Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Daybreak, osa 7 - horaaneko
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 4331 sanaa, 27544 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-04-22 14:39:31 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - poikarakkaus

Jeii! Sain postattua tän yllättävän nopeasti. :D Päätin ettei nyt enää tulla näkemään tommosia parin kuukauden taukoja... x')
Mutmut, tää on kyllä vähän nopeasti kirjoitettu, eikä ole tarkistettu kuin kerran tai pari. Että tää ei todellakaan oo niin loppuun hiottu kuin esim viime osa. Pahoittelen. xP Mutta, mutta! Pääsen sentään jo kiinni varsinaiseen juoneen! (hienoa Horaa, seitsemännessä osassa... xD)
Eipä muuta ku lukemaan! <3

Tarinan osat

Arvostelu
13
Katsottu 1241 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Kaksi viikkoa.
Se tuntui pitkältä ajalta. Sinä aikana kaiken olisi pitänyt selvitä, kaikki paska olisi pitänyt puhua auki niin että kiertueelle olisi voinut lähteä kevein mielin. Siis niin minä ajattelin.
Olin väärässä. Taas kerran.
Mikään ei ole muuttunut. Mutta toisaalta, mikä tässä voisi muuttua? Naruto pitää minusta edelleen, eikä hän ole jättänyt minua. Mutta riittääkö se todella minulle? Tiedän kyllä hyvin , että haluaisin häneltä toisenlaista pitämistä. Se on itsekästä ja typerää. Tiedän sen. Mutta enemmän kuin mitään muuta, haluan säilyttää välini hänen kanssaan. Mutta miten ihanaa olisi, jos voisin säilyttää ne ilman omia kieroutuneita tunteitani. Jos voisin hyvillä mielin antaa Naruton rakastua ja tehdä niin itsekin. Jos en olisi tällainen. Luonnonoikku.
Ehkä jotkut eivät ajattele niin, ehkä olen mielipiteeni kanssa yksin. Mutta oma mielipiteeni tulee pysymään. Minussa on jotain vialla. Siltä se tuntuu jatkuvasti, päivästä toiseen. En tiedä olisiko asia toisin jos lapsuuteni olisi ollut erilainen, mutta tällainen minusta kuitenkin on tullut. En vain sovi siihen muottiin, joka minulle on valittu. Yleensä ihmiset oppivat elämään oman seksuaalisuutensa ja minäkuvansa kanssa, mutten tiedä pystynkö samaan.
Haluaisin muuttua. Aivan oikeasti.
Mutta en siltikään halua menettää Narutoa.
Haluan hänet, en halua menettää häntä kenellekään.
Tässä ei ole mitään järkeä, eihän? Ei tietenkään. Onko missään enää? Tuskin.


Nyt istun kuitenkin lentokoneessa. Hän nukkuu vieressäni, mutten uskalla katsoa hänen kasvojaan. Ärsyttää Kiban säälivät katseet. Siis onhan se ihanaa kun joku välittää ja näin pois päin, mutta kaikkein vähiten minä nyt haluan sääliä. Jos joku nyt tulisi ja potkaisisi kunnolla perseelle, se voisi vähän piristää. Jos joku tulisi ja hakkaisi minut maahan, se olisi todella okei. Haluan että minulle puhutaan järkeä. En kaipaa hellyyttä, en kaipaa mitään herkkää.
Ehkä kiertueelle lähtö onkin ihan hyvä. Lavalla ei tarvitse herkistellä. Siellä voi unohtaa itsensä ja kaiken muun. Eikä se unohdus tule lääkkeiden tai alkoholin myötä. Se on aitoa ja hienoa. Taidan taas muistaa, miksi silloin halusin mukaan tähän juttuun.


7. luku - Sun katse, hymy ja kosketus

Ei olohuonetta, ei kylppäriä. Vain mustaa, loputonta, tyhjää mustuuttaa kaikkialla mun ympärillä. Mutta ei se ahdistanut. Mun kädestä pidettiin edelleen kiinni ja se käsi oli kylmyydestään huolimatta niin vahva etten mä pelännyt putoavani.
Miksi se oli yhtäkkiä ilmestynyt mun uneen? Me ei oltu nähty pitkiin aikoihin ja se oli varmaan oikeasti muuttunut ihan kamalasti. Mutta mun unessa se oli edelleen siloposkinen, hymysuinen teini. Silti musta jotenkin tuntui, että mä olin se nuorempi tässä. Mä olin se lapsi jota aikuinen piti kädestä, se pentu jota piti ohjailla oikeisiin suuntiin ettei se juoksisi auton alle tai astuisi vesilätäkköön.
Ja mä nautin siitä tunteesta.
Niin pitkään kaikki oli ollut musta kiinni. Nyt mua vietiin, eikä mun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Mä olin jonkun toisen käsissä.


Yhtäkkiä musta avaruus meidän ympärillä alkoi rakoilla. Joka puolelle ilmestyi pieniä valopisteitä jotka alkoi hiljaa kasvaa. Ne häikäisi mun silmiä, ja ensimmäistä kertaa mua hermostutti. Vaikka musta alkoikin hiipumaan pois, liian kirkkaat valot pelotti mua. Ne ei ollut niin kuin lavan kohdevalot. Ne oli kuin pieniä aurinkoja jotka yritti polttaa multa silmät päästä. Mun rintaan koski, mutta en katsonut haavaa. Pidin vaan tiukasti kiinni kalpeasta kädestä ja koitin pysyä rauhallisena.

Äkkiä yksi valopallo räjähti mun edessä ja mä menetin otteeni Sain kädestä. Mun henki salpautui, ja käännyin löytääkseni sen taas.

"Toivottavasti pärjäät nyt", kuului sen ääni jostain kaukaa. Se oli kadonnut.
Ne oli sanoja vuosien takaa. Mä saatoin kuulla koripallon kolahdukset lattiaa vasten, pillin vihellykset, huudot, askeleet.
Sitten ne oli poissa.
Valo sokaisi mut.
Seuraavaksi  mä näin punahiuksisen pojan.


