Prologi 
 
Naputtelin kynällä silmälasieni sankaa ja tuijottelin sotkua ympärilläni. Olin ollut tehtävässäni vasta hetken ja nyt kentällä ensimmäistä kertaa, koska tiimini johtaja oli joutunut sieppauksen uhriksi. En ollut edes ehtinyt tavata häntä, vaikkakin nimi oli minulle tuttu.
 
Yuffie Kisaragi. Gogo Kisaragin tytär ja Wutain prinsessa.
 
Olin kuullut huhuja Kisaragin perheestä koko ikäni, mutten voinut sanoa tunteneeni heistä ketään. Tiesin kuningas Kisaragin vaimon kuolleen johonkin sairauteen ja miehen kasvattaneen pienen tyttärensä yksin. Muutama vuosi sitten oli puolestaan liikkunut tarinoita, joiden mukaan Yuffie olisi tuonut ”Midgarin taudin” Wutaihin. Ne tosin olivat osoittautuneet myöhemmin perättömiksi.
 
En voinut olla miettimättä, oliko hallitsija Kisaragia jo informoitu tapahtuneesta. Luultavasti ei, sillä heti, kun herra Valentine – myöskin tiimini jäsen, jota en ollut ehtinyt tavata ennen sieppausta – oli ilmoittanut prinsessa Kisaragin kadonneeksi, oli juttu luokiteltu salaiseksi. Vain valitut WRO:n jäsenet ja Turkit tiesivät tilanteesta.
 
Tunsin oloni vaivautuneeksi, kun seurasin todistusaineistoa keräävän tiimin toimia. Minä vastasin tietokoneista, en osannut käytännön töitä. Tiimimme kuulemma paras tiedonkerääjä oli kuitenkin kateissa ja toinen epävakaassa mielentilassa, joten päävastuu jäi minulle.
 
Pyhä Leviathan, olin koko joukon kokemattomin! Tämä oli minun näytönhetkeni, jos mielin pitää työpaikkani. En halunnut mokata ensimmäistä kunnon tehtävääni, en varsinkaan, kun kyse oli vielä oman prinsessani turvallisuudesta. Tunsin kummallista kansalaisvelvollisuutta hoitaa tämän jutun äärimmäisen hyvin.
 
Asunnon ovi kävi ja sisälle käveli robottikissa kahden Turkin kanssa. Toinen näistä näytti siltä kuin olisi riuhtaistu paikalle suoraan yökerhosta, toisella oli aurinkolasit, vaikka oli yö. Olin aina ollut sitä mieltä, että Turkit olivat vähintäänkin epäilyttävää sakkia. Pidin kuitenkin mielipiteen omana tietonani.
 
”Kappas, ehdit jo tänne, Kirifuri”, kissa tervehti minua. Olin jo kuullut, että esimiehemme ohjasti robottia, mutta en ollut vielä täysin sinut ajatuksen kanssa.
”Hauska tavata… Cait Sith.” Jouduin hetken hakemaan nimeä mieleni sopukoista, mutta onnekseni se ei ollut päässyt unohtumaan minulta.
”Voi pyhät pyrstöt, olisimmepa tavanneet mukavammissa olosuhteissa”, kissa manaili. En pystynyt yhdistämään sen aksenttia ja puhetyyliä mitenkään herra Tuestiin. ”Otin Renon ja Ruden mukaani. Tapaus herätti myös Shinran mielenkiinnon.”
”Minunkin mielenkiintoni heräsi juuri”, punapäinen Turk kommentoi ja silmäili minua päästä varpaisiin. Hillitsin ilmeeni ja kumarsin miehille pienesti.
”Iltaa, neiti Kirifuri”, toinen Turk tervehti ja riisui aurinkolasinsa. ”Rude”, tämä esitteli itsensä yksinkertaisesti. Odotin koko nimeä, mutta sitä ei tullut.
”Kirifuri Kaoru”, vastasin ja kättelin rotevaa miestä. Myös punapää tunki kättelemään minua ja esittäytyi Renoksi. Hän haiskahti lievästi tupakalle ja vanhalle viinalle. Kenties aiempi arvioni oli osunut oikeaan.
 
