Luku 5. Arthur Kirkland, Rauhan Liitto ja moppi(Saatte rauhassa ihmetellä luvun nimeä)
 
Lähtö oli ollut ihmeellinen. Se oli ollut erikoinen myönteisellä ja negatiivisella tavalla. Olin innoissani kuin pikku lapsi, koska en ollut ennen merellä, mutta se ei ollut mukava kokemus, koska sain hetkellisen merisairauden.
 
Katselin edelleen merta. Tuoksu oli erikoinen ja meri tuuli puhalsi mukavasti kasvoilleni. Tämä oli mahtavaa. En luultavasti palaa koskaan maihin. Ivan ei koskaan saisi kiinni. Pelastaisin Julian kaikki olisi hyvin. Eläisimme turvassa merellä. Varastelisimme välillä jotain kivaa.
”Gilbert”, Francis aloitti.
Olin hieman ärtynyt, koska minut keskeytettiin suunnitelmistani.
”No?”
”Meillä on asiaa”, Francis vastasi.
 
Tulin Antonion hyttiin. Siellä oli kaiken laisia arvotavaroita. Kirjahyllyssä oli paljon koristeita ja pikku tavaroita. Seinällä oli hänen muotokuvansa. Antonio oli pukeutunut tyylikkäästi siihen. Huomasin että kapteenimme oli yhtä tyylikäs, kun muotokuvassa.
 
”Mistä on kysymys?” minä kysyin.
”Tiedätkö mikä on Rauhan Liitto?” Antonio kysyi.
”En.”
”Se ei ole oikeasti mikään liitto, joka kylvää rauhaa. Liitto haluaa tappaa sinun laisiasi.”
Katsoin heitä järkyttyneenä kuulemastani tiedosta.
”Olen minäkin tappo listalla, koska minulla on vihreät silmät ja olen piraatti. He myös tappavat yhteiskunnan epäpuhtauksia”, Antonio jatkoi.
”Myös noidat ja velhot kuuluvat tähän. Joskus he tappavat viattomiakin”, Francis lisäsi.
”He ovat silkkoja hirviöitä!” minä huudahdin.
Tajusin, että Julia on voinut kuolla jo kolme vuotta sitten. Halusin tietää kumminkin onko hän elossa. Anteeksi Julia. Omatuntoni alkoi oitis kolkuttaa.
”Kerron kumminkin pahimmasta veri vihollisestani ja entisestä perämiehestäni Arthur Kirklandista. Hän on vaarallinen ja ovela piraatti. Hän hautoo varmasti kostoa edellisestä yhteen otosta.”
 
Franciksen ilme oli muuttunut surumieliseksi. Se ei vaivannut minua enempää.
”Ai niin! moppi on odottamassa sinua kannella!” Antonio hihkaisi.
”Ei siivoamista!” minä vastustin.
”Olen kapteeni. Ja sinä tottelet käskyjäni”, Antonio sanoi uhkaavalla äänellä.
Jostain syystä tiesin, ettei kannata mennä pidemmälle.
”Hyvä-”
 
Puheeni katkaisi kova pamaus, joka värisytti koko laivaa.
”Ilmeisesti paha missä mainitaan”, Antonio totesi.
Ryntäsimme ulos kannelle. Näin Arthurin laivan Se oli hienostunut ja samaan aikaan kamala. Ainakin minun mielestäni, jos minulta kysytään.
 
Katsoin Arthuria suoraan silmiin. Niissä oli hiukan julmuutta. Hän katsoi minua. Ihan kuin hän olisi nähnyt sieluni perukoihin. Se tunne oli inhottava, mutta en antanut sen häiritä. On aika puolustaa laivaamme. Ja taistelu alkoi!
 
Huomasin että minulta puuttui miekka. Näin laivamme kannella hiukan hitaan oloisen miehen. Lähdin miekan riistoon. Otin miekan hänen kädestä. Mies katsoi minua hämmentyneenä. Löin hänet maihin. En tuntenut yhtään omatuntoni kolkutusta.
”Sori. Oli pakko!”
Mies katsoi hämmentyneenä perääni.
 
Tunsin jonkun osoittavan miekalla minua. Käännyin oitis ja aloitin isku sarjan. Huomasin, että olin alkanut taistelemaan itse viholliskapteenin kanssa.  Arthur oli taitava miekkailussa. Olin hieman alakynnessä, mutta en antanut sen näkyä.
”Muistutat erityisesti erästä tiettyä henkilöä”, Arthur totesi.
Hätkähdin hämmästyksestä. Oliko hän tavannut Julian?
”Hän on ilmeisesti sisaresi, koska en usko albiinoja olevan muualla.”
Hän on siis elossa! Arthur huomasi ilmeeni vaihtuvan ja hän hymyili ilkeästi.
”Sinä et siis tiedä siitä”, Arthur totesi.
”Mistä minä en tiedä?” minä kysyin kiihtyneesti.
 
Englantilainen hymyili kuin ovela kettu. Hän iski täysillä. Kyselin koko ajan, mutta hän ei vastannut yhteenkään kysymykseeni. Raivolla iskin takaisin. Tivasin koko ajan en saanut luovuttaa. Nyt kerta kun tieto lähde n edessäni. Huusin raivoissani. Olin iskemässä, mutta hän potkaisi minut laivan kannelle.
 
Hän kohotti miekan terän minun kaulaani kohti. Väistin nipin napin. Muuten se olisi lävistänyt kaulani.
”Et ole siis kuolematon”, Arthur totesi.
Englantilainen kääntyi yllättäen, koska Francis hyökkäsi häntä kohti. Sain tilaisuuden häipyä, mutta eteeni hyppäsikin amerikkalainen hullu ampuja. Hän ampui raivokkaasti pistooleilla.
”I WILL BE HERO!” hän huusi.
Yksi luoti raapaisi olkapäätäni. Juoksin ympyrää lähestymättä häntä kertaakaan.
 
Tiesin, että kaukotaistelut oli heikkouteni. (Minun mielestä miekka taistelut ovat mahtavampia!)  Amerikkalaisen heikkous oli varmasti, se että pääsen lähi etäisyydelle ja saan hänet vangiksi. Se voisi jopa olla ratkaisu tähän taisteluun. En usko, että heidän kapteeninsa on niin julma, miltä antaa vaikuttaa.
 
Tein uhkarohkean päätöksen. Käännyin miestä kohti. Näin hänen hämmästyneen katseensa.  Mies ampui luodin minua kohti. Se meni hiuksen hienosti poskeni vierestä. Muutama veri pisara putosi laivan kannelle. Tönäisin hänet maahan. Pidin miekan terää hänen kaulallaan. Tunsin pistoolin piipun ohimollani. Amerikkalainen hymyili yhtä ilkeästi kuin kepposen tehnyt pikku lapsi.
 
”Jos tapat hänet, lupaan kostaa tämän sinulle ja muille laiva tovereillesi”, Antonio sanoi julmalla äänellä.
Hän osoitti pistoolillaan suoraan otsaa. Katsoin kapteenimme silmiin. Ne eivät olleetkaan iloisuutta kuvaavat, kuten yleensä. Niissä oli julma ja kylmä katse. Tunnelma oli muuttunut sähköiseksi ja vaaralliseksi.
 
Amerikkalainen laski piipun ohimoltani. Katsoin kun Arthurin miehistö pakeni laivaansa. Muut laiva toverini veivät vankeja tyrmiin. En olisi ikinä arvannut että Antonio voisi olla noin julma.
”Oletko sinä kunnossa?” Antonio kysyi iloisena aivan, kun mitään ei olisi tapahtunut.
”Joo”, vastasin hiukan hämmentyneenä.
Katselin ympärilleni. Kaikki alkoi näyttää ympärilläni vaaralliselta ja arvaamattomalta. Mistä kapteenin julma olemus johtui? Minulle jäi äskeisestä paha maku suuhun. Mistä tuo ka Oliko sekään hyvä vaihto ehto jäädä tänne?
***
Jouduin kumminkin myöhemmin luuttuamaan laivan kantta. Ja sain lisäksi vahtivuoron. Kaiken lisäksi hän oli itävaltalainen. Mutta mielestäni hän ei tehnyt hommia kunnolla. Hän valitti kovaan äänen ja soittaisi mieluummin pianoa. Hän sanoi nimekseen Roderich. Aloin olla vakavasti hän ei sopinut merirosvoksi. Mietin kuinka oudolla tavalla hän oli tänne päätynyt.
Uupuneena siivoamisesta rojahdin laivan kannelle. Katselin pilvetöntä tähti taivasta. Katselikohan Juliakin tällä hetkellä taivasta?
”Miten sinä päädyit tälle laivalle? Roderich kysyi.
 
Nousin olkapäilleni ja katsoin häntä yllättyneenä. Antonio ei ollut kysynyt miten olin päätynyt Ivanin luokse asumaan.
”Se on pitkä tarina”, minä tokaisin.
Välillemme nousi vaivautunut hiljaisuus.
 
”Itse päädyin tänne, koska tulevaa vaimoani syytettiin noituudesta. Väitettiin että hän oli riivannut minut. Kuulin, että meidät aiotaan polttaa roviolla. Me pakenimme molemmat ja erosimme pako matkalla. Ehkä se oli hyvä niin, koska minulla ei ollut mitään erityisiä tunteita häntä kohtaan. Sen jälkeen jouduin pakenemaan Rauhan Liittoa silmien värien takia.”
 
”Tuo Rauhan Liitto tuhosi kotikyläni ja vei sisareni”, minä möläytin.
En tiennyt miksi avauduin juuri hänelle. Tajusin sen vasta jälkeenpäin mitä olin sanonut. Hiljaisuuden valjetessa otin kaukoputken ja tähystin horisonttiin. Kaukana kulki laiva Ei mitään erikoista. Hetkinen! Laiva kulki tähän aikaan yöstä. Katsoin vielä uudestaan kaukoputkella. En tosin saanut selvää oliko se tavallinen kuppalaiva vai sotalaiva.
 
”Roddy! Tule katsomaan!”
Annoin teleskoopin hänelle. Roderich katseli pitkän ajan.
”En ole Roddy, vaan Roderich.”
”En jaksa kutsua sinua sillä nimellä!” minä valitin.
Huomasin kun Roderichin ilme muuttui tyrmistyneeksi.
”Mitä nyt! Mikä hätänä!”
”Se on rauhan liiton laiva! Ja he ovat tunnetusti aseistunut päästä varpaisiin!”
 
Sitten vähän ekstra juttuja:
Julia: Hei mihin minä olen jäänyt!
Ruka-chan: Hehehee… Katsotaan. Eiköhän sinulle rooli ole luvattu seuraavaan lukuu.
Ivan: Kol kol…
Ruka-chan: Juoksee pakoon.