T/N: Minun ei pitänyt julkaista tätä osaa ennen ensi viikkoa, mutta yllätin itseni ja sain seuraavankin kappaleen valmiiksi. Toivoisin lukijoilta mielipidettä siihen, julkaisenko sitruunat täällä, vai jätänkö tämän K-15 ficiksi?
 
 
Taidetta ja Teennäisyyttä
 
 
- 20 -
 
 
“Hei, Kyuu-chan, tule tänne ja auta minua siirtämään tämä.” Blondi raahusti ystävänsä luokse ja nosti puisen tilanjakajan toisen pään, jota he yrittivät nostaa. Yhdessä he kantoivat sen toiselle puolelle liikuntahallia ja Naruto seisoi elottomana, kun Haku asetteli sitä haluamallaan tavalla. Oli sunnuntai-iltapäivä ja kaksikko oli auttamassa taidenäyttelyn viimeistelyssä saman illan tilaisuutta varten. Hakun tyytyväinen hymy himmeni, kun hän huomasi ystävänsä ilmeen.

”Kyuubi, olet käyttäytynyt masentuneesti siitä asti kun saavuit tänne. Haluatko kertoa mikä on vikana?” Naruto vain pudotti katseensa osoittamaan kohti lattiaa. Lisäten aurinkoisen äänensävyn, Haku yritti piristää ystäväänsä.

”Älä nyt, Kyuu. On lähes valmistujaispäivä. Tänään on taidenäyttelyn avajaiset. Etkö muka halua näyttää Itachille omaa teostasi?” Naruto katsoi ystäväänsä silmät kyynelissä. Hakulle selveni heti, että hän oli sanonut juuri väärän asian.

”En usko että hän on tulossa,” blondi sanoi tukahtuneesti ja pienellä rohkaisulla hän sai ujutettua koko tarinan ulos ystävästään. Haku veti hänet käsivarsilleen ja halasi lujasti.

”Kaikki on hyvin. Olen varma että kaikki selviää loppujen lopuksi,” hän mutisi hiljaa. Kurpaleen Uchihat! Ehkä Itachi ei saanut hakata veljeään, mutta mikään ei estänyt häntä ottamasta hommaa vastaan…. ja sitten potkisi Itachia persauksille varmuuden vuoksi! Ikävä kyllä, hän tiesi ettei se ollut oikeastaan mitä Naruton tarvitsi kuulla juuri nyt. Hän jatkoi ystävänsä rauhoittelua parhaiden taitojensa mukaan.

--

Itachi saapui muuttuneeseen Shinobi High Schoolin liikuntahalliin vanhempiensa kanssa, Sasuke raahautuen äänettömästi heidän perässään. Hetken ajan hän oli jo vakuuttanut itsensä siitä, ettei saapuisi koko tapahtumaan. Hän oli viettänyt koko yön kihisten kiukusta ja odottaen veljensä näyttävän naamaansa kotona, mutta mikäli nuorempi Uchiha oli saapunut edeltävänä iltana ennen kuin Itachi oli vetäytynyt iltapuulle, hän oli ollut erittäin hiljainen ja pysytellyt poissa näkyvistä. Itachi oli herännyt paljon rauhallisemmalla tuulella, eikä voinut olla ajattelematta että oli ollut hieman epäreilu Narutoa kohtaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän oli sattunut Sasuken kanssa samaan aikaan keittiöön ja oli saanut ensimmäisen silmällisen veljensä erittäin kivuliaalta näyttävää mustaa silmää. Upottava tunne vatsanpohjassa oli vahvistunut, ja oli päivänselvää että hän oli syyttänyt blondia täysin tarpeettomasti. Äkkiä ainoa asia mitä hän kykeni ajattelemaan, olivat kyyneleen suurissa sinisissä silmissä juuri ennen kuin hän oli kävellyt sanoitta pois paikalta. Hänen oli saatava jutella hänelle ja todella kuunnella mitä tällä oli sanottavaa.