Cait Sith tiedusteli, olinko jo saanut jotain selville. Nolostuksen puna nousi poskilleni, kun jouduin myöntämään, ettei minulla toistaiseksi ollut johtolankoja.
”Yo, mihin vampyyri karkasi?” Reno huikkasi minulle. Jäin tuijottamaan häntä suu auki. Mitä? Kuka?
”Hän tarkoittaa Vincent Valentinea”, Rude täydensi.
”Hän oli jo poistunut, kun tulin paikalle. Hän vain ilmoitti katoamisesta ja lähti ilmeisesti jäljittämään prin… neiti Kisaragia”, vastasin. Vai vampyyri? Olin nähnyt kuvan miehestä pitkine mustine hiuksineen ja punaisine silmineen, kenties minun olisi pitänyt osata yhdistää palaset toisiinsa. Aloin vahvasti epäillä, oliko minusta todella hoitamaan annettua tehtävää.
 
Turkit neuvottelivat hetken keskenään ja ilmoittivat sitten lähtevänsä myös jäljittämään sieppaajia. Heistä ei ollut hyötyä, kun yritettiin etsiä sormenjälkiä ja muuta mikroskooppista todistusaineistoa. Valitettavasti ei juuri ollut minustakaan. Olin vain tullut heitetyksi tutkintatiimin esimieheksi tietokoneeni ääreltä… tai tarkemmin sanoen suoraan kotoa, sillä työvuoroni oli päättynyt jo tunteja sitten.
 
”Oletko viihtynyt hyvin?” Cait Sith kysäisi minulta, kun seurasimme todisteiden kokoamista. Nyökkäsin kissalle.
”WRO:n jäsenet ovat miellyttäviä henkilöitä”, vastasin. ”Olen ollut tehtävässäni vasta hetken, joten minulla on vielä paljon opittavaa. On valitettavaa, ettei edeltäjäni ole paikalla, sillä voisin suoraan oppia häneltä.”
”Mark Howard on sairasosastolla tavattavissa. Tosin en tiedä, onko siitä poikarukasta juuri vastaamaan kysymyksiin”, kissa kertoi. ”Hän kuulemma on lähinnä kysellyt Weissin perään, mikä on hieman huolestuttavaa.”
 
Nyökkäsin taas ja keskityin muistelemaan, kuka oli Weiss. Olin lukenut henkilöstöprofiilit heti ensitöikseni, sillä tiedusteluryhmän tuli olla kartalla myös omistaan. Weiss ei lukeutunut WRO:n jäseniin. Hetken pyöriteltyäni nimeä mielessä, muistin, että kyse oli valkohiuksisesta SOLDIERista, joka oli vangittu yhtä aikaa Rosso Verenpunaisen kanssa.
 
”Reeve ei olisi valinnut sinua, jos ei tietäisi sinun olevan pystyvä tyttönen”, kissa jatkoi. Vilkaisin sitä kummastuneena. Aloin vahvasti epäillä, että esimiehelläni oli jakautunut mieli. Ei kai kukaan puhunut itsestään kolmannessa persoonassa? Jälleen kerran pidättäydyin avaamasta suutani. Oli asioita, joita ei vain sanottu ääneen.
”Kiitos luottamuksestanne”, vastasin todellisten ajatusteni sijaan. Olisinpa vain itsekin kyennyt uskomaan kykyihini.
”Ellei Yuffie löydy tänään, tiedustelupalvelu saa keskittyä hänen etsimiseensä”, Cait Sith kertoi. ”Siirrämme Grimoire Valentinen jäljittämisen Turkien harteille. ”
”En tiedä, olenko valmis kenttätöihin…” mutisin.
”Ole huoleti. Vincent Valentine saa ottaa johdon ja olemme päättäneet lisätä tiimiin uuden jäsenen.”
”Niinkö?”
”Kyllä. Olet varmaankin kuullut Genesis Rhapsodoksesta?”
 
Jälleen kerran tyydyin nyökkäämään. Tosin seuraavassa hetkessä silmäni levisivät hämmästyksestä.
”Hänhän on SOLDIER!” huudahdus karkasi huuliltani, ennen kuin ehdin estää sitä. Tutkijat nostivat hetkeksi katseensa työstään ja vilkaisivat meidän suuntaamme. ”Tarkoitan vain, että eikös hänet vangittu yhdessä Weissin ja Rosson kanssa?” korjasin posket kuumottaen. Vaikutin varmasti pikkutytöltä ja kaiken lisäksi typerältä sellaiselta.
”Hän teki yhteistyötä kanssamme, kun vangitsimme kyseisen kaksikon ja on sen jälkeen osallistunut auliisti tutkimuksiin sekä toiminut arvokkaana tietolähteenä monien arvoitukseksi jääneiden tapahtumien osalta”, Cait Sith selvitti. ”Pyhä paratkoon, se poika on ollut melkoinen veitikka, mutta hän on parantanut tapansa. Käytämme silti jalkapantaa hänen seuraamisekseen. Täyttä vapautta emme ole vielä antaneet.”
 
Muistelin lukeneeni Genesiksestä jonkinlaisen maininnan, mutten ollut varsinaisesti vielä ehtinyt perehtyä hänen tilanteeseensa kokonaisuudessaan. Jälleen kerran omatuntoni soimasi minua, en tehnyt työtäni riittävän hyvin.
 
”Vincent Valentine siis olisi johdossa ja minä ja Genesis Rapshodos työskentelisimme hänen alaisinaan?” varmistin.
”Ymmärsit oikein”, Cait Sith vahvisti.
”Ja tehtävämme on löytää neiti Kisaragi?”
”Kyllä.”
 
Kenttätöitä siis todellakin. Toivoin, että prinsessa löytyisi vielä tänä yönä ja voisin jatkaa perehtymistä työtilanteeseen sekä Grimoire Valentinen juttuun. Ajatuskin kentälle lähtemisestä tässä vaiheessa työuraa sai kylmät väreet juoksemaan ylösalas selkärankaani. Miten ihmeessä edes pärjäisin entisen Turkin ja entisen SOLDIERin rinnalla?
 
”Kirifuri?” eräs tutkijoista keskeytti sisäisen tuskailuni. Käänsin katseeni mieheen, joka sulloi pieniä muovipusseja laatikkoon.
”Niin?”
”Uskon, että olemme saaneet kerättyä kaiken oleellisen”, mies ilmoitti. Jouduin hetken kelaamaan, mitä tapahtuisi seuraavaksi, ennen kuin kykenin avaamaan suuni. Nyyppä mikä nyyppä.
”Hyvä. Viekää todistusaineisto päämajaan tutkittavaksi. Asunto on suljettava ja jätettävä tähän tilaan siltä varalta, että jatkotutkimuksia tarvitaan.”
 
Miehet silmäilivät minua huvittuneen oloisina, ja tunsin, kuinka itsetuntoni rippeet rapisivat lattialle lasinsirujen sekaan. Olin varmasti antanut ohjeet jotenkin hölmösti tai sanonut jotain väärin. En kuitenkaan uskaltanut kysyä, missä kohtaa moka oli tullut. Miehet laittoivat viimeisetkin kamansa kasaan ja alkoivat tehdä lähtöä. Cait Sith seurasi heidän perässään. Hetken päästä seisoin yksin kaaoksen valtaamassa asunnossa.
 
Vilkaisin seinällä nakuttavaa kelloa, joka oli siirtynyt aamuyön puolelle. Olin väsynyt ja eksyksissä. Jostain syystä olin kuvitellut lupautuneeni ainoastaan IT-tehtäviin, mutta työnkuvani oli laajenemassa hyvää vauhtia. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten tulisin selviämään koitoksista. Kuinka kauan minut edes pidettäisiin WRO:n palkkalistoilla?
 
Huokaisin ja loin viimeisen silmäyksen sotkuiseen asuntoon. Naksautin valot päältä ja kävelin ulos. Painettuani oven kiinni perässäni liimasin keltaisen nauhan huolellisesti sen eteen. Vasta sitten riisuin kumihanskat käsistäni ja tungin ne laukkuni pohjalle. Päätin suunnata kotiin, sillä tutkimustieto kerätystä materiaalista ei varmasti valmistuisi ennen aamua. Jättäisin kuitenkin puhelimeni päälle siltä varalta, että herra Valentine tai joku muu ottaisi yhteyttä.
 
