Ikuisesti sinun

Maailma tärisi ja keinahteli, yritin hahmottaa ympäristöä, mutta se näytti muuttuvan vauhdilla, joten painauduin kiinni sisaruksiini.
”Kwehehe”, Neid kuiskasi korvaani. Hän näytti surkealta, kuten tavallista. Hän oli meistä pienin, kuoriutunut viimeisenä. Nostin siipeni hänen selkänsä yli ja kujersin hänelle hiljaa.
 
Pitkän ajan kuluttua maailma lakkasi keinumasta, mutta hälinä ympärillämme ei tauonnut hetkeksikään. Kesti vielä tovin, ennen kuin uskaltauduin liikkeelle. Haughty pöyhi jo ärtyneenä höyheniään takaisin järjestykseen, kun minä lähdin tutkimaan kotihäkkiämme. Kaikki heinät olivat sekaisin ja jyvät missä sattuivat. Tosin Luxuria oli jo hyvää vauhtia haalimassa niitä omaan nurkkaansa. Jo kuoriutumispäivänä olin oppinut, että kannatti pitää varansa, jos hänen seurassaan aikoi saada itselleen ruokaa lainkaan.
 
”Tämä on ennenkuulumatonta, kweh!” Wrath puuskahti ja räpytteli siipiään kiukkuisena.
”Älä aina jaksa valittaa, kweeh”, Sloth vastasi veljelleen ja kaivautui paremmin heinien sekaan jatkamaan unia. Hän oli ainoa, joka ei ollut ilmeisesti häiriintynyt tärisevästä matkasta uuteen, ihmisiä vilisevään paikkaan.
 
”Chocobonpoikasia edullisesti! Tule hakemaan omasi vielä, kun ehdit!” omistajamme huuteli. Jäin kuuntelemaan häntä pää kallellaan. Aikoiko hän todella myydä meidät? Pieni sydämeni alkoi paukuttaa hurjasti. Olin elänyt koko ikäni äidin ja sisarusteni kanssa. Nyt äiti oli jäänyt kotitilalle ja meidät kuljetettu tähän omituiseen paikkaan. Näkisinkö perhettäni enää koskaan tämän päivän jälkeen?
 
”Kauniita chocobonpoikasia! Nyt vain 750 gilliä kappale! Osta oma chocobovauva ja kymmenen vuoden päästä olet kisojen kuningas!”
”Kweh, hän puhuu taatusti minusta”, Haughty totesi.
”Kwehmp”, Neid tuhahti hänelle. Vilkaisin kumpaakin, eivätkö he ymmärtäneet, että saattaisimme joutua eroon toisistamme?
 
”Ovatpa sieviä. Hei, Dajh, mitä pitäisit chocob… Mihin se poika taas ehti? Dajh!” Miehen ääni kuului jostain yläpuoleltani. Se oli ystävällinen ja turvallinen, sai minut tuntemaan oloni yllättävän lämpimäksi. Kohotin päätäni ja tähyilin korkeuksiin. Ruskeat silmät katsoivat suoraan minuun. Ne olivat kauneimmat ihmissilmät, jotka olin koskaan nähnyt.
”Sinähän kaunokainen olet”, mies naurahti ja kutitti minua nokan alta.
”Kweeeh!” en voinut olla vastaamatta ja levittämättä siipiäni. Lennähdin miehen kädelle ja hieroin nokkaani hänen peukaloansa vasten.
”Se on erityinen yksilö”, omistajani kertoi. ”Siinä on tahtoa kuin pienessä kylässä, mutta se on myös erittäin ystävällinen chocobo. Siitä saa aikanaan hyvän ratsun.”
”Paljonko?”
”Erikoistarjous juuri sinulle, 650 gilliä.”
”Hyvä on. Uskoisin, että poikani pitää siitä.”
 
Katselin minut ostanut miestä. Hän oli niin komea ja näytti kiltiltä. Erityisesti pidin hänen hiuksistaan. Hetken mielijohteesta nousin siivilleni ja lennähdin niiden joukkoon.
”He-he-heiii, mitä sinä teet, pikkuinen!” mies huudahti.
”Kweh, minä tykkään sinun hiuksistasi”, vastasin hänelle ja kaivauduin syvälle loputtomalta tuntuvaan mustaan kiharaan.
”Taidat pitää afrostani”, mies hymähti kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä olin juuri sanonut. ”Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi minulta.
”Amorina, kweh”, totesin. ”Entä sinun?”
”Hmmm, ehkä annan Dajhin nimetä sinut. Minneköhän se poika oikein livahti…”
 
 
Hymyilin itsekseni tarkistaessani loputonta varastoani. Olin kuvitellut tuon päivän muuttavan loppuelämäni kurjempaan suuntaan, mutta samalla hetkellä, kun olin katsonut Sazhia silmiin, olin tiennyt, ettei niin kävisi. Aika, jonka olin saanut viettää hänen ja Dajhin kanssa, oli ollut elämäni parasta. Heistä oli tullut uusi perheeni.
 
