Valo Pimeydessä. Osa 18 - sango
(Listaa käyttäjän ficit)
Tarinan osat
Arvostelu
3
Katsottu 1528 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K11- - Kieli: Suomi - Osia: 2 - Pituus: 2240 sanaa, 15575 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-11-26 10:05:05 - Sarja kesken
Kansio:
Paritus (K13-K15) - poikarakkaus Ja jälleen uusi jakso! tässä jaksossa: Itachin herääminen, Sasuken raivo ja huonoja uutisia. Loput saatte selville lukemalla ja kun olette lukeneet, niin kommentia olisi tuonne alas, siihen missä lukee kommentit- laatikoon kiitos. Ja beitauksen hoiti tällä kertaa, Emopallero. Niin, että puolet kiitoksista kuuluu hänelle.
Tarinan osat
Arvostelu
3
Katsottu 1528 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Opening with Itachi’s POV)
Mä havahduin siihen kun tunsin polttelevaa ja tykyttävää kipua. En osannut paikallistaa, mistä se tuli. Jotenkin tuntui et se tulee joka paikasta. Samalla mä tunsin oikealla puolellani, jotain pehmeää ja lämmintä.Yritin avata silmiäni, mut ne ei suostunut tottelemaan. Mulla oli aavistus kyllä, kuka mun vieressä oli ja varmistuakseni siitä niin, vedin varovasti ilmaa nenän kautta ja samassa, mun nenä tavoitti sen tutun ja turvallisen tuoksun.
Se oli Sasuken mustikka-shampoon tuoksu, johon sekoittui sairaalan ominaishaju ja olisiko myös ruusujen vieno tuoksu? Koitin taas avata silmäni ja tunsin kuinka paino mun luomien päältä tuntu siirtyvän ja antavan periksi. Aluksi sain aikaiseksi vain pienen raon, josta ei näkynyt muuta kuin valonkajoa. Suljin ne ja yritin vielä kerran. Tällä kertaa valo vahvistui ja mun piti siristää hieman mun silmiä että pystyin hahmottamaan sumeasti, sairaalan valkoisen katon ääriviivat.
”Ita, ootko sä herännyt?” Sasuken ääni kysy, jostain mun oikealta puolelta. Siirsin hitaasti silmäni siihen suuntaan ja käänsin myös hieman päätä, mutta pään liikutus oli virhe, koska päässä hiljalleen jyskyttävä kipu yltyi niin vihlovaksi, että mun oli pakko purra hammasta etten olis huutanut ääneen.
”Itachi mikä tuli, sattuuko?” Sasuke kysy huolissaan. ”Haenko mä Karinin?”
Se oli jo nousemassa tuolilta, jossa se oli istunut.
”Älä mene…” Kuiskasin heikosti.
Sasu istu takas ja kysy. ”Ootko varma, mä en halua et sulla on kipuja…”
Pudistin kivusta välittämättä varovasti päätäni ja kuiskasin. ”Kyllä… mä kestän…” Sasuke nyökkäsi, sitten se otti mun käden omiinsa ja painoi päänsä niitä vasten. Sen hartiat alko vapisee. Vasta ku mä tunsin sen kyyneleitten tippuvan mun käsivarrelle, mä tajusin sen itkevän.
”Sasu?” Kysyin hiljaa. Se ei heti reagoinut mun ääneen, mut sitten se nosti päätään ja mä säpsähdin ku mä näin sen kasvot. Ne oli vääristyneet vihasta, vaikka se itki.
”Miksi?” Se kysy hiljaa.
Mä odotin että se jatkaisi. Sasuke nousi ylös, päästi irti mun kädestä, nappasi mun paidan rinnuksesta, ja karjaisi:
”Miksi hitossa sä et sanonut, että sulla on kuumetta!?! Mä olisin voinut jäädä kotiin, mä olisin voinut olla paikalla ja estää sun kaatumisen!! Miksi?!” Mä katoin sitä tyynesti, vaikka se ravisti mua rinnuksesta, edes takaisin.
Äkkiä huoneen oli avautui ja Shisui ryntäsi sisään. ”Sasuke lopeta!” Se huusi, juoksi Sasuken luo ja nappasi sitä kainaloista ja veti sen irti musta.
