Kun hulluus tarttuu väärään henkilöön

*Justin Law*
Istuin lattialla peilin edessä. En ollut varma miksi edes tein niin. Vihasin nähdä itseni. Nostin katseeni lattiasta omaan peilikuvaani enkä voinut olla kyynelehtimättä. Näytin kuolleelta mieheltä. Sileät vaaleat hiukseni olivat karheentuneet ja hapsottivat valkoisen hattuni alta epäsiististi. Kehutut viattomat siniset silmäni olivat alkaneet kadottaa värinsä. Läheltä voi nähdä vielä pienen vilahduksen sinistä harmaan seasta. Hullus oli sittenkin tarttunut minuun.

En ollut käynyt ulkona viikkoon ellei kauemminkin. En jaksanut ajatella päiviä, mutta jääkaappi alkoi olla tyhjä, vaikken juuri mitään ole syönytkään. Minun piti käydä Death cityssä ostoksilla. 

Nousin jaloilleni peilin edestä. Vaikka en pitänyt itseni katselemisesta, pidin siitä peilistä. Se oli kaunis, vanha ja vielä hyvässä kunnossa. Hain kaapista vanhan huivin ja kiedoin sen kaulani ympärille niin että se peitti suunikin. En halunnut, että minua tunnistetaan, joten kaivoin vielä lipastosta tavallisen mustan lippiksen. Muita vaatteita minulla ei ollut kuin kaapuni. Kuulokkeeni toimivat vielä, mutta ne olivat kummatkin haljenneet keskeltä.
Muutin Death cityn laitamille erkaannuttuani muista ihmisistä. Minua on kuulemma etsittykkin, mutta en ole vaivautunut lähteä kertomaan heille, että kaikki on hyvin. Jos niin voi sanoa.

Vedin huivia vielä vähän ylemmäs naamani eteen ja lähdin varovasti ulos kohti lähintä kauppaa. Yritin kävellä pieniä kujia pitkin, mutta joka kujalla riittä väkeä. Narkkareita tai ei joku uskalsi aina kääntää katseensa minuun. Pysähdyin pienen vesilammikon kohdalle ja katsoin itseäni siitä hetken. Unohdin ristin kaulaani. Oikeastaan en ollut koskaan ottanut sitä pois kaulastani. Jumala ei antaisi anteeksi hulluutta, joten revin korun ketjun rikki kaulastani ja tiputin ristin lammikkoon. Vedin lippistä syvemmälle päähäni ja jatkoin matkaa.

*Giriko* 
Olisin voinut kuolla tylsyyteen. Istuin sivuttain nojatuolilla jossain hiton hökkelissä Death cityn ulkopuolella. En ollut päässyt edes kunnon tappeluun pitkään aikaan. Kurkotin viereisellä pöydällä olevaa vodka pulloa. Sormeni vain hipaisi sitä ja pullo tipahti lattialle ja särkyi. "No voi HELVETTI!" huusin täyttä kurkkua. Hyppäsin pois tuolista ja kävelin etsimään paitaani. En ollut jaksanut pukeutua kunnolla.

Paidan löydettyäni kävelin huoneessa olevan peilin ohi. "Mitä vit-" Peilin alakulmaan oli ilmestynyt halkeama eikä ihan pieni. Vaikka riehuinkin talossa jatkuvasti, varoin sen peilin särkymistä. Löysin sen joskus parisataa vuotta sitten vanhasta talosta Death cityn laitamilta. Peilejä oli huoneessa kaksi, joten en nähnyt ongelmaa etten voinut ottaa toista. Se oli kyllä hiano peili...
Lopulta lähdin 'lievästi' kiroillen kohti Death cityä, vaikka mua ei siellä kaivattukkaan, mutta tartvitsen alkoholia selviteksäni tappavasta tylsyydestä. 