Lokakuinen yö tuntui hyytävältä, kun lähdin vaeltamaan Edgen katuja kotiinpäin. Kiedoin kädet ympärilleni ja toivoin, että olisin laittanut täyspitkät housut polviin ulottuvien sijaan.
 
~o~
 
Yuffien päätä jyskytti ja vatsassa velloi epämiellyttävästi. Avaamatta silmiään hän yritti muistella, mitä oikein oli tapahtunut. Olo oli pahempi kuin krapula-aamuna, mutta hän ei ollut nauttinut pisaraakaan alkoholia… mikäli nyt muisti oikein.
 
Mielikuvat alkoivat tulvia yksi kerrallaan, kunnes ryöppysivät yhtenä sekavana vyörynä. Joku… ei, jotkut olivat tunkeutuneet hänen asuntoonsa ja käyneet hänen kimppuunsa. Hän oli luonnollisesti pannut vastaan viimeiseen asti, muttei ilmeisesti ollut pärjännyt ylivoimalle.  Jossain kohtaa hänellä oli pimentynyt täydellisesti. Kenties hänet oli huumattu? Paha olo ainakin viittasi siihen suuntaan.
 
Toisaalta ympäristö tuntui keinuvan, eikä Yuffie uskonut, että tunne oli pelkästään hänen korviensa välissä. Hän pakottautui raottamaan silmiään päänsärystä huolimatta. Yläpuolella näkyi ankean harmaa metallikatto ja seinä paljastui samaksi materiaaliksi. Hän makasi metallikehikkoisella sängyllä ohuen patjan päällä. Yllään hänellä oli edelleen samat kotihousut ja toppi, joihin hän oli ollut pukeutuneena ennen kahakkaa. Juuri nyt ne olivat aivan liian vähän, sillä käsivarsien iho nousi kananlihalle.
 
Yuffie painoi käden vasten suutaan ja kohottautui hitaasti istumaan. Hän laski jalkansa matolla peitetylle lattialle ja tarkkaili ympäristöään. Ikkunan eteen oli vedetty verhot ja huone oli heikosti valaistu. Ovi ei ollut perinteisen suorakaiteen muotoinen vaan sen kulmat oli pyöristetty ja se oli ikään kuin upotettu seinään. Yuffien mahaa kouraisi eikä tällä kertaa pelkästään pahoinvoinnista. Pahat aavistukset tökkivät hänen aivosopukoitaan.
 
Oli vain yksi keino selvittää totuus. Päätään pidellen Yuffie könysi keinuvan lattian halki ikkunalle ja vetäisi verhot syrjään. Kylmä hiki valui hänen otsalleen, kun hän tuijotti laineita, joilla juuri horisontista nouseva aurinko alkoi leikitellä.
 
Pyhä Leviathan!
 
Yuffie käännähti ympäri ja säntäsi ovelle. Kahva painui alas helposti, mutta ovi ei auennut. Hetken hän jo aikoi pamauttaa sitä nyrkillä ja ilmaista äänekkään mielipiteensä tilanteesta, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Kenties ei kannattanut ilmoittaa olevansa hereillä. Sen sijaan hän voisi antaa sieppaajien luulla, että hän oli edelleen taju kankaalla ja hyökätä ensimmäisen sisään pyrkijän kimppuun. Hän oli nyt omillaan, joten oli toimittava ovelasti ja käytettävä hyödyksi kaikki mahdolliset ninjataidot.
 
Samassa Yuffien vatsaa alkoi vääntää pahemman kerran. Hän haki katseellaan, kunnes bongasi toisen, tällä kertaa kutsuvasti raollaan olevan, oven. Pohtimatta enempää hän ryntäsi sen suuntaan ja syöksyi pytyn ääreen. Vatsan vähäinen sisältö kiipesi ylös kurkkua ja syöksyi veden sekaan. Nielua poltteli ja vatsa kramppasi yhtä aikaa kasvavan epätoivon nostaessa ylvästä päätään.
 
Miten ihmeessä Yuffie onnistuisi pakenemaan laivalta, jos hän oksentaisi itsensä kanveesiin?