Luku 12

Aurinko alkoi nousta. Oli hiljaista ja kaikki nukkuivat yhä. Tai no. Ei ihan kaikki. Shigo ja Hanabi olivat jo hereillä. He juttelivat kuluneen viikonlopun tapahtumista. Saavuttuaan puistoon, he istuivat erään suuren puun alle.
He alkoivat puhua siitä kuinka Iro oli vahingossa kävellyt lampeen ja kastunut. He nauroivat.

”Muuten Shigo. Miten silmäsi voi?” Hanabi kysyi heti kun he olivat lopettaneet nauramisen.
”Aivan kuin viimeksikin. Ei merkkejäkään siitä että näkö palaisi”, Shigo sanoi ja peitti oikean silmänsä. ”Ja nyt lopulta todettiin, ettei se kallis hoitomenetelmäkään toimisi.”

Hanabi katsoi ystäväänsä hiukan säälien. Shigo oli ollut niin innoissaan ja toiveikas kun oli saanut kuulla kyseisestä hoitomenetelmästä. Shigo oli jopa alkanut säästää rahaa sitä varten.
Ja nyt..
Sekään ei voisi auttaa häntä.
Hanabi huokaisi.

”Missähän Iro ja Jikan viipyvät?” Hanabi ajatteli ääneen.

Yhtäkkiä Shigo hypähti pystyyn säikäyttäen Hanabin.

”Selvä. On aika aloittaa operaatio!” Shigo ilmoitti äkisti.
”O-operaatio? Et kai vain tarkoita SITÄ?” Hanabi kysyi kauhistuneena.
”Kyllä! On aika aloittaa operaatio: ’Aurinko on jo korkealla’!” Shigo vastasi virnistäen ilkeästi.
’Ei taas..’, Hanabi ajatteli ja huokaisi.

Kun Hanabi pääsi ajatuksistaan, Shigo oli jo matkalla kohti Iron ja Jikanin asuntoa. Hanabi sai Shigon kiinni vasta perillä ja ennen kuin hän ehti vetää henkeä, Shigo oli jo heittänyt kiven toisen kerroksen ikkunaan.

”Herätys unikeot! Aurinko on jo ties kuinka korkealla!” Shigo huusi ja heitti seuraavan kiven.

Hanabi katsoi Shigoa ja huokaisi.

’Vaikka hänen näkönsä ei palaisikaan koskaan ennalleen, niin mikään ei kyllä koskaan vie hänen energisyyttään’, Hanabi ajatteli hymyillen.

…Samaan aikaan sisällä…

Iro raotti silmiään. Hän olisi halunnut nukkua vielä, mutta ikkunasta kuuluvan epämääräinen kolahdus häiritsi häntä. Iro mutisi jotain nukkumarauhan häiritsemisestä ja nousi ylös. Hän vilkaisi samalla lattialla nukkuvaa Jikania.

”Hoi Jikan. Nouse ylös”, Iro sanoi haukotellen ja tönäisi Jikania varovasti jalallaan.

Jikan venytteli haukotellen. Sitten tämä loi kysyvän ja hiukan väsyneen katseen Iroon, joka vain kohautti olkiaan vastaukseksi. Iro käveli ikkunan luo ja avasi sen, mutta juuri silloin kivi osui suoraan hänen otsaansa.

”Oh! Heräsitte”, Shigo totesi ja katsoi heitä hämmästyneenä.
”Uusi ennätys Shigo. Ehdit heittää vain viisitoista kiveä ennen kuin he heräsivät”, Hanabi sanoi heti Shigon perään.
”No mikä se edellinen sitten oli!” Iro kysyi vihaisena heiltä.
”Kaksikymmentä”, Shigo ja Hanabi vastasivat yhtä aikaa.

Iro mutisi taas jotain ja puki päälleen Jikanin nukkuessa tyytyväisenä. Kun Iro huomasi tämän nukkuvan, hän potkaisi Jikania kovaa huutaen: ”Nyt ylös siitä!”.
Alhaalla Shigo ja Hanabi nauroivat Iron ja Jikanin keskustelulle.

Kun Jikan ja Iro vihdoin saapuivat ulos, he neljä suuntasivat Konohan portille samalla kun Hanabi selitti heidän tehtäväänsä.

”Siis meidän täytyy vain napata muutama rosvo?” Iro kysyi mietteliäänä.
”Typerys. Etkö muka äsken kuunnellut mitä Hanabi selitti? Hänhän ilmiselvästi sanoi, että meidän tehtävämme on mennä Sadekylään nappaamaan kaksi ihmisiä tappavaa ninjaa”, Jikan kertasi Irolle tyytymättömänä.
”Ahaa”, Iro totesi ja löi nyrkin käteensä.

Hanabi ja Shigo nauroivat. Että Iro osasi olla joskus niin hidasälyinen. Mutta se olikin yksi tämän parhaista puolista.

Ja pian Iro tietenkin tarjoutui suunnistamaan Sadekylään. Jikan tietysti huusi heti ensimmäisenä Irolle, ettei se tasan tarkkaan käynyt, muistuttaen Iroa siitä kuinka tämä oli eksyttänyt heidät matkalla Konohaan. Iro pyysi nolostuneena anteeksi.

……….

Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea ja Shigo ehdotti, että he leiriytyisivät edessä olevalle pienelle metsäaukealle. Se kävi kaikille. Iro ja Hanabi lähtivät etsimään polttopuita, Jikan lähti tarkastamaan alueen ja Shigo jäi vain istumaan läheisen puun alle. Pian Iro ja Hanabi palasivat mukanaan polttopuut ja pian sen jälkeen Jikan palasi ja ilmoitti, ettei lähellä vaikuttanut olevan asutusta tai mitään muuta mikä olisi heille uhka.

Iron kyhättyä nuotio ja saatuaan se syttymään he kaikki menivät nukkumaan.
Iro nukahti ensimmäisenä, sitten Hanabi ja Jikan. Shigo puolestaan ei meinannut saada unta, hän pelkäsi jotain, mutta ei käsittänyt mitä.

’Mitä minä pelkään? Ei lähellä ole ketään kuka voisi satuttaa meitä. Vai pelkäänkö minä painajaisia? Ei. Enhän minä ole nähnyt niitä ainakaan kahteen kuukauteen’, Shigo ajatteli ja katseli tähtiä. ’Ehkä minun vain pitäisi yrittää nukkua?’

Shigo sulki silmänsä ja nukahti melko pian.

…

’Missä… minä olen? Missä kaikki ovat? Iro? Jikan? Hanabi? Sakura?’

Shigo käveli eteenpäin. Hän halusi pois tästä paikasta, mikä se sitten olikaan. Paikka näytti olevan jokin sortin rakennus, mutta siinä ei ollut kattoa, ikkunoita tai ovia.

Pian Shigo kuitenkin näki heidät. Hänen kasvoilleen kohosi toiveikas hymy. Hä juoksi heitä kohti, mutta he vain loittonivat.
Yhtäkkiä kaikki pimeni. Shigo pysähtyi ja katseli ympärilleen.

’Sähkökatkos?’

Pian Shigo näki edessään valoa. Hän lähti kävelemään sitä kohti. Yhtäkkiä Shigo kompastui johonkin. Hän lensi suoraan naamalleen maahan, mutta kun hän käänsi katseensa siihen mihin hän oli juuri kompastunut, hänen suupielensä alkoi väristä.

’H-hanabi..?’

Shigo tärisi ja yritti ravistella tämän hereille, mutta turhaan. Hanabin silmissä oli tyhjä ja kuollut katse. Shigo itki ja huusi Hanabin nimeä. Hän ei voinut uskoa, että hänen parasystävänsä oli kuollut.
Kun Shigo oli viimein rauhoittunut hiukan, hän nousi ja juoksi. Hän halusi pois. Hän ei halunnut olla täällä. Hän ei halunnut nähdä niitä kaikkia kuolleita. Shigo juoksi kuolleen veljensä, Sakuran, Hinatan, Inon, Hokagen, Jikanin ja kaikkien hänelle tärkeiden ihmisten ohi.

Shigo ei saanut kyyneleitään loppumaan. Hän ei vain saanut. Hän halusi kadota. Herätä tästä kauheasta unesta. Mutta hän ei vain herännyt.

Pian Shigo saapui jollekin ovelle. Shigo katsoi sitä kyyneleisin silmin. Hän ojensi kätensä avatakseen sen, mutta sitten hän epäröi. Shigo vei molemmat kätensä lopulta oven kahvalle ja avasi sen varovasti. Sillä hetkellä Shigo päätyi jollekin niitylle. Hän katsoi ympäriinsä. Sitten Shigo näki jotain mitä ei koskaan olisi halunnut nähdä.

’I-iro?’

Taas kyyneleet valtasivat Shigon. Shigo juoksi Iron luo ja ravisteli tätä. Shigo silitti Iron kasvoja ja hoki tämän nimeä. Mutta kun Shigo siirsi katseensa Iron silmiin. Shigo kalpeni entisestään. Ne olivat niin tyhjät ja… ja niin kuolleet.

’E-ei. Ei Iro voi.. Ei hän voi..!’

Shigo itki. Hän itki ja huusi ilmaan Iron nimeä niin kovaa kuin oli koskaan ennen huutanut mitään. Hän ei voinut käsittää sitä. Miksi? Miksi Ironkin oli pitänyt kuolla?
Yhtäkkiä Shigo tippui pimeyteen.

’Ei! Ei! Iro on yhä tuolla! En voi jättää häntä sinne!’

Sitten hän vaipui itsekin pimeyteen.

…

Shigo räväytti silmänsä auki. Hän huohotti ja tärisi. Hän oli kauhuissaan. Hän ei ymmärtänyt enää mitään. Ensin hänen painajaisensa olivat jättäneet hänelle kauhean trauman, sitten hän ei nähnyt niitä kahteen kuukauteen ja nyt ne palasivat vielä kauheampina.

”Hoi, Shigo. Oletko kunnossa?” Iro kysyi Shigolta huolestuneena.

Shigo käänsi hitaasti katseensa kolmeen silmä pariin jotka häntä nyt katsoivat erittäin huolestuneina.

”M-miten niin?” Shigo sai kysyttyä.
”Kiljuit unissasi”, Hanabi vastasi ja Jikan vain nyökkäili.
”No, minä.. minä olen aivan kunnossa, se oli vain typerä uni. Anteeksi, että heräsitte takiani. Öitä”, Shigo sanoi ja käänsi selkänsä heihin.
”Kuten sanot”, muut vain totesivat ja katsoivat toisiaan huolestuneina.

Shigo veti itsensä kasaan pieneksi mytyksi. Häntä pelotti, että hänen painajaisestaan tulisi totta. Pian kaikki muut nukkuivat taas, mutta Shigo vain esitti nukkuvansa. Hän ei enää uskaltanut nukkua. Ei enää..


A/N: Anteeksi, että minulla meni hirveän kauan tämän kirjoittamiseen!