Nuori nainen, ehkä noin yhdeksäntoista vuoden ikäinen, hän talsii eteenpäin hiekkatiellä. Hänen vaatteensa eivät ole hienot, kuten ylempiarvoisilla vaan vaatteet ovat tavalliset.
Tytöllä ei ole housuja jotka peittäisivät tämän haavoilla olevat sääret, eikä pitkää mekkoa. Mekko tytöllä kyllä on mutta sen hame on repeytynyt lyhyeksi, lantion ja polvien väliin. Mekko on ruskea, se oli aiemmin ollut vaalea, beige, mutta nyt se on likainen kuin maantie.
Tytön luusto näkyy mekon alta vahvana. Etenkin kaulan alla oleva solisluu näkyy selkeästi. Kiharat hieman ruskeasta oranssiin taittuvat hiukset, laskeutuvat tytön lanteille, ne peittävät tytön melkein kokonaan.
Tyttö ei ole laiha, hänen luustonsa vain näkyy. Hän ei ole aliravittu, hän on hyvästä perheestä ja nykyisin eloton.
Tyttö hengittää ja on elollinen. Tämä on hänen toinen elämänsä. Hän syntyy aina vain uudestaan ja uudestaan. Kun hän syntyy uudestaan, hän voi aina olla kuka tahtoo.
Tytön hiukset heiluvat tuulessa ja väistyvät hengityksen tieltä. Osa hiuksista peittää kasvot ja osan hiuksista väistyvä on kasvojen edestä.
Tytön paljastuvat kasvonpiirteet ovat pehmeät ja posket sileät, pisamat näkyvät. Kulmakarvat ovat ohuet, mutta näkyvät. Tytön nenä on suora, normaali, ei mitenkään outo tai pitkälle menevä. Huulet ovat rosoiset, hieman rosoiset ja kutsuvat.
Jokainen mies hullaantuisi tästä hieman raasusta näystä ja menisi täysin sekaisin nähdessään tytön huoliteltuna ja ylpeänä, mutta tytön edessä oleva mies vain nauraa.
 
Mies istuu vaunujen ohjaksissa ja nauraa sydämensä kyllyydestä.
”…Hi Hi… Maria, en olisi ikinä… uskonut että törmäisin sinuun täällä… tuossa kunnossa…”
Tyttö oli pysähtynyt vaunun tullessa vastaan. Mutta tytön katse on ollut maassa, kunnes tuo mies lausui hänen nimensä.
Mies hihittelee edelleen, mutta sitten alkaa nauraa vielä enemmänkin. Hän nauraa tytön silmille, ne ovat aina jo ennen ikuisuutta huvittaneet häntä. Nuo eripariset silmät, toinen sinivihreä ja toinen viherkeltainen katsoivat miestä tuimasti.
”Mitä sinä teet täällä?” Mariaksi kutsuttu tyttö lausuu tiuskaisten.
”Hi Hi… Toimin nykyisin hautausurakoitsijana tässä lähistöllä. Minulla on lasti täällä vaunuissa. Jos tahdot kyytiin, hän pitää sinulle seuraa”, Undertaker lausui venytellen.
”Undertaker, minä otan tarjouksesi vastaan vaikka sinulla ei ole vaunuissa edes ketään muita kuolleita, mutta kuten tiedät matkaan mieluummin vaunujen katolla”, Maria vastasi tavallisesti. Hänen pitäisi säästää voimiaan. Hän oli kuluttanut niitä kulkemiseen kuin kulkukissa. Mennä sinne minne tahtoo, niin hän on tehnyt sen elämänsä ajan.
”Hi Hi…” kuului vielä ja tuo mies ojensi kätensä nuoremmalleen auttaen tämän vaununkatolle.
 