Valitettavasti olin menettänyt uudet rakkaani, kun aika oli vääristynyt. Etro kyllä vastasi rukouksiini ja antoi minulle uuden muodon sekä kyvyn ilmestyä, mihin tahansa aikaan, kun minua tarvittiin, mutta muuten olin jumissa tässä koskaan lepäämättömässä kasinossa. Seredipity oli uhkapelurin unelmapaikka, minulle se oli kuitenkin vain pysähdyksen tyyssija. Onnekseni olin saanut sisarukseni takaisin. Vaikka munamme olivat munineet eri äidit, olimme kuoriutuneet lähes samaan aikaan, joten välillämme oli erityinen side. Nyt suhteemme tosin oli hieman muuttunut, koska he olivat edelleen pikkuisia ja minä olin muuttunut ihmiseksi. Tunsin olevani vastuussa heistä, joten en pitänyt siitä, että he juoksentelivat ympäriinsä.
 
”Hei, anteeksi, neiti…”
 
Sydämeni jätti lyönnin välistä. Käännyin ja aito hymy nousi kasvoilleni, kun näin tummaihoisen miehen kävelevän luokseni. Tiesin, että tämä kasino oli vain paikka elämän ja kuoleman välillä, joten miehen täytyi olla tuomittu, mutta silti ilo hänen näkemisestään pakahdutti rintani.
”Etsin poikaani. Hän muistuttaa aika paljon minua. Olettekohan mahdollisesti nähnyt häntä?” mies kysyi minulta. Virnistin salaperäisesti.
”Olen kaivannut sinua voi-niin-paljon!” huudahdin. ”Sinä ja sinun kampauksesi ette ole muuttuneet pätkääkään!”
”Eeh… tunnenko Teidät, neiti?” hän hämmästyi. Puristus rinnassani ei helpottanut, hän ei tainnut muistaa minua. Päätin kuitenkin pysyä omana iloisena itsenäni.
”Et kai sentään ole unohtanut minua, ethän?” huoahdin. ”Voi, lyön vetoa, että sinä vain yrität hämmentää höyheniäni. Joka tapauksessa, annapa, kun kerron, miten tunnemme toisemme. Valmiina?”
”Kuulkaapa, en oikein usko, että minulla on aikaa tällaiselle juuri nyt –” mies aloitti, mutta keskeytin hänet. En voinut päästää häntä menemään, en nyt, kun hän vihdoin oli palannut luokseni.
”Kaikki tuntevat minut choco-listyttävä Chocolinana!” Heilautin siipiäni ja annoin lantioni keinahtaa. Sazh ei ollut koskaan katsonut minua kuin naista, mutta kenties hän nyt huomaisi, että olin paljon enemmän kuin hän oli kuvitellut. ”Olen choco-metuin aikamatkustava kauppias koko maailmassa! Oletko oikeasti unohtanut, kuka minä olen? Hmph!” En aikonut päästää Sazhia liian helpolla, sellainen ei olisi ollut minun tapaistani. ”Noh, sinä olet juuri risteyksessä, jossa menneisyyden tapahtumat johtavat tulevaisuuden tapahtumiin. Yksinkertaisesti: tarvitsen apuasi, etkä voi kieltäytyä. Joten, mitä sanot? Hmmm… kiiiiiiiiilttiiiii?” Tiesin Sazhin olevan kiltein mies maailmassa, hän oli aina pitänyt minusta äärimmäisen hyvää huolta.
 
Mies jäi hetkeksi miettimään ja rapsutti afroaan. Olisin halunnut pyöriskellä mustissa kiharoissa, mutta en voinut enää tehdä niin. Juuri nyt en pystynyt edes upottamaan sormiani niiden joukkoon, sillä olin ehtinyt vetää siipihansikkaat käsiini.
”Ääh, tämän kerran!” Sazh puuskahti selvästi turhautuneena. Luultavasti hän olisi halunnut kieltäytyä, mutta ei kyennyt. Hän oli niin hyväsydäminen.
”Mitä? Sinä autat minua?” varmistin, ja Sazh nyökkäsi. ”Voi, olet niin suloinen! Kuin iso, vanha pilaantunut tomaatti!”
”Kannattaa ehkä tarkistaa makuaistisi”, mies huomautti minulle. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, joten päätin vain jatkaa eteenpäin.
”Jotain kamalaa on tapahtunut”, kerroin hänelle. ”Olen päättänyt kutsua tapahtumaa ’Kamalan epäonniseksi sattumaksi: kadonneiden chocobonpoikasten tapaukseksi’. On sinun velvollisuutesi tutkia koko kasino. Tuo kaikki nuo kurittomat pikkuiset takaisin. Jahtaa heitä, neuvottele heidän kanssaan, tyynnyttele heitä, voita heidät puolellesi, tee, mitä ikinä tarvitseekaan! Lahjo heidät, jos sinun täytyy!” Oli myönnettävä, että olin hieman epätoivoinen. Pelkäsin sisarusteni puolesta, kun he vaeltelivat ympäri kasinoa, ja lisäksi halusin pitää Sazhin luonani niin pitkään kuin mahdollista. Ihmiset pysyivät tässä paikassa vain hetken, kunnes tuli heidän aikansa jatkaa eteenpäin.
”Joten, haluat minun löytävän chocobonpoikaset ja tuovan ne turvaan?” Sazh vielä varmisti. ”Miksi sinulla kesti niin kauan päästä asiaan?”
 
Hymyilin. Sazh oli huomaamattaan unohtanut teitittelyn, lähenimme hyvää vauhtia. Ehkä hän vielä muistaisi minut.
”No, miten haluat vastata?” tiedustelin kommentoimatta hänen huomautustaan. ”’Tietenkin, prinsessani’ vai ’kuten haluat’?”
”Luulenpa, että ’jos minun kerran täytyy’. Lapset ovat heikko kohtani ja poikani on kadoksissa, joten tiedän, miltä sinusta tuntuu.”
”Olet edelleen yhtä kiltti kuin muistelinkin”, huokaisin onnellisena. Minun Sazhini, aika ei ollut muuttanut häntä.
”Eh?”
”Oukidouki, paikoillanne, valmiit, etsi!” huudahdin ja nostin käteni ylös. Heilutin siipiä lähtölaukauksen merkiksi.
 
Sazh loi minuun pitkän katseen ja huokaisi, ennen kuin poistui luotani. Mielessäni kävi pieni epäilys. Kenties hän ei tulisikaan enää takaisin. Kyllä minäkin halusin, että hän löytäisi Dajhin, mutta samaan aikaan tahdoin pitää hänet. Oikeastaan tahdoin pitää heidät molemmat, en vain ollut varma, olisiko se mahdollista. Antaisiko Etro minulle toisen lahjan? Olin jo saanut ihmisyyden ja kyvyn ilmestyä tarvitsevien avuksi, voisinko saada enää enempää?
 
 
”Pitäkäähän toisistanne huolta”, Sazh sanoi. Hän rutisti Dajhia lujaa ja taputti minua päälaelle.
”Aina, kweh”, vastasin.
”Totta kai, isi”, Dajh sanoi. Lennähdin hänen olkapäälleen. Aion huolehtia pojasta parhaani mukaan hänen isänsä poissa ollessa. Dajh oli melkein kuin oma lapsi minulle.
 
”Sinulle pitäisi oikeastaan antaa jo nimi”, Dajh totesi yllättäen, kun olimme jääneet kahdestaan.
”Kweh, minulla on jo nimi. Se on Amorina”, huomautin ja hieroin nokkaani pojan kaulaa vasten.
”Chocobo, Choco… Chocolina!” Dajh kuitenkin huomautti. ”Sinä olet Chocolina. Isi ilahtuu, kun kuulee nimesi!”
 
 
Havahduin, kun Sazh yllättäen juoksi sisälle perässään kaikki kuusi sisarustani. Heiluttelin siipikäsineitäni ja keinutin lantiotani samaan tahtiin. Hän oli tullut takaisin, hän oli edelleen samanlainen kuin muistin.
”Ooh, saitpas kaikki poikaset kerättyä! Huomaatko, kuinka vaikuttunut olen? Totta puhuakseni en täysin uskonut, että pystyt siihen”, vitsailin. Tietenkin minä uskoin Sazhiin. Hän ei ollut koskaan pettänyt luottamustani. ”Eeh, tarkoitan: tiesin, että pystyt siihen.”
”Okei. Minä pidin kiinni omasta osuudestani. Eiköhän sinun ole aika kertoa, kuka todella olet?” Sazh ehdotti ja sai sydämeni laukkaamaan.
”Hmm, ehkä. Harkitsen asiaa”, totesin pelatakseni aikaa. Rehellisesti sanottuna en tiennyt, miten Sazh reagoisi, kun tajuaisi, mistä tunsimme toisemme. ”Ensin minulla on kuitenkin kysymys sinulle: minkä niminen ja värinen oli se poikanen, joka löysi toivon afrostasi?”
 
Sazh katsoi minua pitkään ruskeilla silmillään. Minä tiesin vastauksen kysymykseeni, näin sen veljeni olemuksesta, mutta ymmärsikö Sazh vieläkään chocobojen puhetta. Minun puheestani hän ei ollut aikoinaan tajunnut sanaakaan, valitettavasti. Nyt hän kuitenkin häilyi elämän ja kuoleman rajamailla kasinolla, jossa kaikki oli mahdollista.
”Sloth. Hän on vihreä”, Sazh vastasi lopulta. Hymy nousi huulilleni. Hän siis pystyi ymmärtämään ja kenties jopa puhumaan chocoboa!
”Choco-boco-lina, vastauksesi on juurikin oikein!”
”Hyvä on, tein niin kuin pyysit”, Sazh huomautti uudestaan. ”Voisitko nyt ystävällisesti kertoa, kuka olet?”
”Voi, oletpa sinä hassu heinäsirkka”, hymähdin ja keinutin taas lanteitani puheeni tahdissa. ”Tiedän, että vastasit kaikkiin kysymyksiini, mutta en missään vaiheessa luvannut mitään vastineeksi.”
 
Tiesin vain pelaavani aikaa. Pelkäsin Sazhin lähtevän heti, kun varsinainen keskustelumme olisi ohitse.
”Jep, ethän sinä tainnut, mutta…” Sazh kohotti kätensä luovuttamisen merkiksi. Virnistin hänelle ilkikurisesti. Hän vastasi katsomalla minua suoraan silmiin ja kohottamalla kulmakarvojaan. Katse oli syvä ja ystävällinen, se tunkeutui ihoni läpi. Oli kuin hän olisi nähnyt suoraan sieluuni asti.
 
Samalla hetkellä Sazhin afro alkoi heilua. Oloni muuttui hyvin kummalliseksi kuin olisin ollut kahdessa paikassa yhtä aikaa enkä kuitenkaan ollut.
”Kweh, kweheheee!” Keltainen chocobonpoikanen syöksähti miehen hiuksista kohti minua. Tunsin olevani yhtä sen kanssa. Minä olin se ja se oli minä, mutta kuitenkin olimme erilliset yksilöt. Tajusin juuri luoneeni aikaparadoksin.
”Etkö… etkö oikeasti tiedä?” kysyin Sazhilta, kun poikanen lensi luokseni.  Se kierteli ympärilläni, ja minä suljin silmäni surullisena. Olin kuvitellut, että Sazh tajuaisi totuuden ilman, että minun tarvitsisi lausua sitä ääneen.
 
Chocobonpoikanen jatkoi lentämistään minun läheisyydessäni ja katsoi sitten miestä.
”Kwehehehee, kweh”, se lausahti.
”Hetkinen… Todellako?” Sazh kysyi. Hän kuulosti lievästi hämmästyneeltä, muttei kauhistunut. Kaiketi se oli hyvä merkki? ”Tiesin, että sinussa on jotain tuttua!”
”Et ole yllättynyt”, totesin. Huomasin äänensävyni muuttuvan tavallista pehmeämmäksi.
”No, tämä on paikka, jossa mahdollisuudet ovat avoimia. Kaikenlaisia asioita voi ilmestyä erilaisessa muodossa, mutta pohjimmiltaan ne ovat samanlaisia kuin ennenkin. Ja sitä paitsi… olet ainoa tuntemistani… henkilöistä, jolla on tarpeeksi röyhkeä asenne. Kovaääninen, komentelee minua ympäriinsä, käskee minua tekemään asioita… kuulostaa tutulta. Minulla on varsin hyvä aavistus, kuka saatat olla”, Sazh selitti. Uskoin näkeväni hänen katseessaan lämpöä, mutta pelkäsin olevani väärässä.
”Kun jouduin eksyksiin ajan aaltoihin, esitin toivomuksen”, kerroin miehelle. ”En pystynyt tekemään mitään pikkuruisena chocobona, olin täysin avuton, joten toivoin kykyä auttaa toisia, kuten he olivat auttaneet minua. Jumalatar antoi minulle tämän kehon, joka sallii minun olla olemassa kaikkialla. Ymmärrän kyllä, että tämä on vain kostyymi. Tämä keho on vain ajan vääristymisestä syntynyt paradoksi…”
 
Kyllä, toimin julmasti, mutta minun oli saatava tietää totuus. Huokaisin syvään ja annoin itseni haalistua, kuten tein aina, kun joku kaipasi minua ajanjatkumossa. Sazh hätkähti ja hänen kasvoilleen levisi kauhistunut ilme.
”Hei, odota! Minne sinä menet? Älä katoa minulta! Älä sinäkin!” hän huusi. Annoin kuitenkin itseni kadota kokonaan. ”Odota! Sanoin: ’Odota!’ Älä jätä minua!”
 
Yhdessä pamauksessa ilmestyin takaisin ja heiluttelin käsiäni leveä hymy kasvoillani.
”Huijasinpas sinua!” kiljaisin. ”Olen Chocolina, super-aikamatkustava myyntitykki! Minun pitäisi tehdä itselleni viitta, samanlainen kuin oikeilla supersankareilla!” Otin tyylikkään poseerauksen ja nauroin Sazhin tyrmistyneelle ilmeelle. Hän välitti minusta oikeasti, hänkään ei halunnut menettää minua. Chocoboversioni palasi miehen afron sisään, ja hän huokaisi tyytyväisenä.
”Hyvä tietää, että ainoa muuttunut on sinun ulkonäkösi”, Sazh totesi. ”Olet aina ollut sisukas pikkutapaus, ja ihailen sitä sinussa.”
 
Heilautin kättäni miehelle. ”Muista, että olen aina tukenasi. Afrollasi on tiukka ote minusta. Ja siinä kaikki tällä kertaa, Choco-boco-liiiiinaaaa! He-kwe-he-he-he!” Sazhin ilme muuttui koko ajan hölmistyneemmäksi, enkä voinut olla nauramatta hänelle. ”Mennään etsimään Dajh, minä autan sinua”, jatkoin, kun mies ei näyttänyt saavan sanaa suustaan.
 
Kiepsautin käteni Sazhin käsikynkkään ja lähdin kuljettamaan häntä ulos kaupastani. Sisarukseni tulivat kiltisti perässäni, ehkä hekin olivat huomanneet, miten hieno mies Sazh oli.
”Kasinon omistaja sanoo, että minun on haalittava 30 jumalattaren mitallia, jotta voin edes löytää Dajhin. En halunnut uskoa häntä, mutta valitettavasti poikaa ei näy missään, joten minulla ei taida olla vaihtoehtoja”, Sazh uskoutui minulle.
”Hän on oikeassa. Kaikki täällä on peliä”, vastasin. ”Lainaan sinulle vähän choco-boco-onneani, saamme kyllä mitalisi kasaan, ennen kuin arvaatkaan.”
 
Pokerin peluu vaatii taitoa ja tuuria, mutta yhtä tärkeää on hämätä vastustajaa. Onneksi olen hämäyksen ammattilainen, joten pystyin auttamaan Sazhia keräämään potin kotiin kasinolla. Nautin jokaisesta hetkestä, jokaisesta katseesta ja kulmakarvojen kohotuksesta, pienestä hymystä hänen huulillaan ja naurahduksista, jotka kirposivat näppärien kommenttieni ansiosta.
 
Aika kului kuin siivillä, kirjaimellisesti. Lopetimme pelaamisen, kun Sazh oli saanut tarvitsemansa mitalit haalittua. Yhtäkkiä välillemme laskeutui hiljaisuus. Tiesimme, että hänen olisi mentävä omistajan puheille saadakseen Dajhin takaisin. En halunnut seistä hänen ja hänen poikansa tiellä, rakastin heitä molempia. En vain olisi halunnut menettää häntä taas. Sazhin paikka ei kuitenkaan ollut ajattomassa kasinossa eikä mananmailla. Hänellä oli vielä tehtävää, joten minun olisi vain päästettävä hänet menemään.
 
Nielaisin. Ei kai minulla ollut mitään menetettävää? Astuin askeleen lähemmäs Sazhia ja kietaisin siipihanskojen peittämät käsivarteni hänen kaulaansa. Hänen kasvoilleen levisi jälleen hämmentynyt ilme, mutta hän ei yrittänyt karkuun.
”Sazh, kun tämä kaikki on ohitse, älä unohda minua”, kuiskasin. Suljin silmäni ja painoin huuleni hänen huulilleen. Samalla hetkellä tunsin nykäisyn sisimmässäni. Joku tulevaisuudessa tarvitsi kauppapalveluitani, joten imeydyin aikajatkumoon ikuiselta kasinolta.