Death cityssä on liikaa väkeä minun makuuni. Aina joku onnistuu tunnistamaan ja alkaa sitten tuijottamaan. Lopulta sain kuitenkin raivattuani tien kauppaan ja viina hyllylle. En kaivannut juuri nyt huomiota itseeni, vaikka pieni tappelu ei olisi pahasta, joten maksoin pullot kassalla ja häivyin siitä ärsyttävästä paikasta mahdollisimman nopeasti. 

*Justin Law*
Minun olisi selvästi pitänyt ostaa uusia vaatteita. Kaapuni oli liian tuttu liian monelle ihmiselle. En saanu katseita pois itsestäni vaikka kuinka yritin kiertää mahdollisimman kaukaa. Halusin vain pois paikalta. Ei minulla muutenkaan ollut nälkä. Juoksin ulos kaupasta, vaikka tiesin että silloin kaikki varmasti katsoisivat minua. Juoksin pitkän matkan ja kaaduin maahan. Raahauduin kahden talon välissä olevalle kujalle ja nojauduin seinään.

Ohi kävelevät ihmiset eivät enään tuijottaneen. Luulivat minua kai narkkariksi. Yritin etsiä kaulastani ristiä, mutta muistin heittäneeni sen lammikkoon. Nyt tuntui, että olin tehnyt virheen. Halusin hetken rauhaa. Käänsin musiikin voimakkuuden täysille.

*Giriko*
Siirryin kulkemaan kujalle, jossa minua ei huomattaisi niin helposti. Maassa makoili vain narkkareita puolikuolleina. Edes minä en mene noin pohjalle. Taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Kohta alkaisi sataa, mutta se ei haittaa. Pidän sateesta, koska silloin voi kävellä ulkona ilman katseita.Katseeni kiinnittyi lammikkoon johon putosi jo muutama pisara vettä, mutta viimeinen auringon säde sai jonkin kimaltamaan veden alla. Laitoin toisen vodka pullon kädestäni kainalooni ja kyykistyin veden ääreen. Tartuin veden alla johonkin terävään ja nostin sen ylös. "Risti...?" Tunnistin sen heti kuuluvan sille ärsyttävälle papille.
Mutta miksi se oli lammikossa? Tosin miksi mua edes kiinnostaisi? Laitoin sen kuitenkin taskuuni, jos tormäisin pappiin voisin tiputtaa sen sille.

Jatkoin kujalla kävelyä ja aukaisin toisen pulloista ja join. Heti tuntui helpottavan tylsyyttäni, kun oli pari promillea liikaa.  
Sade oli voimistunut jo kunnolla ja ukkosenkin saattoi kuulla, mutta kuulin myös jostain musiikkia. Tosi hiljaisella, mutta silti. Näin kujan päässä seinän vieressä istuvan henkilön napit kuulokkeissa. Kävelin lähemmäs nähdäkseni hänet paremmin. Hän kohotti katseena minuun, enkä voinut olla ihmettelemättä. Silmät muistuttivat sen papin silmiä. Oliko se nimi  Justin Law? Mutta silti jotenkin ihan erilaiset silmät. Niin mustat. En tunnistanut niitä, joten lähdin vain jatkamaan matkaani. 

En halunnut palata vielä hökkeliin missä asuin, joten kiipesin läheisen talon katon reunalle istumaan. Kujalla istuneen miehen silmät jäivät mieleeni. Ihan kuin olisin nähnyt ne aikaisemminkin, mutta en ollut varma. "Saatana!" kiroilin ja jatkoin pullon tyhjentämistä.

*Justin Law*
Istuin siinä ihan paikallani ja kuuntelin musiikkia. Ainoa asia, joka piti minut edes vähän järjissäni. En edes huomannut, että alkoi sataa. En jaksanut kuitenkaan välittää. 