Naruton puhelin oli ollut kiinni, eikä tämä ollut ollut kotona, joten hän saattoi vain odottaa illan avajaisia. Ilman mitään mutta tehtävää, hän kykeni vain ajattelemaan tapahtunutta, miettien, analysoiden ja toistaen Naruton sanoja, ja mitä enemmän hän ajatteli sitä, sitä pahemmalta hänestä tuntui. Hänen poikaystävänsä oli ollut stressaantunut ja ahdistunut ja oli etsinyt lohtua hänestä. Hän kertoi, että hän oli tullut hyökätyksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja ainoa mihin Itachi oli kyennyt keskittymään, oli että joku oli kehdannut koskea jotain, joka kuului hänelle. Hän ei ollut ottanut huomioon sitä, miltä Narutosta itsestään oli tuntunut. Hänen olisi pitänyt olla vihainen poikaystävänsä kokeman kivun ja pelon takia, kuin oman reviirinsä ylittämisestä. Sen sijaan, että hän olisi tarjonnut lohtua ja tukea, hän oli mennyt ja syyttänyt tilanteesta Narutoa. Hän oli antanut possessiivisten piirteidensä ottaa vallan ja haitata arvostelukykyään ja nyt, nukuttuaan sen päälle ja saatuaan itsensä rauhoitettua, oli selvää että hän oli ollut epäileväinen tyhjästä. Naruton kaltaisella taustalla, tietenkin blondi olisi huolestunut perheen sisäisistä välirikoista, ja blondi oli sanomansa mukaisesti hoitanut asian. Sasuken ulkonäöstä päätellen, hän oli tehnyt mitä parhaimmin hoidellessaan tilanteen.

Kohteliaasti poistuen perheensä seurasta, Itachi alkoi vaellella ympäriinsä etsien Narutoa. Muutaman minuutin tuloksettoman etsinnän jälkeen, hän alkoi kiinnittää osan huomiostaan ympärillään oleviin taideteoksiin. Silmäkulmastaan hän huomasi jotain, joka kiinnitti hänen jakamattoman huomionsa. Hänet itsensä. Nuo olivat hänen omat silmästä, mitä hän katsoi seinällä. Se oli sekoitettua mediaa hyödyntävä taideteos, noin metri kertaa metri mitoiltaan. Se näytti osan hänen kasvoistaan, keskittyen silmiin. Loput kasvoista muuttuivat vähemmän selväksi, osittain punaisen maalin peittämänä. Teoksella ei oikeastaan ollut selviä reunaviivoja. Jotenkin kuva kuitenkin onnistui luomaan suuren määrän tilallista syvyyttä. Koko teos oli tehty pääasiassa punaisen eri sävyillä. Varjot olivat tumman ja syvän punaiset ja koko teosta ympäröi mystisyyden ilmapiiri. Yksityiskohtien määrä oli yksinkertaisesti uskomaton ja tekniikka yksistään loi hyvin omalaatuisen efektin. Se vaikutti kokonaan ali-maalatulta. Kenties jossain vaiheessa koko kasvot olivat näkyneet selvemmin, ja lähemmällä tarkastelulla selvisi että osa syvyydestä oli todellista. Pintavaikutelma oli karhea, rakennettu niin että kuva kirjaimellisesti kohosi teoksesta. Sekä sumuisuus, että tarkemmat yksityiskohdat oli saavutettu mielenkiintoisen …pastellin käytön kautta, kenties jotain muutakin, korostuksin kaiken tämän päälle. Kokonaisuudessaan se oli uskomaton teos. Itachi oli vaikuttunut yli sanojen. Hänen ei tarvinnut katsoa pientä nimikylttiä teoksen vieressä tietääkseen kuka oli tämän taiteilija, mutta hän katsoi automaattisesti joka tapauksessa, ja kuten hän odottikin, nimi Uzumaki Naruto kohtasi hänen silmänsä. Paskat, nyt hänen olonsa oli entistä huonompi.

--

Sasuke ei oikeastaan halunnut olla täällä. Hän käveli ympäriinsä kyllästyneenä kuoliaaksi, mutta pitäen päänsä korkealla ja luoden ympärilleen koskemattoman ylpeyden tilan, haastaen jotakuta kommentoimaan hänen mustaa silmäänsä. Hän huomasi pienen joukon, lähinnä tyttöjä, kerääntyneenä yhdelle tietylle alueelle, kaikki jutellen ja kikattaen innostuneesti ja hienoisella mielenkiinnolla, hän vaelsi lähemmäs tutkiakseen asiaa. Selvisi, että he katselivat erittäin tutun näköisiä kuvia. Samaiset jotka olivat herättäneet hänen kiinnostuksensa Kyuubiin alun perin. Hän ei voinut kuin tuijottaa niitä jälleen. Suuremmin yrittämättä hän yritti palauttaa mieleensä valokuvaajan nimen, muttei kyennyt muistamaan, joten hän vilkaisi kohti nimikylttiä. Yamanaka Ino, niin, se se tytön nimi oli, ja sen alla oli mallin nimi… Uzumaki Naruto?!

Sasuke katsahti uudemmin, nojautuen lähemmäs, mutta kirjaimet pysyivät samoina huolimatta kuinka kauan hän niitä tuijotti. Puhe hänen ympärillään alkoi pikku hiljaa muuttua ymmärrettävämmäksi ja hän kuuli yksittäisiä palasia sieltä ja täältä.

”…jätkä hupparissa..”

”Hyvänen aika, eikö hän ole se…”

”-n voi uskoa! Tältä hän siis näyttää…”

Sasuken päässä alkoi surista. Tämä ei voinut olla todellista. Tämä ei voinut olla totta. Jossain oli oltava virhe. Tämä oli Kyuubi. Kyuubi ei ollut Naruto! Naruto ei ollut Kyuubi! Naruto ei voinut olla Kyuubi, sillä Naruto ei ollut kukaan. Naruto ei ollut edes ihminen! Hän oli vain kasvoton, äänetön olento! Sasuke saattoi muistaa, heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän oli puhunut huputetulle pojalle luokkahuoneen takanurkassa, eikä ollut saanut minkäänlaista vastausta. Suurpiirteinen pään muoto oli pysynyt kumartuneena vielä hänen alettua kiusaamaan, haastamaan ja haukkumaan. Hän oli käyttänyt sitä portaana jolle astua ja vakaannuttaa omaa asemaansa ja mainettaan heti alusta lähtien ja se ei ollut koskaan ollut ongelma. Oli ollut aivan liian helppoa unohtaa että hupun alla oli yhtikäs mitään. Se oli ollut niin helppoa, että siitä oli tullut tapa. Hänen ei ollut koskaan tarve kokea syyllisyyttä turhautumisensa purkamisesta Narutoon, koska Naruto ei ollut todellinen henkilö. Hän vain oli siellä. Hän ei koskaan vastustanut. Hän ei koskaan puhunut mitään, ja kukaan ei tullut hänen avukseen. Kukaan ei piitannut vähääkään, sillä ei ollut mitään mistä välittää. Narutolla ei edes ollut kasvoja. Naruto ei voinut hymyillä noin! Ei vain voinut! Ei vain voinut olla, että se jota hän oli töninyt ja tunkenut lokeroihin oli ollut…

Sasuken ajatuksenjuoksu pysähtyi sekavan metakan keskellä ja hän muisti kuinka Kyuubi oli pitänyt häntä epämiellyttävänä heti alusta asti ja hän oli ajatellut pojalla olevan jotain häntä vastaan. Hän muisti kuinka kauhistuneelta tämä oli näyttänyt kun Sasuke työnsi hänet seinää vasten, ja sitten olivat ne sanat. Hän oli sanonut ettei pitänyt Sasukesta, koska tiesi tarkalleen minkälainen hän on. Että hän tiesi juuri kuinka julma hän saattoi olla. Oliko hän oikeasti tehnyt kaikki ne kammottavat asiat Kyuubille? Oliko Kyuubi oikeasti Naruto? Hän ¨hätkähti muistaessaan pienestä hahmosta, käpertyneenä kokoon lattialla, märkänä ja palellen, haukkoen henkeä. Se oli koskettanut häntäkin hieman, vaikka silloin se olikin vain kasvoton kummajainen, mutta hän oli saattanut tehdä sen Kyuubille. Ajatus sai hänet fyysisesti pahoinvoivaksi. Hänen oli saatava tietää oliko se totta. Hänen täytyi saada tietää! Juuri nyt!

--

Itachilla ei ollut onnea Naruton löytämisessä, mutta hän huomasi pikkuveljensä väkijoukossa. Sasuke vaikutti erittäin keskittyneesti tutkiskelevan jotain, mikä oli outoa, sillä hän yleensä hän tapasi teeskennellä olevansa tylsistynyt koko näyttelystä, joka vuosi, periaatteen vuoksi. Täältäkin asti Itachi kykeni hahmottamaan mustan renkaan pojan silmän ympärillä, eikä voinut estää pientä virnettä karkaamasta kasvoilleen. Hän ohimennen arveli, mikä oli saanut hänen veljensä kiinnostumaan ja muuttumaan niin jännittyneeksi, samalla kuin pyyhkäisi katsellaan uudemman kerran väkijoukon läpi Narutoa etsien. Hänen silmänsä etsiytyivät takaisin Sasukeen, kun yllättäen nuorempi Uchiha pyörähti äkkiseltään ympäri, kasvot normaaliakin kalpeampina ja alkoi haravoida tilaa katseellaan, kuin etsien jotakuta. Poika näytti jopa paniikkiselta jostain syystä.

Itachi kurtisti kulmiaan, hämmentyneenä, kun hän huomasi veljensä ottavan äkkilähdön, käännähdellen ja väännellen kaulaansa tutkien väkijoukkoa. Mikä oli saanut Sasuken tuollaiseen tilaan? Hänen uteliaisuutensa oli nyt saavuttanut sen pisteen, että hän suuntasi kohti aluetta josta Sasuke oli lähtenyt liikkeelle mielenkiintonsa jälkeen.

--

Naruto oli epätoivoinen. Hänen olonsa oli jopa huonompi kuin aikaisemmin. Hän oli katsellut ympäri aluetta nähdäkseen edes silmäyksen Itachista alusta lähtien ja alkoi pahasti vaikuttaa siltä ettei hän tulisikaan saapumaan. Ehkä oli aika luovuttaa. Ei ollut mitään ideaa kiduttaa itseään. Hän yritti muistaa että Itachi oli ollut todellinen paskiainen ja palauttaa edes osan vihantunteestaan saadakseen edes osa henkisestä kivusta kaikkoamaan. Nyt hän oli vain entistä masentuneempi. Hän oli toivonut että Itachi haluaisi edes koittaa selvittää heidän välejään, mutta toisaalta jos hän oikeasti uskoi Naruton kykenevän pettämiseen tämän oman veljen kanssa? Loukkaantuneen huokauksen saattamana hän alkoi siirtyä kohti lähintä ovea, päättäen vain suosiolla lähteä kotiin ja välttää kamalan tunteen, jonka hän tiesi tuntevansa jos hän vain jäisi odottamaan keskelle suunnatonta ja tyhjää huonetta.

Kun hän saavutti oven ja veti sen auki, Sasuken tarkka katse huomasi liikkeen ja tottuneena tuttuun huputettuun hahmoon huomasi etsimänsä henkilön. Äkkiä hän alkoi pujoitella, vältellä ja suorastaan töniä väkijoukkoa suunnaten kohti ovea jonne oli juuri nähnyt hupparin katoavan. Hänen oli saavutettava hahmo ennen kuin tämä kerkiäisi poistua rakennuksesta.