Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kaikkialla ukkosti ja salamoi ja sähköt oli poikki. Olin itse tuolloin vasta seitsemän joten ei ihme että pelkäsin.
-Älä pelkää Itachi. Minä ja Tenten suojellaan sua. kymmenen vuotias isoveljeni lohdutti.
-Niin. Ei toi myrsky sua tapa. Kaksi vuotta veljeä vanhempi siskoni totesi jä silitti hiuksiani.

Yhtäkkiä salama ja ukkonen tulivat samaan aikaan. Olimme myrskyn keskellä. Vielä silloin emme tienneet mutta tuo myrsky muutti elämämme.

-Saatanan ämmä!!! Etkö osaa tehdä mitään oikein!!!
-Ei ollut minun vikani!!! Äläkä huuda minulle noin!!!
-Huudan miten vain kelle vain!!!
-Et osaa muuta kun huutaa ja saada kaikki voimaan pahoin!!!
-Jos olet sitä mieltä niin lähden aamulla!!!
-Sehän käy. Tee mitä lystäät ei kiinnosta!!!

Tuollaisia ääniä kuului alakerrasta. Sisko itki itsekseen ja veli rauhoitteli minua ja siskoa. Viimein me kaikki nukahdimme.

-Itachi pakkaa kamppeesi!!! Me muutamme!!! Faija ilmoitti minulle kun heräsin.
-Entä veli ja sisko?
-He jäävät tänne äitisi kanssa.
-Mitä??? Minne muutamme??? Miksi muut jäävät tänne??? Itkin. En vain tajunnut asiaa.
-Minä ja äitisi erosimme joten joudun lähtemään. En jätä teitä kaikkia tänne vaan otan sinut mukaan ja kasvatan sinusta miehen. Faija totesi.
-Sinulla on kolme tuntia aikaa pakata tärkeimmät kamppeesi ja hyvästellä sisaruksesi. Faija totesi kun lähti huoneesta. Siinä minä vain istuin kylmällä lattialla ja itkin.

-Hei hei Äiti veli ja sisko. Sanoin käheällä äänellä ja heilutin pienesti. Äiti vain itki ja heilutti minulle. Sisko ja veli tulivat kuitenkin halaamaan ja antoivat lapun.
-Siinä on puhelin numero ja nettiosoitteet mistä meidät löytää. Veli kuiskasi ennen kuin lähti takaisin portaille katselemaan lähtöämme. Faija oli tilannu meille taxin ja on kuulemma saanu jo kämpänki. Se kämppä on tyllu mulle jo tarpeeks tutuks. No jatketaan.
-Itachi tule jo!!! Faija huusi. Mä katsoin taakseni vielä viimeisen kerran ennenkuin nousin taxin kyytiin. Sen jälkeen kesti monta vuotta ennenkuin näin heidät taas. Mutta sitä en silloin tiennyt. En tiennyt minne olimme menossa. Olin silloin tyhmä ja viaton joka piti isästää (häpeän itseäni).

Taxi ajoi ihan normaalia vauhtia. Ei liian lujaa muttei liian hiljaakaan. Minua suretti etten asuisi enää muiden kanssa mutta jännitti tuleva. Katselin likkunasta maalta kaupungiksi muuttuvaa maisemaa. En ollut koskaan ennen käynyt kaupungissa joten ihailin sen kauniita taloja.

-Itachi olemme perillä. Faija totesi ja niin nousin kyydistä. Paikka missä olimme oli suuri ja siellä oli paljon ihmisiä. Jonotimme varmaan kaksi tuntia että saimme jotkut liput ja laukkumme vietiin koneeseen.
"Huomio.Osloon lähtevät laiturille nro.20 kiitos.Siis. Huomio.Osloon lähtevät laiturille nro.20 kiitos" Kuului kuulutus. Faija nousi ja lähti raahaamaan mua kohti sitä laituria.

-Itachi anna tuo kirja ja tuo lippu tuolle tyypille tuolla. Faija osoitti tullimiestä.
-Hyvää matkaa. Mies hymyili.
-Kiitos. Totesin ja menin faijan perässä suureen koneeseen.

Kone oli iso ja ihmeellinen pienissä silmissäni. Istuimme paikoille jonka edessä olevat istuimet olivat meihin päin.
-Oi hei Fukaku-san. Kuului ääni vierestämme.
-Hei Namikaze. Mitä teet täällä? Faija kysyi oji mennen.
-Minä ja Naruto olemme hakemassa Kushinaa. Hä oli tapaamassa vanhoja ystäviään ja perhettään Norjassa. Olemme pari päivää siellä ja tulemme takaisin. Entä sinä? Katselin unisen näköistä minua parivuotta nuorempaa poikaa joka istahti eteeni.
-Minä Itachi muutamme. Erottiin Kurenain kanssa.
-Vai niin. Faija ja sen kaveri puhuivat kaikesta jota en jaksanut kuunnella.
-Isi mua väsyttää. Koska ollaan perillä. Blondi poika jupisi
-Kestää vielä hetken. Nuku vain. Mies selitti ja silitti poikaansa kunnes tämä nukahti.

Aika meni nopeasti ja niin olimme jo Oslossa. Nousimme uuteen Taxiin ja faija hyvästeli sen tutun.
Oslossa oli kauniita maisemia ja ihmeellisiä asioita jotka tulisivat tutuksi ajanmyötä.
En kuitenkaan katsellut maisemia paljoo kun nukahdin matkalla.

Perillä faija herätti mut ja seisoimme ison kerrostalon edessä. Kavuttii portaat ylös ja niin se kaikki alkoi.
Huoneisto oli synkkä ja pimeä kun astuimme sisään. Huoneita oli neljä. Keittiö,olohuone minun ja faijan huoneet.
Niin minun elämäni alkoi uudestaan.
Tästä alkaa tarinani.