Pian huomasin jonkun astuneen minun eteeni ja käänsin pääni äkkiä ylös. Se oli Giriko. Moottorisaha murha-ase. Hän oli selvästi juonut niin kuin pullosta hänen kädessään voi päätellä. Hänen ilmeestään päätellen hän ihmetteli ulkonäköäni, mutta ei selvästikkään tunnistanut minua. Katsoin häntä silmiin, jotka olivat hullut, mutta erilailla kuin minun silmäni. Selkeää hulluutta. Hetken ihmeteltyään hän lähti pois. Huokaisin helpotuksesta, ettei hän tunnistanut minua.

   - noin 2 tuntia myöhemmin 

Minulla ei ollut kelloa mukanani, mutta oli selvästi melkein keskiyö. Sade oli loppunut.
Nousin maasta ja lähdin kävelemään kohti taloani. Tuntui, että maa olisi voinut niellä minut.  En hädin tuskin jaksanut liikuttaa jalkojani. Silmäni eivät halunneet pysyä auki.

Saavuin hitaasti talolleni ja kiskaisin viimeisillä voimillani oven auki. Kävelin peilin luo ja kaaduin maahan.Otin lippiksen ja huivin pois ja katselin itseäni suoraan silmiin. Järkytyin kauhusta kun huomasin peilikuvani. Se oli ihan kuin minä ennen hulluutta. Siniset silmät säihkyivät kirkkaina ja hiukset olivat siististi. Näin varmasti näkyä, mutta se hymyili minulle. Nousin maasta ja seisoin suoraan omaa peilikuuvani päiten. Kuului pieni naksahdus päässäni ja kaaduin suoraan selälleni maahan.  Kun suljin silmäni, tuntui kuin en enää koskaan avaisi niitä...

*Giriko*

Toinenkin ostamistani pulloista alkoi tuntua tyhjältä. Miks helvetissä en ostanu niitä enempää?! Aivan... Minulla ei ole rahaa.
Sade loppui ja ajattelin ettei mulla ole syytä enää viettää aikaani täällä. Ennen kuin ehdin lähteä näin sen mustasilmäisen miehen kävelevän kadulla. Ei minulla muutakaan tekemistä ollut joten lähdin seuraamaan häntä kattoja pitkin.Hän käveli Death cityn laitamille saakka hitaasti ja ihan helvetin väsyneen näköisenä. Kunnes lopulta pysähtyi talon ovelle ja avattuaan oven suorastaan kaatui sisälle. Outoa käytöstä ihmiseltä, jopa minunkin mielestäni. 

Hyppäsin alas katolta ja kävelin oven eteen. Talossa oli kyllä ikkunoita, mutta niiden kaikkien edessä oli verhot. Olin hetken hiljaa, kunnes kuulin tumpsahduksen. Lattia narisi hetken, mutta lopulta ei kuulunut mitään. Tartuin kiinni oven kahvasta ja heti alkoi kuulua narinaa. Väänsin kahvaa varovasti ja näin oven rakosesta nuoren blondin makaavan lattialla. Kävelin sisälle ja paiskasin oven perässäni kiinni. Paikka näytti siltä kuin se voisi luhistua koska vaan, mutta en voinut kuin kävellä makaavan nuorukaisen viereen. 
Hän näytti karmivalta. Suu oli kiinni mutta silmät olivat täysin auki ja tuijottivat kattoa. Kaiken lisäksi silmät hohtivat mustanaan. Lopulta sain katseeni irti silmistä ja katsoin pojan muuta vaatetusta. Mustavalkoinen kaapu, hartioilla valkoinen liina, Pään vieressä lattialla valkoinen lakki.

"Justin Law?" Hän näytti niin erilaiselta. Vaikka vain silmien väri oli muuttunut, mutta silti jotenkin. Nostin katseeni maasta ja katsoin ympärilleni. Huomasin peilin, jossa näkyi hämärästi jokin henkilö. Hieraisin silmiäni ja katsoin uudestaan. "MITÄ HELVETTIÄ!?"

*Justin Law*
Kaikki oli ensin niin pimeää. En nähnyt tai tuntenut mitään. Olinko kuollut? Aloin kävellä pimeydessä. Pian näin valoa ja aloin juosta sitä kohti toivoen pääsyä pois.

Matka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta valo läheni koko ajan minua. Pian jatkoin matkaa vain kävellen, jotta saisin selvää valosta. Valo edessäni muuttui isommaksi ja huomasin seisovani Death Cityn edessä. Mikään ei näyttänyt olevan erilailla. Katsoin itseäni. Olin kokonaan harmaa. Ihoni oli harmaa, vaatteeni olivat harmaat ja luultavasti hiuksenikin. Katsoin ympärilleni. Vieressäni oli Death cityn kyltti ja kyltin vieressä seisoi toinen minä. Tosin hän oli värillinen. Kirkkaat silmät loistivat onnellisuutta ja viattomuutta.

"Montako vuotta viime käynnistäni onkaan?" hän sanoi. Tämä oli siis se päivä kun kuolema pyysi kuoleman aseet koolle Death cityyn. Toinen minäni lähti kävelemään, mutta minä en saanut jalkojani irti maasta. Maa alkoi muistuttaa juoksuhiekkaa, johon aloin upota. En saanu otetta mistään. En voinut tehdä mitään. Katsoin toisen minäni kävelevän pois kunnes hän kääntyi ympäri ja katsoi minuun virnistäen hullusti. Sitten upoin hiekkaan.

*Giriko*
Kaaduin maahan pelästyttyäni peilikuvaa. Se näytti Justinilta, mutta hän näytti siltä miltä oli ennen näyttänyt. Tosin peilikuvassa ei ollut mitään eloa. Hän vain seisoi siinä.Lopulta nousin lattialta ja katsoin peiliin. Hän hymyili minulle. Se oli karmivaa. Liian karmivaa.

Hän katsoi lattialla makaavaa Justinia surullisesti. En osannut tehdä tuossa tilanteessa mitään. Sitten peilikuva siirsi kätensä sydämmensä kohdalle. *kraks* Peiliin tuli särö hänen sydämmensä kohdalle. Samaan aikaan oikea Justin lattialla yskäisi verta ulos suustaan. "JUSTIN!" 
*kraksrikskraks* Alkoi kuulua peilistä ja peili suorastaan räjähti palasiksi. Lasin säröt tippuivat peilistä lattialle. Vain kehykset jäivät paikoilleen. "HITTO!" Justin alkoi yskiä lisää lattialla. En ollut varma mitä olisi pitänyt tehdä, mutta nostin hänet syliini jä lähdin juoksemaan talosta pois kohti sairaalaa. He varmasti luulevat mun satuttaneen blondia pappia, mutta en välittänyt.
"Miksi mä edes teen näin...?"

*Justin Law*
Tuntui kuin keuhkoissani olisi ollut kilo hiekkaa, vaikka en ollut hengittänyt. Tuntui kuin pistävä kipu olisi kestänyt monta tuntia ja uppoaminen hiekkaan jatkui ikuisesti. Tunsin vain kuinka hiekka raapi ihoani pilalle. Tuntui kuin ihoni olisi ollut tulessa.  
Lopulta tunsin kuin hiekkaan uppoaminen loppui ja tipahdin hiekan läpi nurmikolle. Aloin yskiä olematonta hiekkaa pois keuhkoistani. *kilklaks* nostin katseeni maasta ja näin Girikon seisovan edessäni.

Hänen ympärillään olevat ketjut kilisivät uhkaavasti, mutta hän hymyili minulle ja ojensi minulle kätensä. Hänen katseensa näyttii turvalliselta jos niin voi edes sanoa. Yskittyäni loputkin 'hiekat' pois keuhkoistani tartuin varovasti Girikon käteen ja hän varovasti nosti minut ylös eteensä.Oli hämmentävää nähdä hänen ilmeensä niin lempeänä. Mutta sitten hän kiskaisi minut lähemmäs ja kietaisi ketjut kaulani ympärille.

"Sinun laisesi tyypit ovat kaikista ärsyttävimpiä." Niin hän sanoi silloin kun ensimmäisen kerran taistelimme. Hänen kaltaiset ihmiset jäävät hyvin mieleen.Mutta nyt kun Giriko oli sanonut sen, hän käynnisti moottorinsa ja kiskaisi kaulani poikki ketjullaan. Näin hänet virnuilemassa minulle kunnes tuli taas pimeää ja kylmää. En ymmärtänyt miksi näin tapahtui. Miksi hulluus tarttui minuun, vaikka olin yksi niistä henkilöistä joihin hulluuden tarttumisen riski olisi vähäinen? Miksi...? 
"Tämä kylmyys vie kohta järjen..."

*Giriko*
Juoksin Justin sylissäni keskellä yötä Death cityn katuja pitkin. Minulla ei ollut minkäänlaista tietoa missä sairaala oli, mutta jatkoin vain juoksemista isoimpia rakennuksia kohti. Pappi sylissäni yski lähes jatkuvasti ja se ei kuulostanut hyvältä. Huomasin hänen silmiensä värissä pienen muutoksen. Uskon, että näin kummassakin silmässä pienen viirun sinistä.

Lopulta näin tienviitan sairaalaan ja juoksin kovempaa kohti ovea. Paiskaisin oven jalallani auki suoraan nuoren näköisen naishoitajan eteen. 
"Justin! Mitä si-" nainen yritti sanoa, mutta keskeytin hänet.
"Ole hiljaa! Hitto minä en ole koskenutkaan häneen! Mutta hän ei voi hyvin..." Nainen hämmentyi, mutta nyökkäsi sivuuttaen minut. Se ärsytti paljon, mutta ymmärsin sen, koska minä en ole tervetullut näky täällä päin.

Hän ohjasi minut juosten huoneeseen jossa oli iso sänky. Laskin pojan alas sängylle sillä aikaa kun hoitaja soitti puhelimella apuvoimia. En ollut varma pitäisikö lähteä paikalta vai jäädä odottamaan.En ollut edes varma miksi välitin tästä pojasta. Mutta oli surullista nähdä niin kaunis poika tässä kunnossa. Miten Justin oli edes sanut hulluuden silmät vaikka hän oli ärsyttävän harras pappi?

*Justin Law*
Kylmyys ei vain loppunut. Se kesti liian kauan. Se sattui sydämmessä asti. Eikä se tuntunut loppuvan. Enkö ollut jo kuollut?

Äkkiä alkoi tuntua jotain. Kylmyys ei lähtenyt, mutta ilma minun ympärilläni alkoi muuttua raskaammaksi. En pystynyt enään hengittämään kunnolla. Ympärilläni oli vettä. Olin meressä. Meren pohjassa. Minun piti päästä pintaan, mutta jaloissani oli enemmän kipua kuin koskaan. Se sattui. Liikuttelin vähän jalkojani ja kauhoin minkä pystyin käsilläni vedessä kohti pintaa. Kurkkuani poltti, eikä pintaa tuntunut edes olevan. Pian koko rintakehääni alkoi sattua, mutta näin auringon kajastavan veden takana. Olisin hymyillyt jos olisin voinut. 

Vaikka kuinka paljon se sattuikin, pääsin pinnalle auringon paisteeseen. Haukoin henkeä minkä kerkesin. Sain silmäni avattua ja huomasin olevani kahden soutuveneen välissä. Katsoin ylöspäin ja näin oikean puolisessa veneessä olevan sinisilmäisen itseni ojentamassa minulle kättä. Toisella puolella oli Giriko myös ojentamassa kättään. Muualla ei näkynyt mitään. Vain vettä ja nämä kaksi venettä.  

*Giriko*
Hoitajat olivat käskeneet minut pois huoneesta ja istuin nyt odotus tilassa. En edelleenkään ollut varma pitäisikö minun lähteä vai jäädä odottamaan.
En lopulta kestänyt siellä ja jätin Justinin ristin huoneen oven kahvaan ja lähdin kävelemään pois.

'Ärsyttävä pappi. Aiheuttanut niin paljon päänsärkyä.' Ajattelin kun saavuin kotini ovelle. Avasin oven ja kaikki oli ennallaan. Mutta käveltyäni olohuoneeseen, huomasin peilin olevan särkynyt. Kävelin lähemmäs ja peili oli pirstaleina lattialla.
"Tämä ei ole hyvä. Hitto!"

*Justin Law*
Minun oli pakko valita jompikumpi. Pahin viholliseni tai toinen minäni. Kummallakin oli erilainen ilme kasvoillaan. Giriko näytti hullulta eli tavalliseslta itseltään toisin kuin toinen minäni oli melkein ilmeetön. Vain pieni hymy huulillaan hän ojensi kättään.

En voinut enään luottaa itseeni. Vaikka kuinka vaikelta se tuntui tartuin jo toistakertaa Girikon käteen ja hän nosti minut veneeseen. Katsoin toista Justinia ja äkki kuulu raksahdus ja hänen veneensä upposi veteen. Valitsinko oikein?
"Missä minä olen?" Kysyin. 
"Jossain missä sinun ei pitäisi olla." Giriko vastasi. Olinko joutunut 'hulluuteen?' Pääsisinkö pois...?
"Joten koska et kuulu tänne autan sinut pois." Hän jatkoi hetken kuluttua. Katsoin kylmään veteen ja näin silmäni. Ne olivat muuttuneet taas sinisiksi. Puhtaan sinisiksi niin kuin ennen. Katsoin taas Girikoa jos oli kietonut omat ketjunsa itsensä ympärille. Kuului taas moottorin käynnistyksen ääni.
"mit-?"  En ehtinyt muuta sanoa ennen kuin hän kiskaisi ketjuja, että ne halkaisivat miehen kahtia. 

"E-EIIII!!" Huusin ja nousin ylös sängystä. Sängystä? Pääsinkö pois sieltä?

 "Justin! Olette viimeinkin hereillä! Me pelkäsimme jo pahinta." Nuori hoitaja nainen sanoi. Olin niin hämmentynyt etten saanut sanaa suustani.
Tappoiko tuon maailman Giriko itsensä, että pääsisin pois?
"Justin herra?" kuului ääni uudestaan. Sain käännettyä katseeni häneen. Tosin niskaani sattui. Yritin liikuttaa kehoani, mutta mikään ei suostunut liikkumaan.

"Mi-mitä t-tapahtui...?" Sain suustani sanottua. "Olit ollut koomassa jo muutaman päivän. G-Giriko herra toi sinut tänne keskellä yötä." Hoitaja kertoi.En enään ymmärtänyt mistään mitään. Miksi hän teki niin?"Mutta olkaa kiltti ja levätkää nyt. Teidän kehonne on halvaantunut, mutta parannutte varmasti muutamassa viikossa." Hän jatkoi ja minä nyökkäsin heikosti. Nyt minun tekikin vain mieli levätä. Ja pitkään...

  - 3 viikko myöhemmin 

Istuin sägyn reunalla ja liikuttelin jalkojani varovaisesti. Tunto oli palanut jo kokonaan, mutta oli vaikeaa hallita raajojani.  
Olin nukkunut suurimman osan ajasta, mutta minua väsytti silti. 

"Hyvä että olettekin jo hereillä." hoitaja sanoi hymyillen. Hymyilin ja nyökkäsin. "Toin vaatteenne. Uskomme, että olette valmiina lähtemään kotiin." Hän käveli sänkyni luo ja laski viikatut ja pestyt vaatteeni viereeni. Huomasin vaate pinon päällä ristini, jonka olin heittänyt lammikkoon.
"Mistä tämä löytyi?" Kysyin ja hoitaja katsoi minua hieman ujosti. "Luulen, että Giriko jätti sen tänne ennen lähtöään." Hän vastasi ja lähti sitten huoneesta antaen minulle pukeutumis rauhan. Pukeuduin nopeasti, mutta varoen, koska vartaloni tuntui aralta.

