OSA 2
» Harhakuvia ja karmeaa viulunsoittoa «

"Lukas.. toivotaan etten laittanut kahviini liikaa sokeria..."

Norja katsoi kauhuissaan lattiaa. Lattialla oli punaista ja sakeaa verta, jossa oli lillumassa sirpaleita ja paljon muuta. Lukas Bondevik ei vastannut mitään Mathiakselle vaan pysyi hiljaa. Häntä pelotti. Norja kuuli vain mielessään sen vertahyytävän kirkaisun, joka kuului naiselle, murhatulle naiselle. Lukas peitti taas silmänsä ja painoi kasvonsa Tanskan rintakehälle piiloon. Kumpa hän auttaisi taikka ymmärtäisi Norjaa. Norja tärisi pienesti, "Mathias... minua pelottaa", Lukas mutisi hiljaa ja tunsi Tanskan tasaisen hengityksen ja sydänten lyönnit. "Lukas.. kuvittele jotain muuta kuin tätä tilannetta..", Mathias sanoi hiljaa ja hymähti pienesti. Tässä tilanteessa ei ollut paljoa hymyiltävää tai edes naurettavaa, sisälmyksiä, sirpaleita ja sakeaa verta lattialla. Hyi kamala. Tanska rauhoitteli Norjaa pienesti sivellen selkää, mutta tunsi selvän tärinän. Norja tärisi. Juuri silloin Tanska halusi suojella Lukasia, vaikka hän kuinka vihaisi, vaikka hän kuinka paljon rakastaisi, hän tulisi suojelemaan Lukasia aina ja ikuisesti.

Tanska katsoi lattiaa järkyttyneenä. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta ei nyt oikein viitsinyt tässä tilanteessa. Mathias raivosi oikeasti, sen näki silmistäkin, niistä oikein liehui se tuli ja viha. "Rauhoitu, Lukas...", Tanska pyysi ja puristi toisen kätensä nyrkkiin. Tanska yritti epätoivoisesti rauhoitella ja samaan aikaan hallita raivoaan sisällään. Pian kuitenkin hän nousi ylös laskien, Lukasin siihen säkkituolille. Mathias Køhler, Tanska käveli rauhallisesti verisellä lattialla - suuntasi hän eteiseen. Norjan vaikerointi kuului eteiseen asti, joten Mathias pystyisi aistimaan jos jotain olisi vialla. Peilin sirpaleet narskuivat hänen jalkojensa alla, viiltäen haavat jalkapohjiin, mutta Tanska pysyi vahvana ja kovana - sillä häntä ei sirpaleet tai haavat hetkauta. Hän huomasi oven olevan auki ja veriset jalanjäljet johtivat portaille, mutta Tanska ei voinut jättää Norjaa yksin. Køhler kuuli lumoavaa, mutta karmeaa viulunsoittoa, joka sai hänet kävelemään portaita alas. Soitto hiljeni matkan lyhentyessä, ja lopulta se loppui kokonaan. Mathias tunsi jotain, hän kieri portaat alas ja lopulta makoili kiiltävällä lattialla silmät auki, suu auki ja  veri valuen vaaleiden hiusten seasta sakean punaisena lattialle.

Norja, nousi ylös ja käveli avojaloin verisellä lattialla - etsien Mathiasta. Itse hän ei kuullut viulunsoittoa, ei ollenkaan, mutta hänen silmänsä sävähtivät pienesti, ihan kuin ne olisivat menneet kyyneliin. Lukas Bondevik huomasi oven olevan auki ja huomasi ne samat veriset jalanjäljet jotka johtivat portaille ja sieltä alas. Lukas riensi lopulta portaille ja oli näkevinään jonkun kävelevän alas päin - mutta silmiä räpäyttäessä hän ei nähnyt hahmoa. Lukas käveli portaat pitkin alas, seuraten vaistoaan, minne se veisi. Mutta kun hän oli melkein alhaalla, hän tunsi tuulen hipaisevan hiuksia ja se sai Norjan värähtämään. "Mathias?" hän huhuili ja hänen katseensa osui lattialla lojuvaan ruumiiseen. Mathiakseen. "Mathias?" hän huhuili ja kyykistyi tuon viereen. Ei vastausta. Norjaa karmaisi Tanskan ilme, ihan kuin hän olisi nähnyt jotain, tai säikähtänyt. Keho oli kangistunut, ja Mathias oli jäykkä, mutta verinen. "MATHIAS?!" Lukas huusi ja ravisteli Tanskaa, ei herännyt.

Lukas huokaisi ja painoi Tanskan kehon itseään vasten. "Mathias... älä jätä minua yksin. Minua pelottaa", Norja vaikeroi ja katsoi Tanskan silmiä. Norja katsoi sitten oikealle, huomaten jonkun haalean hahmon - mutta ravisti päätään. Se lähti. Harhakuva. Norja tunsi kätensä kostuvan, verta - kirkkaanpunaista verta. "Mathias... et ole yhtä seksikäs tuollaisena.. saatana!" Lukas älähti ja nuolaisi hieman sitä verta, peloissaan. Mathias oli vain kangistunut ja verinen, karmiva ilme kasvoillaan. Norja oli pelosta kankea, mitä tapahtuisi? Hän itse näki näkyjä ja Tanska kuuli viulunsoittoa ja kangistui.. mitä tapahtuu? 

"Mathias... jos k-kuolet n-niin s-saatana p-perkele minä painun vaikka helvettiin, e-en anna kuolemaasi sitten i-ikinä anteeksi!" Norja kirosi hiljaa ja laittoi hiuksiaan. Mathias oli edelleen kuin joku huumattu kummitus siinä lattialla. Ne kasvot olivat pelottavaa pelottavammat, kangistuneena. Norja alkoi jo säikkyä tuosta ilmeestä. "Mathias.. herää senkin umpikänninen alkoholisti!" Lukas sanoi itkien ja kiroili samalla.

Se ilme Mathiaksen kasvoilta ei mennyt minnekään... 

To be continued...