Yö oli laskeutunut Tulenmaan ylle ja tummat pilvet varjostivat tiheää metsikköä, joka ympäröi korkeaa vuorta. Vuoristossa sijaitsevassa talossa Itachi istui Hamin sängyn äärellä kynttilänvalossa ja katseli nukkuvan tytön kasvoja. Mies oli puhdistanut ne verestä, joten tyttö näytti taas omalta itseltään.

Vaikka kuinka Itachi yritti unohtaa menneen päivän tapahtumat, hän ei saanut päästään sitä kuvaa, joka hänen muistiinsa oli jäänyt Hamista. Vitivalkoiset, puhtoiset siivet ja timanttien lailla loistavat violetit silmät... Mitä silloin oli oikein tapahtunut? Genin oli vain yhtäkkiä muuttanut muotoaan ja hyökännyt ilman epäröintejä ninjajoukkion kimppuun. Toisin kuin Itachi. Mies oli kyllä hyökännyt mutta ei ollut pystynyt väistämään niitä muutamia iskuja, joita vihollinen oli antanut.

Itachi puristi olkavarttaan, jonka ympärille oli kietonut sideharsoa. "Hitto..."

Mies olisi mielellään mennyt ajassa taaksepäin ja tehnyt kaiken toisin. Ensinäkin hän olisi jättänyt Hamin talolle, jottei tämä olisi joutunut vaaraan tai muuttanut muotoaan. Ja toiseksi hän olisi hoidellut jokaikisen ninjan hengiltä ennen aikojaan. Jos näin olisi tapahtunut, kaikki olisi hyvin. Nyt Hami makasi sängynpohjalla, eikä miehellä ollut minkäänlaista aavistusta, milloin tyttö heräisi.

Itachi hieraisi kasvojaan ja katsoi Hamia kulmat syvässä kurtussa. 'Riskeerasit paljon puolestamme, Hami... Mutta miksi? Olen rikollinen. Sinun ei olisi tarvinnut vaarantaa henkeäsi. En ole sen arvoinen...'

Uchihan katse viipyi pitkään nukkuvan tytön kasvoissa. Mies olisi halunnut silittää Hamin hiuksia, pitää tyttöä sylissä, hoivata tätä...

Itachi pudisti päätään ja karisti ajatukset mielestään. Hän ei saanut ajatella sellaista. Hän ei saanut sekoittaa tunteitaan tähän. Hänen oli tarkoitus vain opettaa Hamia. Kun mies pitäytyisi tässä suunnitelmassa, kaikki menisi hyvin ja Hami jättäisi hänet rauhaan.

Samassa tyttö kääntyi kyljelleen, kasvot Itachiin päin ja mutisi jotain, josta Uchiha ei saanut selvää. Mies hymähti ja oli laskemaisillaan kätensä tytön pään päälle, kun muisti, mitä oli juuri itselleen luvannut. Hän veti kätensä takaisin, nousi tuolilta, puhalsi kynttilän sammuksiin ja poistui huoneesta sulkien oven perässään.

-------------------------------------------

Auringonsäteet osuivat Hamin kasvoihin ja tyttö räpytteli silmiään karistaakseen suurimman osan uneliaisuudestaan pois. Hän nousi istumaan, venytteli ja haraisi hiukset kasvoiltaan. Sitten hän muisti, mitä Itachi oli sanonut harjoituksista ja pomppasi ylös pukeakseen ylleen. Miehen pitäisi hankkia hänelle herätyskello.

'Olen pahasti myöhässä! Harjoituksethan alkavat auringonnousun aikaan...' Hami ajatteli vetäessään tummanvihreän mekkonsa ylleen. Hänen oikeat vaatteensa olivat jo kuivuneet, joten Hami voisi taas käyttää niitä. Ellei Itachi päättäisi kastella häntä taas.

Tyttö sitoi vielä hiuksensa Itachin antamalla punaisella nauhalla, vilkaisi itseään peilistä ja kipitti ulos huoneestaan käytävälle, joka vaikutti hiljaiselta. Hami kiirehti muiden huoneiden ohitse eteiseen ja oli vetämässä ensimmäistä kenkää jalkaansa, kun kuuli takaansa kysymyksen. "Menossa jonnekin?"

Tyttö katsoi viistosti taakseen ja kohtasi Itachin tyynen ilmeen. Sitten hän nousi pystyyn ja risti kätensä kuin rukoillakseen armoa ja painoi päänsä alas. "Anteeksi, Itachi-sama! Tiedän, etten olisi saanut nukkua näin myöhään ja että harjoitusten olisi pitänyt jo alkaa-"

"Rauhoitu", Itachi keskeytti nostaen kätensä ylös. "Annoin sinun nukkua, koska tarvitsit lepoa."

Hami nosti kysyvästi katseensa mieheen. Lepoa? Eivät edellisen päivän harjoitukset niin rankkoja olleet olleet. Sitä paitsi Hami oli saanut levätä, kun oli ollut Itachin ja Kisamen mukana tehtävää suorittamassa...

Hami huomasi pian, ettei muistanut tehtävästä paljoakaan. He olivat saapuneet luolalle, Hami oli pudonnut kuoppaan ja taistelu oli käynnistynyt. Enempää tyttö ei muistanut.

"Etkö muista, mitä tapahtui?"

Itachin kysymys havahdutti Hamin ajatuksistaan ja tyttö pudisti päätään.

"Siinä tapauksessa taidan valaista sinua asiasta", Itachi sanoi ja lähti olohuonetta kohti. "Seuraa minua."

Hami totteli ja tassutteli paljain jaloin Itachin perässä olohuoneeseen. Mies viittoi häntä istumaan ja haki itse korkeasta kirjahyllystä paksun, vanhanoloisen opuksen. "Kuinka paljon muistat tehtävästä?"

"Muistan vain siihen asti, kun taistelu käynnistyi", Hami vastasi. Itachi istui kirja kädessään nojatuoliin ja selasi sivuja eteenpäin, kunnes löysi etsimänsä. Sitten hän laski kirjan pienelle pöydälle Hamin silmien eteen. Tyttö silmäili aukeamaa ja toisella sivulla olevaa kuvaa. Kuvassa oli nuori nainen, jolla oli selässään suuret, valkoiset siivet ja vaaleat, pitkät hiukset. Naisen silmät hohtivat violetteina ja olivat mitä kauneimmat.

"Miksi näytät tämän minulle?" Hami kysyi Itachilta.

"Lue teksti, joka on kuvan vieressä", mies käski ja nousi ylös astellen kädet taskuissa ikkunan luokse. Hami laski katseensa takaisin pölyiseen aukeamaan ja uppoutui tekstin saloihin. Siinä kerrottiin ninjasta, joka oli kehittänyt oman tekniikan, Tenshi no Jutsun. Tekniikka oli ollut niin voimakas, että oli koitunut kyseisen kunoichin kohtaloksi mutta oli siirtynyt sukupolvelta toiselle ja pysynyt vaarallisimpien tekniikoiden joukossa. Monet olivat jo vuosisatoja yrittäneet tuhota tekniikan mutta se oli osoittautunut mahdottomaksi.

"Oletko valmis?" Itachi kysyi.

"En käsitä. Miksi minun piti lukea tuo? Siinähän vain kerrotaan jostain tekniikasta, joka on liian vaarallinen käytettäväksi", Hami sanoi.

"Et tainnut lukea tekstiä loppuun", Itachi sanoi astellessaan Hamin eteen pöydän toiselle puolelle. "Tekniikka periytyy aina perheen ensimmäiselle tyttölapselle. Tekniikka tuo mukanaan myös violetit silmät, mikä tarkoittaa sitä, että sinä omaat sen."

Hamin oli selvitettävä ajatuksiaan hetken ennen kuin tajusi tilanteen. "Minä...?"

Itachi nyökkäsi. "Muutit taistelun aikana muotoasi. Valkoiset siivet, loistavat silmät. Se lienee selvää."

Hami vilkaisi Itachia ja katsoi sitten takaisin siivet omaavaan naiseen, joka koreili kirjan sivulla. "Se ei voi olla mahdollista... O-Olisin huomannut..."

"Miten sinä sellaisesta olisit voinut tietää? Tekniikka on hyvin vanha, eikä sitä voi aistia muun chakran joukosta. Se pysyy siis piilossa, kunnes omistaja laukaisee muutoksen", Itachi sanoi.

"Miten?" Kysyessään tätä Hami ei nostanut katsettaan Itachiin.

"Yleensä käytetään in-merkkejä mutta joskus myös pelkkä viha riittää aktivoimaan tekniikan", Itachi vastasi.

"Viha...?" Hami ihmetteli, niin hiljaa, että Itachi tuskin kuuli sanaa. "Tuskin tein niitä in-merkkejä taistelun aikana, vai?"

Itachi pudisti päätään. "En usko. Juurihan olet todistanut sen, ettet tiennyt tekniikan olemassaolosta."

Hami kurtisti kulmiaan ja sulki silmänsä yrittäessään muistaa, mitä oli oikein tapahtunut. Hän oli pudonnut kuoppaan ja hetken päästä taistelu oli käynnistynyt. Mitä sitten oli tapahtunut? Tätä tyttö tuskin saisi koskaan selville. Aivan kuin jokin ei haluaisi hänen saavan tietää edellisen päivän tapahtumista...

"Ah!" Hami päästi suustaan ja tarrasi päähänsä kaksin käsin.

"Hami?" Itachi kysyi. Samassa tyttö taipui kaksin kerroin lattialle ja päästi pienen tuskaisan inahduksen.

"Mitä oikein tapahtuu...?!" tyttö vaikersi. Hänen päässään helisi ja maailma pyöri tytön silmissä. Hän olisi voinut oksentaa mutta ei suvainnut itsensä tehdä sitä. Itachi polvistui tytön vierelle ja laski kätensä hänen olkapäälleen. "Mitä nyt, Hami?"

"Päähän sattuu... Tuntuu kuin se räjähtäisi...!" Hami vastasi hengittäen katkonaisesti ja puri hampaitaan yhteen. Sitten hän huusi, kovaa ja tuskaisasti. Itachi vetäisi tytön rintaansa vasten ja kietoi kätensä tämän ympärille. Mies ei todellakaan tiennyt, mitä tehdä.

"Knhh... Tee jotain, Itachi-sama! Tapa vaikka minut! Kunhat saat... tämän loppumaan...!" Hami sanoi itkien. Itachi nosti toisen kätensä tytön hiuksiin ja halasi tätä tiukasti. "Rauhoitu. Se menee varmasti pian ohi."

Itachi oli viime yönä lukenut myös tästä. Käytettyään tekniikkaa ninjalle iskisi voimakas päänsärky ja kuvotuksentunne. Kohtaus menisi ohi mutta se seuraisi aina jokaisen kerran sen jälkeen, kun tekniikkaa on käytetty. Tämä johtui siitä, että chakra keskittyi aina ensin selkään, jolloin syntyivät siivet, ja nousisi sitten päähän, missä säilyisi koko sen ajan, kun tekniikka oli käytössä. Kun tekniikan käyttö lopetetaan, chakra päässä ikään kuin räjähtää, mikä aiheuttaa päänsäryn. Tälle ei ollut koskaan löydetty selitystä.

Hami tarrasi Itachin paidanhelmasta ja puristi sitä nyrkissään. Miehen läheisyys auttoi tyttöä rauhoittumaan ja lopulta päänsärky katosi, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Hami huokaisi hengästyneenä ja lyyhistyi Uchihaa vasten velttona ja voimattomana. "Lopultakin se loppui..."

"Oletko kunnossa?" Itachi kysyi. Hami punastui ja erkani miehestä ehkä liiankin nopealla liikkeellä ja nojasi selkäänsä sohvaan, katse alhaalla. "Kyllä, olen..."

Hikipisarat valuivat tytön kasvoja pitkin ja sydän tykytti rinnassa vimmatusti. Päänsärky oli jättänyt jälkeensä inhottavan ahdistuneisuuden tunteen. Itachi nousi jaloilleen ja ojensi kätensä Hamille. "Sinun on syötävä jotain."

Hami katsoi miehen mustiin silmiin ja sitten käteen, joka odotti, että siihen tartuttaisiin. Tyttö hymyili lämpimästi ja tarttui Itachin käteen. Vaikka miehen oli pitänyt pysyä vain Hamin opettajana, tyttö oli huomannut viime päivien aikana, että Uchiha oli alkanut tuntua enemmänkin ystävältä tai... isoveljeltä.