"Naruto!" huuto kaiun säestämänä tiputti mut alas valoista.

Hiljainen lentokone. Sininen taivas, lämmin penkki mun alla. Jostain kuului tietokoneen hurinaa. Hiljaista kuorsausta. Siinä kaikki, ei valoa, ei räjähdyksiä.
Ja sitten Kiban naama peittämässä puolet mun näkökentästä.

"Me laskeudutaan kohta", se tokaisi ja kääntyi taas selin muhun.

Mulla kesti vielä hetken aikaa rauhoittua. Uni kummitteli vielä mun mieltä elävänä muistona kirkkaista valoista ja oudoista äänistä. Se punatukkainen poika... En mä ollut sitä tarkkaan nähnyt, mutta en mä ketään muuta punatukkaa tuntenut kuin Gaaran.
Olisin halunnut tietää miten uni jatkui.

Mä kiinnitin turvavyön ja painoin pään niskatyynyä vasten. Mä inhosin laskeutumista, tuntui kuin sisäelimet nousisi kurkusta ylös. Suljin silmät, mutta silloin se tuntui vielä pahemmalta.

"Ota vettä, se auttaa", kuului ääni mun viereltä. Mä hätkähdin: en ollut huomannut Gaaraa. Se istui niin hiljaa nojaten koneen ikkunaan, etten ollut unenpöpperöisenä edes tajunnut sen olemassaoloa.
Mä kuitenkin otin vesipullon vastaan kiitollisena. Viileä neste tuntui taivaalta karheaa kurkkua vasten, ja olo helpottui jonkin verran. Mä vilkaisin Gaaraa laittaeassani vesipulloa takaisin sen laukkuun. Se näytti poissaolevalta, muttei erityisen maseentuneelta mikä oli kai ihan hyvä merkki.

Mun mieleen palautui matkaan lähtö. Gaara ei olisi millään halunnut istua mun viereen, se oli omien sanojensa mukaan kaivannut "vähän omaa rauhaa". Mutta paikat oli jo varattu, joten sen oli ollut pakko. Se oli istunut mahdollisimman kauas musta.
Mä tiesin, ettei mun olisi pitänyt tuntea niin, mutta olin loukkaantunut hiukan. Tai siis, nyt mä varmasti tiesin että Gaara ei vihannut mua, mutta tuntui se silti pahalta. Ehkä se koki velvollisuudekseen pysyä mahdollisimman kaukana musta, mutta sitä mä en todellakaan halunnut.
... Tosin, siihen mä en voinut sanoa mitään vastaan että olin alkanut tuntea oloni hermostuneemmaksi sen seurassa. Vielä kahden viikon jälkeenkään mä en ollut oppinut käyttäytymään luonnollisesti sen lähellä, ja se ärsytti. Mä halusin olla niinkuin ennenkin, ei tällaisessa ollut mitään järkeä. Mä kyllä yritin koko ajan, mutta loppujen lopuksi se tuntui aina typerältä teeskentelyltä.
Niinpä mä olin mennyt hiljaiseksi. Ei todellakaan hyvä vaihtoehto, mutten uskaltanut enää sanoa mitään kun kaikki kuullosti väärältä mun suuhun.

Kone lähestyi keväisessä auringossa hohtavaa kiitorataa, ja pian pyörät jo alkoi viistää maata. Mä pidin silmiäni kiinni, kunnes lentokoneen vauhti laantui. Vauhtia multa saattoi löytyä omasta takaa, mutta tällaisessa muodossa mä vihasin sitä. Mä saatoin kuvitella, miten jokin menisi vikaan ja kone syöksyisi kiitoradalta suoraan päin seinää. Mä tiesin jo valmiiksi miltä tuntuisi jos jotain hajoaisi nyt ja kone pyörähtäisi ympäri...

"Pysähdyimme jo", Gaara mutisi ja mä aukaisin silmäni. Onneksi Kiba ei istunut mun vieressä - siitä oli varmaan maailman hauskinta heittää läppää mun lentopelosta, mikä ei hirveämmin mun oloa helpottanut. Kokemusta oli parilta lennolta.
Me kasattiin tavaramme ja poistuttiin lentokoneesta aurinkoiselle lentokentälle. Ulkona oli yllättävän kuuma vuodenajasta huolimatta. Ei ehkä ihme, oltiinhan me kuitenkin aika paljon etelämpään tulleet. Gaara kaivoi taskustaan aurinkolasit ja mä seurasin esimerkkiä. Kiba löysi pian Irukan, joka jo odotti meitä mustan auton konepeltiin nojaten.

"Menikö matka hyvin, Naruto?" Iruka tervehti meitä virnistellen.
"Haista ukko paska."
Se vaan nauroi ja tuli auttamaan meitä matkatavaroiden kanssa. Iruka oli tietenkin hoitanut kaiken huolellisesti valmiiksi: meidän keikkatavarat oli kuulemma lastattu jo eilen odottamaan ensimmäistä käyttökertaansa kiertueelle. Joskus mä todella mietin, epäonnistuiko se ihminen koskaan missään.

--

Joo ei. Ei todellakaan. Kuka muu ihminen sai yhden päivän aikana itsensä toiselle puolelle maata, hoiteli kaikki meidän tavarat, odotti meitä tasan kellonlyömällä lentokentällä ja kaiken päälle oli varannut meille sellaisen hotellin, joita vain ällöttävät kirurgisesti leikellyt huumeongelmaiset amerikkalaiset superjulkkikset käyttivät? Meille tarkoitettu huone oli varmaan hehtaarin kokoinen, se sijaitsi 20. kerroksessa ja maisemat avautuivat suoraan kimaltelevalle joelle.

