Pinkit hiukseni valuivat kasvojeni eteen. Hengitin raskaasi nyyhkytysteni lomasta. Minun oli vain pakko päästä pois sieltä. Sanoin jotani niin peruuttamatonta. Se oli vain väärin. Jalkani tärisivät ja rojahdin raskaasti maahan. Ruohomätäs pehmensi laskuani ja painoin pääni maahan. Tunsin ruohon raikkaan tuoksun. Aamukaste oli vielä jäljellä. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani.
 
Ei mun jalkani kanna
kun olen sinun kosketusta vailla
 
Nyyhkytykseni vain kävi äänekkäämmäksi, mutten välittänyt. Onneksi kukaan ei tiennyt piilopaikkaani. Olin suojaisassa paikassa, minne kukaan muu ei ollut vielä onnistunut löytämään reittiä. Tänne tulo tiesi ruusupuskien ja orjantappurapensaiden ohittamista. Tosin olin jo pienenä keksinyt tavan kiertää ne. Kaiken tarvittavan olin myös tuonut tänne, jotta hätätilanteen varalta voisin paeta lähellä olevaan luolaan.
Nyyhkytykseni oli vaihtunut valitukseksi, enkä nähnyt enään mitään kyynelten läpi.
 
Eikä henkeni kulje
Kun olen sinun kosketusta vailla
 
Kaduin sanojani niin paljon. En tiennyt satuttiko se enemmän minua vai Narutoa. Naruto näytti niin... Järkyttyneeltä. Vaiko yllättyneeltä? Mutta silti halusin hänen luokseen ja käpertyä hänen viereensä lohdutettavaksi. Kuinka jo ikävöinkään häntä. Silti tiesin etten voisi palata enään hänen luokseen. En ilman että minuun sattuisi vielä enemmän.
 
Minä olen muuttunut
itseluottamus nollassa
 
Rakastan sua, Naruto
Miksi olinkaan sanonut sen? Silti tiesin sen olevan totta. Enemmän kuin totta. Kun sanoin, että olin pitänyt toivoa liian kauan yllä Sasuken suhteen, puhuin totta. Etkä siltikään uskonut minua. Mutta olin jo unohtanut Sasuken. Sydämeni jätti lyönnin välistä, kun Naruton sanat viimein iskivät tajuntaani.
Vihaan ihmisiä jotka valehtelevat itselleen!
 
Minä olen horjunut
epäilen enemmän kuin ennen
 
Silti vaikka olin heikko, olit aina tukenani. Olit aina lohduttamassa minua. Lupasit minulle, että tuot Sasuken takaisin, vaikkei se enään ole mahdollista.Sen lupauksen voisit jo rikkoa. Minulle se oli se ja sama nyt.

Kuule kun apuasi anelen
 
Olin muuttunut Sasuken lähdön jälkeen niin paljon. Vaikka olin ulkoisesti vahva ja olin omannut Tsunadelta paljon uusia taitoja, sisältä olin rikki. Enemmän kuin koskaan.
 
Mutta halusit ihmisen
sen viat, sen heikkouden
 
Kuulin pusikosta rapinaa. Säikähdin ja nousin nopeasti istumaan.
Kenenkään ei pitäisi tietää, että olen täällä, ajattelin. Otin taskustani kunain ja olin valmiina taistoon. Kyyneleet olivat jättäneet juovat poskilleni, mutten välittänyt. Pyyhkäisin poskeni kuivaksi ja odotin vapisevin käsin tulevaa.
”Sakura,” kuului vahva ääni. Tunnistin tuon äänen ja silmäni suurenivat. Kuinka hän tiesi? Puristin nyt kunaita vielä tiukemmin ja suljin silmäni. Pudistelin päätäni vihaisesti ja heitin kunain pusikkoon. Pian vaaleatukkainen poika ilmestyi aukiolle. Pojan silmät suurenivat ja hän riensi luokseni minun kunai kädessään.
”Mene pois!” huusin. Minuun sattui niin paljon, enkä halunnut enään kipua. Mutta ei Naruto tietenkään mennyt pois. Hän tuijotti minua hetken ja laskeutui maahan istumaan. Naruto otti minut syliinsä ja silitti hiuksiani.
 
Sinä olet rakkaus
yön luodolla majakka
 
Ennen kuin ehdin sanoa mitään tai yrittää päästä pois, Naruto keskeytti minut:
”Tiesin, et mun ois pitäny sanoa toisin. En vaa osannu ajatella järkevästi. Anteeks. Sasuken saaminen takasin on vaa ollu mun päämäärä siitä lähtien, kun lupasin sen sulle. Halusin vaa et oisit onnellinen...”
Kun Naruto puhui, se kuulosti melkein kuiskaukselta. Kuin hän pelkäisi minun hajoavan sirpaleiksi, jos  hän puhuisi vähänkään suurempaan ääneen.
”Mutta silti mä rakastan sua,” Naruto jatkoi yhdellä lyhyellä henkäyksellä.
 
Pelasta mut
 
”Naruto,” sanoin ja nostin vihreät silmäni häneen.
” Rakastan sua...”
 "Tiiän," Naruto sanoi ja käänsi katseensä minuun.
Aamurusko paistoi puiden lehtien välistä ja oli samanvärinen kuin hiukseni.