Aamu ja meidän liljamme - Rukiko-chan
(Listaa käyttäjän ficit)
Arvostelu
7
Katsottu 1745 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K11- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 182 sanaa, 1170 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-09-21 20:02:14
Kansio:
Paritus (S-K13) - tyttörakkaus Ja taas lisään vanhan ficcini. Tässä tapauksessa jopa pari vuotta vanhan, mutta yritin parhaani mukaan korjata sitä paremmaksi. Ensimmäinen kirjoittamani shoujo-ai ficci muuten. Oneshot, parituksena SakuIno. Oikeastaan hyvin hyvin lievää shoujo-aita.. Ja omistan tämän eräälle hyvin tärkeälle tyypille..En mainitse hänen nimeään, mutta uskon hänen tajuavan että tarkoitan häntä..Noh, kommentit ovat tietenkin suotavia! >.<
Arvostelu
7
Katsottu 1745 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Aamu ja meidän liljamme
Luulin hetken, että olit pelkkää unta, mutta aamun koittaessa et kadonnutkaan. Olit lähelläni ja pystyin tuntemaan rauhallisen hengityksesi. Vaaleat ja silkkiset hiuksesi olivat auki ja osa niistä kutitti käsivarsiani. Nostin kättäni ja silitin varovasti hiuksiasi. Ne olivat vieläkin sellaiset mitä olin aina kadehtinut. Poimin lattialta yhden niistä liljoista mitä olin sinulta saanut ja asetin sen hellästi hiuksiisi. En kestänyt katsoa kauniita ja rauhallisia kasvojasi. Ne näyttivät liikaa viestivän sitä ettei mikään ollut väärin ja että kaikki oli hyvin. Ja kaikkihan oli melkein päinvastoin. Ja sen takia minä juoksin pois, kylmään aamu-usvaan, kauas luotasi.
Heräsit myöhemmin, kun aurinko oli jo noussut. Katsoit ympärillesi, mutta et nähnyt minua. Irroitit liljan hiuksistasi ja katsoit sitä minua ajatellen. Siitä lähtien liljoista tuli meidän kukkiamme. Me muistimme niiden avulla kaiken. Ne sanat, ne kosketukset, ne hetket yhdessä, surun, kivun, ikävän. Ja sinä muistat sen päivän, mikä oli viimeisemme. Surustasi huolimatta, et koskaan antanut liljojen kuihtua.
Luulin hetken, että olit pelkkää unta, mutta aamun koittaessa et kadonnutkaan. Olit lähelläni ja pystyin tuntemaan rauhallisen hengityksesi. Vaaleat ja silkkiset hiuksesi olivat auki ja osa niistä kutitti käsivarsiani. Nostin kättäni ja silitin varovasti hiuksiasi. Ne olivat vieläkin sellaiset mitä olin aina kadehtinut. Poimin lattialta yhden niistä liljoista mitä olin sinulta saanut ja asetin sen hellästi hiuksiisi. En kestänyt katsoa kauniita ja rauhallisia kasvojasi. Ne näyttivät liikaa viestivän sitä ettei mikään ollut väärin ja että kaikki oli hyvin. Ja kaikkihan oli melkein päinvastoin. Ja sen takia minä juoksin pois, kylmään aamu-usvaan, kauas luotasi.
Heräsit myöhemmin, kun aurinko oli jo noussut. Katsoit ympärillesi, mutta et nähnyt minua. Irroitit liljan hiuksistasi ja katsoit sitä minua ajatellen. Siitä lähtien liljoista tuli meidän kukkiamme. Me muistimme niiden avulla kaiken. Ne sanat, ne kosketukset, ne hetket yhdessä, surun, kivun, ikävän. Ja sinä muistat sen päivän, mikä oli viimeisemme. Surustasi huolimatta, et koskaan antanut liljojen kuihtua.
Kommentit (Lataa vanhempia)
TobiKun
- 2012-09-22 14:43:54
uskomattoman kaunis tarina. En keksi miten muuten kuvailisin. Ja mielikuvituksella tarinasta saa aikaan vaikka kuinka mahtavan.
Kaiken kaikkiaan mukavasti kirjoitettu ja surullisen kaunis lopetus. Virheet piiloutuivat hyvin, jos sellaisia edes oli. Kaunista. Kai sanoin sen jo?
Huomaatko, millaiset merkit puuttuvat kommentista kokonaan?
Kaiken kaikkiaan mukavasti kirjoitettu ja surullisen kaunis lopetus. Virheet piiloutuivat hyvin, jos sellaisia edes oli. Kaunista. Kai sanoin sen jo?
Huomaatko, millaiset merkit puuttuvat kommentista kokonaan?
Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste