Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Daybreak osa 9 - horaaneko
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 3772 sanaa, 23770 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-11-18 21:46:28 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - poikarakkaus

Heippa! Sain tän näinkin nopeasti perille, oon niin ylpee. :'D
Joo elikkäs. Tässä osassa sekottuu aika paljon mun uusi ja vanha tyyli. Tää on kirjotettu tosi pitkä aika sitten (aka keväällä) ja kun mun tyyli on nyt muuttunu niin paljon, niin en voinut enää lukea tätä kun teksti oli aika paskaa, joten muokkailin tätä aika paljon. Siks en kyllä nyt tykkääkään tästä osasta kamalasti, kun tää on niin sekava, osa teksti on uutta ja osa vanhaa ja en tiiä onko tää nyt hyvä vai ei. :')
Mullahan on ollut vaikeuksia noiden biisien suhteen kun haluisin tehä tähän näitä Gaaran biisejä, mutta niitä on vaikee vaan keksii tyhjästä ja tehä ilman musiikkia. Tässä kuitenkin pieni pätkä jonka sain kehiteltyä. Sille en oo keksiny muita säkeistöjä, tän vaan ja sekin oli kamalan vaikeeta! Musta ei varmasti tule koskaan lyriikantekijää... :D
Mutheijoo. Tässä päästään nyt ihan hyvin juonessa eteenpäin ja tästä alkaa vähän jännittävämpi osuus sarjasta. :> Yay!!
Seuraava osa tulee parin viikon sisään, I promise :'D

Tarinan osat

Arvostelu
12
Katsottu 1074 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Luku yhdeksän – sun sydän mua vasten

”Tää on ollu taas ihan mahtavaa! Oikeesti mä en saa vaan puettua tätä sanoiks. Ehkä sit vaan soitetaan vika kappale?” mä käänsin katseeni muihin: ne oli valmiita soittamaan. Yleisön humina hukkui ilmaa halkovaan musiikkiin. Mä valmistauduin vikaan tykitykseen kuuntelemalla hiljaista introa. Ja sitten lähti.

Mä olin niin väsynyt, että vaikka hypin ja huusinkin minkä vaan jaksoin, huomasin etten ollut ihan mukana jutussa. Mun ajatukset hyppi jo seuraaviin päiviin ja mietti viimeisiä. Mä mietin meidän vikoja keikkoja ja huomasin, että perkele, meillä meni hyvin. Eilen mä olin meinannut tippua tuolilta kun olin tajunnut meidän nettisivujen kävijämäärän nollien lisääntyneen kahdella. Mä olin ihan lähellä mun unelmaa. Mä olin niin lähellä, ettei enää tehnyt mieli kurottaa – mä halusin hypätä taivaalle ja mä halusin loistaa.
Hyppy lavalla ei saanut mua nousemaan pilvien tasolle, mutta kun yleisö hyppi mun kanssa samaan tahtiin, musta tuntui että olin jo siellä.

Meidän yleisökin oli muuttunut. Tietty suurin osa oli vielä niitä tuttuja parikymppisiä rokkareita, mutta mä en voinut olla huomaamatta että tyttöjä oli enemmän. Siis nimenomaan tyttöjä, teinejä, nuoria. Se hirvitti mua vähän, mutta toisaalta kun nekin tuntui tykittävän nyrkkiä ilmaan ihan samaan tahtiin kun ne rokkaripunkkarihipit, niin mitä väliä sillä sitten oli? Mä vaan pelkäsin että kohta ne jyräisi meidän vakkarityypit alleen ja seuraavassa lehdessä Daybreak olisi nimetty tyttöjen hehkuttamaksi poikabändiksi. Joo ei kiitos, ei ollut ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

Musta tuntui että tää muutos johtui Gaarasta. Eilen kun mä olin viettänyt pitemmän aikaa netin ihmemaailmassa, mä olin törmännyt jopa useampaankin sivuun, jolla hehkutettiin sitä ja sille oltiin perustettu jopa pieni faniryhmä. Musta se oli vähän hassua kun ei meidän bändi niin iso juttu ollut, mutta toisaalta mä ymmärsin. Sellaiset tyypit kuin Gaara huomattiin aina – ne hiljaiset ja hyvännäköiset. Se oli vähän sääli sitä itseään kohtaan, kun ei Gaara halunnut koskaan mitään ylimääräistä huomiota. Oli itsekin sanonut että tollaset faniryhmät ahdisti sitä. Ei ihme, onhan se vähän karmivaa kun johonkin päivitellään kaikki sun liikkeet mitä sä lavalla teet.

Mä päästin Shikamarun loistamaan kitaransa kanssa ja kiersin lavan taakse kun se astui eteenpäin. Nejin koskettimet pääsi myös valokeilaan ja mä nostin sille peukun pystyyn. Näytin Kiballe nyrkillä tahtia ja seuraavan säkeistön alkaessa mä kiedoin vapaan käteni Gaaran hartialle ja aloin laulaa. Sen huulilla käväisi ihan pieni hymy. Sitten se tuuppasi mut pois ja mä pompin taas lavan eteen ja otin kaiken irti viimeisistä sanoista.

Mä hypin lavalla ees taas ja mun sydän pamppaili täydellä tykityksellä. Se oli tuttua, se oli ihanaa ja sitä mä kaipasin joka hetki. Mä en halunnut tän loppuvan koskaan. Pitkitin kappaletta jatkamalla kertosäettä ja annoin yleisön laulaa mukana. Tää oli tuttu kappale ja oikeastaan se ainoa, joka oli saanut radiosoittoa. Tyypit tiesi tän. Ne tiesi sanat, joita me oltiin työstetty. Jotka Gaara oli kirjoittanut.

Mä tunnen vanhat haavat,
Istun yksin taivaan alla,
mutta oon tässä nyt,
nyt oon ja tässä,
itken kaiken huutamalla.


Mä en kuullut yleisöä enkä kuullut kappaletta. Mä tunsin basson kuminan, joka hiipi hiljaa mun sydämeen.

Kun takahuoneen ovi lopulta sulkeutui, mun olotila oli aika hyvin tiivistettynä kuollut. Ilta oli jo pitkällä enkä mä ollut saanut nukuttua hyvin viime yönä. Onneksi Iruka ja Neji tarjoutui hoitamaan pakkaamisen ja meille jäi vaan kamojen raahaaminen autoon.

Gaara ei puhunut sanaakaan, kun me juteltiin keikasta. Se oli muutaman viime päivän aikana ollut tavallista syrjäänvetäytyneempi, ihan erilainen kuin silloin meidän aloituskeikalla ja sinä iltana muutenkin. Ei sille ollut mitään sattunut kun me oltiin koko ajan oltu yhdessä, joten kai sitä vaan väsytti tai jotain. Silti mua huolestutti. Mä olin ehkä tullut liian varovaiseksi Gaaran suhteen, mutta mulla oli siihen mielestäni oikeus. Mähän se en ollut huomannut Gaaran olotilaa sillon kesällä ja siitä oli koitunut ihan liikaa pahaa kaikille. Mä en halunnut, että samaan pisteeseen päädyttäisiin enää ikinä. Joten mä juttelisin sille. Heti kun saataisiin omaa aikaa.

"Lähdet säkin Neji hotellille?" Kiba tiedusteli, kun me poistuttiin savunhajuiseen ulkoilmaan.
"Joo kai, Sai odottaa", Neji vastasi venytellessään sormiaan. Se ei ollut varmaan vielä ihan tottunut soittamaan meidän kappaleiden tahtiin.

Me lähdettiin kulkemaan kaupungin läpi kohti hotellia, jonka katolla hehkuva mainostaulu näytti irvokkaalta tekoauringolta. Ilma oli yllättävän viileä, johtui kai tuulesta. Mä nostin takkini kauluksen ja pistin leuan rintaa vasten. Gaara sytytti tupakan. Ohuet savuvanat katosi tuulen ja hämärän sekaan. Shikamaru ja Neji jutteli pianon mahdollisuuksista kappaleissa, mutta mä en jaksanut kuunnella. Rankan keikan jälkeen halusin vaan lepuuttaa aivoja viileässä tuulessa ja kaupungin hiljaisessa taustamelussa.

Sisätilan lämpö pisteli mun kylmettyneitä sormia. Aula oli tuttuun tapaan täynnä: ihmiset poukkoili ees taas iltapuvuissa ja aamutakeissa, lapsien kanssa ja pariskuntina. Mä meinasin törmätä mummoon ja se kirosi mut synkimpään helvettiin. Ruuhkasta huolimatta me raivattiin paikat alakerran ravintolaan, kun kukaan ei näyttänyt jaksavan lähteä etsimään parempaa paikkaa kaupungilta.
Neji soitti Saille että se tulisi meidän kanssa.
Ei mua oikeastaan enää Sain seura hermostuttanut. Enhän mä nyt niin in lööv ollut siihen koskaan ollut ja se juttu oli joka tapauksessa unohtunut aikoja sitten. Tai siis mä en todellakaan tuntenut mitään sellaista sitä kohtaan enää. Se oli oikeesti tosi hyvä tyyppi, ihan mahtavaa että se oli nyt taas mukana messissä. Meidän tutustuminen oli sillon jäänyt kuitenkin aika lyhyeen.

--

Kuvittele sellainen tilanne että sä harhailet pitkään pimeässä, kunnes lopulta löydät oven ja kun sä avaat sen, valo sokaisee sun silmiä ja sä löydät sieltä ihmemaan jossa puut näyttää hattaralta ja taivaalta sataa sateenkaaria. Näetkö? Eikö olekin kaunista? Mulle ihmemaa tiivistyi täyteen pitsalautaseen. Kibaa olisi varmaan naurattanut mun hotkiminen jos sillä ei olisi ollut niin kova työ tunkea ruokaa omaan naamaansa.
"Naruto tuollaisena tuo minulle muistoja mieleen..." Sai totesi, jolloin mä automaattisesti katsoin maahan ja Kiba nosti päätään kiinnostuneena. Okei mä perun jotain juttujani: Sai oli tosi hyvä tyyppi mutta se oli ehkä vähän tahditon. Paino sanalla vähän.

"Hän ei uskaltanut kiusaajien takia mennä ruokalaan. Naruto yritti pitää nälän kurissa..." Sai kertoi hymyillen surullisesti. Joo, okei. Hyvä Sai, paikka. Jätä tähän. Tää on ihan tarpeeksi hauskaa, noniin nauretaan kaikki yhdessä ja sitten vaihdetaan kiitos aihetta...

"Löysin hänet vessasta piirtelemästä ruoan kuvia vihkoonsa", Sai lopetti ja mä löin Kibaa sen alkaessa nauraa, mikä ei muuten ollut kovin kaunista katsottavaa kun sillä oli puoli pizzaa suussa. Muut asiakkaat mulkoili meitä sillä tahdilla että mä mietin millon ensimmäiseltä tippuisi silmä päästä.

"Kun vein Naruton syömään, hän santsasi neljä kertaa ja veti sen pöydän kaikki leivät. Söit varmaan enemmän kuin oman painosi", Sai yhtyi Kiban nauruun. Mä tuijotin intensiivisesti Sain takana odottavaa kukkaruukkua miettien, miten hyvin se sopisi sen pieneen päähän...
"Kiballa ei ole kyllä aihetta nauraa noin..." Shikamaru aloitti myhäillen, jolloin Kiban nauru loppui kuin saksilla katkaistuna.
"... Se itsehän viidennellä luokalla tiputti ruokansa lattialle. Keittäjät ei antaneet enää lisää ruokaa, ja Kiba alkoi itkemään kaikkien nähden. Se heitti muutamien oppilaiden ruoat lattialle ja kaiken päälle liukastui maitoon, jolloin--"
"Vittu hiljaa!" Kiba huusi naama punaisena. Mä en voinut enää pidätellä naurua, mistä palkkana sain Kibalta kyynärpäästä. Aiheesta koulun ruokala ja muita seikkailuja riitti jutun aihetta kokonaiseksi tunniksi. Kun me lopulta tehtiin lähtöä, ravintolan työntekijät näytti aika helpottuneilta.

Mä vilkaisin lautasta, josta pitsaa oli syöty tuskin kahta palaa, ja mun mieliala laski hetkessä nollille. Arvasin heti että se kuului Gaaralle. Mä näin sen katoavan portaisiin.
"Hei mentäiskö tilaa tohon baariin parit -- Mihis Gaara häippäs?" Kiba ihmetteli vilkuillessaan ympärilleen.
"Joo menkää te vaan, mä meen ylös sen kaa", mä ilmoitin ja lähdin hissin suuntaan. Kiba huusi vielä jotain mun perään, mutta mä heitin sille pitkän katseen ja käänsin selkäni. Se tajusi pointin ja johdatti muut baarin suuntaan. Olisi munkin tehnyt mieli ottaa jotain kevennystä, mutta sitten Gaaralle puhuminen olisi taas jäänyt enkä mä tykännyt siitä kun se jättäytyi syrjään muista.

Hotellihuone oli tyhjä, mutta parvekkeen ovi retkotti selällään. Tuuli oli saanut huoneen hetkessä astetta viileämmäksi ja kolkommaksi. Mä vedin takin vetoketjun kiinni, nostin kauluksen pystyyn ja astuin kylmää puhaltavaan iltaan.

Siellä se istui, hiukset heiluen tuulessa mutta muuten ihan paikallaan ja hiljaa. Mä istuin viereen ja se vilkaisi mua. Se tiesi, että nyt tulisi taas Naruton kuuluisa "mikä sulla nyt on" -kuulustelu.
Joten se tiesi aloittaa:
"Väsyttää vain."
"Onks se vaan sitä?" mä kysyin vielä ja se nyökkäsi. Mä en uskonut ja se tiesi sen, mutta ei se silti sanonut mitään.
"Onks tää kiertue susta ihan paska juttu?"
"Ei tietenkään. Keikat on olleet mukavia", Gaara vastasi tutun monotonisella kaiulla.
"Haluisit sä kuitenkin jo kotiin?"
"En todellakaan. Siellä pitäisi siivota", se naurahti tavoitellen huulilleen hymyä. Mäkin rentouduin hiukan. Ainakin se puhui mulle, mikä yleensä oli ihan hyvä merkki.

Sitten Gaara taas äkkiä vakavoitui. Se katsoi mua hetken suoraan silmiin. Mä en ollut varma kuvittelinko vaan, mutta hetken sen kasvoilla tuntui viipyvän synkkä varjo. Sitten kuva yhtäkkiä katosi ja sen kasvot muuttui ilmeettömiksi. Todella, todella ilmeettömiksi. Gaara liikahti vähän kauemmas musta, ja äkkiä se tuntui olevan taas satojen kilometrien päässä musta. Mä vihasin sitä kun se teki noin. Etäännytti itsensä maailmalta.
Se ei katsonut enää mua, kun puhui:

"Seurustelin vähän aikaa Sain kanssa."
Häh?
"Ei se kestänyt pitkään, kumpikin oli kaapissa ja siitä tuli vain riitaa. Mutta tarkoitan vain, että osaan kyllä ihastua muihinkin. Et joudu kestämään tätä enää... Pitkään..." loput Gaaran sanoista tuli niin hennolla äänellä, ettei se kuulostanut enää yhtään itseltään.
En mä oikein tiennyt mitä ajatella siitä että se oli ollut hetken aikaa mun entisen ihastuksen kanssa, mutta sen viimeiset sanat tuntui todella pahalta.

"Älä sano noin. Älä sano että mun pitäisi kestää jotain", mä vastustin ja tunsin taas tutun turhautuneisuuden nousevan pintaan. Mä en osannut sanoa mitään, en tiennyt miten olla tai mitä tehdä. En mä ollut hyvä tällaisessa. Mä osasin heittää läppää ja osasin suuttua mutta mä en osannut käsitellä mitään haurasta. Mä pelkäsin liikaa että jotain menisi rikki.

"Eikun ihan oikeasti. Mennään vaikka johonkin lähibaariin, kyllä minä jonkun muunkin löydän. Haluan katsoa asioita eri tavalla", Gaara sanoi. Se oli varmaan tarkoittanut kuulostavansa innostuneelta, mutta musta sen sanoissa oli pientä paniikkia.
"Ehkä olen vain liikaa sinun kanssasi. Ehkä pitäisi, tiedäthän, ottaa vähän etäisyyttä", se jatkoi ja musta tuntui että putosin jostain tosi korkealta.

Mä en osannut pukea mitään sanoiksi mutta mä tunsin miten mun keho huusi. Se huusi, ettei mua saanut jättää. Että viimeiseksi mä halusin yksinäisyyttä. Sen sanat ei sattuneet, mutta ne jätti muhun tyhjän kuopan. Mun mahaan koski. Ei sen näin pitänyt mennä, me oltiin aina yhdessä koska me välitettiin toisistamme. Ei etäisyyden ottaminen auttaisi mitään. Mitä se oikein ajatteli?

"No, minä menen nyt. Tule vain mukaan jos haluat. Voisit yrittää joskus etsiä itsellesi ihan vakituista tyttöystävää", Gaara jatkoi kasvot värittöminä. Se nousi, ja mä seurasin sitä tajuamatta mistään mitään.

Mikä hitto Gaaraa vaivasi? Ei nuo sanat varmasti olleet sen omia, ei niissä ollut mitään järkeä. Tai ehkä se ei ollut enää rakastunut muhun? Tarkoittiko se nyt sitä, että meidän pitäisi erota? Oliko se alunperinkin halunnut olla mun kanssa vain koska piti musta? Entä jos se ei ollut koskaan halunnut olla mun ystävä? Kysymykset poukkoili mun päässä niin kovaa etten tajunnut niistä puoliakaan, mutta yhtäkään mä en osannut pukea sanoiksi. Se oli outoa, koska mä olin paras ilmaisemaan asiat suullisena tekstinä. Nyt vaan tuntui, etten osannut sanoa mitään.
Helvetti Gaara, sä kirjoitit mahtavaa lyriikkaa jota mä rakastin laulaa.
Tästä laulusta sä vaan teit vähän liian vaikean.