Sasuke rimpuili hullun lailla sitä vastaan, mutta Shisui ei päästänyt sitä. Siitä huolimatta se huusi yhä.
”Senkin idiootti, sä olisit voinut kuolla! Sä -! ” Lopulta se hiljeni ja sitten se lysähti kasaan. Shisui laski sen varoen lattialle polvilleen.
”Sasuke, mä tiedän että sä oot vihanen, koska sua pelotti. Anteeksi, että aiheutin huolta enkä kertonut et olin kipeä. Mä… en vaan halunnut että sä huolestut. Anteeksi – ” Mun lause jäi kesken ku mä tunsin Sasuken huulet omillani. Kun meijän pieni suudelma oli ohi, Sasu piti kasvonsa lähellä mun kasvoja ja kuiskasi hymyillen:
”Anteeksipyyntö hyväksytty.”
Mä pääsin kotiin kahden päivän päästä eli lauantaina, kun mulla ei ollut todettu aivotärähdystä. Olin tyytyväinen, kun kaikki oli kääntynyt hyväksi. Sasuke meni vielä illemmalla ostamaan viimeiset jouluostokset ja mä olin toipilaana kotona. Mut iltapäivällä tuli puhelu joka sai meidät kaikki raiteiltaan, etenkin mut ja Sasuken….
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Lauantai-ilta. Klo 18.30
Mä tulin kotiin puolitoista tuntia myöhässä siitä kellonajasta, jolloin olin luvannut olla viimeistään kotona. Olin kyllä yrittänyt soittaa Itachille, mut se ei vastannut, joten olin laittanut sille tekstiviestin, että tulen hieman myöhässä…
Sakura ajo meijän pihaan ja mä keräsin kampeeni kasaan ja nousin autosta.
”Tarvitsetko apua?” Sakura kysy, kun mä laitoin repun selkääni ja otin yhden muovikassin kumpaakin käteeni.
”Ei, kyllä mä pärjään…” Vastasin ja sanoin sitten. ”Kiitti kyydistä, ilman sua mä olisin voinut myöhästyä paljon pahemmin…”
Sakura huitaisi kädellään. ”Mitä tuosta, mulla oli muutenkin asiaa kaupungille.”
”Okei, nähdään taas.” sanoin ja työnsin auton oven kiinni ja katoin kun se lähti peruuttaa pihasta, ja sitten lähdin sisälle.
Kun mä olin melkein kotiovella, niin ovi aukesi ja Shisui tuli mua vastaan ja kysy, saisiko se auttaa. Nyökkäsin ja annoin sille molemmat kassit ja kannoin repun itse.
”Anteeksi kun kesti, mut siellä oli ihan hirveä ruuhka just tänään. Musta tuntu et puoli Konohaa olis ollut liikkeellä yhtä aikaa, kun melkein joka kaupassa oli ihan hillittömät jonot ja tietenkin juuri tänään suurin osa myyjistä oli poissa….” Selitin samalla kun autoin Shisuita, laittaa ruokatarvikkeita jääkaappiin.
”Et sinä ole myöhässä, sillä me emme ole vielä syöneet…” Shisui sanoi hiljaa.
”Miten niin, mä luulin et ruoka oli viideltä…?” Mä kysyin ja katsoin Shisuita ymmälläni. Se sulki huokaisten jääkaapin oven ja kääntyi katsomaan mua.
”Kerron kohta, käyn huikkaamassa Itachille että olet tullut kotiin…” Se sano ja meni yläkerran portaiden juurelle ja huusi:
”Ita, Sasu on kotona!”
Hetken päästä Itachi tuli alas ja sanoi. ”Hei kulta!” ja halasi nopeasti, antaen samalla mulle kevyen suukon otsaan, ennen kuin vetäytyi hieman kauemmas.
Silloin mä huomasin et sen silmät punoitti, kuin itkun jäljiltä… ”Ita, ootko sä itkenyt vai miksi sun silmät punoittaa noin?” Mä kysyin. ”Sähän oot ihan kalpeakin, mitä on tapahtunut?”
”Minä voin selittää. Mennään olkkariin.” Shisui sanoi ja viittoi meitä seuraamaan. Kun me kaikki oltiin istuuduttu alas, se huokaisi ja sanoi sitten: ”Sain tänään pari tuntia sitten puhelinsoiton Mikotolta.”
Mä nielaisin hermostuneena. ”Ja?”
”Ja se kertoi et on tulossa Fugakun kanssa tänne viikon kuluttua perjantaina viettämään joulua…” Itachi jatkoi hiljaisella äänellä. Mä tuijotin sitä noin puoli sekuntia, ennekuin tajusin mitä se oli sanonut.
”Siis, mitä?! Nekö tulee tänne viettämään joulua yhdessä?!” Mä ähkäisin järkyttyneenä.
Itachi nyökkäsi vaiti. Mä suljin silmäni, enkä voinut estää kyyneliä karkaamasta mun poskille. Itachi laitto käsivartensa, mun ympärille ja koitti vetää mua itseään vasten, mut mä työnsin sen kauemmas ja nousin ylös.
”Sasu…” Se katto mua kysyvästi.
”Anteeksi Ita… Mä… ” Aloitin mut en pystynyt jatkamaan, vaan käännyin ja ryntäsin yläkertaan ja meijän makuuhuoneeseen. Mä heittäydyin sängylle ja hautasin kasvoni tyynyyn, joka kostui nopeasti mun kyynelistä. Mua pelotti ja ahdisti yhtä aikaa, siis ihan helvetin paljon.
Olihan vanhempia tai ainakin äitiä, mukava taas nähdä pitkästä aikaa mut miksi myös faija? Entä jos se kävisi taas muhun käsiksi? Tai et se vahingoittaisi Itachia jos se koitas suojella mua siltä. Mä en halunnut et Italle kävisi mitään mun takia. Mut mitä mä voisin tehdä…?
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Voi helvetin helvetti ja hemmetin kuusitoista!! Mua palelsi, vaikka mulla oli takki ja kaulaliina. Eikä tupakan sytyttämisestä tahtonut tulla mitään. Ensin sytkäri ei tahtonut toimia ja sit kädet tärisi niin että tupakka ei millään tahtonut osua sytkärin liekkiin. Lopulta mä onnistuin ja vedin heti pariin kertaan, pitkät ja rauhoittavat henkoset. Savu sai mun silmät vuotamaan tavallista enemmän…
Parin minuutin ja kolmen tupakan jälkeen, olin jo paljon rauhallisempi ja päätin palata sisälle. Kun mä tulin sisälle, löysin Shisuin keittiön pöydän äärestä. Kun kysyin Sasukea, se osoitti yläkerran portaita.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä olin ilmeisesti nukahtanut, sillä heräsin kun kuulin Itachin nousevan rappusia ja kutsuvan mua hiljaa. Selvitin nopeasti mun itkusta karhean kurkun ja vastasin: ”Oon makuuhuoneessa!”
Itachi tuli huoneen ovelle. ”Sori, kävin haukkaamassa happea, oletko sä kunnossa?”
”… ”
Ita huokaisi ja sanoi sitten: ”Anteeksi, se tuli vaan automaattisesti… tietenkään sä et oo kunnossa…”
Avasin mun silmät, katsoin Itachia suoraan silmiin ja näin niissä sen saman ahdistuksen ja pelon, minkä tiesin näkyvän myös mun silmissä.
Kun mä katsoin sitä, niin kyyneleet alkoivat jälleen virrata mun jo valmiiksi märkiä poskia pitkin. Itachi tuli mun luo ja istahti sängyn laidalle.
”Voi Sasu-rakas…” se kuiskasi hiljaa ja veti mut syliinsä. Mä tarrauduin siihen ja annoin sitten kaiken sen pelon ja ahdistuksen purkaantua ulos hiljaisena itkuna, joka vapisutti mun koko kehoa. Ita keinutti mua hiljaa sylissään ja kuiski hiljaa mun korvaan: ”Hysss, kyllä me selvitään. Ei mitään hätää…”
Kun mä olin hieman rauhoittunut, me kuultiin huoneen ovelta, hiljainen koputus. Se oli Shisui.
”Itachi, voisitko tulla tänne hetkeksi?” Se kysy.
Itachi nyökkäsi ja irrotti mun kädet sen paidasta, laski mut sängylle ja kuiskasi. ”Mä tulen kohta, okei?” Nyökkäsin vaiti ja seurasin kun se meni Shisuin luo.
”No?”