Halusin lähteä etsimään Girikoa niin pian kuin mahdollista. En tosin tiennyt oliko viisain vaihtoehto mennä etsimään vihollista, mutta en välittänyt. Lopuksi laitoin vielä uudet kuulokkeet korviini ja laitoin musiikin soimaan. Pukeuduttuani kävelin ulos huoneesta.
Hoitaja antoi minulle mukaan kipu lääkkeitä varmuuden vuoksi ja toivotti hyvää päivänjatkoa.

Sairaalasta ulos käveltyäni sain vastaan hymyileviä katseita. Muutama heistä tuli jopa kertomaan, kuinka mukavaa oli saada minut takaisin. Oli hienoa tietää, että minua kaivattiin ja minusta oltiin huolissaan. Se sai pelkästään hymyn huulilleni.
 "Justin herra!" joku huusi takaani ja tunnistin äänen. Maka ja Soul juoksivat luokseni innoissaan. Vaikka he kuinka kyselivät en osannut vastata, mitä minulle oli tapahtunut, mutta olin varma ettei niin tapahtuisi enään koskaan. Lasten innokkuus oli iloista katseltavaa.

Ennen lähtöäni kysyin heiltä yhden asian: "Oletteko nähneet Girikoa täällä päin?" Maka pudisteli päätään.
"joo!" Soul sanoi innokkaasti, mutta jotenkin inhoten sitä nimeä. "Näin sen ostamassa monta pulloa alkoholia varmaan viikko sitten. Se lähti etelään päin Death citystä." Hän jatkoi ja nyökkäisin kiitoksena ja lähdin matkaan. En pystynyt kuitenkaan juoksemaan, joten matkasta tulisi pitkä.

*Giriko*
En ollut käynyt vierailulla sairaalassa lähtöni jälkeen ja uskon ettei minua kaivattaisikaan siellä. Olin vain käynyt vikko sitten ostamassa juotavaa ja kuullut kansalaisten puhuvan hänestä, joten uskon että hän oli hereillä. 

Tylsyys oli taas alkanut painaa. Lähinnä nukuin tai join päivät pitkät, mutta mikäs siinä. Ärsyttävä pappi oli vienyt kaikki yö uneni. Päivällä väsyttää, yöllä ei.

   - seuraavana yönä 

Koko päivän jälleen nukuttuani käänsin vanhan television päälle ja aloin katsoa jotain k-18 elokuvaa. Juotava oli taas vaihteeksi loppunut. Muistaakseni Death cityn kauppa oli auki koko ajan, joten ajattelin lähteä siellä käymään. Yöllä ei muutenkaan ole niin paljon väkeä tuijottamassa.Yö oli lämmin enkä siis vaivautunut hakemaan paitaani, vain lähdin ovelle ja kiskaisin sen auki.

"J-Justin?"

Sain hänen nimensä sanottua, kun näin nuoren papin seisovan ränsistyneellä terassilla valmiina koputtamaan ovea. 
"Hei Giriko..." Hän vastasi minulle epäröivästi. Hänen hiuksensa olivat jälleen sileän näköiset ja hänen silmänsä loistivat sinisinä. Hän näytti kauniilta. 'Hitto! En saa ajatella noin.'
  - "Mitä sinä täällä teet?"
  - "Minulla on kysyttävää."
  - "Jos haluat puhua kanssani saat luvan ottaa noi ärsyttävät kuulokkeet pois." 
  - *huoh* "Käyhän se." Justin otti kuulokkeet pois päästään ja annoin hänelle luvan tulla sisälle taloon. Kävelimme olohuoneeseen, istuin sohvalle ja laitoin television pois päältä, mutta hän jäi eteeni seisomaan.

"Miksi pelastit minut?" Hän kysyi. Osasin odottaa tuota kysymystä. 
"Näytit kamalalta. En tiennyt olitko kuolemassa vai muuten vain kipeä. Tapan sinut mieluummin vaikka itse." Sanoin ja suurin osa oli jopa totta. Paitsi viimeinen. Minun ei enää tehnyt mieli tappaa tuota penteleen pappia. Hän katsoi minua oudoksuvasti.
"Enkä ole muutenkaan varma! Tein vain mitä ekana tuli mieleen. Ei muuta." jatkoin taas lähes keksittyä tarinaani.

Hän hymyili onnellisen näköisenä, mutta pieni pelko silmissään luultavasti, koska on yksin pahimman vihollisensa kanssa.
"En minäkään tiedä, miksi aion tehdä tämän." hän sanoi ja otti varovaisen askeleen eteenpäin. Nostin toista kulmakarvaani kysyvänä. 
"Tehdä mink-" Ehdin sanoa kunnes hän keskeytti minut painamalla huulensa omiani vasten.

Avasin silmäni järkytyksestä, sille mitä tämä nuorukainen oli tekemässä. Justin piti silmiänsä hellästi kiinni. Hän varovasti istuutui syliini polvensa kummallakin puolella minua. Koska en järkytyksestä osannut vastat suudelmaan, hän vetäytyi pois pelokkaan näköisenä, mutta huuleni kaipasivat häntä heti joten kietaisin käteni hänen vyötärönsä ympärille ja vedin hänet takaisin.

*Justin Law*
Minulla ei ollut käsitystäkään, mitä olin tekemässä. Tämä oli niin väärin kaltaiseltani papilta, mutta en halunnut kuunnella järkeäni. 

Girikon kädet tuntuivat lämpimiltä, kun hän kietoi ne ympärilleni. Kylmät väreet virtasivat lävitseni, kun hän näykkäisi alahuultani leikkisästi. Avasin suuni, jotta saisin ilmaa, mutta Giriko käytti selvästi tilaisuuden hyväkseen ja alkoi kielellään tutkia suutani. 

*Giriko*
Tuntui kuin olisin alkanut jäädä koukkuun tämän nuoren papin makuun. Nostin toista kättäni ylemmäs hänen selkäänsä ja tunsin pienen tärinän. Justin ei selvästikkään ollut tottunut tällaiseen, mutta en olisi edes voinut kuvitella lopettavani nyt.

Justin vetäytti kauemmas minusta saadakseen ilmaa, mutta vedin häntä vähän lähemmäksi ja suutelin hänen leukaansa. Sen jälkeen vedin hänen kaulan ympärillään olevaa vaatetta varovasti alemmas ja laskin huuleni hänen sileälle kaulalleen.
 "mhh... ahh." Pieni ärsyttävä pappini selvästi nautti tästä.  
'Hitto.' Hänen hiljainen voihkintansa sai minut haluamaan enemmän, mutta en vain voinut hyökätä hänen päällensä.

"G-Giriko. Ei enää..."En olisi juuri nyt halunnut kuulla noita sanoja. 'Ehkä hän muutta pian mielensä.' Jatkoin hänen kaulansa tutkimista solisluihin saakka.
"O-ole kiltti. Ei vielä." Justin sai sanottua voihkaisujen välissä. Se sai nostamaan katseeni ylös.

Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset. 'Vielä?' Haluaisiko hän, että jatkan joskus toiste? Nostin kulmakarvaani kysyvänä, mutta hän naurahti pienesti ja nojautui halaamaan minua.
"Kiitos." Hän lopulta sanoi.
  - "Mistä?"
  - "Uskon, että tiedät sen itsekkin." 

Ja hän oli oikeassa. Mutta halusin hänen puhuvan minulle tuolla kauniilla äänellään.

'Ärsyttävän kaunis poika.'