Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Kuiskaus yössä osa 17 - Ayumi92
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K15- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 3170 sanaa, 20514 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2013-04-21 19:41:24 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - hetero

Hey! Tiedän, että on taas kulunut aikaa siitä, kun oon saanut jatkoa aikaiseksi, mutta siihen on jälleen syitä. Mainittakoon niistä yliopiston pääsykokeisiin lukeminen sekä erään oman projektin työstäminen. Joka tapauksessa, tuntuu hyvältä, että sain tämän aikaiseksi. En osaa taaskaan luvata milloin jatkoa tulee, mutta I try my best :) Luku saattaa olla vähän tavallista lyhyempi, mutta toivottavasti se ei haittaa. Komma on tervetullutta!

Tarinan osat

Arvostelu
2
Katsottu 1041 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti


Temporary pain, eternal shame
To take part in this devil's chess game
Spit on me, let go, get rid of me
And try to survive your stupidity


(Nightwish-Romanticide)



Sasuke

 
Jos minun pitäisi kuvailla Äänen kylää yhdellä sanalla nyt jälkeenpäin, sanoisin, että se oli sairas paikka. Olin kolmetoistavuotias, kun menin sinne ja minulla oli aavistuksia ja inhottavia mielikuvia paikasta kuten myös sen johtajasta, Orochimarusta, mutta todellisuus oli karumpaa kuin luulin. Olin kuitenkin päättänyt olla välittämättä kaikesta siitä mitä näkisin, koska halusin tulla vahvemmaksi, eivätkä muut asiat saisi olla päämääräni tiellä. Kuitenkin, toisinaan toivoin, että olisin joko kuuro tai sokea, kun katsoin paikassa tapahtuvia asioita lähes kolmen vuoden ajan.

Orochimaru saattoi olla yksi sairaimmista ihmisistä maan päällä, mutta hänen alaisensa olivat myös aika vaikuttavia kaikenlaisen inhottavan ja pelottavan toteuttamisessa. Tämä mielenvikaisuuden tyyssija sijaitsi juuri nimenomaan Orochimarun kammiossa, joka sijaitsi maan alla. Se oli suuri, pimeä, loputon ja täynnä käytäviä sekä lukuisia huoneita. Paikka muistutti labyrinttia. Suurimmaksi osaksi joko harjoittelin yksin tai Orochimarun kanssa tai pysyttelin huoneessani, mutta toisinaan jouduin näkemään asioita, joita en olisi halunnut nähdä.
Veri ei ollut pelottavaa tai ennenkuulumatonta kammiossa. Olin tottunut siihen, että joko tuoretta tai kauan sitten kuivunutta verta oli kammioiden käytävien ovissa, seinissä tai lattialla. Sen sijaan uhrit, joista tuo veri oli aina peräisin, oli asia, mikä minua häiritsi jonkin verran. Monta kertaa nukkuessani kuulin kammiosta huutoja ja kirkumista, joihin heräsin alkuaikoina. Ajan myötä opin olemaan välinpitämätön niiden suhteen ja nukahtamaan uudelleen. Alussa se kuitenkin oli vaikeaa. Se kuului kuitenkin Äänen arkeen, se ei ollut mitään erikoista täällä ja minun piti pitää huolta omista asioistani ja keskittyä omiin tavoitteisiini, jotta saisin hyödyn irti täällä olemisesta.

Toisinaan kun olin matkalla huoneeseen, jossa Orochimarun oli tapana opettaa minua, saatoin nähdä käytävällä irrallisia ja verisiä ruumiinosia lojumassa. Joskus taas jonkun satunnaisen huoneen ovi sattui olemaan auki ja saatoin nähdä siellä seinään kahlitun naisen tai miehen, joka vuoti verta. Tämän henkilön huudot olivat joskus epätoivoisia, joskus niitä ei kuulunut lainkaan. Silti aina tuon kahlitun ihmisen silmät olivat tyhjät ja odottivat kuolemaa, kun yksi Orochimarun alainen nuoli verta tämän vartalolta toisen raiskatessa tätä säälittömästi. Tuollaisina hetkinä vaati kaiken tahdonvoimani ja julmuuteni, etten sanonut mitään ja kävelin pois tekemättä mitään. Saatoin harjoittelun ajaksi unohtaa kaiken, mutta aina kun yritin nukahtaa, nuo kamalat mielikuvat palasivat mieleeni. Ajan myötä sain kovetettua itseni niin, etten enää välittänyt.

