Baptised with a perfect name
The doubting one by heart
Alone without himself

War between him and the day
Need someone to blame
In the end, little he can do alone

(Nightwish-Amaranth)


Rena
 
Haru ei ollut aave. Hän ei ollut häilyvä, kalpea sisartani etäisesti muistuttava varjo, vaan hän oli todellinen ja hän seisoi edessäni. En ollut uskoa silmiäni kun katsoin häntä. Hän oli onnellinen. Harun hiukset, jotka olivat tavallisesti hiekanväriset ja elottomat, olivat nyt tuuheat ja terveen näköiset. Hänen kasvoillaan oli väriä ja hän ei näyttänyt enää ruumiilta. Olin niin iloinen nähdessäni isosiskoni, että tunsin kosteuden kerääntyvän silmäkulmiini. Harun vaaleanruskeat silmät tuikkivat hyvätahtoisesti kun hän katsoi minua ja hänen päällään oleva violetti kimono suorastaan sai hänet hehkumaan.

”Rena,” sisareni sanoi yhtäkkiä lempeällä äänellä ja katsoi minua. Nostin katseeni lumoutuneena onnesta ja katsoin omilla turkoosinvihreillä silmilläni häntä.

”Niin, Haru?” kysyin kuiskaten.

”Kai sinä ymmärrät, että näet nyt unta?” siskoni kysyi.

Hänen sanansa saivat kylmyyden tunkeutumaan sydämeeni ja tuntui siltä kuin olisin pudonnut pimeään, pohjattomaan kuiluun. Todellisuus iski suoraan päin kasvojani, enkä voinut suojautua mitenkään.

”Ei…Haru, ole kiltti ja sano, etten uneksi…” kuiskasin hiljaa ja tunsin kuumaa poltetta silmäkulmissani, mutta en silti itkenyt.

Sisareni kuitenkin pudisti päätään ilottomasti.

”Olen pahoillani, sisko. Tiedät, että en ole nykyään kuin varjo, pieni häivähdys ihmisestä, joka kerran olin,” hän sanoi.

”Ei! Sinä olet yhä olemassa ja olet minun sisareni! Minä autan sinua! Sinä palaat entisellesi…!” huusin vaimealla ja epätoivoisella äänellä.

Haru nauroi ontolla äänellä ja hänen silmissään oli surua.

”Ei kannata valehdella itselleen, Rena. Se ei kannata eikä siihen kukaan pysty. Olen hyväksynyt totuuden jo vuosia sitten. Minä en ole Mitään. Minä vähenen ja katoan yhä enemmän joka hetki tästä maailmasta.”

”Ei…” kuiskasin ja ääneni kuulosti niin pieneltä ja avuttomalta, että se pelotti myös minua itseäni

”Mutta, sisareni, jos teet sen mitä Korazo haluaa, saan vielä nähdä sinut. En halua lähteä tästä elämästä pois jos en saa nähdä nuorempaa sisartani,” Haru sanoi ja katsoi minua surullisesti hymyillen.

”Ole kiltti…älä puhu tällä tavoin…” kuiskasin ja tunsin palan kurkussani.

Haru kuitenkin hymyili katkerasti ja huokaisi. Hänen suustaan valui nyt verta hänen kimonolleen.

”Anna anteeksi, Rena. Korazo ei ole kärsivällinen, kuten tiedät…” hän kuiskasi, ennen kuin katosi.

Minä huusin ja itkin, mutta mikään ei muuttunut.
                                                               
 
***               
 
Kun avasin silmäni, oli hyvin varhainen aamuyö. Kuu ei ollut enää taivaalla, mutta aurinko ei ollut vielä noussut. Viileys ja kosteus vallitsivat taas kaikkialla ja jossain kauempana kuului linnun vaimeaa laulua. Hieroin masentuneena silmiäni kun nousin varoen istumaan. Uni kiusasi mieltäni yhä. Olin entistäni enemmän huolissani Harun tilanteesta ja samalla tunsin kipua sydämessäni. Kun katsoin ympärilleni, näin muiden nukkuvan. Karin oli käpertynyt kauemmas maahan kerälle kuin kissa ja tuhisi unissaan samalla. Juugo nukkui istumisasennossa erästä puunrunkoa vasten ja hänen kasvoillaan oli hyvin rauhallinen ilme ja hän hengitti hyvin syvään. Kohotin kulmiani, kun huomasin miten lähellä minua Suigetsu nukkui. Hän makasi maassa jalat ja kädet levällään kuorsaten samalla kovaäänisesti. Hivuttauduin hieman kauemmas hänestä.

