Oli synkkä yö. Sota oli vihdoin monien veristen kamppailujen jälkeen ohi. Akatsuki oli voittanut. Suigetsu istui Akatsukien päämajan lattialla omissa ajatuksissaan. Hän ei edes huomioinut Juugoa tai Karinia jotka olivat samassa huoneessa hänen seuranaan.Ei tätä enää Akatsukien majaksi voi kutsua. Kaikki heistä ovat kuollet. Kaikki paitsi yksi.Tuolta se maskipäinen heppu tulee...Ilman maskia. Kasvoissa on arpia ja toinen silmä on rinnegan. Miestä kutsuttiin ennen Tobiksi sitten Madaraksi mutta hänen oikea nimensä oli Obito.

Hän katsoo nuoria Takan jäseniä ja laskee ruumiin maahan...Aluksi kukaan heistä ei tajunnut tapahtunutta. Eihän se voinut olla mahdollista. Karin meni tarkastamaan tilanteen.
-Sasuke-kun on...Kuollut. Karin kuiskasi itkien. Suigetsu nousi ylös ja poistui huoneesta kyynelten tippuessa maahan.
"Ei näin voi käydä...Miksi lähdit? Lupasit ettet jätä minua enää yksin!!!" Suigetsun teki mieli huutaa mutta hillitsi itsensä
.-Suigetsu mikä on??? Karin yritti huutaa perään mutta Juugo pysäytti hänet.
-Anna hänen mennä. Hän tarvitsee aikaa. Karin katsoo Juugoa ihmeissään.
.-Aikaa mihin? Juugo miettii hetken ja katsahtaa tyttöä
.-Aikaa tottua siihen että hänen rakkaansa on kuollut. Karin katsahti epäuskoisena ystäväänsä.

-Rakastiko Suigetsu Sasukea? Karinia alkoi jo kiinnostaa.-
Sasuke ja Suigetsu seurustelivat. Suigetsu kertoi sen minulle kun seikkailimme kahdestaan sodan keskellä. Juugo totesi synkästi. Oli vaikea ajatella aina niin onnellinen ja iloinen poika surullisena ja masentuneena. Niin paljon kun Juugo sitä poikaa rakastikin piti vaan tajuta ja jättää hänet yksin.
-Karin. Sinäkin tiedät miltä tuntuu menettää se jota rakastaa. Juugo totesi surullisella äänellä
.-Mistä sinä tiedät? Karin tivasi punastuen
.-Minä näin teidät. Se näki teistä molemmista. Juugo totesi rauhallisella äänellä.
-Koska olemme kohdanneet saman kohtalon voimme auttaa Suigetsua eteen päin. Juugo totesi hiljenpaa. Karin mietti hetken kunnes muisti Kimimaron.-Niinpä. Karin totesi ja tämän mieleen ilmestyi kuva tytöstä joka hymyili ja tällä oli veren punaiset hiukset.
."Gama" Karin mietti ja tiputti pari kyyneltä. Mikään ei enää ole kuin silloin.

Kaikki silloin turvalliset henkilöt ovat kuolleet. Suurin osa aikoja sitten ja viimeiset Orochimaru ja Kabuto kuolivat sodassa.

Päivät vierivät ja Suigetsu ei ole poistunut huoneestaan.
-Suigetsu me tulemme sisään. Juugo sanoi samaan aikaan kun avasi oven. Hän ja Karin aikoivat selittää Suigetsulle asioita.
-En kaipaa ketään menkää pois!!!! Suigetsu huusi.
-Suigetsu. Kuulin sinusta ja Sasuke-kunista. Karin sanoi hiljaa.
-Kiva nyt varmaan vihaat minua!!!! Suigetsu huusi kyynel silmässä.
-En vihaa. Oikeastaan en koskaan rakastanut Sasuke-kunia. Karin totesi totisesti.
-Muuten vain flirttailit hänelle kokoajan!!! Suietsu huusi raivoissaan.
-En flirttaillut. Se on minun tapani pyytää lohdutusta ja hänen negatiivisuutensa oli hänen tapansa lohduttaa suruani. Karinin ääni oli surullinen ja uskottava.
-Turpa kiinni ette te mitään tajua!!! Suigetsu huusi ja heitti Juugoa kirjalla.
-Väärin. Suigetsu me ymmärrämme. Olemme kokeneet saman. Juugo totesi ja katsoi toista surullisesti.Sinä tiedät jo Kimimarosta joten sitä ei liene tarvitse selittää mutta Karinillakin oli rakas. Se ei ollut kuka tahansa. Hän oli tyttö ja erillainen kuin muut. Hän oli henkilö jonka Orochimaru otti neljä vuotta sitten tutkimuksiinsa. Tyttö vailla nimeä,kommunikointi taitoja,perhettä mitään. Juugo alkoi kertoa ja Suigetsu vaan kuunteli outo ilme kasvoillaan....


-----------------------
no onko hyvä? onko aihetta jatkaa?