--

Alhaalla mä kirjaimellisesti törmäsin Kibaan.

"Mihin te ootte menossa?" se kysyi Gaaralta, mutta tämä ohitti kysymyksen ja jatkoi matkaansa. Kiba suuntasi katseensa muhun ja mä melkein saatoin kuvitella miljoona punaista kysymysmerkkiä tanssivan sen kasvoilla.  
"Mikä sillä on?"
"No kai mä kertosin jos tietäsin", mä mutisin enkä jäänyt tarkistamaan oliko se kuullut sanaakaan. Kiba jäi meidän taakse ja mulla oli vähän huono omatunto, kun en selvittänyt sille yhtään meidän juttuja. Olihan sekin meidän bändin jäsen ja kyllä sillä oli oikeus tietää. Mä en vaan jaksanut selittää. Se selittäminen olisi pitänyt aloittaa niin kaukaa, eikä mulla ollut aikaa.

Nyt selvää oli vaan, että mun pitäisi pitää huolta Gaarasta. Tuossa mielentilassa se voisi tehdä ihan mitä vaan.

Lämpötila ulkona oli laskenut varmasti nollan alapuolelle. Kylmä tuuli iski mun kasvoille kuin kylmä ruoska ja mä painoin katseen katukiveykseen.
Pidin Gaaraan muutaman metrin välimatkaa. En mä oikeastaan edes tiennyt miksi, olihan se itse sanonut että mä saisin tulla mukaan. Ei vaan jotenkin nyt tuntunut siltä että pystyisin olla sen lähellä. Tai en mä vaan tiennyt, että miten. Enkä mä tiennyt, halusiko Gaarakaan sitä.
Pitäisi ottaa etäisyyttä. Niin.

Loputtomalta tuntuneen tuulessa tarpomisen jälkeen jostain alkoi kuulua kumeaa musiikkia. Pian neonvaloilla varustettu rakennus tuli meitä vastaan, ja Gaara astui sisään. Mä seurasin epävarmana perästä. Paljon mieluummin olisin jäänyt kylmään selvittämään päätäni. Oikeastaan just nyt olisi tehnyt mieli tunkea pää pakastimeen ja kuolla traagisesti mutta elämä vei ja mä astuin metelin kovaan syleilyyn.

Melu tuntui repivän korvat hajalle ja mua alkoi oksettamaan. Lisäksi mä kadotin Gaaran. Ei tällaisessa väenpaljoudessa voinut nähdä sitä edes sen hiusten värin ansiosta: katossa pyörivät valot sai kaikkien hiukset loistamaan sateenkaaren väreissä ja sieltä oli ihan mahdotonta erottaa yhtä punatukkaa. Mä raivasin tietäni saaden osakseni kirouksia ja haukkuja, mutta tuttuja kasvoja en tavoittanut enää mistään. Mutta tänne mä en sitä voisi jättääkään. Päätin siis jäädä, kyllä mä sen jossain vaiheessa löytäisin ja sitten mä hakkaisin järkeä sen päähän.

Masentuneena raahauduin baaritiskille ja tilasin pienimmän tietämäni drinkin. Nyt ei saisi juoda, tai mun hieno Masterplan menisi pilalle ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan. Baarin takana työskentelevä nainen pahensi mun oloa entisestään: se tunki ylitäytetyt silikonitissinsä melkein mun naamaan ojentaessaan juomaa. Mä maksoin kiittämättä ja käänsin katseeni tiskiltä tanssilattialle.

Mä tuijotin silmät seisoen perseitään keikuttavia kanoja ja niitä vatkaavia jätkiä. Näin aika selvänä ja pohjalukemia hipovassa mielentilassa mä aloin miettimään, miten tyhmiltä ne näyttäisi jos musiikki otettaisiin kuvasta pois. Eikä ne edes osanneet tanssia. Naisien tavoite oli nostaa perse mahdollisimman ylös ja miehet vaan hytkyi epämääräisesti tyhmä virne naamalla. Ja tää saatanan drinkki maistui mädäntyneeltä päärynältä. Se ei lämmittänyt kurkkua vaan pisteli joka paikkaa ja mun ohimoita särki.
Mä en halunnut olla täällä. Mä halusin kotiin. Mä halusin pestä pyykkiä ja etsiä kaupasta -30% tuotteita, ostaa maitoa ja leipää ja mikropitsaa. Katsoa leffaa Gaaran kanssa. Nukahtaa kesken leffan sen olkapäätä vasten.

"Naruto!"