Silloin huomasin, että Sasuke oli myös hereillä. Hän seisoi selkä minuun päin hieman kauempana edessäni ja hänen vasen kätensä nojasi puunrunkoon. Muistin sillä hetkellä viimeisimmän riitamme ja muistin, miten vihaiseksi hän oli tullut kun olin maininnut hänen klaaninsa. Painoin häpeissäni pääni jalkoihini ja huokaisin. Olisi ollut ehkä järkevintä olla hiljaa, sillä kuka tahansa pystyi sanomaan, että todennäköisesti Sasuke ei tahtoisi puhua lapsuutensa tragediasta kenellekään, eikä varsinkaan tuntemattomalle ihmiselle. Uskoisin, että tuntisin hänen asemassaan täysin samoin.
Mustat silmät eivät olleet nyt kohdistuneet syyttävästi minuun, enkä nähnyt tai tuntenut Sharinganin paloa. Sasuke oli kasvoiltaan ilmeetön kuin patsas ja tuijotti taas jonnekin kaukaisuuteen. En juuri nyt halunnut lähestyä tuota kaunista, mutta sulkeutunutta miestä, joka seisoi vähän matkan päässä minusta

”Unohda, mitä tapahtui eilen.”

Sanat leikkasivat ilmaa kuin veitsi, koska ne tulivat niin yllättäen keskeyttäen omat ajatukseni täysin. Yönmustat silmät kieltäytyivät edelleenkään katsomasta minuun ja Sasuken ääni kuulosti siltä, millainen hän oli nyt. Se kätki erinomaisesti ulkopuoliselta sen, mitä hän todella ajatteli. Sain kerättyä itseni sen verran kokoon, että kykenin vastaamaan hänelle.

”Selvä,” vastasin ja huomasin kuulostavani välinpitämättömältä.

”Tarkoitan sitä. Et olisi saanut kysyä minulta mitään klaanistani, mutta meidän todella täytyy tulla toimeen ilman suurempia konflikteja, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme,” Sasuke sanoi tyynesti.

”Sinun tavoitteesi,” oikaisin hieman ärtyneenä. Kuulin edestäni ehkä vähän huvittuneen, mutta hyvin lyhyen naurahduksen.

”Niin kauan, kuin olet osa Käärmettä, se on myös sinun tavoitteesi,” kuului Sasuken kylmä vastaus. Mulkaisin häntä erittäin ilkeästi.

”Vai niin ja milloin ajattelit päästää minut jatkamaan matkaani?” kysyin.

”Sitten kun katson sen tarpeelliseksi, mikä ei ole todellakaan ennen kuin löydän Itachin.”

Vaikenin, vaikka toisaalta mielessäni olin sitä mieltä, että näin olisi ehkä helpompaa ajaa Uchiha umpikujaan. Näin pystyisin voittamaan hänen luottamuksensa ja näkemään hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Totta puhuen halusin nähdä omin silmin sen, mitä hän kykenisi tekemään, koska olin ainoastaan kuullut juoruja hänestä, en muuta.

”Aivan…” sanoin hiljaa itsekseni, mutta Sasuke kuuli mitä sanoin.

Hän kääntyi vihdoin katsomaan minua ja kohtasin yönmustat, syvät silmät, jotka juuri nyt olivat täynnä vakavuutta. Sasuke vain katsoi minua hetken ja näytti miettivän oikeita sanoja. Sitten hän huokaisi lyhyesti ja puhui.

”Kun löydän veljeni, voit lähteä ja tehdä mitä haluat, Rena,” hän sanoi hiljaa.

Nyökkäsin ja katsoin häntä nopeasti ennen kuin käänsin katseeni taas maahan. Ymmärsin, etten voinut tilanteelle yhtään mitään ja se pelotti minua. Haru ei olisi olemassa ikuisesti Korazon armosta, jos tehtäväni suorittaminen veisi liian kauan. Haru ei voisi odottaa liian kauan. Jouduin jälleen keskeyttämään ajatukseni, kun Suigetsu heräsi kovaäänisesti haukotellen ja vaati huomiota.
En tiennyt, että Sasuke katsoi minua edelleen, otsa tosin mietteliäästi rypyssä.
 
     ***
 
Se päivä oli lämpimämpi kuin edellinen. Kuumuus teki meidän kaikkien olon hyvin tukalaksi ja se vaikeutti matkantekoamme hieman. Suigetsu tietysti vesininjana pysyi viileänä kaiken aikaa, mutta me muut suorastaan tunsimme olomme sietämättömäksi. Kun minä kiristelin hampaitani, Karin valitti avoimesti, kun taas Juugo ja Sasuke jatkoivat matkaa parhaansa mukaan, kuitenkin selvästikin epämukavassa olotilassa. En osannut sanoa, kumpi tuntui raivostuttamalta, kuumuus vai Karinin valitus asiaan liittyen.

”Sasukeeeeee! On niin kuuma, että kuolen! Luuletko että olisi mahdollista pysähtyä hetkeksi ja etsiä jostakin vesiputous? Voisimme vähän rentoutua.”

Karinin täysin selvä vihjailu vesiputouksesta melkein sai minut nauramaan, jos en olisi ollut niin ärtynyt. Vaikka en ollut tuntenut Sasukea kovin kauan, pystyin jo arvioimaan hänen mielipiteensä joihinkin asioihin yllättävän hyvin ja pystyin sanomaan 100 % varmuudella, että hän tulisi torjumaan Karinin flirttailuyritykset aina.

”Ei, Karin. Me jatkamme vielä matkaa ja vesiputoukset eivät tule kysymykseenkään,” Sasuke vastasi kylmästi punahiuksiselle naiselle.

Suigetsu nauroi avoimesti kun Juugon suupielet nousivat hieman huvittuneeseen hymyyn. Minä en juuri nyt pystynyt hymyilemään. Oloni oli kuumuuden takia ärtynyt ja väsynyt ja olin kaiken lisäksi vielä huolissani siskostani.

”Toisaalta vesiputous ei ole sittenkään niin huono idea. Mitä sanot, Namu?” Suigetsu kysyi kaksimielisesti ja hyvin hitaasti samalla, kun hän katsoi minua ja virnuili koko naamansa leveydeltä. Mulkaisin vesininjaa kiukkuisesti.

”Älä. Edes. Kuvittele!” ärähdin ja käänsin sitten katseeni poispäin.

”Niin ihan totta, Suigetsu! Vaikka tiedän millainen kusipää olet, kannattaa sentään pitää Jokin taso naisten suhteen. Jopa viemärihuora on parempi kuin Hän!” Karin totesi tuhahtaen ja riittävän kovalla äänellä, että kaikki varmasti kuulivat hänen sanansa, etenkin minä.

”Karin!”

Sasuken auktoriteettiä huokuva ääni oli niin viileä ja käskevä, että se vaimensi Karinin oitis. Kaikki tiesivät, ettei Karin koskaan korottaisi ääntään tai nyrkkiään Uchihaa vastaan.

”Anteeksiiiii Sasukeee! En enää koskaan…!”

Karinin kimeä anteeksipyyntöä etäisesti muistuttava ääni vaimeni kuitenkin äkisti ja sen korvasi tuskasta kertova huuto. Hän oli nimittäin raapaissut olkapäänsä ja suuremman osan oikeasta käsivarrestaan hyvin terävään piikkiin, joka oli todennäköisesti peräisin jostakin pensaasta. Sasuke kohotti kätensä merkiksi pysähtymisestä ja me muut tottelimme. Sitten hän kääntyi ympäri ja käveli Karinin luo.

”Kätesi on aika huonossa kunnossa,” hän sanoi ja tutki silmillään Karinin käsivartta.

