Naruton seurassa tunsin oloni turvalliseksi. Vaikkemme tunteneetkaan toisiamme, luotin häneen.
 ” Tuutko sisälle kahville?” kysyin vielä. Halusin viettää Naruton kanssa aikaa ja tutustua. Eikä pelkoa Hinatan yhtäkkisestä ilmestymisestä olisi.
Mitä oikein ajattelin? Miksi hän edes tulisi? Ja mitä helvettiä ajattelin, ettei Hinata ilmestyisi? Tosin hän saattaisi olla yötä Kiballa. Tai sitten hän ei uskaltaisi.
Sisäinen minäni tappeli, mutta silti odotin Naruton vastausta.
 ”Jos tarjoot kahvit,” kuului vaaleatukkaisen suusta ja hymyilin.
Avasin oven ja päästin hänet sisään.
 
-------Naruto--------
 
Opiskelijakämpät olivat yleensä sotkuisia, mutta Sakura ja Hinata-niminen tyttö olivat pitäneet omansa järjestyksessä. En nähnyt keittiön pöydällä edes leivänmuruja, vaan se kiilsi puhtaudesta. Pöydällä oli myös tuoreita leikkokukkia. Sohvalla oli viikattu viltti ja tyynyt suorassa. Tuntui kuin olisin saapunut suoraan jonkin sisustuslehden keskiaukeamalle. Tosin mitä minä niistä tietäisin?
Istahdin pöydän ääreen ja Sakura aloitti kahvin tekemisen. Ihmettelin kun hän jauhoi kahvinpurut itse, mutta hän kertoi Hinatan kanssa kannattavansa luomutuotteita sekä kotimaisia. Katsoin hänen suloisia liikkeitään, mutta todellisuus iski tajuntaani. Sakurahan saattoi olla varattu. Pudistelin siis päätäni ja hieraisin kasvojani. Sakura huomasi väsyneisyyteni ja toi kahvikupin eteeni. Kupit näyttivät todella kalliilta, joten käsittelin niitä mahdollisimman sirosti. Sakura naurahti tälle.
 ”Et sä oo missää hokagen teekutsuilla. Siitä ku hörpit menemää. Hinatalla on näitä miljoonia, eikä haittais jos yks särkyis,” Sakura sanoi sarkastisesti ja joi omasta kupistaa. Hymyilin hänen luontevuudelleen ja join myös. Olimme hetken omissa maailmoissamme, kunnes sain kahvin juotua.
 ”Pitäis varmaa mennä,” totesin ja nousin tuolilta. Pinkkitukkainen nousi myös ja näytti hieman epäiröivän. Sitten hän kysyi:
 ”Haluaisitko jäädä yöksi?”