”Sain idean miten me ehkä vältetään konfliktit Fugakun osalta.” Shisui sanoi hiljaa. ”Ja se hoituu niin että te esitätte veljeksiä sen aikaa kun ne on täällä. Ja jos kaikki sujuu hyvin, niin Fugaku ei saa ikinä tietää totuutta.”
Itachi nyökkäsi ja kysyi sitten hieman ivaa äänessään: ”Ja miten meidän pitäisi esittää olevamme veljeksiä?”
”Sillä tavalla että, sinä kutsut Sasukea ihan normaalisti ja se taas sua ihan, Itachi, niisan tai Ita. Voitte myös leikillänne kiusata ja härnätä toisianne.” Shisui vastasi.
Ita nyökkäsi ja tuli takas mun luo. ”Entä jos se ei toimi?” Mä kysyin hiljaa.
Shisui kohautti olkapäitään. ”En tiedä, minä en ainakaan keksi muuta, mikä saattaisi toimia…”
Sitten se palasi alakertaan. Mä suljin jälleen silmäni ja haukottelin. Itachi huomasi sen ja hymähti.
”Väsy?”
”Vähän…” Sanoin.
”No sitten sun kannattaisi levätä hetken… noin viisikymmentä minuuttia, okei?” Itachi pyysi.
Mä nyökkäsin ja meni peiton alle ja Itachi peitteli mut, nousi, kävellen meidän mankan luo ja laitto siellä olevan levyn soimaan, joka sisälsi mun kehtolaulun ja monta muuta, sen itse säveltämää pianomusiikkia mulle. Kun tuttu ja turvallinen musiikki täytti meijän kammarin, niin sit se tuli mun luo ja antoi mun otsalle suukon kuiskaten vielä.
”Hyvää yötä, Sasuke. Nuku nyt, äläkä murehdi ensi viikkoa. Kyllä me jotain keksitään.”
Sitten se käveli huoneen ovelle, käänty ja lähetti mulle lentosuukon. Mä olin saavani sen kiinni ja laittavani sen poskelleni, ennen kuin suljin silmäni ja annoin musiikin saatella mut turvallisille höyhensaarille.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Kun mä tulin alakertaan, niin Shisui oli laittamassa meille teetä.
”No miten meni?” se kysyi hiljaa.
Istahdin huokaisten omalle paikalleni. ”Sasuke on peloissaan. Kyllä muakin hermostuttaa aika lailla. Mitä jos - ”
Shisui keskeytti mut sanoen: ”Kaikki sujuu hyvin. En usko että Fugaku kajoaa Sasukeen, meidän muiden läsnäollessa.” Shisui vakuutti mulle.
”Pitää vain olla tarkkana ettei Fugaku jää Sasun kanssa yksin taloon missään vaiheessa”, Se jatko vakavana.
Mä nyökkäsin vaiti. Tätä olin aavistellutkin. Kun vesi oli valmis, Shisui laittoi keittimen pois päältä, otti teepussit kaapista ja laittoi ne pöytään ja valitsi itselleen omenan ja mä sitruunan.
”Mites töissä?" se kysyi sitten.
Mä aloin kertoa miten mulla meni tällä hetkellä… Kun mä oli juonut teeni, päätin mennä herättää Sasuken syömään. Kiipesin yläkertaan ja kun tulin meijän makkarin ovelle, työnsin sen hiljaa auki ja huhuilin hiljaa: ”Sasu-chan, tuletko syömään vähäsen jotain?”
Se korppitukka liikahti ja kohotti sitten unisena päätään.
”Ei kyllä tekisi mieli….” Se munisi unisena.
”Joo mä tiedän, mut sun on syötävä edes vähän ettei tuu huono olo”, sanoin lempeästi.
”Okei, kai mä jotain voisin tulla haukkaamaan.” Sasuke sanoi ja haukotteli.
Kun se tuli mun luo, mä pysäytin sen ja sanoin hiljaa: ”Sasuke.. sähän tiedät että mä en voi luvata, että kaikki sujuisi hyvin, mutta mä lupaan että mitä ikinä tapahtuukin, niin mä en jätä sua ikinä yksin.”
Sasuke nyökkäsi ja nojasi muhun. Sitten me noustiin, mentiin alas ja mä laitoin Sasulle pienen annoksen riisiä ja kasviksia.