Mun hattaransävyiset mietelmät törmäsi seinään kun Kiban ääni tavoitti mut jostain päin hytkyvää ihmismassaa.

"Mitä helvettiä sä nyt siinä teet?" mun ääni kuullosti sata astetta matalammalta, kun drinkki jatkoi vielä mahaan kadottuaankin pistelyä kurkussa.
"Luulet sä et me päästettäis teidät aina selvittämään asiat kahdestaan? Shikke, Neji ja Saikin tuli mukaan. Kun te saatanan emot tunnutte aina keksivän kaikkia tosi kivoja juttuja meitä varten!", Kiba huusi mun korvaan. Melu oli niin kova, etten mä kuullut puoliakaan, mutta ehkä se ei haitannut.
"Kiitti", mä vastasin ja koitin hymyillä. Kiban kurtistuneet kulmat suli virneeksi.
"Aiot sä nyt tässä koko ajan istua? Sai ja Neji meni jo ettii sitä!"

Mun olotila kohotti vähän väsynyttä päätään kuultuaan että muutkin etsi Gaaraa. Nyt meitä oli neljä estämässä sitä tekemästä mitään typerää. Mä vaan toivoin ettei ollut liian myöhäistä. Miksi helvetissä mä olin jäänyt haaveilemaan, kun olisi pitänyt etsiä sitä? Mä olin unelmoinut meidän yhteisistä hetkistä samalla kun se oli saattanut olla tekemässä vaikka mitä tyhmää.

Lattia tuntui huojuvan alla, kun kirkkaat valot ja korkeat äänet sekoittui pyörteeksi päässä. Eikä se drinkkikään ollut tehnyt hyvää. Kiban “etsiminen” ei näyttänyt tuottaneen tulosta: se oli jo heilumassa tanssilattialla jonkun sitä pidemmän naisen kanssa. Mä olisin nauranut näylle, mutta nyt oli naurut lievästi sanottuna hukassa. Mua vitutti kun se ei ottanut mitään tosissaan ja halusi nähtävästi olla niin kuin kaikki muutkin: elää merkityksetöntä elämää merkityksettömien ihmisten kanssa ja kutsua sitä kaikkea helvetin hauskaksi tavaksi tuhlata päivät herra Luciferin pikkuisessa mustassa kalenterissa. Samalla mä mietin, miksi mun mielentilat tuntui tänään vaihtelevan nollasta sataan noin minuutin välein. Mun pää oli vaan niin saatanan kipeä...

Mä tilasin toisen juoman, koska olin ääliö. Mä mietin että ehkä se rauhoittaisi mut, kun en mä kehdannut kohdata Gaaraa vihaisena. Viimeiseksi mä sille halusin huutaa.

Silloin mä sen löysin.

Se hymyili. Ja nauroi. Sen silmät oli lämpimät, kun se tanssi Sain kanssa keskellä ihmismassaa. Mä tajusin että se oli juonut tavallista enemmän eikä ollut ehkä ihan oma itsensä.
Mutta voi helvetti. Se sattui. Se sattui tosi paljon.
Sillä hetkellä mä tajusin, etten halunnut nähdä Gaaraa koskaan kenenkään muun kanssa. Sai oli Gaaran entinen poikaystävä, siis entinen. Ja Gaara tuskin tykkäsi siitä enää. Mä en omistanut Gaaraa eikä mulla olisi siihen koskaan oikeutta.
Silti mä en voinut valehdella itselleni siinä, että mä en halunnut menettää sitä kenellekään muulle. Se oli mun Gaara, se oli aina ollut. Mä olin pelastanut sen. Se oli itse sanonut niin ja silloin mä olin ensimmäistä kertaa tuntenut itseni tärkeäksi. Mä olin se syy miksi Gaara hymyili, ei mikään Sai eikä kukaan muu.
Mä en muistanut niitä kyyneleitä ja sitä kipua mitä Gaara oli vuodattanut mun takia. Niitä ei ollut olemassa. Ne oli johtunut jostain muusta, koska mä en satuttaisi Gaaraa.

Mä käänsin katseeni pois ja puristin lasia mun sormien välissä. Baaritiskin akka yritti taas tulla esittelemään kaula-aukkoaan mulle, jolloin mä katsoin sitä niin murhaavasti kuin vaan kykenin ja näytin varmaan joltain psykopaatilta massamurhaajalta. Se näytti kuitenkin tepsivän: nainen käänsi selkänsä mulle ja kipitti kauemmas.