”Ei se mitään, Sasuke. Se on todennäköisesti vain naarmu,” Karin sanoi yrittäen hymyillä, vaikka hän kiristeli hampaitaan kivun takia.

”Voi hitto, katsoisit eteesi!” Suigetsu totesi huokaisten kovalla äänellä ja silmäili punahiuksista naista. Juugo ei sanonut mitään.

Minä en ollut kuitenkaan yhtä rentoutunut. Käännyin poispäin muista Käärmeen jäsenistä ja vilkaisin piikkiä, johon Karin oli satuttanut kätensä. Ilmassa leijui lisäksi imelä, pisteliäs haju, jota muut eivät olleet vielä huomanneet. Koska olin elementtien kanssa yhtä, aistini olivat tarkemmat kuin muilla.
Käänsin lehdet sivuun piikin tieltä ja kun näin kasvin, josta piikki kasvoi, epäilyni varmistuivat. Olin ollut oikeassa ja kurtistin kulmiani. Tämä ei ollut olleenkaan hyvä asia. Samalla hetkellä kun käännyin katsomaan muita, huomasin heidän kaikkien katsovan minua kysyvästi. Karinin otsalla helmeili jo hikeä, mikä kertoi siitä, että myrkky oli alkanut jo vaikuttaa hänen elimistössään.

”Mitä tutkit, Namu?” Suigetsu kysyi.

Nousin ylös ja painoin käteni varoen Karinin otsaa vasten. Olin saanut varmistuksen, hänelle oli nousemassa kova kuume. Jopa sairaana Karin tappeli täysin minua vastaan ja työnsi käteni vihaisesti syrjään.

”Mene pois, huora!” hän kivahti ja menetti samalla tasapainonsa ja kaatui taaksepäin. Sasuke otti hänet kiinni ajoissa ja piteli häntä tasapainossa.

”Karin, mikä on vialla?” hän kysyi ja pystyin erottamaan hänen tavallisesti viileästä äänestään selvän huolen. Juugo ja Suigetsu näyttivät myös huolestuneilta kun he katsoivat tiimitoveriaan.

”En tiedä…minä…olo tuntuu niin heikolta…” Karin mutisi ja sulki silmänsä hengittäen nyt paljon raskaammin. Myrkky näytti tekevän tehtävänsä nopeammin kuin olin luullut ja hänen verenvuotonsa alkoi olla jo huolestuttavan runsasta.

”Onko tuo verta?” Juugo kysyi järkyttyneenä katsoen veren määrää maassa, joka tippui tasaisesti Karinin käsivarresta.

Sasuke katsoi myös maahan ja puristi sitten suunsa kiinni tiukaksi viivaksi.

”Mitä oikein on tekeillä?” Suigetsu kysyi vilkuillen meitä kaikkia kysyvästi.

”Karin on saanut myrkytyksen,” vastasin tyynesti ja tuijotin kivuissa olevaa naista.

”Mitä?!”

”Se oksa, joka raapaisi häntä, on osa yhtä erittäin myrkyllistä kasvia. Myrkky leviää tavattoman nopeasti ja lamaannuttaa elimistön täysin. Kuume, hikoilu, heikotus ja verenvuoto ovat oireista lievimpiä,” totesin.

”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?” Sasuke kysyi silmät kaventuneina samalla, kun hän piteli jo tajuntansa menettänyttä Karinia pystyssä.

”Olen tutkinut kyseistä alaa aika paljon. No, jos nyt ette halua Karinin menehtyvän, oletan, että te kaikki autatte minua. Hän nimittäin kuolee alle kymmenen minuutin sisällä,” sanoin ja katsoin Käärmeen jäseniä vakavasti.

Sasuke oli ensimmäinen, joka näytti ottavan sanani vakavasti ja ymmärtävän tilanteen. Hän nyökkäsi.

”Mitä voimme tehdä?” hän kysyi. Olin ilahtunut, että edes kerran Hän kuunteli Minua.

”Osaan valmistaa vasta-ainetta, mutta tarvitsen teidän apuanne ainesosien hankkimiseen, eikä aikaa ole sekuntiakaan hukattavana. Juugo, etsi jostakin Aloe vera-niminen kasvi. Se muistuttaa vähän kaktusta ulkonäöltään, mutta voi kasvaa missä vaan. Suigetsu, sinun tehtäväsi on etsiä Laventelia,” sanoin.

Juugo ja Suigetsu nyökkäsivät vakavana ja katosivat kumpikin omille suunnilleen. Sasuke piteli yhä Karinista kiinni.

”Laske hänet maahan, Sasuke. Heti kun olen saanut tarvittavat aineet, voin valmistaa vasta-aineen,” totesin rahallisuuteen pyrkivällä äänellä, jotta Sasuke päästäisi irti Karinista. Mykkänä (kuten aina), hän totteli ja laski naisen käsivarsiltaan maahan makaamaan.

Kaivoin nopeasti taskustani esiin pienen astian, jota kannoin aina mukanani hätätilanteiden varalta. Sitten suljin silmäni ja keskityin hetkeksi. Kutsuin veden elementtiä avukseni ja se vastasi oitis kutsuun. Vesi ilmestyi tyhjästä eteeni väreillen ja laskeutui sitten tahtoni voimasta astiaan.
Sasuken kasvoilla oli vaikuttunut ja yllättynyt katse ja hän seurasi jokaista liikettäni silmääkään räpäyttämättä. Tunsin oloni hieman paremmaksi, sillä juuri näytin hänelle jotain erityistä, mitä hän ei itse kyennyt tekemään.

”Miten sinä pystyt tuohon?” Sasuke kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ovatko tuli ja vesi chakra-elementtejäsi?”

”Eivät, tämä on jotain muuta. Voisit kutsua sitä ehkä verenperinnöksi,” vastasin hiljaa ja tuijotin astiaa. En tosiaankaan halunnut puhua nyt taustastani.

”Mihin tarvitset Aloe veraa ja laventelia?”
Ihan totta, eikö näille kysymyksille tullut loppua?

”Oletko ihan kunnossa, Sasuke? Puhut ja kyselet normaalia enemmän?” minun oli pakko kysyä.
Kuulin naurahduksen ja näin mielessäni pienen, ilottoman hymyn.

”Vastaa vain kysymykseen,” Sasuke sanoi. Hän komenteli edelleen minua, enkä pitänyt siitä yhtään.

”Sinä todellakin olet hyvin töykeä, Uchiha Sasuke.”

Sasuke ei enää vastannut tähän, vaan katsoi tyynesti ja maltillisesti minua ja tajusin, että hän odotti edelleen vastaustani.

”Hyvä on,” vastasin huokaisten syvään. ”Aloe vera on haavan puhdistusta varten enimmäkseen, mutta se alentaa samalla myös kuumetta.”

Sasuke nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja odotti minun jatkavan edelleen.

”Laventeli taas alentaa verenpainetta, vähentää kouristuksia ja rauhoittaa mieltä,” kerroin.

”Ymmärrän…” Sasuke kuiskasi ja käänsi katseensa pois minusta Kariniin. Hänen silmissään oli tällä kertaa tulkitsematon katse.

”Selviääkö Karin?” hän kysyi. Katsoin häneen ja huokaisin lyhyesti.

”Kyllä, jos saan rohdon valmiiksi ajoissa. Hän jää tosin hieman heikkoon kuntoon vielä parin päivän ajaksi. Minä kun en ole mikään parantaja…”

”Pystyykö hän jatkamaan matkaa?” Sasuke kysyi.

”Kyllä, mutta jonkun on oltava hänen kanssaan koko ajan ja autettava häntä liikkumaan tarpeen tullen,” kerroin ja toivoin, ettei Sasuke pakottaisi minua tekemään sitä. Jo pelkästään se, että pelastaisin tuon naisen hengen hänen vihatessaan minua avoimesti, kolhi ylpeyttäni jo ihan tarpeeksi.

”Juugon on tehtävä se,” Sasuke totesi ja erotin hänen äänestään ärtymystä. Hän ei selvästikään ilahtunut tiedosta, että Karinista olisi tulossa hänelle taakka ja hidaste.

”Niin kai,” sanoin, kun en keksinyt siihen hätään muutakaan.

”Karin ja Suigetsu eivät pärjää keskenään. Juugo on melko tasapainoton, mutta sitä ei onneksi tapahdu usein. Sinulle löytyy parempaakin käyttöä kuin Karinin paimentaminen ja minun täytyy johtaa matkaa,” Sasuke mutisi hiljaisella äänellä ja katsoi otsa rypyssä maahan.

”Kaikki mitä sanot pitää paikkansa täysin,” totesin ja katsoin Sasukea. Tällä kertaa hän katsoi minua silmiin ja näin, että hän oli hieman huvittunut.

”Sinä todellakin osaat tarkkailla ihmisiä, Rena,” hän sanoi pehmeällä äänellä.

Jos aika ja paikka olisivat olleet muut kuin nyt, olisin luultavasti punastunut. Sitä ei voinut millään kieltää, hän todella oli komea ja enemmän.

”Kiitos huomiosta. Se ei kuitenkaan aina ole hyvä asia,” sanoin hiljaa ja tunsin taas saman surun valtaavan minut, kuten aina ennenkin.

Sasuke käänsi myös katseensa poispäin ja nyökkäsi sitten vaitonaisesti. Mitään ei sanottu.
 
   ***
 
Juugo ja Suigetsu palasivat neljän minuutin sisällä takaisin ja kumpikin heistä oli löytänyt kasvit, joita olin pyytänyt. Otin ne kiitollisena ja nopeasti vastaan ja aloin tehdä nopeasti vasta-ainetta. Sen tekeminen ei kestänyt kauan, sillä muistin kristallinkirkkaasti mielessäni kaiken. Miten käsittelin kasveja, miten sivelin ainetta Karinin käsivarteen ja syötin sitä hänelle. Kaiken tämän keskellä loput Käärmeen jäsenistä vain tuijottivat työskentelyäni.

Kun olin valmis, seurasin Karinin reaktioita haukan silmin. Pienikin virhe saattaisi huonontaa hänen tilaansa suuresta ja pahimmassa tapauksessa jopa tappaa. Mielessäni pyöri kuvia siitä, miten Sasuke alkaisi mököttää, kun yksi hänen ”työkaluistaan” menehtyisi ja miten Suigetsu surisi Karinia kymmenen sekuntia ja alkaisi sitten tanssia voitontanssiaan. Onneksi pystyin pitämään nuo kuvat omana tietonani.

Lopulta olin varma, että vaara oli ohi ja että Karin jäisi henkiin. Kuume oli laskemaan päin ja hänen hengityksensä oli palautunut normaaliksi. Nyt hän nukkui. Kännyin muiden puoleen ja päästin syvän, väsyneen huokaisun.

”Karin selviää, hän voi paremmin huomenna,” sanoin.
 
Juugo palkitsi minut lämpimällä hymyllä, joka sai minut häkeltymään, mutta johon kuitenkin vastasin. Suigetsu laittoi kätensä harteilleni ja veti minut itseään vasten.

”Hei, hieno juttu Namu! En olisi pannut pahakseni, jos tuo ämmä olisi kuollut, mutta kuitenkin, ainakin vakuutit minut taidoistasi!” hän sanoi leikkisällä äänellä.
Virnistin (täysin vastoin periaatteitani) vesininjalle ja ravistelin hänet lempeästi pois kimpustani. Hänen mielipiteensä ei ollut juuri nyt se, mikä minua kiinnosti, vaan Sasuken.

Uchiha katsoi minua silmiin vakavasti ja hän astui hieman lähemmäs minua. Odotin kärsivällisesti mitä hänellä oli sanottavana.

”Se oli…vaikuttavaa, Rena,” hän sanoi lopulta.

En voinut sille mitään. Pieni hymy löysi tiensä kasvoilleni ja kävelin Sasuken ohi keveästi. Kun olin hänen kohdallaan, kuiskasin muutaman sanan hänen korvaansa.

”Osaathan sinä olla muutakin kuin töykeä, Uchiha,” sanoin hiljaa ja jatkoin sitten matkaani. Tunsin Sasuken katseen edelleen selässäni, mutta nyt ensimmäistä kertaa, se ei tuntunut pahalta, vaan imartelevalta.