En halua puhua kenellekään ajastani Äänessä. Miksi? Siksi koska en vain halua muistella sitä ja elää sitä kaikkea uudelleen. Jään mieluummin pimeyteen ikuisesti kuin muistelen sitä aikaa…
 

En sillä hetkellä kyennyt millään muistamaan, milloin olisin ollut yhtä uupunut ja ärtynyt kuin nyt. En myöskään muistanut milloin olin viimeksi antanut sen näkyä ulospäin, sillä kun katsoin kylpyhuoneen pienestä peilistä kasvojani, näin sen itse. Miten mahtavalta Uchiha Sasuke nyt näyttikään! Muistutin mielestäni enemmän kuollutta kuin elävää kun rypistin otsaani ja tutkin piirteitäni terävästi. Ihoni näytti tavallistakin kalpeammalta, yönmustat hiukseni olivat epätavallisen sotkuiset ja silmien alla lepäsivät mustat varjot. Lisäksi vaati kaiken itsepäisyyteni ja tahdonvoimani, että pysyin pystyssä, enkä kaatunut silkasta väsymyksestä suoraan sängylle tajuttomaan tilaan, jotta kutsuttiin myös syväksi uneksi.

Jos olin itselleni rehellinen, niin pidin Juugon ja Suigetsun esittämää ideaa kylän tutkimisesta melko hyvänä, mutta koska olin itsekäs ja ylpeä, en suostunut sanomaan sitä heille. En nyt, enkä luultavasti koskaan. Suigetsu oli selvästikin hyvillään, kun sai edes joskus olla meistä kahdesta se, joka oli oikeassa ja voi fyysisesti paremmin. Juugo taas oli vain huolissaan sekä minusta, että Renasta ja sen takia halusi meidän lepäävän. Kuulin käytävästä puhetta ja pientä kinastelun ääntä, joten arvasin Suigetsun ja Karinin lähtevän kiertämään kaupunkia. Juugo oli ottanut tehtäväkseen sen, että hän jäi majataloon minun ja Renan kanssa. Mietin kiukkuisesti miten voisin saada energiani takaisin ilman unta ja en oikein löytänyt vaihtoehtoja. Chakrani oli lähes olematon ja tiesin syvällä sisimmässäni, että tarvitsin unta, eikä minusta nyt ollut mitään apua kenellekään. Se sai minut vielä vihaisemmaksi ja käänsin raivoissani katseeni pois peilikuvastani ja suljin silmäni kun nojasin käsilläni käsienpesuallasta vasten.

Jokaisella kerralla kun ajattelin sitä, miksi en saanut nukuttua viime yönä, aloin inhota itseäni. Kelmeässä kuunvalossa tapahtuneet, mutta silti hyvin selkeät kuvat Renan pimeässä loistavista silmistä, hänen huulistaan sekä tuoksustaan kiusasivat minua edelleen. Miten olin antanut itseni käyttäytyä niin typerästi? Se ei todellakaan ollut sen arvoista ja minulla oli tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin Rena, kuten veljeni tappaminen. Päässäni alkoi jyskyttää ja pyyhkäisin hiuksiani pois silmien edestä. Halusin lyödä nyrkin seinään tai sitten kävellä edestakaisin, jotta saisin hillittyä ärtymystäni, mutta juuri nyt voimani eivät riittäneet kumpaankaan. En voinut kuin nojata altaaseen ja painaa katseeni lattiaa kohti.

Helpoin ratkaisu ongelmaani olisi se, että päästäisin Renan menemään ja näin hän ei enää olisi osa Käärmettä. Hetken jopa harkitsin asiaa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten voinut tehdä niin. Rena tiesi tehtävästämme ja meistä liikaa ja oli siksi liian riskialtista noin vain päästää hänet lähtemään luoltamme. Tämän lisäksi olin sitä mieltä, että Rena oli osoittanut älykkyytensä ja kykynsä niin monta kertaa ja oli ollut meille kaikille suuri apu, että olisi tyhmää hankkiutua hänestä eroon. Hän oli sitä paitsi lopulta itse suostunut tulemaan mukaan tähän ja vaikutti siltä, että ennen kohtaamistamme viime yönä hän oli hyväksynyt tilanteen ja tuli hyvin toimeen meidän kaikkien, paitsi ehkä Karinin kanssa sattuneista syistä. Minun oli pakko lisätä vielä väsyneessä mielessäni esiin se fakta, että jollen kykenyt sivuttamaan välillämme ollutta outoa tunnetta, en myöskään olisi vielä valmis kohtaamaan Itachia. Olisin silloin heikko ja sitä en voinut sallia.

Niinpä nostin itsepäisesti katseeni takaisin peilikuvaani, jonka ilme oli edelleen väsynyt, mutta ärtymys oli muuttunut nyt kylmyydeksi. Päätin unohtaa Renan kokonaan ja kohdella häntä samalla tavalla kuin toisia Käärmeen jäseniä. En tarvinnut hidasteita tai muutakaan päämääräni saavuttamisen eteen ja tämä oli vain yksi este tielläni, jonka saatoin joko murskata tai sitten ohittaa täysin. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja sitten raahauduin viimeisillä voimillani sängylle ja vajosin oitis syvään uneen.
 

Rena
 
20h myöhemmin
 
Sain nukuttua seuraavana yönä hyvin ja heräsin levänneenä, tosin paljon ennen muita. Olin nukkunut vain vähän päivällä, sitten yrittänyt hahmotela mielessäni häilyvää suunnitelmaa ja nukkunut sitten taas yön kokonaan. Vilkaisin huoneessa olevaa, vaatimatonta ja kulunutta seinäkelloa ja totesin, että oli aamuyö. Olisi vielä ainakin kaksi tuntia siihen, kunnes meidän olisi herättävä. Huone oli täysin pimeä ja Karin oli vetänyt ennen nukkumaanmenoa verhot ikkunan eteen peittääksen näkymän ulos huoneesta. Näin miten hän nukkui tuhisten sängyllään ja pieni kuolavana valui hänen leukaansa pitkin. Hän oli varmasti yhtä lailla levon tarpeessa, kuin minäkin, vaikka ei näyttänytkään sitä. Tai sitten hän vain oli niin syvässä unessa, ettei antanut olemukselleen paljonkaan ajatusta. Veikkasin molempia vaihtoehtoja oikeiksi.

Käänsin huokaisten kylkeäni ja suuntasin katseeni suoraan kattoon. Tunsin oloni surkeaksi ja tiesin, etten voisi enää jatkaa näin. Olin tuhlannut liian paljon aikaa Käärmeen kanssa ja Korazo ei odottaisi ikuisesti paluutani. Harun aika oli rajallinen, hän ei olisi tässä maailmassa ikuisesti. Olin tiennyt sen jo sydämessäni pitkään, mutta vasta nyt oikeasti tajusin. Ymmärsin, ettei se, mitä minun ja Sasuken välillä oli melkein tapahtunut, voisi toistua enää koskaan. Se oli viimeistään herättänyt minut kokonaan ja saanut minut tajuamaan sen, että olin harhautunut ja tein auttamattomasti väärin itseäni ja sisartani kohtaan. Olin ollut heikko ja itsekäs. Olin melko varma, että Sasuke ei ajattelisi minusta yhtään eri tavalla. Hän omisti koko elämänsä kostolle ja toissaöinen tapahtumasarja ei merkitsisi hänelle yhtään mitään, niin kuin hän oli sanonutkin, ettei mitään ollut tapahtunut välillämme. Voisimme siis molemmat käyttäytyä kuin aikuiset ja unohtaa koko asian. Se oli tarpeellista, sillä muuten en voisi laittaa suunnitelmaani vihdoinkin käytäntöön.

Sivelin hiljaa yön viimeisinä tunteina kaulassani roikkuvaa riipusta, jonka päässä hohti triquetra. Olin saanut sen äidiltäni sinä päivänä, kun olin ollut neljävuotias. Silloin hän oli ilmeisesti nähnyt, että minussa oli sitä, että voisin olla wiccan harjoittaja kun kasvaisin. En tiennyt mikä minussa sai hänet luottamaan korun haltuuni ja miksei siskoni koskaan saanut omaansa, vaikka oli minua kaksi vuotta vanhempi. En tarkemmin ajateltuna halunnut ajatella äitiäni. Hänen itsemurhansa varjo lepäsi edelleen ylläni, vaikka tapahtumista oli aikaa jo yli kolmetoista vuotta. Lakkasin rakastamasta äitiäni kun sain tietää hänen kuolemastaan. Näin hänet silloin ja näen edelleen liian heikkona naisena, joka karkasi vastuutaan itsekkäästi kuolemansa avulla. Kaikki vastuu oli silloin langennut sisareni harteille ja minä kannoin tapahtuman arpia edelleen sydämessäni.

Tunsin oloni heikoksi ja suljin silmäni. Jätin riipuksen rauhaan, koska oli liian tuskallista ajatella lapsuuttani. Tiesin juoksevani sitä pakoon, mutta en ollut tarpeeksi vahva jättämään sitä taakseni. Se painoi minua joka päivä. Tiesin, että näytin varmasti muiden silmissä etäiseltä ja surumieliseltä. Siltä minusta tuntui, enkä jaksanut peitellä tunteitani jatkuvasti, kuten Sasuke teki. Olin kuitenkin nähnyt hänen silmissään samaa etäisyyttä, samaa surua ja halua unohtaa menneisyys kokonaan kun olin katsonut häntä. Se oli yksi syy, miksi olin heikko. Kykenin näkemään hänen silmistään asioita, joita muut eivät nähneet, koska hän salasi tunteensa niin hyvin. Se teki minusta myötätuntoisen ja entistäkin surullisemman, eikä se ollut nyt hyvä asia. Kaipasin sitä aikaa muutama päivä sitten, kun olimme toisillemme ilkeitä ja inhomme oli molemminpuolista.

Tunsin kiukkua sisälläni, koska tiesin, ettemme voisi palata siihen. Kykenisin pettämään hänet sisareni takia ja teeskentelemään, ettei välillämme ollut tapahtunut mitään, mutta en kykenisi enää vihaamaan häntä. Olin nähnyt hänessä nyt kostajan sijaan ihmisen, joka kamppaili menneisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa niin kuin minäkin ja en kyennyt tuntemaan vihaa sellaista ihmistä kohtaan. Jos siis keskittyisin annettuun tehtävääni ja kovettaisin itseni, olin varma, että pystyisin tähän. Tiesin, että tästä lähtien joutuisin olemaan tunteeton, joten sillä aamuyön hetkellä sallin silmäni kostuvan. En kuitenkaan antanut yhdenkään kyyneleen valua poskeani pitkin.
 
***
 
Söimme kaikki aamiaisen kolme tuntia myöhemmin majatalon alakerrassa saman pöydän ääressä ja kuka tahansa pystyi sanomaan, että ilmapiiri oli muuttunut selvästikin. Se tarkoitti siis, että kaikki muut käyttäytyivät samalla tavalla, paitsi minä ja eräs nimeltä mainitsematon Uchiha. Karin riiteli Suigetsun kanssa jostain turhasta asiasta, kuten aina, eivätkä he osanneet olla hiljaa tai solvaamatta toisiaan. Juugo oli hiljaa ja hänen katseensa näytti huolestuneelta kun se liikkui minusta Sasukeen ja sitten takaisin minuun. Hän vaikutti tietävän, että jotain oli tekeillä, mutta ei onneksi sanonut mitään. Sasuke näytti jälleen tunteettomalta, mutta tapa, jolla hän tökki ruokaansa, kertoi hänen olevan jostain syystä vihainen. Mustat silmät olivat suuntautuneet tiukasti hänen lautaseensa ja välttelin hänen silmiään myös niin paljon kuin kykenin. Olin jo syönyt ja tunsin olevani taas voimissani. Ruoka ja lepo olivat todella tehneet tehtävänsä ja Karinin kaupungista hakema lääkevoide oli saanut palovammani paranemaan hitaasti, mutta varmasti.

Arvelin Sasuken pahan tuulen johtuvan siitä, etteivät Suigetsu ja Karin olleet saaneet kerättyä mitään tietoa Itachin liikkeistä, kun kiertelivät kaupungissa. Oli siis Sasuken ajatusmaailman mukaan turhaa jäädä yhdeksi päiväksi kaupunkiin, mutta ainakin hän oli saanut kerättyä voimansa, kuten minä. Olin varma, että kaikki olivat salaa mielessään tyytyväisiä, koska he pitivät ryhmänsä johtajasta enemmän silloin, kun tämä oli saanut levättyä tarpeeksi ja oli muutenkin täysissä voimissaan. Sarkastinen, väsynyt ja ärtynyt Uchiha ei ollut kenellekään mieleistä seuraa.
Majatalo oli siihen aikaan aamusta hiljainen, koska suurin osa ihmisistä nukkui. Me olimme kuitenkin varhain hereillä, koska joutuisimme matkaamaan pitkän matkaa, ennen kuin pysähtyisimme seuraavan kerran. Sasuke ei varmastikaan sallisi yhtään viivystystä nyt kahden päivän levon jälkeen. Hänen ilmeensä lupasi matkan tekoa pimeään asti ja sen yli.

”Miten voit, Namu?”

Suigetsun ääni kuului toiselta puoleltani ja vilkaisin häneen päin lyhyesti.

”Ihan hyvin. Entä sinä?” kysyin huokaisten. Vesininja naurahti ja vilkaisi syrjäsilmällä Kariniin.

”Paremminkin voisi kieltämättä mennä. Onneksi satut kuitenkin olemaan siinä, että on jotain silmäniloa…” hän sanoi edelleen virnuillen ja ääni oli täynnä flirttiä.

Vaikka ilmapiirissä ei ollutkaan kehumista, jostain syystä en jaksanut suuttua Suigetsun sanoista. Hän ainakin yritti pitää tunnelman kepeänä ja jostain syystä halusin nyt, tämän kerran, mennä mukaan tähän hulluun leikkiin. Yksi syy oli se, että olin juuri nyt tylsistynyt ja tarvitsin muuta ajateltavaa. Toinen syy oli se, että tiesin Sasuken ärsyyntyvän siitä, mitä hän tulisi pian todistamaan. Niinpä väänsin kasvoilleni mahdollisimman salaperäisen ja kauniin hymyn ja katsoin sitten vesininjaa silmiin.

”Ihanko totta?” kysyin niin herttaisella äänellä kuin kykenin.

”Totta, Namu. En tajua miksemme törmänneet sinuun aiemmin. Kaksi vuotta olen joutunut kulkemaan Karinin kanssa ja se aika olisi voinut kulua paremmassakin seurassa…”

Siitä ei ollut epäilystäkään, hän flirttaili täysin avoimesti kanssani ja uskoin, että hän sanansa muuttuisivat vain likaisemmiksi. Se inhotti minua jollain tavalla, mutta päätin huvin vuoksi olla mukana siinä. En halunnut jostain syystä näyttää Sasukelle sitä, miten nololta minusta tuntui edelleen erään nimeltä mainitsemattoman kohtaamisen takia. Näin sivusilmällä miten hän esitti viileää ja välinpitämätöntä juodessaan teekuppiaan tyhjäksi, mutta hän selvästikin kuunteli keskusteluamme.

”Siinä tapauksessa olen imarreltu,” totesin hymyilleen ja iskin sitten silmää Suigetsulle.

En tiedä oliko hän tyhmä vai täysin pienen esitykseni lumoissa, mutta hän näytti entistäkin innostuneemmalta. Sasuken katsoi nyt meitä sivusilmällä ja hänen ilmeensä oli hyinen. Karin nakkeli niskojaan ja yökki kun taas Juugo huokaisi syvään, ennen kuin vajosi omiin ajatuksiinsa.

”Tiedätkö mitä?” Suigetsu kysyi ja kumartui nyt lähemmäs minua.

”No mitä?” kysyin edelleen salaperäisesti ja lähestyin häntä. Kasvomme olivat hyvin lähekkäin. Sasuken rystyset olivat valkoiset kun hän puristi teekuppia kädessään.

”Sinä olet seksikäs…” Suigetsu kuiskasi korvaani niin läheltä, että tunsin hänen lämpimän hengityksen kasvoillani. Hymyilin itsekseni.

”Sasuke näyttää siltä, että voisi tappaa sinut, Suigetsu,” kuiskasin vesininjan korvaan niin hiljaa, ettei Uchiha varmasti kuullut sanojani. Hän näytti pidättelevän raivoaan kaikin keinoin. Teekuppi saattaisi särkyä hetkellä minä hyvänsä. Tiesin hänen olevan vihainen Suigetsulle, koska oli kieltänyt tätä olemasta liian läheisissä tunnelmissa kanssani. Syytä siihen en osannut sanoa, mutta varmastikin sillä oli jotain tekemistä ryhmänä toimimisen kanssa. Suigetsu virnisti leveästi ja oli vain muutaman senttimetrin päässä kasvoistani.

”Tiedän, mutta tämän takia kannattaa ehkä kuolla…” hän kuiskasi iskien taas silmää.

Olin aukaisemassa suuni ja sanomassa jotain, kun vesininja yhtäkkiä kavahti kauemmas minusta kuin olisi saanut palovamman. Hän näytti nyt hyvin pelokkaalta ja tuijotti pöydän päähän. Käänsin katseeni samaan suuntaan ja tunsin nyt vasta millainen raivo Sasuken aurassa nyt oli. Hänen silmänsä oli jääkylmät kun hän katsoi Suigetsua ja hän näytti siltä, kuin voisi tappaa tämän. Minä huokaisin, en pelännyt Uchihan silmiä ja join sitten teekuppini tyhjäksi.

”Pitääkö minun muistuttaa sinua siitä, mitä sovimme, Suigetsu vai oletko rikotko tahallasi käskyjäni?” Sasuke kysyi hyisesti. Hän ei katsonutkaan minua, koko hänen huomionsa oli kiinnittynyt Suigetsuun, joka näytti siltä, että voisi laskea alleen milloin tahansa.

”En tietenkään! Minä…tuota, me vain keskustelimme matkasta!” Suigetsu nauroi hermostuneesti. Pyöritin silmiäni samalla kun Sasuke kohotti kulmiaan.

”Ilmiselvästi…” hän sanoi hitaasti jäätävällä äänellä.

Suigetsun jatkaessa mitä uskomattomimpien tekosyiden keksimistä, Karin tuijotti lähes kuolaten Sasukea, joka ilmeisestikin näytti hänestä nyt ”coolilta.” Juugo näytti väsyneeltä koko tilanteeseen, mutta pysyi edelleen vaiti.

”Mitä pahaa puhumisessa on?” kysyin Sasukelta ja hän käänsi nyt huomionsa minuun.

”Mikä tuo koru on?” hän kysyi nyökäten kaulassani roikkuvaan ketjua kohti.

Jähmetyin hetkesi ja ilmeeni koveni. Olin unohtanut sen, ettei kukaan Käärmeen jäsenistä ollut todennäköisesti edes huomannut koruani, koska olin ottanut sen aina välillä pois, jottei se vahingottuisi. Toisekseen se oli ollut vaatteitteni alla, ettei kukaan voinut nähdä sitä.

”Se on sukukoru, ei muuta,” sanoin nopeasti ja piilotin sen sitten hänen silmiltään. En halunnut hänen tai kenenkään Käärmeestä tunnistavan triquetraa. Jos he tiesivät taustani, joutuisin vaikeuksiin, eikä minulla olisi enää mitään mahdollisuutta päästä pois Käärmeestä.

Sasuke katsoi minua ja näytti epäilevältä, muttei sanonut mitään. Sitten hän käänsi katseensa muualle ja näytti taas ilmeettömältä.

”Korusi on kaunis joka tapauksessa…” Juugo sanoi ystävällisesti ja loi minulle pienen hymyn. Vastasin siihen nyökkäämällä.

”Kiitos.”

Sasuke nousi ylös pöydästä ensimmäisenä ja ilmoitti sitten, että jatkaisimme matkaa. Hän käveli majatalon omistajan luo, maksoi ruokamme ja kiitti lyhyesti kaikesta. Mies kumarsi hänelle kiitollisena. Sitten lähdimme kaikki ulos ovesta. Ulkona saimme kuulla Sasukelta, että ottaisimme lepoon tuhlatun ajan nyt takaisin ja jatkaisimme matkaa pysähtymättä mahdollisimman pitkään. Hän kuiskasi Suigetsulle muutaman sanan ja näin miten vesininja kalpeni kun vetäytyi kauemmas Uchihasta. Juugo vaihtoi lyhyesti pari sanaa Sasuken kanssa myös, mutta minä ja Karin jäimme ilman huomiota ja niin oli parempi. Varmistin sen, etten edes vahingossa katsonut Sasuken suuntaan ja hän näytti toimivan samoin. Lähdimme liikkeelle kun aurinko alkoi nousta ja olimme poissa ennen kuin kaupunki edes heräsi.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Guren - 2013-04-21 23:13:03
Moi! Yllätyin iloisesti, kun huomasin tämän luvun ilmestyneen. Huomasin tosin joitain kirjoitusvirheitä, tässä yksi: ”Pitääkö minun muistuttaa sinua siitä, mitä sovimme, Suigetsu vai oletko rikotko tahallasi käskyjäni?” Tuossa kohtaa tarkoititko kenties näin:

"Pitääkö minun muistuttaa sinua siitä, mitä sovimme, Suigetsu, vai rikotko tahallasi käskyjäni?"

No kuitenkin, luku oli hyvä ja jään innolla odottamaan uutta. Jäin entistä pahemmin koukkuun. Annan täydet pisteet. Jatka samaan malliin!

Suigetsu - 2013-07-21 00:12:01
milloin tulee uutta?:)

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste