Am i that unimportant? - whisper
(Listaa käyttäjän ficit)
Arvostelu
4
Katsottu 1461 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 334 sanaa, 2306 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-11-07 12:50:27
- Genre: Angst
- Sarja: Kuroshitsuji
- Paritus: AloisxClaude
- Yleinen: kuolema
Tämänkin pätkän nyt tänne lisäsin :D Aloisen näkökulmasta. Tää on tavallaan jatko-osa siihen "no fear" ficciin. Tuli tästä nyt vähän pisempi kuin siitä edellisestä. Ei siltikään pitkä....
Voin vaikka luvata että seuraava ficcini on iloisempi. Ehkä jopa huumorificci..... ^.^ Kommentit on tietenkin suotavia. :)
+Kiitos sille energiajuomalle joka piti minut hereillä tätä kirjoittaessani. (alkuperäistä siis)
++Virheitä voi olla, sen verran nopeasti sen tänne kirjotin.
Voin vaikka luvata että seuraava ficcini on iloisempi. Ehkä jopa huumorificci..... ^.^ Kommentit on tietenkin suotavia. :)
+Kiitos sille energiajuomalle joka piti minut hereillä tätä kirjoittaessani. (alkuperäistä siis)
++Virheitä voi olla, sen verran nopeasti sen tänne kirjotin.
Arvostelu
4
Katsottu 1461 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Kylmä lumi pisteli jalkojani. Jonkin ajan kuluttua en edes enää tuntenut niitä.
Tuntui kuin olisin kadottanut jotain. Jotain todella tärkeää, mitä en saisi enää takaisin. En voinut enää lähes liikkua kivultani. Rajun yskäkohtauksen seurauksena kaaduin maahan. Pian huomasin yskiväni verta. Lämmin veri kihelmöi jääkylmissä käsissäni.
Raahauduin erään läheisen puun juurelle ja nojasin sen runkoon.
Jumala, ole kerrankin kiltti äläkä anna minun kuolla. En todellakaan haluaisi kuolla, en vielä.
En tuntenut enää käsiäni tai jalkojani. Luminen maa ympäriltäni oli tummanpunaisten roiskeitten peitossa.
Loin katseeni taivaalle. Jos todella kuolen, jääkö kukaan kaipaamaan minua? Muutama yksinäinen kyynel vierähti poskelleni. Tunsin vain kylmyyttää ja kipua, myös henkisesti. Miten hän saattoi.....? Eikö hän oikeasti missään vaiheessa....?
Yhtäkkiä rintaani alkoi koskea entistä enemmän. Kuin keuhkoni olisivat olleet tulessa. Polttavaa, pistävää kipua.
Painoin toisen käteni sydämeni kohdalle. Hengitin raskaasti. Silmäni alkoivat tuntua raskailta. Sitten päässäni sumeni.
Avasin simäni hitaasti. Valkoista, punaista. Kylmää ja tuskallista. Enkö siis kuollut vielä?
"Älä pelkää Alois...." Joku sanoi. Hän seisoi edessäni. Claude? Hymyilin hieman. Voisitko olla se joka pelastaa minut? Voisitko olla jotain minkä kadotin....?
Sitten tapahtui jotain. Niin nopeasti etten tajunnut. Tiesin vain että jokin terävä oli lävistänyt rintakehäni. Silmäni täyttyivät kyynelistä. Ainoa toivoni.
"E-enkö..... merkitse m..... Mitään?" Kysyin ja hengitin raskaasti.
"Et....kö missään vai... vaheessa-a?" Jatkoin.
En tosiaankaan ymmärtänyt. Miksi... Miksi teit sen?
Yhteiset hetkemme muistuvat mieleeni. Ensisuudelmamme, ensi hetkemme. Tunsin kyynelten virtaavan yha vuolaammin kasvoillani, vereni valuvan maahan. Kumarruit eteeni. Katsoit silmiini. Painoit huulesi omiani vasten. Suudelma oli lyhyt ja hellä.
"Olet uhraukseni..." Sanoit ja pyyhit verta kasvoiltani. Otit minut syliisi, -viimeisen kerran. Tunsin lämpösi. Silittelit hiuksiani.
Yhtäkkiä kaikki tuska lakkasi. En tuntenut enää kylmää tai kipua. En myöskään nähnyt enää sinua tai seuraavaa aamua.
Kuolin tietäen että rakastat minua.
Tuntui kuin olisin kadottanut jotain. Jotain todella tärkeää, mitä en saisi enää takaisin. En voinut enää lähes liikkua kivultani. Rajun yskäkohtauksen seurauksena kaaduin maahan. Pian huomasin yskiväni verta. Lämmin veri kihelmöi jääkylmissä käsissäni.
Raahauduin erään läheisen puun juurelle ja nojasin sen runkoon.
Jumala, ole kerrankin kiltti äläkä anna minun kuolla. En todellakaan haluaisi kuolla, en vielä.
En tuntenut enää käsiäni tai jalkojani. Luminen maa ympäriltäni oli tummanpunaisten roiskeitten peitossa.
Loin katseeni taivaalle. Jos todella kuolen, jääkö kukaan kaipaamaan minua? Muutama yksinäinen kyynel vierähti poskelleni. Tunsin vain kylmyyttää ja kipua, myös henkisesti. Miten hän saattoi.....? Eikö hän oikeasti missään vaiheessa....?
Yhtäkkiä rintaani alkoi koskea entistä enemmän. Kuin keuhkoni olisivat olleet tulessa. Polttavaa, pistävää kipua.
Painoin toisen käteni sydämeni kohdalle. Hengitin raskaasti. Silmäni alkoivat tuntua raskailta. Sitten päässäni sumeni.
Avasin simäni hitaasti. Valkoista, punaista. Kylmää ja tuskallista. Enkö siis kuollut vielä?
"Älä pelkää Alois...." Joku sanoi. Hän seisoi edessäni. Claude? Hymyilin hieman. Voisitko olla se joka pelastaa minut? Voisitko olla jotain minkä kadotin....?
Sitten tapahtui jotain. Niin nopeasti etten tajunnut. Tiesin vain että jokin terävä oli lävistänyt rintakehäni. Silmäni täyttyivät kyynelistä. Ainoa toivoni.
"E-enkö..... merkitse m..... Mitään?" Kysyin ja hengitin raskaasti.
"Et....kö missään vai... vaheessa-a?" Jatkoin.
En tosiaankaan ymmärtänyt. Miksi... Miksi teit sen?
Yhteiset hetkemme muistuvat mieleeni. Ensisuudelmamme, ensi hetkemme. Tunsin kyynelten virtaavan yha vuolaammin kasvoillani, vereni valuvan maahan. Kumarruit eteeni. Katsoit silmiini. Painoit huulesi omiani vasten. Suudelma oli lyhyt ja hellä.
"Olet uhraukseni..." Sanoit ja pyyhit verta kasvoiltani. Otit minut syliisi, -viimeisen kerran. Tunsin lämpösi. Silittelit hiuksiani.
Yhtäkkiä kaikki tuska lakkasi. En tuntenut enää kylmää tai kipua. En myöskään nähnyt enää sinua tai seuraavaa aamua.
Kuolin tietäen että rakastat minua.
Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste