Luku 2:
 
”Tuota... Joku taitaa olla ovella.”, Kankuroo totesi ja tuijotti sohvan selkänojan yli ulko-ovea, samalla kun makasi puoliksi Kiban päällä. Kiba itse oli täysin lamaantunut.
”Ömm.. Etkö aio avata?”, Kankuroo jatkoi. Nuorempi heräsi transsistaan.
”Jos päästät minut..”, hän mumisi, ja vanhempi nousi kokonaan pois tämän päältä. Joku koputti ovea uudestaan, selvästi kärsimättömänä.
”Mene piiloon.”, Kiba sanoi ja tyrkkäsi Kankuroon siivouskomeroon harjojen ja puhdistusaineiden joukkoon. Sitten hän käveli avaamaan oven.
 
”Moi, unohditko että meidän piti tänään harjoitella?”, Sai kysyi naama peruslukemilla heti Kiban avattua oven.
”Mitä..? Ai niin! Tuota.. Öm..”, Kiba mutisi ja yritti keksiä tekosyytä jäädä pois, mutta Sai ei aikaillut.
”No tule jo... Naruto ei päässyt, joten voidaan harjoitella ihan kahdestaan.”, Sai selitti, ja oli jo menossa, joten Kiban ei auttanut muu kuin sulkea ovi takanaan ja mennä perässä. Häntä harmitti, että joutui jättämään Kankuroon siivouskomeroonsa yksin, ja juuri kun he olivat päässeet vauhtiin...

Jonkun ajan kuluttua Kankuroo alkoi tylsistyä siivouskomerossa. Sitä paitsi, siellä oli aivan pölyistä, mikä sai hänet aivastelemaan vähän väliä. Ja koska piilon ulkopuolelta ei kuulunut mitään, päätti brunetti astua kaapista ulos.
Kiban olohuone oli tyhjä. Tai siis, olihan siellä kaikki huonekalut ja niin edelleen, mutta missä itse asukas? Kankuroo katsasti kaikki huoneet, aina keittiöstä eteiseen. Eteisessä hän huomasi, ettei toisen kengät olleet siellä. Kankuroo huokaisi. Joutuisiko hän nyt lähtemään kissa-hiiri jahtiin? Kankuroo oli huono jäljittämään, joten ehkä olisi parasta jäädä paikoilleen odottamaan kunnes toinen tulisi takaisin. Mutta mitä jos Kiba ei tulisikaan takaisin? Entä jos hänet oli kidnapattu? Näine ajatuksineen Kankuroo juoksi Konohan kaduille etsimään rakastaan.
 
Sillä välin Kiba mietti miten pääsisi pinteestä. Sai sitä paitsi katsoikin tätä oudosti, kun he kävelivät harjoitusalueelle. Lopulta Kiba ei enää kestänyt.
”Mitä sä siinä oikein toljotat!”, Kiba melkein huusi toiselle ärtyneenä. Sain suupielet kohosivat pieneen hymyyn.
”Olet suloinen.”, kuului mustahiuksisen suusta. Kiba oli kuin puulla päähän lyötynä. Mitä ihmettä toinen oikein meinasi?
”Öh...Kiitos?”, sai Kiba suustaan hetken hiljaisuuden kuluttua. Hän vilkaisi Saihin joka hymyili tälle koko naamallaan. Kiba käänsi heti katseensa. Mitä tummatukka oikein aikoi? Iskeä hänet? Oliko Saikin homo?
 
Lopulta he olivat harjoitusalueella. Silloin Kiba keksi oivan suunnitelman.
”Voi pahus, unohdin Akamarun siskolle.. En voi harjoitella ilman sitä.”, hän selitti ja esitti olevansa pahoillaan.
”Ei se haittaa, ja voit auttaa minua esittämällä vihollista.”, Sai sanoi Kiballe hymyillen, ja otti kynänsä esiin. Kiba huokaisi raskaasti ja kiipesi sitten chakran avulla puuhun, hyppi puusta toiselle, ja piiloutui yhden puun lehvistöön. Hän päätti käyttää hajuaistiaan ja savupommeja.
Alhaalla Sai piirsi paperin täyteen apinoita. Se oli hänen uusin  tekniikkansa, jonka hän oli oppinut. Vetäessään viimeisen kynän vetonsa ne heräsivät eloon ja hyppäsivät ulos paperista ja lähtivät hyppimään puita pitkin. Sai katsoi tyytyväisenä työnsä tulosta, kunnes kuului korvia vihlova rääkäisy.