Matka oli hieman töyssyinen, mutta kohtuullinen. Maria oli nukkunut koko tuon matkan ajan. Ja matkan loputtua oli Undertaker herättänyt hänet.
Maria hyppäsi alas ja antoi vanhemman ottaa itsestään kiinni. Laskien nuoremman sujuvasti alas. Hautaustoimisto, hautaustoimisto joka näyttää todella jo itsessään haudatulta. Kyltti vinossa, kasvustoa väärissä paikossa ja kaikki paikat repsottaen.
Maria hymähti ja lausui pehmeästi, ”et ole ikinä osannut pitää paikoistasi huolta.”
”Tulitko vain saarnaamaan minulle siitä että minulla on omatapani pitää järjestystä?” Undertaker kysyi huvittuneisuus äänessään. Maria ei vastannut, hymyili vain, jolloin Undertaker jatkoi, ”en odottanut sinua, kuoleman enkeliä tulevan näille seuduille. Täällä toimii niin paljon shinigameja, olet varmasti aistinut osan heistä, mutta miksi olet täällä?”
Maria loi katseensa itseään pidempään mieheen, shinigamiin, joka virallisesti oli lopettanut työnsä ja toimi nyt hautausurakoitsijana.
”Jaa’a, ehkä se johtuu siitä että kaipasin rakastajaani tai sitten aistin jotakin, kuten hulluutta ja kieroutta”, kuului huokaus.
Undertaker astui askeleen lähemmäs nuorempaansa ja veti tämän halaukseen. Maria vastasi halaukseen. Miehen hiukset ympäröivät ja kutittivat hänen kasvojaan, joten hän päätti painaa kasvonsa toisen rintaa vasten.
”Hi Hi tiedäthän… jos olisimme sisaruksia, tämä olisi jo insestin puolella.” Maria murahti miehen sanoille ja nosti katseensa toisen vihreänkeltaisiin silmiin vastaten sanomalla, ”ole hiljaa ja suutele minua.” Undertakeria ei tarvinnut kehottaa vaan tämä kaappasi nuoren naisensa tiiviimpään halaukseen ja intensiiviseen suudelmaan kietoen heidät pitkien hihojensa suojaan.
 
Ajan taju katosi, kunnes kuului lasin helinää.
Ovi aukeaa ja sisään hautausurakoitsijan toimistoon astuu nuori poika, mukanaan mustaan puettu mies.
”Sebastian”, kuuluu ääni.
”Kyllä herrani, hän on täällä”, kuuluu vastaus. Sitten tuo lapsen ääni viiltää ilmaa, ”Undertaker, tarvitsen tietoja.” Kuuluu lisää lasin helinää, pieni voihkaisu ja kului hetkin niin Undertaker tuli ulos arkusta.
”Tervetuloa~, Earl! Tulitko sinä vihdoin sovittamaan sinulle tekemääni arkkua?” Undertaker kysyi puoliksi kehräten.
”En tullut leikkimään tälläkään kertaan, tarvitsen tietoja”, kuului tuon lapsen suusta. Kuin pieni aikuinen, sisältä ja ulkoa…
”Luulen tietäväni miksi tulit. Tahdot tietää mikä tai pikemminkin kuka alamaailmasta uhittelee kuningattaren henkeä”, Undertaker hykerteli lausuessaan mietteensä ja jatkoi, ”enkö olekin oikeassa?”
”Sinä tiedät asiasta?” Tuo lapsi kysyi.
”Kyllä ja nyt voin antaa tiedon sinulle ilman tuota ensiluokkaista naurua. Sillä en anna sinulle tietoa itse…” Undertaker mairittelee ja koputtaa arkun oveen josta itse oli astunut ulos.
”Oletko jo valmis, Maria~?” Undertaker lepertelee toisella kädellään hieroen arkun kantta.
Arkku aukeaa ja Undertaker ojentaa kätensä arkkuun ja auttaa nuoren naisen alas. Nuori poika nielaisee ja hänen mustaan puettu seuralaisensa astuu askeleen eteenpäin lausuen hiljaa, ” Elaine Whitesky?”
 
Maria hymyilee ja astuu röyhelöisessä uudessa asusteessaan pois arkusta, astellen siitä suoraan pojan palvelijan luokse.
Palvelija näyttää nöyrältä, mutta tämä nielaisee hermostuksissaan.
”Ei sinun tarvitse pelätä, en ole täällä siksi että olisin kiinnostunut sinusta ja herrastasi, Ciel Phantomhivesta”, Maria lausuu ja kohentaa puvun helmaa ja katsoo Cieliin jatkaen, ”tahdotte siis tietää kuningattaren hengen uhittelijan?”
Ciel nyökkää ja vastaa kysymykseen kysymyksellä, ”Oletko asiasta tietoinen?”
Maria istahtaa arkunpäälle joka on toiminut pöytänä ja alkaa kertoa tietojaan.
 
”Kuningatarta ei uhkaa kuolema, ei onnettomuudet tai mikään luonnoton. Hän ei tule kuolemaan vielä hetkeen, sen voin luvata. Minä itse en kerää kuolleiden sieluja, mutta olen teidän vastuksillenne työn antaja. Tiedättehän shinigamit, heillä on lista tulevista kuolevista ja listalla tapa, jolla näiden ihmisten kuuluisi kuolla. Minä kokoan nuo listat. Minä ennustan ihmisten kuoleman. Olen aina töissä, mutta nyt täällä koska on jokin, mikä on estänyt ketään kuolemasta viimeisimpään kuunkiertoon.
Ennustukseni ovat sekaisin, kiitos tämän voiman. Epäilin sen olevan enkeli, sisareni ja kaunis vastakohtani, mutta ei. Kysyin itse jopa syntyvyyden enkeliltä ja suojeluksen enkeliltä, mutta kukaan ei tiedä mitään. He sanovat etteivät aisti koko voimaa. Mutta se tarkoittaa sitä että henkilö ei itsessään ole ihminen. Epäilen että kuningatarta uhkaava henkilö on sama voima kuin tämä mitä minä metsästän”, Maria lopettaa tiedon antonsa pehmeästi ja kuiskaa vielä huokaisten, ”tämä on vain minun tietoni ja teoriani, mutta henkilö ei ole alamaailmasta. Tuntisin tuon voiman jos hän olisi kansaani, kuoleman kansaa.”
 
Ciel nyökkäsi Marian kertomalle ja katsoi Sebastiania, palvelijaansa, demonia. Niin Undertaker oli kertonut. Mari ei olisi muutoin tiennyt nimiä. Maria kun ei ollut ollut ikinä kiinnostunut toisten ulkonäöstä, jollei henkilö ollut lähipiiriä.
Maria risti jalkansa ja nojasi käsiinsä. Undertaker taivutti tämän päätä taaksepäin ja antoi Marialle suukon poskelle samalla kuiskaten korvaan sanat, ”mikset ryhtyisi tutkimaan asiaa heidän kanssaan?”
Maria nosti kätensä ja kietoi siihen vanhemman miehen hiuksia ja kiskaisi tätä lähemmäs. Eripariset silmät kohtasivat shinigamin silmät. Undertaker hihitti hieman kunnes Maria murahti ja veti toisen suudelmaan, purren vanhempaansa huulesta.
”Hi Hi Maria… meillä on vieraita. Ei näytetä kaikkea heille”, Undertaker naureskeli suudelman loputtua ja tämän suoristauduttua.
”Hmp, tiedät että petän sinua heti tilaisuuden tullen ja sinä petät minua kaiken aikaa, joten olemme sen suhteen tasoissa”, Maria kuittasi ja käänsi katseensa vieraisiin hymyillen toispuolista hymyä.
 
”Tulen mukaanne, minne menettekin. Huomaatte kyllä että minusta on teille hyötyä. Ja lupaan että en ole tiellä. Selvitetään tämä, minun täytyisi palata töihin, jotta voin seurata sitten sinua, Ciel”, Maria naurahti ja nousi arkun kannelta.
Undertaker tarttui Mariaa kädestä ja sujautti siihen leipomansa keksin. Hautaustoimiston ovi sulkeutui ja sisältä kuului mielipuolista naurua. Maria katsahti keksiä kädessään ja naurahti itsekin.
Siinä luki lyhyt viesti ja ennen keksin syömistä, noustuaan vaunuihin Cieliä vastapäätä Maria lausui keksin viestin, ”me olemme tasoissa, rakkaani.”
  
Sebastian istui vaunujen ohjaksissa ja muisteli tyttö nimeltä Annabell Elaine Maria Whitesky, voisiko tuo nainen olla hän. Aikoja sitten Sebastian oli tavannut tytön hautaus maalla, siitä on yli toista sataa vuotta, tyttö on vanhentunut kymmenvuotiaasta, mutta on siltikin sama.  Ei sillä että Sebastian olisi itse vanhentunut, hänellä on ihmismäinen sekä demoni muotonsa ja hän ei ikääntyisi.
 
”Sebastian”, oli ensimmäinen äännähdys nuorelta Cieliltä koko matkan aikana.
”Niin herrani?” Sebastian kysyi kuuluvalla äänellä. Ciel oli hetken hiljaa ja sitten kysyi, ”tunnetko sinä mitään erilaista voimaa, josta tämä Undertakerin esittelemä Maria puhui.”
Sebastian vastasi suoraa, ”minä tunnen sen voiman, mutta se on isompi kuin mitä ajattelin ja jos Maria-neidin kertoma pitää paikkaansa, tuo voima on minusta vielä poikkeavampi. Sellainen mitä en pysty määrittelemään.”
”Minä käsken sinua selvittämään tämän voiman alkuperän”, Cielin komennus kuului.
Ohjaksissa istuva Sebastian sulki silmänsä ja hymyili ilkikurisesti lausuen perään, ”kyllä herrani.”