(End Of Itachi’s POV)
Mä havahduin siihen kun tunsin polttelevaa ja tykyttävää kipua. En osannut paikallistaa, mistä se tuli. Jotenkin tuntui et se tulee joka paikasta. Samalla mä tunsin oikealla puolellani, jotain pehmeää ja lämmintä.Yritin avata silmiäni, mut ne ei suostunut tottelemaan. Mulla oli aavistus kyllä, kuka mun vieressä oli ja varmistuakseni siitä niin, vedin varovasti ilmaa nenän kautta ja samassa, mun nenä tavoitti sen tutun ja turvallisen tuoksun.
Se oli Sasuken mustikka-shampoon tuoksu, johon sekoittui sairaalan ominaishaju ja olisiko myös ruusujen vieno tuoksu? Koitin taas avata silmäni ja tunsin kuinka paino mun luomien päältä tuntu siirtyvän ja antavan periksi. Aluksi sain aikaiseksi vain pienen raon, josta ei näkynyt muuta kuin valonkajoa. Suljin ne ja yritin vielä kerran. Tällä kertaa valo vahvistui ja mun piti siristää hieman mun silmiä että pystyin hahmottamaan sumeasti, sairaalan valkoisen katon ääriviivat.
”Ita, ootko sä herännyt?” Sasuken ääni kysy, jostain mun oikealta puolelta. Siirsin hitaasti silmäni siihen suuntaan ja käänsin myös hieman päätä, mutta pään liikutus oli virhe, koska päässä hiljalleen jyskyttävä kipu yltyi niin vihlovaksi, että mun oli pakko purra hammasta etten olis huutanut ääneen.
”Itachi mikä tuli, sattuuko?” Sasuke kysy huolissaan. ”Haenko mä Karinin?”
Se oli jo nousemassa tuolilta, jossa se oli istunut.
”Älä mene…” Kuiskasin heikosti.
Sasu istu takas ja kysy. ”Ootko varma, mä en halua et sulla on kipuja…”
Pudistin kivusta välittämättä varovasti päätäni ja kuiskasin. ”Kyllä… mä kestän…” Sasuke nyökkäsi, sitten se otti mun käden omiinsa ja painoi päänsä niitä vasten. Sen hartiat alko vapisee. Vasta ku mä tunsin sen kyyneleitten tippuvan mun käsivarrelle, mä tajusin sen itkevän.
”Sasu?” Kysyin hiljaa. Se ei heti reagoinut mun ääneen, mut sitten se nosti päätään ja mä säpsähdin ku mä näin sen kasvot. Ne oli vääristyneet vihasta, vaikka se itki.
”Miksi?” Se kysy hiljaa.
Mä odotin että se jatkaisi. Sasuke nousi ylös, päästi irti mun kädestä, nappasi mun paidan rinnuksesta, ja karjaisi:
”Miksi hitossa sä et sanonut, että sulla on kuumetta!?! Mä olisin voinut jäädä kotiin, mä olisin voinut olla paikalla ja estää sun kaatumisen!! Miksi?!” Mä katoin sitä tyynesti, vaikka se ravisti mua rinnuksesta, edes takaisin.
Äkkiä huoneen oli avautui ja Shisui ryntäsi sisään. ”Sasuke lopeta!” Se huusi, juoksi Sasuken luo ja nappasi sitä kainaloista ja veti sen irti musta.
Sasuke rimpuili hullun lailla sitä vastaan, mutta Shisui ei päästänyt sitä. Siitä huolimatta se huusi yhä.
”Senkin idiootti, sä olisit voinut kuolla! Sä -! ” Lopulta se hiljeni ja sitten se lysähti kasaan. Shisui laski sen varoen lattialle polvilleen.
”Sasuke, mä tiedän että sä oot vihanen, koska sua pelotti. Anteeksi, että aiheutin huolta enkä kertonut et olin kipeä. Mä… en vaan halunnut että sä huolestut. Anteeksi – ” Mun lause jäi kesken ku mä tunsin Sasuken huulet omillani. Kun meijän pieni suudelma oli ohi, Sasu piti kasvonsa lähellä mun kasvoja ja kuiskasi hymyillen:
”Anteeksipyyntö hyväksytty.”
Mä pääsin kotiin kahden päivän päästä eli lauantaina, kun mulla ei ollut todettu aivotärähdystä. Olin tyytyväinen, kun kaikki oli kääntynyt hyväksi. Sasuke meni vielä illemmalla ostamaan viimeiset jouluostokset ja mä olin toipilaana kotona. Mut iltapäivällä tuli puhelu joka sai meidät kaikki raiteiltaan, etenkin mut ja Sasuken….
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Lauantai-ilta. Klo 18.30
Mä tulin kotiin puolitoista tuntia myöhässä siitä kellonajasta, jolloin olin luvannut olla viimeistään kotona. Olin kyllä yrittänyt soittaa Itachille, mut se ei vastannut, joten olin laittanut sille tekstiviestin, että tulen hieman myöhässä…
Sakura ajo meijän pihaan ja mä keräsin kampeeni kasaan ja nousin autosta.
”Tarvitsetko apua?” Sakura kysy, kun mä laitoin repun selkääni ja otin yhden muovikassin kumpaakin käteeni.
”Ei, kyllä mä pärjään…” Vastasin ja sanoin sitten. ”Kiitti kyydistä, ilman sua mä olisin voinut myöhästyä paljon pahemmin…”
Sakura huitaisi kädellään. ”Mitä tuosta, mulla oli muutenkin asiaa kaupungille.”
”Okei, nähdään taas.” sanoin ja työnsin auton oven kiinni ja katoin kun se lähti peruuttaa pihasta, ja sitten lähdin sisälle.
Kun mä olin melkein kotiovella, niin ovi aukesi ja Shisui tuli mua vastaan ja kysy, saisiko se auttaa. Nyökkäsin ja annoin sille molemmat kassit ja kannoin repun itse.
”Anteeksi kun kesti, mut siellä oli ihan hirveä ruuhka just tänään. Musta tuntu et puoli Konohaa olis ollut liikkeellä yhtä aikaa, kun melkein joka kaupassa oli ihan hillittömät jonot ja tietenkin juuri tänään suurin osa myyjistä oli poissa….” Selitin samalla kun autoin Shisuita, laittaa ruokatarvikkeita jääkaappiin.
”Et sinä ole myöhässä, sillä me emme ole vielä syöneet…” Shisui sanoi hiljaa.
”Miten niin, mä luulin et ruoka oli viideltä…?” Mä kysyin ja katsoin Shisuita ymmälläni. Se sulki huokaisten jääkaapin oven ja kääntyi katsomaan mua.
”Kerron kohta, käyn huikkaamassa Itachille että olet tullut kotiin…” Se sano ja meni yläkerran portaiden juurelle ja huusi:
”Ita, Sasu on kotona!”
Hetken päästä Itachi tuli alas ja sanoi. ”Hei kulta!” ja halasi nopeasti, antaen samalla mulle kevyen suukon otsaan, ennen kuin vetäytyi hieman kauemmas.
Silloin mä huomasin et sen silmät punoitti, kuin itkun jäljiltä… ”Ita, ootko sä itkenyt vai miksi sun silmät punoittaa noin?” Mä kysyin. ”Sähän oot ihan kalpeakin, mitä on tapahtunut?”
”Minä voin selittää. Mennään olkkariin.” Shisui sanoi ja viittoi meitä seuraamaan. Kun me kaikki oltiin istuuduttu alas, se huokaisi ja sanoi sitten: ”Sain tänään pari tuntia sitten puhelinsoiton Mikotolta.”
Mä nielaisin hermostuneena. ”Ja?”
”Ja se kertoi et on tulossa Fugakun kanssa tänne viikon kuluttua perjantaina viettämään joulua…” Itachi jatkoi hiljaisella äänellä. Mä tuijotin sitä noin puoli sekuntia, ennekuin tajusin mitä se oli sanonut.
”Siis, mitä?! Nekö tulee tänne viettämään joulua yhdessä?!” Mä ähkäisin järkyttyneenä.
Itachi nyökkäsi vaiti. Mä suljin silmäni, enkä voinut estää kyyneliä karkaamasta mun poskille. Itachi laitto käsivartensa, mun ympärille ja koitti vetää mua itseään vasten, mut mä työnsin sen kauemmas ja nousin ylös.
”Sasu…” Se katto mua kysyvästi.
”Anteeksi Ita… Mä… ” Aloitin mut en pystynyt jatkamaan, vaan käännyin ja ryntäsin yläkertaan ja meijän makuuhuoneeseen. Mä heittäydyin sängylle ja hautasin kasvoni tyynyyn, joka kostui nopeasti mun kyynelistä. Mua pelotti ja ahdisti yhtä aikaa, siis ihan helvetin paljon.
Olihan vanhempia tai ainakin äitiä, mukava taas nähdä pitkästä aikaa mut miksi myös faija? Entä jos se kävisi taas muhun käsiksi? Tai et se vahingoittaisi Itachia jos se koitas suojella mua siltä. Mä en halunnut et Italle kävisi mitään mun takia. Mut mitä mä voisin tehdä…?
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Voi helvetin helvetti ja hemmetin kuusitoista!! Mua palelsi, vaikka mulla oli takki ja kaulaliina. Eikä tupakan sytyttämisestä tahtonut tulla mitään. Ensin sytkäri ei tahtonut toimia ja sit kädet tärisi niin että tupakka ei millään tahtonut osua sytkärin liekkiin. Lopulta mä onnistuin ja vedin heti pariin kertaan, pitkät ja rauhoittavat henkoset. Savu sai mun silmät vuotamaan tavallista enemmän…
Parin minuutin ja kolmen tupakan jälkeen, olin jo paljon rauhallisempi ja päätin palata sisälle. Kun mä tulin sisälle, löysin Shisuin keittiön pöydän äärestä. Kun kysyin Sasukea, se osoitti yläkerran portaita.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä olin ilmeisesti nukahtanut, sillä heräsin kun kuulin Itachin nousevan rappusia ja kutsuvan mua hiljaa. Selvitin nopeasti mun itkusta karhean kurkun ja vastasin: ”Oon makuuhuoneessa!”
Itachi tuli huoneen ovelle. ”Sori, kävin haukkaamassa happea, oletko sä kunnossa?”
”… ”
Ita huokaisi ja sanoi sitten: ”Anteeksi, se tuli vaan automaattisesti… tietenkään sä et oo kunnossa…”
Avasin mun silmät, katsoin Itachia suoraan silmiin ja näin niissä sen saman ahdistuksen ja pelon, minkä tiesin näkyvän myös mun silmissä.
Kun mä katsoin sitä, niin kyyneleet alkoivat jälleen virrata mun jo valmiiksi märkiä poskia pitkin. Itachi tuli mun luo ja istahti sängyn laidalle.
”Voi Sasu-rakas…” se kuiskasi hiljaa ja veti mut syliinsä. Mä tarrauduin siihen ja annoin sitten kaiken sen pelon ja ahdistuksen purkaantua ulos hiljaisena itkuna, joka vapisutti mun koko kehoa. Ita keinutti mua hiljaa sylissään ja kuiski hiljaa mun korvaan: ”Hysss, kyllä me selvitään. Ei mitään hätää…”
Kun mä olin hieman rauhoittunut, me kuultiin huoneen ovelta, hiljainen koputus. Se oli Shisui.
”Itachi, voisitko tulla tänne hetkeksi?” Se kysy.
Itachi nyökkäsi ja irrotti mun kädet sen paidasta, laski mut sängylle ja kuiskasi. ”Mä tulen kohta, okei?” Nyökkäsin vaiti ja seurasin kun se meni Shisuin luo.
”No?”
”Sain idean miten me ehkä vältetään konfliktit Fugakun osalta.” Shisui sanoi hiljaa. ”Ja se hoituu niin että te esitätte veljeksiä sen aikaa kun ne on täällä. Ja jos kaikki sujuu hyvin, niin Fugaku ei saa ikinä tietää totuutta.”
Itachi nyökkäsi ja kysyi sitten hieman ivaa äänessään: ”Ja miten meidän pitäisi esittää olevamme veljeksiä?”
”Sillä tavalla että, sinä kutsut Sasukea ihan normaalisti ja se taas sua ihan, Itachi, niisan tai Ita. Voitte myös leikillänne kiusata ja härnätä toisianne.” Shisui vastasi.
Ita nyökkäsi ja tuli takas mun luo. ”Entä jos se ei toimi?” Mä kysyin hiljaa.
Shisui kohautti olkapäitään. ”En tiedä, minä en ainakaan keksi muuta, mikä saattaisi toimia…”
Sitten se palasi alakertaan. Mä suljin jälleen silmäni ja haukottelin. Itachi huomasi sen ja hymähti.
”Väsy?”
”Vähän…” Sanoin.
”No sitten sun kannattaisi levätä hetken… noin viisikymmentä minuuttia, okei?” Itachi pyysi.
Mä nyökkäsin ja meni peiton alle ja Itachi peitteli mut, nousi, kävellen meidän mankan luo ja laitto siellä olevan levyn soimaan, joka sisälsi mun kehtolaulun ja monta muuta, sen itse säveltämää pianomusiikkia mulle. Kun tuttu ja turvallinen musiikki täytti meijän kammarin, niin sit se tuli mun luo ja antoi mun otsalle suukon kuiskaten vielä.
”Hyvää yötä, Sasuke. Nuku nyt, äläkä murehdi ensi viikkoa. Kyllä me jotain keksitään.”
Sitten se käveli huoneen ovelle, käänty ja lähetti mulle lentosuukon. Mä olin saavani sen kiinni ja laittavani sen poskelleni, ennen kuin suljin silmäni ja annoin musiikin saatella mut turvallisille höyhensaarille.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Kun mä tulin alakertaan, niin Shisui oli laittamassa meille teetä.
”No miten meni?” se kysyi hiljaa.
Istahdin huokaisten omalle paikalleni. ”Sasuke on peloissaan. Kyllä muakin hermostuttaa aika lailla. Mitä jos - ”
Shisui keskeytti mut sanoen: ”Kaikki sujuu hyvin. En usko että Fugaku kajoaa Sasukeen, meidän muiden läsnäollessa.” Shisui vakuutti mulle.
”Pitää vain olla tarkkana ettei Fugaku jää Sasun kanssa yksin taloon missään vaiheessa”, Se jatko vakavana.
Mä nyökkäsin vaiti. Tätä olin aavistellutkin. Kun vesi oli valmis, Shisui laittoi keittimen pois päältä, otti teepussit kaapista ja laittoi ne pöytään ja valitsi itselleen omenan ja mä sitruunan.
”Mites töissä?" se kysyi sitten.
Mä aloin kertoa miten mulla meni tällä hetkellä… Kun mä oli juonut teeni, päätin mennä herättää Sasuken syömään. Kiipesin yläkertaan ja kun tulin meijän makkarin ovelle, työnsin sen hiljaa auki ja huhuilin hiljaa: ”Sasu-chan, tuletko syömään vähäsen jotain?”
Se korppitukka liikahti ja kohotti sitten unisena päätään.
”Ei kyllä tekisi mieli….” Se munisi unisena.
”Joo mä tiedän, mut sun on syötävä edes vähän ettei tuu huono olo”, sanoin lempeästi.
”Okei, kai mä jotain voisin tulla haukkaamaan.” Sasuke sanoi ja haukotteli.
Kun se tuli mun luo, mä pysäytin sen ja sanoin hiljaa: ”Sasuke.. sähän tiedät että mä en voi luvata, että kaikki sujuisi hyvin, mutta mä lupaan että mitä ikinä tapahtuukin, niin mä en jätä sua ikinä yksin.”
Sasuke nyökkäsi ja nojasi muhun. Sitten me noustiin, mentiin alas ja mä laitoin Sasulle pienen annoksen riisiä ja kasviksia.
(End Of Itachi’s POV)
Kommentit (Lataa vanhempia)
Daligar
- 2012-11-28 11:47:02
Sasse sitten hieman kilahti :D tosin Itan onneksi leppyikin ihan yhtä nopeasti. Voi ei, Fugaku tulee... toivottavasti se ei pääse Sasseen käsiksi, tai jos edes yrittää hipaista, Itachi rientää hätiin <3 Pikku Sasselle ei saa käydä mitään.
Jatkoa odottelen innolla :)
Jatkoa odottelen innolla :)
emopallero
- 2012-11-29 11:31:20
mitääh onko sinne vielä pari kipaletta virheitä jääny omigaad :_DD no mutmut eihä se hirveesti haittaa x3
Rakastan tätä ficcisarjaa <3
Rakastan tätä ficcisarjaa <3
Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste