Sasuke makasi sängyllään kädet levällään ja tuijotti ilmeettömänä huoneensa kattoa. Mikä häntä oikein vaivasi? Juuri, kun painajaiset olivat loppuneet ja Sasuke oli luullut kaiken olevan jälleen hyvin, näyt olivat alkaneet piinata häntä. Miksi niin tapahtui juuri hänelle?

Sasuken luokkatoverin, Sakuran, veriset kasvot välähtivät hänen silmissään, mutta poika ei säpsähtänytkään. Hän oli menneen viikon aikana nähnyt niin paljon verta, etteivät näyt enää juuri hetkauttaneet häntä. Poika halusi vain syyn kaikelle sille, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui.

Pian ovelta kuului koputus ja hetken kuluttua Yoko astui sisään pikkuveljensä hämärään huoneeseen. "Voinko tulla?"

Sasuke ei suonut naiselle vastausta ja Yoko sulki oven, istuen sitten veljensä kirjoituspöydän ääreen. "Mitä teet?"

"Makaan, etkö muka näe?" Sasuke vastasi katsomatta sisareensa ja Yoko hymyili pienesti. "Sasuke, veljesi on hieman huolissaan sinusta. Osaatko kertoa, miksi?"

Sasuke pysyi vaiti, jolloin Yoko huokaisi ja sipaisi ohuet hiussuortuvat pois kasvoiltaan. "Itachi sanoi, että olet alkanut eristäytyä. Et kuulemma katso enää silmiin."

"Hän vain kuvittelee", Sasuke sanoi noustessaan istumaan ja poika haraisi paksua, mustaa tukkaansa, jonka suortuvat sojottivat sinne tänne. "Itachi on aina ollut sellainen. Hän ylireagoi."

"Älä valehtele minulle, Sasuke", Yoko sanoi lempeästi. "Näen silmistäsi, että jokin on vialla. Haluatko kertoa siitä?"

Sasuke pudisti päätään ja näpräsi petaamattoman sänkynsä peiton reunaa. Yoko huokaisi, nousi tuolilta ja istui pojan sängyn reunalle. "Tiedäthän, että voit kertoa minulle kaiken. Olen kuitenkin siskosi ja
välillämme saa olla salaisuuksia, joista Itachin ei tarvitse tietää."

"Pidetään mielessä", Sasuke mutisi vastaukseksi ja Yoko kohotti kätensä veljensä hiusten tasolle asetellakseen pojan sojottavat hiussuortuvat omille paikoilleen. "Itachi kertoi, että olet nähnyt painajaisia. Ovatko ne varmasti loppuneet vai jatkuvatko ne edelleen?"

"Tulivat ja menivät", poika vastasi tarttuessaan siskoaan ranteesta ja veti Yokon käden pois hiuksistaan. "Aiotko pommittaa minua kysymyksillä kauankin? Minulla on nimittäin läksyjäkin, jotka pitäisi saada valmiiksi."

"Anteeksi", Yoko naurahti hyväntahtoisesti, nousi ylös ja asteli huoneen suljetun oven luokse, kääntyen sitten takaisin Sasuken puoleen. "Pidätkö muuten uudesta koulustasi?"

"Miten tiesit, että..."

"Madara kertoi, että olitte muuttaneet. Häneltä minä osoitteennekin sain", Yoko vastasi ja hymyili. "Ja kun kerran muutitte näin pitkälle entisestä asunnostanne, ajattelin sinun vaihtaneen kouluakin."

Sasuke laski katseensa sisarensa kasvoista ranteessaan roikkuvaan yksinkertaiseen koruun ja siveli sitä etusormellaan. "Samanlainen paikka se on kuin entinenkin. Opettajat tosin ovat melko outoja."

"Hyvä jos viihdyt siellä", poika kuuli sisarensa sanovan ja Yoko avasi oven. "Ja ole huoleti, Sasuke, jos jokin vaivaa sinua, voit tulla puhumaan minulle. Et ole yksin."

Sitten nainen poistui huoneesta ja Sasuke jäi istumaan hiljaisena sängylleen. Poika käänsi katseensa ikkunaan ja huomasi tihkusateen vihdoin hellittäneen. Hän ei todellakaan tekisi läksyjä, niin Sasuke oli päättänyt: hänen keskittymisensä ei nimittäin riittäisi sellaiseen. Ehkä hän voisi lähteä joksikin aikaa ulos. Kaupungissa oli vielä paljon paikkoja, joita poika ei ollut nähnyt, joten hän voisi mennä vähän kiertelemään ja haukkaamaan samalla happea.

Sasuke pomppasi päättäväisesti ylös sängyltään, riisui mustan t-paitansa ja vaihtoi sen tummansiniseen, pitkähihaiseen puseroon. Sitten hän nappasi kännykkänsä ja kotiavaimensa kirjoituspöydältään, veti tumman hupparin ylleen ja astui ulos huoneestaan. Sulkiessaan oven hän vilkaisi Itachia, joka istui olohuoneessa kannettavan tietokoneensa ääressä ja tutki työpapereitaan, ja asteli sitten eteiseen, jolloin vanhempi Uchiha nosti katseensa papereista ja katsoi Sasukeen. "Minne olet menossa?"

"Menen kaupungille pyörimään. Huoneessa kyyhöttäminen alkoi kyllästyttää", Sasuke vastasi vetäessään kengät jalkaansa ja kun hän oli lähdössä, Itachi huikkasi vielä hänen peräänsä: "Älä viivy kauaa, sinullahan on huomenna koulua."

Sasuke huiskautti kättään veljelleen ja lähti asunnosta, jonka jälkeen Itachi huokaisi ja käänsi katseensa tietokoneensa ruutuun. Pian Yoko asteli hänen taakseen ja nojasi kyynärpäillään sohvan selkämykseen. "Onko sinulla noin paljon töitä? Luulin sinun työskentelevän jollain vähemmän vaatimammalla alalla."

"Et taida tietää minusta puoliakaan, Yoko", Itachi tokaisi hymyillen, ja nainen hymähti kiertäessään sohvan ja istahti ruskealle nahkanojatuolille, joka kuului samaan huonekalusarjaan olohuoneen leveän sohvan ja mahonkisen sohvapöydän kanssa. "Taidan itse pitäytyä tarjoilija-alalla. Minun ei sentään tarvitse kantaa tuollaisia määriä papereita kotiin."

"Toimistotyö ei sovi kaikille", Itachi sanoi silmäillessään kädessään olevaa paperia ja naputteli jotain tietokoneelleen. "Jokainen tekee mitä haluaa. Sinä olet tarjoilija, jos se tuntuu sinusta luontevalta, ja minä pysyn paperitöissä. Odotan kiinnostuneena, mitä Sasuke päättää tehdä tulevaisuudellaan. Hänen opintonsahan päättyvät kuitenkin pian ja..."

Itachin ääni vaipui olemattomiin, kun hän huomasi sisarensa nukahtaneen, ja mies hymyili lempeästi. Yoko ei koskaan jaksanut kuunnella pitkiä puheita loppuun asti ja tuppasi aina silloin tällöin nukahtamaan, jos jollakulla oli paljon sanottavaa. Sellainen hän oli, kärsimätön.

Itachi nousi papereidensa äärestä ja otti sohvan käsinojalta viltin, jolla peitteli tuhisevan siskonsa, ettei tämä saisi kylmää nojatuolissa nukkuessaan. Sitten nuorukainen laski kätensä Yokon hiuksiin ja kumartui painamaan veljellisen suukon hänen otsalleen.

'Toivottavasti voimme yhdessä auttaa Sasukea', Itachi ajatteli silittäessään Yokon pitkiä hiuksia ja suoristautuessaan veti kätensä pois. 'Sitten kaikki olisi taas niin kuin ennen, eikä meidän tarvitsisi pelätä hänen puolestaan.'

Pian Itachi palasi takaisin töidensä ääreen ja syventyi jälleen papereihinsa.

----------------------------------------

Sasuke kulki pitkin sateen kastelemia katuja ja katseli ympärilleen. Hänen edellinen asuinkaupunkinsa oli ollut paljon pienempi nykyiseen verrattuna eikä poika oikein tiennyt, mistä hänen olisi pitänyt aloittaa kierroksensa. Kaikkialla näytti samanlaiselta: kahviloita, yökerhoja, kioskeja... Vaikka kaupunki olikin suuri, se vaikutti aika yksitoikkoiselta.

Nuori Uchiha pysähtyi risteykseen muutaman muun kaupungin asukkaan tavoin ja odotti liikennevalojen vaihtumista. Hän ei vilkaissutkaan ihmisiä, sillä pelkäsi saavansa taas näyn, eikä poika todellakaan tarvinnut niitä pilaamaan iltaansa. Päivä oli ollut jo muutenkin rankka eivätkä ihmisten veriset kasvot ainakaan keventäisi sitä.

Valon vaihduttua vihreään Sasuke kiirehti suojatien yli ja veti hupun päähänsä - tihkusade oli jälleen alkanut. Hän voisi etsiä itselleen hetkeksi suojapaikan, missä odottaa yltyvän sateen laantumista tai jatkaa itsepäisesti matkaansa ja kastua läpimäräksi. Poika päätti valita ensimmäisen vaihtoehdon ja juoksi läheisen elokuvateatterin edustalle, jota suojasi tummanpunainen katos. Sasuke veti hupun päästään ja ravisteli sadepisaroita hupparistaan, kun kääntyi elokuvateatterin suuriin ikkunoihin päin. Ne oli täytetty mainoksilla lähes niin ahtaasti, ettei sisälle tahtonut nähdä kunnolla.

Sasuke haraisi tukkaansa ohimennen ja silmäili mainoksia hetken aikaa, kunnes huomasi kahden hänen ikäisensä pojan lähestyvän. Toisella oli tummanruskea, poninhännälle vedetty tukka ja ilmeestään päätellen hän vaikutti tylsistyneeltä. Bruneten vierellä kulkevalla pojalla oli vaaleat, piikikkäät hiukset, jotka sojottivat jopa pahemmin kuin Sasukella, ja blondilla oli yllään huomiota herättävä oranssi takki.

He näyttivät tutuilta mutta Sasuke ei saanut millään päähänsä, missä oli heidät tavannut.

Tuntematon kaksikko pysähtyi katoksen alle ja blondi huomasi Sasuken katsovan heitä, jolloin Uchiha käänsi katseensa nopeasti pois ja yritti keskittyä mainostekstien lukemiseen. Piikkitukkainen poika oli jo kuitenkin tunnistanut hänet ja asteli rennoin askelin Sasuken luokse. "Hei, etkös sä ole se uusi? Me ollaan samalla luokalla, muistatko?"

Sasuke katsoi blondia hetken ennen kuin muisti tämän ja nyökkäsi sitten. "Joo, muistan. Olet se kovaääninen rääväsuu."

Blondi virnisti ja ojensi kätensä tervehdykseen. "Mä olen Uzumaki Naruto. Ope sanoi sun nimen mutta jotenkin unohdin sen."

"Uchiha. Uchiha Sasuke", Sasuke sanoi ja kun hän ei tarttunut Naruton käteen, blondi veti sen takaisin ja viittoi vierellään seisovaan brunetteen päin. "Tämä tässä on Shikamaru. Me ollaan menossa leffaan parin muun kaverimme kanssa. Haluatko sä tulla mukaan?"

Sasuke tuijotti Narutoa kuin tärähtänyttä. Miksi blondi halusi hänet mukaan, vaikka he eivät vielä edes tunteneet toisiaan? Oliko pojalla useinkin tapana pyytää tuntemattomia elokuviin?

"Mennään, Naruto. Tiedät, että Ino on todella kärsimätön ja suuttuu vielä, jos maleksimme täällä minuutinkin pidempään. Ja kun hän suuttuu, hän muuttuu todella rasittavaksi", Shikamaru-niminen poika sanoi ja Naruto käänsi Sasukelle selkänsä seuratakseen brunettea ystäväänsä sisälle elokuvateatteriin. Puolimatkassa hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi takaisin mainosten luona kyyhöttävän Uchihan puoleen. "No, tuutko? Se leffa on kuulemma tosi hyvä."

Sasuke mietti vaihtoehtojaan. Joko hän voisi jatkaa kierrostaan sateen lakattua, palata kotiin Itachin kytättäväksi tai mennä katsomaan elokuvaa Naruton - jota ei vielä edes kunnolla tuntenut - ja tämän muiden ystävien kanssa. Uchihaa ei houkuttanut palata takaisin sateeseen eikä kotiinkaan ollut mikään kiire, olihan päivää vielä monta tuntia jäljellä, joten ehkä hän voisi...

"Naruto!" Shikamaru huusi teatterin ovelta ja blondi huiskautti pojalle kättään. "Joon, tuun ihan kohta!"

Sitten Naruto käänsi kasvonsa Sasuken puoleen, katsoen mustatukkaista kysyvästi. "Mitä sanot? Ootko tulossa?"

Sasuke empi hetken mutta suostui lopulta ehdotukseen ja katosi Naruton perässä elokuvateatterin uumeniin. Onneksi Uchiha oli muistanut ottaa rahaa mukaansa, joten hänellä oli varaa sekä lippuun että popcorneihin.

'Itachi varmaankin suuttuu minulle mutta se ja sama. Haluan vain muuta ajateltavaa, koska näyt vaivaavat minua yhä enkä saa niitä pois mielestäni', Sasuke ajatteli lippujonossa seistessään ja huokaisi äänettömästi. 'Toivottavasti elokuva parantaa päivääni edes hieman.'