"Millä helvetin rahalla sä aina tän kaiken teet..." Kiba mutisi. Iruka naurahti.
"Levy-yhtiön pomo on kovin toiveikas teidän suhteen. Hänellähän on tapana aina sanoa, että "Aamunkoitto" koittaa vielä. On ihan hyvä juttu olla hänen suosiossaan", Iruka naureskeli.
"Levätkää nyt tämä aika ennen keikkaa. Mutta nyt ei sitten mitään juoppotelua, aloitetaan tämä puhtaalta pöydältä", se vielä valisti meitä ennen kuin sulki oven perässään.
"Onneks mulla ei ollu tollasta isää, mikä ituhippi musta oliskaan tullu..." Kiba mutisi ja poistui sitten parvekkeelle. Mä arvelin, että sillä oli tarkoitus liata "puhdas pöytä" aika pian.

Mua ei huvittanut. Ei ollut oikeastaan huvittanut enää sen viikon jälkeen, kun oltiin käyty todella pohjalla. Tai tarkemmin, ei enää sen jälkeen kun mä olin nähnyt Gaaran siinä kunnossa meidän keittiön lattialla. Eikä oikeastaan haitannut yhtään. Olo oli kummallisen kevyt. Ennen musta tuntui koko ajan, että pää alkaisi hajoamaan jos en saisi sitä sekaisin. Niinpä mä korvasin levon ja nukkumisen juomisella, ja taas seuraavana iltana unohdin univajeen baariin.
Nyt mä tiesin, etten saisi pidettyä kaikkea kasassa sillä tavoin. Mun pitäisi nyt olla Gaaran tukena ja yrittää saada se taas iloiseksi. Tai jotain. Ja nyt tämä kiertue, en mä tätä jaksaisi sillä rytmillä. Ei me saataisi koskaan sitä mainetta minkä mä halusin, jos lavalla keikuttaisiin puoliunessa ja pää sekaisin.

Shikamaru avasi television ja mätkähti sohvalle. Mä tutkin huonetta tarkemmin, ja tajusin pian että siellä oli tasan kaksi parisänkyä. Normaalisti se olisi ollut itsestäänselvyys että Kiba ja Shikamaru jakaisivat toisen ja meille jäisi toinen Gaaran kanssa. Musta se oli edelleenkin okei niin, mutta kun Gaara nyt oli tuollainen...
... Mun pitäisi puhua sen kanssa. Ihan oikeasti siis, ei vaan pari sanaa ja lämmintä kättä. Mä en halunnut että se luuli mun nyt karttelevan sitä tai jotain. Enkä mä todellakaan halunnut etääntyä siitä niin kuin se itse näytti tekevän.

"Gaara hei, käydään ulkona", mä sain sanotuksi. Se näytti yllättyneeltä, mutta nyökkäsi. Mä vilkaisin Shikamarua, joka hymyili mulle melkein huomaamattomasti.

Ulkona puhalsi leppoisa kevättuuli, eikä aurinko tuntunut enää häikäisevän niin voimakkaasti. Mä lähdin kävelemään hiljaista tietä pitkin. Gaara seurasi mua vaitonaisena, pitäen pientä mutta huomattavaa etäisyyttä meidän välillä.
Noniin, tässä sitä oltiin. Mutta mitä mun pitäisi sanoa?

En oikein tiennyt, mistä se mun päähän yhtäkkiä tuli, mutta...

"Sillon yhtenä iltana... Kun sä huusit mulle siellä parvekkeella. Muistat sä?" mä käänsin katseeni Gaaraan, ja se nyökkäsi katsomatta mua silmiin.
"Miks sä olit yhtäkkiä niin vihainen mulle siellä baarissa? Mä muistan että sä vedit mut sieltä pois ja... jotain." enempää mä en muistanut, mutta asia oli toisinaan vaivannut mua. Nyt kun mä olin saanut tietää Gaaran tunteista, asia tuntui jo selkeämmältä, mutta ei se yleensä suuttunut. Mä saatoin vieläkin muistaa oudon raivon sen silmissä, kun me lähdettiin baarista...

Kohtasin kirkkaat, turkoosit silmät, ja silloin mä putosin jostain. Putosin takaisin maan päälle ja siihen hetkeen.
Mä en ollut koskaan nähnyt Gaaran katseessa noin raivokasta vihaa. Se oli melkein pelottavaa.

"Me lähdemme nyt kotiin, Naruto", punatukka ilmoitti kylmällä ja etäisellä äänellä. Mä en ollut tunnistaa sitä.


"Etkö muista?" se kysyi hiljaa, ja huomasin sen äänessä jotain outoa. Mä pudistin päätäni. Gaara huokaisi hiljaa. "Se on jo vanha juttu, ei sillä ole väliä."
"Mutta mä haluan tietää."
Se pysyi hetken hiljaa kuin odottaen etten mä haluaisikaan kuulla. Mä en kuitenkaan antanut periksi, joten lopulta se alkoi puhumaan:

"...Silloin... Alkuillasta lähdit jonkun naisen perään, enkä nähnyt sinua moneen tuntiin. Kun...", mä kuulin sen vetävän henkeä. "... kun sitten tulit, nainen oli edelleen mukanasi. Huomasin tietenkin että olit sekaisin. Tulit luokseni ja työnsit sen naisen aivan eteeni." Gaaran puhe katkesi. Mä kumarruin vähän nähdäkseni sen ilmeen. Yllätyin, kun näin sen kasvoilla inhoa.
"Sanoit, että menisimme yhdessä 'pitämään hauskaa' naisen kanssa. Yritit saada minut suutelemaan häntä... Siinä vaiheessa yritin karata, muttet päästänyt minua menemään."
Okei, mä olin ollut todella aineissa. En mä melkein muistanut sitä naistakaan.
"Se nainen oli todella lähellä, ja koko tilanne alkoi oksettamaan aika paljon. Ehkä tajusit sen ilmeestäni..." Gaara piti pitkän tauon. Mä annoin siihen mahdollisuuden, kuljin sen vierellä ja toivoin etten ollut tehnyt mitään todella typerää. Kai mä muistaisin, jos olisin?
"Aloit nauramaan ja kysyit, pidänkö edes naisista. En vastannut mitään, ja aloit ahdistelemaan minua samalla kysymyksellä. Tyrkkäsit naisen meidän välistämme ja--" Gaara pysähtyi. Sen kädet tärisi. Mä mietin, milloin se oli viimeksi puhunut mulle näin paljon ja näin tunteella? Sen normaali tyyneys oli täysin tiessään. Mä huomasin penkin tien reunassa ja ohjasin Gaaran istumaan. Se painoi katseensa maahan.
"Sitten... Tulit todella lähelle. Koskit minua - tiedät varmaan miten - ja kysyit, pidänkö tällaisesta. Silloin en enää kestänyt..." Gaaran ääni vaimeni tuskin kuuluvaksi, kunnes se hiljeni täysin.
Mulla jäi vähän niin kuin sanat kurkkuun. Tältä se kai tuntui. En mä vaan ollut voinut tehdä mitään tuollaista... En... En mä ollut sellainen ihminen.

Mä tunsin palan nousevan kurkkuuni ja halasin Gaaraa niin tiukasti kuin kykenin. Se oli täysin veltto, ei sanonut tai tehnyt mitään. Tajusin, että mun koko näkökenttä oli sumentunut kyynelistä.
Mä olin ihan saatanan paska ihminen. Gaara luotti muhun, vittu rakasti mua! Enhän mä ollut silloin ollut oma itseni, mutta kuitenkin...!

"Mä-- en mä tarkottanut..." mä työnsin Gaaran vähän kauemmas ja katsoin sitä silmiin. Se tajusi katsoa takaisin, vaikka sen ilme olikin tuskainen.
"Mä hyväksyn sut just tollasena... Oot mulle tärkee", kuiskasin ja juuri sillä sekuntilla tajusin että mä kuolisin ilman sitä. Mä rakastin sitä ihmistä todella - ehkä eri tavalla kuin se mua, mutta kuitenkin. En ollut koskaan tuntenut samanlaista kiintymystä ketään kohtaan.
Mä en halunnut sille mitään pahaa. En ikinä.
Mä vaan toivoin, että Gaara ymmärsi sen. Mutta osaisiko se enää?

"Tiedän. Se oli typerä sekoilu. Et tarkoittanut sitä", Gaara sanoi mutta hiukan turhan monotonisella äänellä. Asia oli varmaan painanut sitä kaikki nämä viikot. Miksei se ollut kertonut? Ainiin, sehän oli luullut että mä tiesin. Tai jotain. Mun olo oli turhautuneempi kuin koskaan. Mä halusin hakata itseäni tai pyytää Gaaraa hakkaamaan. Mä halusin tehdä sen onnelliseksi. Ei se näin toiminut.

"Sillä hetkellä vihasin sinua. Mutta..." se sanoi, ja nyt äänessä oli taas enemmän sen omaa sävyä.
"...nyt kun olet tässä... En haluaisi päästää irti." loput sanoista tuli kuiskauksena.
Se puristi mun nahkatakkia ja pysyi hiljaa. Mä olin hiljaa.
Nyt turhautuneisuus oli vaihtunut suruksi.
Mitä mä loppujen lopuksi pystyin tekemään? En mitään, en tässä tilanteessa.

Pitäisikö mun yrittää ihastua siihen? Niin kuin Saihin? Ei, se ei toiminut niin. Sai oli ollut poikkeus, siihen asiaan en mä ollut voinut vaikuttaa. Se oli vaan tapahtunut. Niin se tapahtui aina baarissakin. Mä näin nätin tytön ja tajusin että halusin sen lähelle. En mä katsonut ketään ja miettinyt, pitäisikö mun ihastua siihen vai ei.
Enkä mä edes uskaltanut yrittää. Entä jos mä vaikka yrittäisin suudella sitä enkä tuntisi mitään? Se olisi shokki Gaaralle, se luulisi että tekisin myös selvin päin sellaista mitä ilmeisesti siellä baarissa. Mä en voisi enää olla sen luona, mun pitäisi jättää se.
Se pelotti. Mä en uskaltanut yrittää. Ehkä kaikki mun hermostuneisuus johtui siitä - mä en uskaltanut tehdä mitään, tuntui kuin olisin rakentanut korttitaloa ja pelännyt jatkuvasti sen sortumista.

"... Mutta se olisi itsekästä. Minun täytyy nousta tästä", Gaara jatkoi ja mä hätkähdin hereille ajatuksistani. Se nosti katseensa taas mun silmiin.
"Löydän jonkun toisen johon koitan rakastua. Ehkä tämä menee vielä hyvin." Sen huulilla käväisi pieni hymy. Todella, todella pieni ja vaisu hymy. Mutta hymy kuitenkin.

Se nousi ylös ja lähti kävelemään takaisin hotellille. Mä jäin istumaan, en osannut nousta. Muutaman minuutin aikana mun jo valmiiksi sekaavaan päähän oli tungettu lisää ajateltavaa.
Jos Gaara ajatteli noin, niin sittenhän kaikki oli hyvin, vai? Ehkä tämä menisi vielä hyvin, niinhän se sanoi? Pitäisikö munkin vaan ajatella niin eikä miettiä turhan monimutkaisesti?
Gaara löytäisi jonkun toisen ja muuttaisi sen luokse. Ehkä jättäisi bändin, ehkä mut.

Gaara ei ollut itsekäs, joten munkaan ei olisi pitänyt olla.
Mutta mä vihasin sitä ajatusta.
Että se lähtisi.
Mä vihasin sitä.

--

"Noniin, kuunnelkaa nyt", Iruka aloitti vakava ilme kasvoillaan.

Me istuttiin koko porukka keikkalavan takahuoneessa. Se oli ikävän iso ja meluisa paikka, kaukana niistä pienistä vessan kokoisista ja savunhajuisista kopeista missä me oltiin normaalisti totuttu keikkoja odottamaan. Täällä oli paljon ihmisiä ja koneita ja tavaraa joka puolella. Johdot peittivät lattiaa, kauempana meistä joku nuorten tähti jonka nimeä en muistanut oli jo meikattavana. Sillä oli päällään violetti viitta ja kaula täynnä ties mitä härpäkkeitä, mutta hiukset oli pahimmat: näytti kuin niihin olisi kaadettu erittäin värikäs paletillinen maalia. Enkä mä todellakaan voinut tietää varmasti, mikä sen naamassa oli meikkiä ja mikä oikeaa ihoa. Mä katsoin meitä ja mun teki mieli nauraa. Joopa joo, kiertueen aloitusasut todellakin. Mulla mun nuhjuinen keikka-asu ja muilla normaalit vaatteensa. Tai siis Gaaralla niin normaalit kuin sillä nyt vaan saattoi olla - ei se koskaan näyttänyt ihan normaalilta.
Me ei oltu puhuttu sen keskustelun jälkeen. Mä en halunnut ajatella nyt mitään muuta kuin tulevaa keikkaa...
... Josta Iruka oli saarnannut viimeiset viisi minuuttia ja multa oli näköjään mennyt kaikki ohi.

"... Tämä kiertue on teidän mahdollisuutenne: vaikka emme käykään maan rajojen ulkopuolella, teidät tulleen kuitenkin näkemään muutamilla tosi isoilla lavoilla. Jos te sitä suosiota enemmän haluatte, niin tässä olisi nyt se paras tilaisuus."'

"En kyllä itse lähtenyt tekemään tätä suosiota saadakseni. Ällöttää jos meistä tulee joku massabändi", Shikamaru mutisi. Se näytti pahantuuliselta. Tai sitten sitä vaan rasitti. Ei siitä koskaan tiennyt.

"No siihenhän asiaan vaikutatte vaan te itse. Mutta ette te kyllä massan joukkoon ole ihan heti vaipumassa. Teinien kanavilla ette saa paljon paskaakaan soittoaikaa, mutta näiden erikoisohjelmien juontajat vain jaksavat ylistää teitä maasta taivaaseen. Sanovat, että teissä on jotain uutta. Sitä mieltä olen minäkin, joten nyt on paras paikka näyttää se", Iruka lopetti hymyillen. Me vastattiin hymyyn hämmentyneinä: Irukalta satoi harvon puhtaita kehuja. Kiba tumppasi hiukan nolona imelän hajuisen tupakkansa.

"Noniin, mutta tuolta saapuvatkin meidän maskeeraajamme", Iruka huomautti saaden meidät kääntymään oven suuntaan. Meitä kohti suunnisti neljä naista, joilla kaikilla oli epäilyttävän täydet kassit käsissään.
"Mitä helvettiä sä olet taas mennyt järjestämään..." Kiba mutisi ja painoi otsansa pöytään.
"Hei, ei ollut tarkoitus päästää teitä tuon näköisinä lavalle!"
Mä vilkaisin pelleä leikkivää teinitähteä ja toivoin, etteivät nämä maskeeraajat suosisi samanlaista tyyliä. Meidät varmaan leimattaisiin seuraavassa musiikkilehdessä Disney Worldin maskoteiksi jotka soittaa rouheaa poikapoppia. Ei kiitos.

Näillä maskeeraajilla oli ehkä vähän enemmän järkeä päässä. Siis paino sanalla vähän. Mä sain katsoa itseäni järkyttyneenä peilistä ja koitin miettiä, näytinkö goottipojalta, Elvikseltä vai rikollisliigan kingiltä vai kenties vähän kaikilta. Kiballe laitettiin niin paljon turkista että mä mietin kumpaa oli enemmän, eläintä vai Kibaa. Gaara sai päälleen tiukkaa housua ja paitaa ja kun maskeeraajat tunki sen ylle niitein koristeltua nahkatakkia, olin onnellinen että nyt elettiin vasta alkukevättä - kesällä oltaisiin saatu basistin sijasta paistunut basisti. Shikamaru selvisi kaikkein vähimmällä, sille laitettiin hattua ja liiviä ja todella kummalliset kengät, mutta se säästyi - toisin kuin me - kaiken maailman koruilta ja härpäkkeiltä. Lopulta musta tuntui että olin kävelevä vaatenaulakko.
Onneksi me sentään säästyttiin meikkaukselta, mutta kun ne psykopaat--... ne naiset tajusi että Gaaralla oli meikkiä, niiden oli aivan pakko tuhertaa sen naama sen näköiseksi ettei Gaaran sukupuolesta olisi ulkopuolinen voinut ottaa selvää.

Mä todella toivoin, että Iruka oli suunnitellut tämän vain yhden keikan jutuksi.

"Miten mä voin liikkua tuolla lavalla!" mä vaikersin saaden Irukan vain nauramaan.
"Hei, eikö muka ole hienoa päästä maistamaan vähän isompien tähtien lavaelämää?"
"Onko isoilla tähdillä tapana näyttää siltä että ne on mennyt kauppaan, ottanut yhden kappaleen jokaista vaatetta ja heittänyt sitten kaikki niskaan?"
"Ääh, Naruto missä on sinun optimistisuutesi? Ota tämä uutena haasteena, eikö vaan?"
"Siis haasteena yrittää olla kompastumatta korkoihin?"
"No vaikka niin, menkäähän nyt!" Iruka patisti naureskellen. Hyvähän sen oli nauraa, se sai jäädä lavan paremmalle puolelle.

Savukoneet peitti mun näkökentän ja yleisön pauhu alkoi kantautua korviin.
No jaa. Mä näytin kakkosluokan pelleltä, mutta olihan tämä silti sitä minkä vuoksi mä aina jaksoin eteenpäin. Tuttu innostus lähti varpaista ja nousi kylminä väreinä ylös pitkin selkää aina päähän asti, ja äkkiä musta tuntui etten haluaisi lähteä lavalta koskaan minnekään. Mä voisin vaan antaa musiikin ja lauluni viedä ja kadota niiden mukana taivaalle. Mä olin todella kaivannut tätä tunnetta.

Savun läpi mä katsoin Gaaraa. Se katsoi takaisin. Ja hymyili. Sitten nauroi. Ja yhtäkkiä se oli ihan mussa kiinni, kietoi vapaan kätensä mun ympärille ja päästi irti kun savu alkoi hälvetä. Mutta silti se jäi siihen, nojaamaan mua vasten. Mä tunsin jonkun tuntemattoman voiman kumpuavan ylös kehoani pitkin, kunnes se lopulta pääsi ulos suusta. Mä laskin vasemman käteni rennosti Gaaran hartialle ja astelin yleisön eteen. Mä otin ne haltuuni vain muutamalla sanalla, tarvittiin vain vähän aitoa voimaa ja mä olin yhtä niiden kaikkien ihmisten kanssa. Ei ollut enää Narutoa, ei Kibaa tai Shikamarua tai Gaaraa. Ei keikkalavaa, ei yleisöä. Oli vain yksi iso voima joka vei sitä kaikkea eteenpäin.

Musiikki kuljetti mua aaltojen tapaan pitkin lavaa ja mä nautin joka sanasta ja säkeestä jonka huuliltani päästin. Annoin koko kehoni vietäväksi meidän omien käsiemme kautta luodulle taiteelle, eikä mikään pitkään aikaan ollut tuntunut niin hyvältä. Mä heitin yleisölle läppää, kättelin, vastasin huutoihin ja nauroin yhdessä niiden kanssa. Musta tuntui etten ollut koskaan saanut niin tiivistä tunnelmaa yleisön ja bändin välille. Ennen oli ollut lava ja sitten yleisö, kaksi eri maailmaa. Taiteilijat ja katsojat. Mutta yhtäkkiä mä tajusin ettei se mennyt niin. Me ei oltu täällä katsojia varten eikä katsojat meitä varten. Oli vain musiikki. Ei tarvittu mitään muuta.

Välillä mä katsoin Gaaraa, katsoin miten se lauloi täydestä sydämestään ja tajusin vasta nyt kunnolla miten kaunis sen ääni oli. Mä mietin, miksi helvetissä se ei ollut meidän laulaja. Se pääsi äänellään tummalle ja matalalle tasolle ja osasi kuitenkin nousta siitä älyttömän sulavasti takaisin ylös. Mä kävelin sen vierelle, me katsottiin toisiamme silmiin ja meidän äänestä tuli yhtä. Se oli uutta ja erilaista, mä en ollut koskaan tajunnut sitäkään että voisin olla näin tiiviissä kanssakäymisessä mun soittajien kanssa. Ei ne olleet vaan mun laulun taustaääni. Ilman niitä ei olisi ollut mun ääntä. Eikä Daybreakia.

Lopuksi tapahtui vielä yksi uusi, ja ehdottomasti kaikkein odottamattomin asia: meidät taputettiin - ei, meidät huudettiin takaisin lavalle. Mä en ollut uskaltaa mennä takaisin, joten Iruka joutui melkein työntämään mut. Sellaista tunnetta mä en ollut koskaan tuntenut. Jotenkin keikkailu oli ollut aina sellaista saman kaavan mukaan menemistä: soitettiin tietyt kappaleet tietyssä ajassa ja sitten lähdettiin lavalta.

"Tuo se vasta oli jotain", oli ainoat sanat jotka Iruka sai suustaan kun me vihdoin poistuttiin takahuoneeseen. Mä lysähdin sohvalle ja avasin vesipullon.
"Kato, kerrankin päätettiin kuunnella sua", Kiba naureskeli.
"Ei, kyllä tuo tuli jostain paljon syvemmältä... Olisitte itse nähneet miten yleisö oikeasti tuli hulluksi! Siis aivan uskomatonta! Olitte kuin mitäkin isoja tähtiä..." Irukan viimeiset sanat säröili ja mä mietin että nyt se tulisi - isällinen puhe siitä miten me ollaan kasvettu paitsi bändinä, myös ihmisinä.
"Nyt menette kyllä irrotteleemaan vähän - mutta ette liikaa!" oli kuitenkin kaikki, mitä Iruka sanoi, ja mä olin ihan onnellinen. Olin liian väsynyt kuunnellakseni mitään. Mutta samalla mun olo oli parempi ja kevyempi kuin aikoihin.

Lavalla se oli tuntunut tosi hyvältä miten rennosti Gaara muhun oli suhtautunut. Oli itse tullut lähemmäksi ja näin pois päin. Mä en olisi halunnut tässä mielentilassa ajatella sitä, mutta en voinut olla miettimättä että se johtui tästä sen uudesta päätöksestä: että se oli ihan vakavissaan nyt aikonut unohtaa mut ja etsiä toisen. Mutta siis sehän oli ihan hemmetin hyvä juttu, niin sen piti mennä. En mä tiennyt, mikä mua vaivasi. Se oli jotain ihan käsittämätöntä omistamisen halua: halusin että mä olin Gaaralle kaikkein tärkein. Vaikka ei se ollut oikein.
Mutta nyt mä halusin vaan unohtaa kaiken paskan päässä ja nauttia siitä että se ylipäätään oli mun vierellä. Mä nostin taas hymyn huulilleni ja me lähdettiin ulos viileään kevätiltaan. Yleisön pauhu kantautui edelleen mun korviin.

Sitten mä ihan kirjaimellisesti törmäsin henkilöön, jonka viimeiseksi olisin halunnut juuri nyt nähdä.

"Katos katos, täällähän törmää vanhoihin tuttuihin."

Illan tuoma hyväntuulisuus karisi hetkessä.

Kommentit (Lataa vanhempia)
mamelukki - 2012-04-22 17:23:17
Iik, kiljahdus pääsi suustani kun näin että tähän oli tullut jatkoa ^^ Ja jätit jännään kohtaan! Nää sun luvut on mukavan pitkiä, ei heti lopu lukeminen kesken :D Kerran lukiessani ajattelin että ottaisin noita muutamia kirjoitusvirheitä ylös ja informoisin niistä, mutta uppouduin niin tekstiin että kaikki muu unohtui.

Voi Gaara, et saa unohtaa Narutoa! Et koskaan! Kyllä kääntyy peukku ylöspäin, siitä ei epäselvyyksiä ^^

Haruna - 2012-04-22 18:58:00
Kyllä olin alkaa itkeä kun huomasit, että uus osa oli tullut! en voi olla pitämättä tästä sarjasta ja sun tyylistä kirjoittaa :D aivan parasta <3 oli niin hyvin kuvailtua, että tunsin todella eläväni tässä tekstissä ::DD jos sitä nyt edes voi noin sanoa ;)

mutta siis todella ihana osa. Jäi mielenkiintoseen kohtaan ja oottelen jatkoa. Ehdottomasti 5pojoo ;)

-SasukeUchiha- - 2012-04-22 19:12:28
Luin tän^^
Wow, vähänkö oon ylpee itteeni>:D Katos tänää on ollu joku hemmmmskatin lukihäiriö, sanat on jotenki vääristyny ja on sitten ottanu pottuun aika... viiiiii*****.
Noh, ei kyllä tämänkään tekstin lukemiseen menny ku puoltoista tuntia, lukitsin pikkusiskon työhuoneen ulkopuolelle jottei pääsis kinuamaan koneelle pääsyä (pelaamaan ties mitä) ja täs ajas ehti jotenki hujahtaa kaks tölkillistä jääteetä. Oih, se on uusi rakkauteni<3<3<3
Mä oon aivan jotenkin täysmäntti ja jälkeenjäänyt. Hirnuin puol tuntia yhelle lauseelle, jonka luin väärin, että bändi istui Irukan kanssa savuisessa vessassa ja totutteli.
...
Jeah, who is the best?
Kyllä, olo on mitä mainioin, jos kurkkua ja äänenpuutetta ei lasketa.
Tarinaan, siis.







Noh, tuli pikkuinen blackout, kyllä se tästä xD






Öhh... Gaara oli jotenkin lutuisen pikkuisen ihastuttavan rakastettavan käsinkosketeltavan söpön kauhistuttavan pelottavan hirrrmuisen yllättävän ennalta-arvattavan ja itkettävän suloinen<3








Naruto. Öööö... Öööh... Ööööööööhhh....
No something different.
Hyi saakeli että nää muurahaiset on inhottavia!!
Yks käveli hust tossa... pöydällä...

Se siitä<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Jatka samaan malliin. Tällainen rakentava kommentti tällä kertaa.
Kirjoita lisäääääääääääääääääää.
Hups.

Momelus - 2012-04-22 19:33:46
...ai katsos, uusi osa olikin tullut nopeammin kuin luulinkaan. Ei tunnu enää yhtään niin kipeältä kuin aiemmin. : D

Mä voisin varmaan kirjoittaa johonkin ylös sen ylistyslitanian jonka aina vedän tähän kommenttiboksiin ja sitten vaan copypastettaa sen joka kerta tähän. Unohdin taas hetkeksi kaiken muun maailman ja uppouduin vaan lukemaan tätä ficciä. Sä vaan osaat ton kirjottamisen.

Jotenkin ehkä pienesti Gaaran kerrontaosuudet ja repliikit "häiritsee". Tai siis, ne ei jotenkaan tunnu sopivan ihan täysin ficin muuhun kieleen, johtuen varmaan siitä että ne on kirjoitettu kirjakielellä.

Mutta gääh kun oli taas ihanaa tekstiä. Ja jännään kohtaan jätit, pirulainen! Jatkakin sitten äkkiä!

Knox - 2012-04-22 21:02:32
ui ui ui mä taas poraan

Hidefini - 2012-04-23 19:59:43
omnomnom. mun pitäis oikeesti koodata äitille uudet sivut ja lukee saksaa... mut mut mut. luin sun vastauksen ja päätin et nyt on aikaa lukee tää : DD jooo. todellakin aikaa.

okei. mitä mä sanon tästä? no frickin idea, like really. siis joo. tää osa oli mahtava, viimein päästiin niinku tapahtumallisesti ja tunteellisesti ja bändin tilanteellisesti ja sillai eteenpäin, ylipäätään päästiin eteepäin. Gaara pääs eteenpäin ja Narutokin pääs eteenpäin ihan reippaasti. Shikasta ja Kibasta en ny si tiiäkää XDDD

tuolla oli.. ööö.. muutama hassu sanayhdistelmä, kuvailu. ne tuntu jotenkin menevän ristiin sen kanssa, että mitä ne sano ja sillee. mm. jotenkin että Irukalta satoi harvoin kohteliaisuuksia. mulle tulee aina satamisesta mieleen, että niitä tulee paljoin joten tosta mulle tuli ekana sellane kuva et Irukalt tuli harvoin paljon kohteliaisuuksia (vai olisko tekstis sitteki käytetty sanaa kehuja tai jotain, no sama se). mutta mä silti tykkäsin siitä lauseesta, virkkeestä, joten en sanois et se on huono tai mitää, se tuntu vaa menemä hieman ristiin ittensä kanssa. joo.

kiertue. en kyl osaa sanoo täst yhtää mitää, siit tulee sellasii outoi, jännii viboi ja kaikkee. en oikein tiiä mitä ees odottaa koko noitte kiertueest, joko ne vetää ihan täysin perseellee tai sitte ne tekee siit jotain tosi hyvää, kute ne teki täs osas : DDD

sitte sitte sitte. onks toi tyyppi Sai tos lopus ? onko ? : DDD kuolen, jos on. tai ehkä en iha XD mut melkee.

mun on kyl ihan pakko ihkuttaa tätä sun tyyliä kirjottaa tätä, oikeesti. tää on tosi, tosi uskottava kerrontatapa tai sellane kuvailutapa. se sopii just tollasee elämään ja sitte just tollaset black out kohtaukset kännissä, kun ei muisteta, niin nekin puuttuu sellattiin hienosti ja niitä puidaan sellattiin, et hei me ei muisteta ja sitten siitä tulee sellane tosi, tosi aito fiilis. tykkään just siitä. okei. mä muutenkin tykkään sellasest salaperäsest tekstist, et joo : DD

sitte sun sanavalinnat. tykkään niistä ja miten ne muodostaa tän kokonaisuuden. okei. mä rakastan tätä kokonaisuutta ja miten oot muodostanu tän, miten kaikki kietoutuu yhteen sellasest hämäräst pilvest, usvasta ja sitte asioitte selvittämine on sen usvan, pilven, hämärän whatever tutkimista ja ää. joo. onpa hieno vertaus taas vaihteeks, mut tykkään tost vertauksest ja must se ihan oikeesti kuvaa tätä ficcii niin tajuttoman hyvin. joo. tää on vähän kuin seikkkaulua hämärässä ja totuuden/asioiden löytäminen siitä horroksesta. joo.

muuta ? ää. mul oli jotain mielessä, kun luin tota, et tää juttu pitää mainita, mutten muista sitä enää.. ehkä sitten ens kerral, vaikka epäilen etten mä sillonkaa tuu sitä muistamaa. ha. todennäkösest se tulee taas siinä kohtaa, kun kone on just sammunu tai sammumas et damn ja ei oo energiaa. mutta näh. on täs jo tarpeeks asiaa yhdelle osalle, pitää sitä kommentoitavaa säästää aina eteenpäinki : D joo. mutta kiitos tässä vaiheessa ja ää jään oottamaan jatkoa, tää nyt vaan on ihana rakkaus XD

Hoho - 2012-04-24 19:45:09
Ohh, olin tippua tuolilta nähdessäni tän. Toisin sanoen tätä on odotettu ja ihan täpinöissäni aloin sitten lukemaan. Ja hyvä oli (y) c:

mutta siis mitään kommentoitavaa ei nyt jälkeenpäin tuu mieleen - luin ficin siis eilen ja en jaksanut kirjautua silloin sisään joten en voinut kommentoidakkaan .. u_u - eli mitään rakentavaa en kommentoi.

ahmatassu - 2012-04-26 20:50:13
...musta vähän tuntuu et tätä osaa on ihkutettu aikas lailla tarpeeks joten suonet anteeksi etten nyt jatkoksi rupea omaa romaania vääntään. :'D Tiiät kitenki jo tosi hyvin mitä mieltä mä sun kirjotustyylistä ja tästä tarinasta oon~ x3 Kunha ny piti ilmottaa että tiiät et mäkin oon tän saanu luettua~ ^^

Violetu - 2012-05-01 23:10:18
Mitämitämitä??? Julmuri, mikäs tämä cliffhangeri nyt on olevinaan? Kukakukakuka meni pilaamaan Naruton fiiliksen??
Joop, kai tämä on ihan oikeutettu kosto siitä, että viime osa jäi kommentoimatta... *syyllinen ilme* Mutta kun käyn täällä sivuilla nykyisin kamalan harvoin ja yleensä koulun koneella lähinnä tarkistamassa onko tämä jatkunut... *sekavaa mutinaa*
Tässä osassa oli oikeastaan koko osan halki ihan jumalaton jännite ilmassa, varsinkin tuo lopun keikkakuvaus nosti suunnilleen hiukset pystyyn, kun tuo fiilis oli niin samaistuttava<3 Ihastuin.
Väsyttävän vapun jälkeen ei tule mitään järkevää kommenttia, pahoitteluni (ja Supernatural alkaa myös hiljalleen painaa päälle).
Mutta tätä osaa voisi kunnioittaa poikkeuksella, joka vahvistaa säännön (...Violetu ei kerjää jatkoa...)
Kirjoitathan & julkaisethan jatkoa pian, kiltti? *vajoaa polvilleen*

Kotetsu_Hagane - 2012-05-05 23:41:17
Uusi luku~ Oli ihanaa luettavaa, ja oikeastaan musta vähän tuntuu ettei tarvitse ees sanoa kuinka paljon rakastan sun ficcejä ja kirjotustaitoa (nimimerkillä kateellinen), sillä oot tainnu kuulla sitä tältäkin suunnalta jo tässä ajan mittaan aika paljon :''D Mutta en ole oikeastaan ihan varma olenko kommentoinut milloin viimeksi, ja jos taukoa on ollut niin pyydän anteeksi, en ole jaksanut lähiaikoina kommentoida yhtään mitään koska on vieläkin vähän ongelmia tottua tähän sivustoon, jonka takia olen ollut epäaktiivinen.... oikeestaan ei oo mitään järkevää sanottavaa, piti vaan ilmottaa etten ole suinkaan lopettanut ficciesi lukemista ja rakastan edelleen kirjoituksiasi todella paljon ;3 <333333

Yumisha - 2012-05-09 18:43:07
Nonii pääsinhän tätäkin kommentoimaan >:3 tekstin taso oli sitä perus horaata, eli hyvvöö. Yhen kirjotusvirheen bongasin 'teidät tulleen kuitenkin' :P cliffhangerit ei ole kivoja, mutta sä nyt muutenkin tykkäät kiusata lukijoita niillä kuten melkein kaikki muutkin tuntuvat.

Ja oon samaa mieltä Hiden kanssa että sieltä taitaa tulla Sai tai joku muu Gaaran loverival joka heittää täyskäden pöytään sekoittaen narskan ja gaaran pelin :< you're so evil... but i'll stay and wait what will happen :3

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste