Luku 13

Aamu alkoi sarastaa.
Shigo istui paikoillaan ja tuijotti edessään olevaa puuta. Hän tärisi ja hoki hiljaa itselleen ”Kaikki on ihan hyvin”. Välillä Shigo katsoi olkansa yli ja varmisti, että muut olivat yhä siellä.

Pian Jikan ja Hanabi heräsivät. Jikan herätti Iron ja Hanabi käveli Shigon. luo.

”Shigo, oletko kunnossa?” Hanabi kysyi hiukan huolissaan.
”O-olen kunnossa”, Shigo vastasi nopeasti ja pakotti kasvoilleen hymyn.
”Nukuitko sinä yhtään sen painajaisen jälkeen?” Iro kysyi ja haukotteli.
”Totta kai nukuin. Heräsin vasta hetki ennen teitä muita”, Shigo sanoi ja nousi ylös.

Hanabi katsoi Shigoa huolestuneena. Hän tiesi, että Shigo valehteli. Hanabi näki Shigon kasvoista, että tämä oli väsynyt, mutta ei viitsinyt sanoa sitä Shigolle. Hän nimittäin tiesi, että Shigo kieltäisi sen ja väittäisi, että oli kyllä nukkunut sen jälkeen.

”Lähdetään”, Shigo sanoi hiljaa.

Muut vain nyökkäsivät ja katsoivat edeltä menevän Shigon perään. Sitten he katsoivat toisiaan huolestuneina. He kaikki tiesivät, että Shigo ei ollut oma itsensä. Senhän näkisi jo kaukaa.

”Tuletteko te?” Shigo kysyi hiljaa.
”Joo!” he vastasivat yhtä aikaa ja ottivat Shigon kiinni.

Sitten he vain jatkoivat matkaa.

Matkalla Hanabi ja Iro puhuivat jostain edellisestä tehtävästä minkä mukana Shigo ei ollut, kuumeen takia. Pian Jikankin liittyi heidän keskusteluunsa.
Mutta Shigo pysyi vain hiljaa. Hänen ei tehnyt mieli puhua mistään. Hän halusi vain saada tämän tehtävän nopeasti pois alta, että saisi ystävänsä takaisin Konohaan turvaan. Shigo ei halunnut, että hänen unensa kävisi toteen. Hän ei vain halunnut sitä.

’Minun täytyy suojella heitä. En voi antaa heidän satuttaa itseään pahasti. Minä… minä en halua menettää heitä niin kuin menetin veljeni ja Katorin’, Shigo ajatteli ja vilkaisi muita.

He näyttivät niin iloisilta ja huolettomilta. Shigo huokaisi ja nosti katseensa taivaalle. Shigo katsoi harmaita ja niin pahantietäviä pilviä. Shigo saattoi nähdä niissä surullisia kuvia. Kuvia jostain kauheasta, mikä on ehkä jo tapahtunut joskus, tai jostain mikä vasta tulisi tapahtumaan.

Pian he saapuivat metsän laidalle. He katsoivat edessään aukeavaa kuollutta aluetta. Siellä ei kasvanut enää mitään. Ei puita, ei mitään. Se oli vain tyhjä ja kuollut suuri alue jotain missä ei ollut enää muuta kuin kuolleita muistoja.

He kaikki katsoivat ympärilleen.
Lähellä ei näyttänyt olevan mitään.

”Mennään hiukan takaisin päin ja leiriydytään johonkin vähänkin turvallisempaan paikkaan”, Jikan sanoi ja kääntyi takaisin päin.

Muut seurasivat häntä. Shigo tuli viimeisenä hän ei halunnut, että kukaan lyötäisi heidät.

Shigo istui lyhyen matkan päähän muista.
Iro kyhäsi taas jonkin sortin nuotion ja sitten he istuivat Shigoa lukuun ottamatta sen ympärille.

Pian Jikan nukahti ja Iro lähti Hanabin seuraksi kävelylle. Shigo katsoi heidän peräänsä.

Shigo lähti seuraamaan heitä. Hän jäi tarkkailemaan heitä erään puun taakse. Hän katsoi heitä ja yritti saada selvää siitä mistä he puhuivat. Hän ei kuitenkaan kuullut heitä. Mutta kun Shigo näki Iron pitävän Hanabia kädestä, jokin hänen sisällään hypähti. Hän perääntyi muutaman askeleen ja astui vahingossa erään oksan päälle. Iro ja Hanabi käänsivät katseensa Shigoon, joka vain tuijotti heitä. He saattoivat nähdä muutaman kyyneleen vierivän Shigon poskia pitkin. Hanabi sanoi jotain, mutta Shigo ei välittänyt kuulla sitä, vaan hän lähti juoksemaan pois.
Shigo ei enää sillä hetkellä halunnut välittää mistään.

Kun Shigo saapui takaisin heidän leiripaikkaansa, hän käveli sinne missä oli aiemmin istunut ja käpertyi pieneksi kasaksi puun juureen.
Pian hänen jälkeensä Iro ja Hanabi saapuivat. He kävivät Shigon luona. Sitten he menivät nukkumaan, uskoen, että Shigo nukkui jo.

Kun Shigo oli varma, että muut nukkuivat, hän avasi silmänsä ja nousi istumaan. Hän vilkaisi taivasta. Ne pilvet olivat yhä paikoillaan, ne eivät olleet muuttuneet. Ne olivat yhä samoja, mutta entistä tummempia.

”Etkö saa unta?” Iro kysyi yhtäkkiä Shigon selän takaa.
”Mitä se sinulle kuuluu?” Shigo vastasi hiljaa.
”Kunhan kysyin.”

Sitten he molemmat olivat hiljaa. Iro istui hetken kuluttua Shigon viereen.

”Kuule, se mitä näit aiemmin metsässä, se ei ollut mitään. Ei Hanabin ja minun välillä ole mitään”, Iro sanoi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
”Mistä tiedän, että puhut totta?” Shigo kysyi hiljaa ja painoi päänsä polviaan vasten.
”Mistä tiedät, että en muka puhuisi totta?”

Shigo pysyi hiljaa. Hänen kasvoiltaan valui kyyneliä. Hän tahtoi uskoa Iroa, mutta ei tiennyt puhuiko tämä totta.
Pian Iro huokaisi ja tarttui Shigoa ranteesta ja lähti taluttamaan tätä jonnekin.

”Minne viet minua!” Shigo huusi ja yritti saada kätensä vapaaksi.

Shigo kuitenkin joutui inahtamaan kivusta, kun Iro tiukensi otettaan hänen ranteestaan.
Pian Iro pysähtyi kuin seinään. Shigo yritti vieläkin saada kätensä vapaaksi Iron otteesta. Iro kuitenkin ei irrottanut otettaan vaan tiukensi sitä entisestään.

”Päästä jo irti!” Shigo huusi ja löi Iroa

Iro ei edes yrittänyt pysäyttää Shigon kättä vaan otti lyönnin vastaan. Sen seurauksena Shigo katsoi Iroa yllättyneenä.
Iro siirsi totisen katseensa Shigoon ja katsoi tätä silmiin. Shigo kavahti tuota katsetta. Se teki Irosta pelottavan näköisen. Aivan kuin se ei olisi ollut hän.

”Uskoitko oikeasti, että minä ja Hanabi seurustelisimme tai jotain?” Iro kysyi totisesti.

Shigo punastui hiukan ja käänsi katseensa muualle. Hän ei halunnut kohdata Iron katsetta. Hän oli oikeasti uskonut niin. Hän ei ollut edes miettinyt muita vaihtoehtoja.
Yhtäkkiä Iro veti Shigon syleilyynsä.

”Hupsu”, Iro kuiskasi hänen korvaansa.

Shigo punastui, sulki silmänsä ja painoi päänsä Iron rintaa vasten.
Hän oli tosiaan ollut typerä ajatellessaan niin. Mutta nyt hän oli varma, ettei Iro valehdellut hetki sitten.

”Anteeksi”, Shigo sanoi hiljaa.
”Hm?”
”Anteeksi! Olen ollut todella tyhmä!” Shigo huusi ja kohotti itkuisen katseensa Iroon.
”Ei se mitään”, Iro sanoi ja pyyhki Shigon kyyneleitä.

Shigo katsoi Iron kasvoilla olevaa pientä hymyä. Se oli lempeä ja lohduttava. Shigo sulki taas silmänsä. Hän halusi sen hetken jatkuvan ikuisesti, mutta hän tiesi, että se loppuisi aikanaan.

Iro silitti Shigon päälakea ja painoi otsansa sitä vasten.

”Iro?”
”Niin?”
”Lupaa, että et jätä minua yksin.”
”Miksi sinä tuota kysyit?”
”Lupaa! Iro sinun täytyy luvata se!”
”Hyvä on. Minä lupaan.”

Shigo siirsi taas katseensa Iroon. Iro hymyili ja silitti Shigon poskea saaden tämän punastumaan.

”Minä lupaan, etten jätä sinua koskaan yksin.”

Shigo hymyili pienesti ja katsoi Iroa silmiin.
Iro katsoi Shigoa ja silitti tämän kasvoja.

”Sulje silmäsi”, Iro kuiskasi.
”Miksi?”
”Sulje ne.”

Shigo sulki silmänsä aivan kuin Iro oli pyytänyt.
Iro katsoi Shigoa. Hän puri alahuultaan ja vei kasvonsa lähemmäs Shigon kasvoja.
Pian Shigo tunsi Iron hengityksen kasvoillaan.
Iro katsoi Shigoa vielä hetken ennen kuin sulki itsekin silmänsä ja painoi huulensa vasten Shigon huulia.
Shigo säpsähti ja aukaisi silmänsä. Hän oli täysin punainen. Hän sulki silmänsä uudestaan ja vastasi Iron suudelmaan.

Nyt Shigo oli täysin varma, ettei Iro koskaan jättäisi häntä yksin.
Kun he rikkoivat suudelman, he katsoivat toisiaan. Shigo hymyili Irolle joka hymyili hänellä takaisin. Iro sylki Shigon taas syleilyynsä.

”Rakastan sinua”, Iro kuiskasi Shigon korvaan.

Shigo nyökkäsi ja itki. Mutta, tällä kertaa hän itki ilosta. Hän oli niin iloinen.

’Niin minäkin sinua’, Shigo ajatteli ja kietoi kätensä Iron ympärille.

Hetken kuluttua Shigo nukahti Iron käsivarsille. Iro hymähti ja nosti Shigon syliinsä. Sitten hän käveli takaisin ja istui maahan selkä puuta vasten. Hän laski Shigon niin, että tämän pää oli hänen jaloillaan. Pian sen jälkeen Irokin nukahti.

Sinä yönä heistä kukaan ei nähnyt painajaisia, vaan he kaikki näkivät samaa unta. He olivat unessaan paikassa jossa he olivat ilman mitään huolia. He kaikki olivat iloisia.