A/N: Ilman kommenttia tähän tarinaan, en välttämättä olisi tullut vilkaisseeksi tiedostoa, johon tätä aikoinaan aloin kirjoittaa ja löytänyt sieltä lähes valmista chapua. Kirjoittelinpa kappaleen loppuun ja tässä se nyt on! Alunperinhän aloitin tämän kirjoittamisen n. vuonna 2008, ja kaiken elämän ohella unohdin sen kokonaan. ^^
__________________________________________________________________________________________

Tenken

Kakashi-sensei oli myöhässä, Shiia oli myöhässä ja Senin piti kärsiä kaksin Butan kanssa. Se ei ollut reilua. Sen oli istunut harjoituskentällä jo kaksi ja puoli tuntia. Hän oli ollut kymmenen kokonaista minuuttia ajoissa, joten he eivät olleet voineet lähteä aiemmin. Ja sitä paitsi Butakin oli harjoituskentillä. Shiia oli kieltämättä kertonut Kakashi-sensein tavasta myöhästyä. Tyttö oli kuulemma kuullut sen yhdeltä opettajalta koulussa. Sen ei epäillyt tätä. Shiia oli melkein jokaisen opettajan suosikki. Iloinen tyttö piristi tunteja taianomaisella tavalla ja kaiken lisäksi tämä osasi viihdyttää, tai ehkä juuri se oli se syy. Shiia osasi viihdyttää häiritsemättä tunteja, tai ainakin olla jäämättä kiinni teoistaan.

Sen muisti sen kerran, kun heille opetettiin hengeä. Shiia oli onnistunut jo ensimmäisellä kerralla tekemään kunnollisen hahmon. Tosin opettajan epätoivoksi tyttö oli lisäillyt hengeihin aina jotain kummallista. Iruka oli saanut pellen nenän ja mitä mielenkiintoisimman väriset hiukset, Hinatan tunnilla Shiia oli tehnyt epämääräisiä viittauksia asioiden eroavaisuuksiin Konohan ja Takin välillä. Hinata ei tosin ollut pitänyt muutamasta huomautuksesta ja oli käskenyt Shiiaa pitämään pienen esitelmän niiden eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä. Voisi sanoa, että tyttö ei ollut iloinen asiasta.

Nyt kuitenkin koko team 7 istui harjoituskentän laidalla, kun heidän kroonisesta myöhästelystä kärsivä senseinsäkin ilmaantui paikalla 'Yo!'n saattelemana. Sitä seurasi perinteinen eksyin elämän tiellä – myöhästymisselitys, johon Sen vastasi tutulla 'valehtelija'lla.

Kolmikko Kakashin edessä katseli opettajaansa odottaen jonkinlaista alustusta iltapäivän 'selviytymisharjoituksista'.

"No niin, lapsukaiset, on pääsykokeen aika." Kakashi sanoi ja jäi odottamaan odotettua silmät nurinpäin olevan U:n muodossa. Kuultuaan tyydyttävän epäuskon huudahduksen mahdollisilta oppilailtaan, Kakashi jatkoi selittäen; "Akatemiassa suorittamanne koe oli vain ensiaste karsimaan kaikista toivottomimmat tapaukset pois joukosta. Nyt jokaisen jouninin on saatava ryhmänsä läpäisemään oma suunnittelemansa koe. Huomatkaa, että läpipääsy prosentti on vain 66. Eli vain kaksi kolmesta voi jatkaa matkaa ja yhden on palattava akatemiaan vielä vuodeksi, jolloin saa yrittää uudestaan. Ymmärretty?"

Narutokaan ei ollut juuri kuullut Kakashin selittävän näin pitkällisesti mitään heidän toimiinsa liittyen entisen tiimin aikana. Nyt hän kykeni vain katsomaan silmät pyöreinä harmaahapsisen jouninin selonetekoa.

Riittävän pitkän tauon jälkeen Kakashi kaivoi takataskustaan kaksi tuttua kulkusta ja heilutteli kirkkaita kelloja oppilaiden edessä myhäillen. Mitäpä sitä keksiä turhaan uusia testejä kun kerran oli vanhakin tallella.

Hoikka hahmo kulki pitkin talon harjaa saalistajan liikkein, vaaleat hiukset piiloitettuna mustan huivin alle. Mustaan kauttaaltaan verhoutuneella hahmolla on yllään nahkainen liivi jättää käsivarret paljaiksi, jättäen näkyville tatuoinnin toisessa käsivarressa. Kyynerpäitä suojaa metallilla vahvistettu suoja ja käsissä ovat mustat, sormettomat nahkahanskat, jotka suojaavat selässä roikkuvan katanan ja lantiolla kulkevan kodaichin käytön aiheuttamilta hiertymiltä. Joustavat housut kulkevat ihonmyötäisesti alas, vaihtuen pian polven alapuolella pitkävartisiin vahvistettuihin maihinnousukenkiin, joiden varsiin on piilotettu ohutteräisiä veitsiä. Kasvoja peitti ketun muotoon muotoiltu posliininen naamio, joka peitti hahmon henkilöllisyyden, mutta se vain auttoi lisäämään hahmon luomaa mysteeriä. Hahmon saavuttaessa risteymän katollä, hän kääntyi oikealla ja jatkoi matkaa vielä parikymmentä metriä, ennen kuin jäi kyyryyn seuraamaan ympäristöään.

Suoraa tämän alapuolella oli avonainen ikkuna, josta hehkui lämmintä keltaista valoa. Vaaleanpunaiset huulet kaartuivat pieneen ironiseen hymyyn naamion alla, ja tämä kytki itsensä vaijereilla kiinni rakennukseen ja kaivoi taskustaan ohuen hopeisen putken ja sarjan erittäin ohuita neuloja. Hahmo nosti varovasti pari neulaa kotelostaan ja kastoi niitä pienessä purkissa olevaan vaaleaan nesteeseen. Valmistauduttuaan, hän laskeutui äänettömästi ikkunan tasolle ja pysähtyi.

Hymy leveni, kun hänen kova, sininen katseensa varmistui lihavaan Daimyoon, joka parhaillaan kopeloi kaunista, nuorta ja juuri ja juuri vaatetettua, ja ulkonäön perusteella, huumattua nuorta. Tenken oli enemmän kuin valmis poistamaan vallasta tämän iljettävän lapsiinsekaantujan. Hän nosti ohuen putken keraamisille huulilleen, puhalsi kevyesti ja myrkytetty neula teki äänetöntä matkaa kohti pedofiilin niskaa.

Huoneessa oleva mies läpsäisi niskaansa, kuin olisi saanut hyönteisen pureman, mutta kun käsi palasi takaisin pieni neula mukanaan, alkoi mies purskahdella käsittämättömästi. Tenken irroitti itsensä vaijeristaan ja hyppäsi ikkunalaudalle, astahtaen kevyesti huoneeseen. Kohde oli jo lattialla haukkomassa henkeä myrkyn hitaasti sulkiessa hengitystiet ja levittyen yhä pidemmälle verenkiertoon, vieden lihavaa miestä koko ajan lähemmäs kuolemaa. Huumattu nuori poika vain tuijotti eteensä käsittämättä tapahtumasta yhtään mitään.

Tenken käytännössä hypähti kakistelevan Daimyon yli, veti lantiollensa sidotun kodaichin, Kitsune no Keiron esiin ja tarttui rasvaisiin mustiin hiuksiin paljastaakseen kaulan ja yhdellä sulavalla ja yhtenäisellä liikkeellä hän katkaisi miehen kaulan.

Tenken suoristautui, pää roikkuen edelleen hänen oikeasta kädestään ja pyyhkäisi huolimattomasti peukalollaan posliiniselle naamiolle roiskahtaneen jo tummuneen veripisaran. Tämä heilautti oikeata kättään ja irtileikattu pää lennähti sängylle, aivan huumatun nuorukaisen viereen ja Tenken puhdisti ripeästi miekkansa, palauttaen sen sen jälkeen takaisin suojaansa.

Useita minuutteja myöhemmin, Tenken poistui huoneesta mukanaan kolme säilytyskääröä, jotka sisälsivät kaiken merkittävän huoneen salakaapeista ja laatikostoista. Tenken katsoi aikaisempaa poikaa nyt tarkemmin ja teki säväyttävän havainnon. Kyseinen nuorukainen oli Hino Shingo, Tulimaan Daimyon ainoa poika ja perijä, joka oli ollut kadoksissa jo muutaman kuukauden, jättäen Tulihallitsijan huolesta sairaaksi. Noutaen paidan vaatekaapista, Tenken veti sen nuorukaisen pään yli, ujuttaen käsivarret hihoihin varovasti kiirehtien.

Tenken vilkaisi päätöntä ruhoa. Käsi sujahti jalkaan sidottuun pussiin ja hön heitti jotain pientä ruumiin päälle.

Hän veti pojan jaloilleen, jossa nuorempi huojui epävarmasti, samalla kun Tenken sulki pään yhteen kirjoituskääröön ja talletti sen taskuunsa. Tenken johdatteli pojan ikkunalle ja kiinnitti itsensä takaisin vaijeriin. Kääntyen kohti nuorukaista, ninja epäröi hetken miettien sitä, miten saisi kuljetettua pojan pois asuinalueelta huomaamatta ja ilman suurempia ongelmia, ja sitä mitä tälle pitäisi tehdä.

Huokaisten syvään, Tenken kietoi nuorukaisen kädet kaulansa ympärille ja nosti tämän jalat, kietoakseen ne oman torsonsa ympärille, juuri vaijerin yläpuolelle.

"Pitele tiukasti kiinni. Hankin sinut ulos täältä ja takaisin kotiin. Isäsi on ollut sinusta huolissaan." Ainoa vastaus mitä Tenken sai ulos toisesta, oli käsien ja jalkojen tiukentuminen hänen vartalonsa ympärillä.

Kannatellen poikaa yhdellä kädellä, Tenken heilautti heidät ulos ikkunasta ja painoi kelausnappia vaijerissaan.
_______________________________________________________________________________

A/N: Seuraavasta osasta en tee suuria lupauksia. Osa siitä on jo kirjoitettu, mutta minun on tehtävä pari isompaa päätöstä, ennen kuin pääsen jatkamaan varsinaista tarinaa. ^^