Mun oli pakko kääntyä takaisin, kun ihmisiä alkoi tanssittaa illan vikat hitaat.
Siinä se oli, kiinni toisessa ihmisessä ja sillä oli hauskaa. Jos mä en tekisi mitään, mä saisin nähdä sen tulevaisuudessakin noin, kädet kiedottuina jonkun toisen ympärille ja rakkaus ja hymyt suunnattuna jollekin toiselle.

Se unohtaisi mut.

Kun kappale loppui, ne erosi toisistaan ja Gaara lähti kävelemään kohti tiskiä ja sen hymy oli leveämpi kuin koskaan. Ei se pieni epämääräinen hymy jonka se oli tottunut mulle väläyttämään. Gaara hymyili oikeasti.
Mulle riitti.
Nousin ylös ja tulin sitä vastaan. Tartuin sen kädestä kiinni, ja vasta silloin se huomasi mut. Sen silmät levisi ja hymy katosi, kun se huomasi mun ilmeen. Juuri nyt ei paljon hymyilyttänyt.
Muhun sattui.
Sattui tosi paljon, ja se kaikki kipu oli tulossa ulos. Mä en tiennyt missä muodossa, ja mua pelotti. Mun päätä särki niin saatanasti...

Kun me päästiin hiljaisempaan käytävään, mun maha tuntui käpristyvän kivusta kasaan ja mun kurkkua kuivasi. Mä yritin niellä ärsyttävää möhkälettä nielussa, mutta se ei suostunut lähtemään. Mä pidin kiinni Gaaran hartioista ja koitin saada jotain sanottua, mutten pystynyt. Gaara katsoi mua hämmentyneenä, se ei varmaan edes tajunnut koko tilannetta.
Kipu muuttui vihaksi. Sitä mä olin pelännyt, mutta mä en voinut enää itselleni mitään. Mä koitin hillitä itseäni, hillitä ääntäni ja toivoin että onnistuin edes jotenkin.

"Sähän sanoit ettet oo enää Sain kaa", mä pusersin ulos suustani. Se ei vastannut hetkeen, tuijotti vaan. Mun teki mieli huutaa, että vastaisi jo.
"En olekaan. Sai seurustelee Nejin kanssa", Gaara vastasi lopulta ääni lievästi sammaltaen. Mä en ihan sisäistänyt kaikkea mitä se sanoi, ei mua kiinnostanut.
"Sä näytit tykkäävän siitä miten se sua piteli äsken."
"Miksen saisi? Mikä sinulla on?" Gaara kysyi ja nyt se kuullosti vihaiselta.
Niin, mikä mulla oli? Miks mä en osannut päästää sitä menemään? Miks mun piti pilata sen elämä?
"Mä en tiedä, Gaara..." kuiskasin eikä se varmaan kuullut, mutta en mä välittänyt.

Mä en tiennyt enää, mikä tää tunne oli.
Se vaan vei mua eteenpäin.

Se tunne kuljetti mun kädet Gaaran kasvoille. Se värähti ja oli aikeissa perääntyä, mutta mä en päästänyt. Mä painoin meidät vasten seinää, varmistin että se ei lähtisi mihinkään. Kumarruin, en katsonut sitä silmiin vaan katsoin sen huulia ja tunsin kuuman hengityksen mun iholla. Gaaran sydän hakkasi mun rintaa vasten ja sen keho oli kuuma. Se tuntui jähmettyneen paikoilleen. Mä tunsin sen jännittyneet kasvolihakset mun sormia vasten.

Mä en enää osannut ajatella, kun painoin huuleni sen omille.

Silloin mä havahduin.
Se tuntui niin helvetin väärältä.

Mä hätkähdin taaksepäin ja irrotin otteeni siitä. Gaara tuijotti mua silmät suurina, ja sen kasvoilta paistoi järkytys. Pelko. Epävarmuus. Mä tiesin, että mun kasvot paljasti kaiken sen mitä mä tunsin, ja se loi Gaaran kasvoille syvän varjon.

"Älä tee tätä minulle, Naruto."

Se ryntäsi pois. Mä jäin yksin. Ja mä tiesin sen.
Mä tiesin, että tulisin olemaan yksin koko loppuelämäni. Mä hukuin pimeään ja puristava tunne kurkussa kuristi mut mustaan, tahmeaan tiedottomuuteen.

Kommentit (Lataa vanhempia)
whisper - 2012-11-19 10:33:33
En kerkee kommata kun lyhyesti, koulun koneella oon. Mut ihana osa taas kerran <3 Gaara vaan on niin söpö. :"D Virheitä en löytänyt. No, luin tän aika nopeesti. (En oo kerinny edellisiä osia kommentoida. Sori)

Knox - 2012-11-19 22:04:39
Tarinasi ovat kuin huumetta. Mä luen näitä aina uudelleen ja uudelleen enkä saa koskaan tarpeekseni. Sama tosin pätee muutamaan muuhunkin kirjoittajaan . Lisää lisää lisäääääääääää

Yumisha - 2012-11-19 22:33:11
Tällä hetkellä mun tekis mieli kuristaa Naruto, mut koska se todennäköisesti lopettais tarinan tähän, niin en sitä tee. Koska tällä hetkellä se etenee askeleen eteenpäin Gaaraa kohti vain päästäkseen kolme askelta taaksepäin >:( Ja miten niin "tuntui väärältä"?! Mä upotan kohta hampaani Narskaan, murr...

Shikalla oli aika pieni rooli tässä osassa :<

Mutta ei tämä nyt niin sekava musta ollut :3 Hyvä että jaksat kirjottaa (köhköh oma jaksaminen kautta ehtiminen). Jään odottamaan sitä jännittävämpää osuutta ^w^)/

Tema - 2012-11-20 13:25:11
mun tekis oikeesti mieli kiljua naamapunasena Narutolle: "Nyt saatana teet jotain että Gaaran ei tarvi kärsii sun itsekyydestä!" mutta haluisin silti että niistä tulis onnellisia ja jotain muuta paskaa....Mun pikkuvelikin sai kuulla selostuksen siitä kuinka idiootti Naruto on.

Ja vielä se että repesin täydellisesti: "Luulet sä et me päästettäis teidät aina selvittämään asiat kahdestaan? Shikke, Neji ja Saikin tuli mukaan. Kun te saatanan emot tunnutte aina keksivän kaikkia tosi kivoja juttuja meitä varten!" XD

Gasoline - 2012-11-20 18:49:58
Aa, ihana. Muhaha, mun kirjallinen huume, eikun...lisää lisää lisää, tahtoo NaruGaata ja lisää horaanekon kirjotuksia<3 ;_______;

Hidefini - 2012-12-03 19:20:07
ääää. ei helvetti tietokone, ei helvetti. kuvittelin pääseväni niin vitun helpolla vaa vetämällä tän kommentin tosta ihanasta muistiosta tähän ja sillä olevan valmis mut sit tapahtu jotain ja koko kommentti katos. ääää. not nice..

okei. öö.. no kirjotetaas sitte uudestaa. öö. alotetaa vaik siit yhest pätkäst, joka tuntu niin aidolta ja ihanalta ja täydelliseltä. se tuntu siltä, kuin sitä ei ois kirjotettu ollenkaan, se vaan tulis narutosta, joka istuu tossa vieressä ja joka puhuu ja on oma ittensä tai jonka ajatuksia pystyy kuuntelemaan. just sellane täydellinen, epäkirjoitetulta kohtaukselta tuntuva juttu. ää.:
Joo, okei. Hyvä Sai, paikka. Jätä tähän. Tää on ihan tarpeeksi hauskaa, noniin nauretaan kaikki yhdessä ja sitten vaihdetaan kiitos aihetta...
oikeesti. rakastin tota. se oli vaa niin täydellinen.

ää. tuol oli joku toinenki pätkä, josta tykkäsin, mut kun en muista mikä se oli, niin sen ihkuttaminen on vähä vaikeeta. pakko silti mainita, että piti jostain muustaki ottaa esimerkki. gosh. että kommentin piti vaa kadota. ehkä se kopioi liitä ei oo niin paha vaihtoehto enää.

sitten tuo ihana pieni sai. en mä tiiä. mun mielest saita on vaa vähä liikaa. se on joka paikassa ja se on ollut kaikkien kanssa. okei. mä tykkään miten sai tuo hahmoille historian ja antaa koko ficille tukevamman pohjan kuin vaa pienet lausauhdukset jostain tapahtumist sielt sun täält ja mä jopa tykkään täst ideast. silti sai tuntuu olevan vähä liikaa, ku eka naruto ja sai, sitten gaara ja sai ja sitten vielä neji ja sai. mut joo.

ou ja sit mä tykkäsin tost tuol alussa kun naruto mietti miten niitte sivuilla on tullu niin paljon vierailuja ja miten ne siitä näkee et niitte suosia on vaa kasvussa. todellakin tykkäsin miten sul on niin mont eri juttuu mist noi näkee suosion kasvaneen ja vastaavaa. ää. todellakin.

mut kuitenkin. jotakin alkaa viimein tapahtumaan. mun on silti pakko yhtyy muihin et naruto sais viimein päättää ja lopettaa gaaran satuttamisen turhaan. oikeesti. naruto c'moon. ää.

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste