(Chikane)

Johtaja kertoi, että tämänkertainen tehtävämme tarkoitus on tuoda hänelle eräs tärkeä käärö, joka on kuulemma kätketty tähän puistoon", Itachi sanoi Kisamelle ja minulle.

Olimme hetki sitten saapuneet Kusagakuren lähellä olevaan suureen puistoon ja olimme pysähtyneet erään suuren puun alle neuvottelemaan tehtävän tarkoituksesta ja syystä. Itachi oli jokin aika sitten ottanut yhteyden Akatsukin johtaan raportoidakseen viimeisimmän tehtävän onnistumisesta. Raportoimisessa oli kestänyt oman aikansa, mutta kun Itachi oli lopettanut raportoimisen hän oli kertonut, että johtajalla oli meille uusi tehtävä.

"Zetsu oli kertonut johtajalle, että eräs Takigakuresta lähtenyt nukenin joutui kuulemma pakomatkallaan kätkemään varastamansa käärön, joten hän kaivoi sen maahan", Itachi selitti.

"Ja nyt hänen olisi siis tarkoitus tulla noutamaan piilottamansa käärö ja meidän olisi tarkoitus estää hänen aikeensa, olenko oikeassa?" kysyin nojaten takanani olevaan puuhun samalla, kun tehtävän tarkoitus valkeni minulle samalla, kun katselin ympärillämme olevaa öistä puistoa. Ympäristö oli melkein kokonaan paksun sumun peitossa ja maisemat näki vain siristelemällä silmiään tai olemalla todella lähellä. ja taivaalla kalpeasti loistava kuu langetta aavemmaista kajoaan puiston ylle saaden näyttämään aavemmaiselta. Tunnelma oli jotenkin painostava ja luotaantyöntävä.

"Aivan. Olin juuri tulossa siihen", Itachi sanoi ja näin hänen huulillaan pienen virneen. Tiesin, että minun olisi pidettävä Itachiin sopiva etäisyys siltä varalta, että Mika ei rankaisisi siskoani.

"Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miksi meille annettiin näin yksinkertainen tehtävä?" Kisame kysyi ja sai minunkin mielenkiintoni heräämään. Aavemmaista ympäristöä lukuunottamatta tehtävä kuulosti kieltämättä aivan liian yksinkertaiselta.

"Tästä puistosta on liikkeellä kaikenlaisia huhuja. Puiston pohjoispuolella on järvi, jolla jotkut retkeilijät ovat väittäneet nähneensä kummituksia, jos ovat poistuneet teltoistaan joistain syistä keskellä yötä. Kummitukset ovat kuulemma kaksi sisarusta Sato ja Natalie, jotka olivat kauan sitten Kusagakuren kunoicheja. Huhujen mukaan he luistelevat öisin järvellä, mutta katoavat, jos joku tulee järven lähelle", Itachi kertoi ja tunsin kylmien väreiden kulkevan selässäni, vaikken pelännytkään kummituksia, puheet haamuista ja muusta aiheeseen liittyvästä palauttivat mieleeni puheet kummitustarinoista, joita eräät Mikan alaiset olivat kertoneet minulle ihan huvikseen ja oli pakko myöntää, että ensimmäiset heiltä kuulemani tarinat olivat pelästyttäneet minut pahanpäiväisesti.

"Nyt ymmärrän, miksei Tobi halunnut tätä tehtävää. Se pelkuri pelkää jopa itseään pienempää käärmettä, joten miten hän mahtaisi reagoida kummituksiin, vaikkei olekaan varmaa, onko huhuissa perää. Kun olimme matkalla tänne ja kyselin tehtävästä, olitte sanoneet Tobin olevan melko haluton osallistua tälle tehtävälle. Hän oli jopa vastustanut tehtävää ja vältellyt puheenaihetta, Itachi-san", Kisame totesi virnuillen huvittuneena.

"Meidän kannattaa varmaan hajaantua, jotta etsinnät nopeutuvat", totesin hiljaisena samalla, kun loin oikean käteni yläpuolelle lämmintä ilmaa hohkaavan liekkipallon, joka valaisi ympäristöä ja tulisi valaisemaan tietäni etsintöjen aikana. Liekkipallosta tuleva lämmin ilma rauhoitti minua hieman.

"Oletko varma, että pärjäät yksin?" Kisame kysyi minulta ja kuulin hänen äänestään pientä sarkasmia ja ivaa. Minusta tuntui myös siltä, että hän virnuili. Saatoin tuntea hänen katseensa selässäni, kun suuntasin kulkuni kauemmas Kisamesta ja Itachista.

"En pelkää aaveita, jos sitä tarkoitit. Osaan kyllä pitää huolen itsestäni", sanoi värittömällä äänensävyllä vilkaisemattakaan vähän matkan päässä olevaa kaksikkoa jatkaen samalla matkaani.

Kun olin päässyt hyvän matkan päähän seurassani olevasta kaksikosta, aloin pälyillä ympärilleni vihollisten varalta kävellessäni eteenpäin synkässä metsässä pienen tulipallon leijuessa vieressäni.

Vaikka luomani tulipallo rauhoittikin minua hieman, ympärilläni oleva öinen, sumun peittämä metsä aiheutti minulla pientä hermostusta. Ja taivaalla kalpeana loistava täysikuu sai maisemat näyttämään erilaisilta kuin päivällä. Kuu ja ympärilläni olevat paksu sumu saivat öisen maiseman näyttämään siltä, kuin puiden välissä olisi liidellyt aaveita. Kaiken lisäksi kylmä yö-ilma sai ihoni nousemaan kananlihalle, eikä helpottanut oloani lainkaan. Myös hengitykseni höyrysi yön kylmyyden takia. Kirosin jälleen kerran ajatuksissani Mikaa, joka halusi naispuolisten alaistensa pukeutuvan paljastavasti, jotta voisi silmäillä heidän vartaloitaan vasten heidän tahtoaan. Mokoma juonitteleva ämmä!

Yllättäen tunsin jonkin kylmän, kostean nesteen tippuvan oikealle olkapäälleni, minkä seurauksena käänsin katseeni taivaalle huomatakseni, että kuun oli peittänyt paksu kerros tummia pilviä, joista alkoi pian sataa raskaita pisaroita, jotka piiskasivat armotta ympäristön kasveja kastellen samalla vaatteeni, jotka liimautuivat epämukavan tuntoisina ja kosteina ihooni. Hiukseni olivat myös inhottavan kosteina liimautuneet niskaani ja päänahkaani. Nyt olin siis läpimärkä kuin uitettu koira, mikä sai minut palelemaan entisestään yön kosteuden ja kylmyyden takia.

"Tämäkin vielä! Jos nyt vilustun, se on Mikan syytä! Mitäs käskee alaistensa pukeutua näin paljastavasti!" tuhahdin harmistuneena kävellessäni syvemmälle metsään työnnellen vapaalla kädelläni matalalla olevia puiden ja pensaiden oksia sivuun. Tällä hetkellä toivoin tosiaan, että minulla olisi peittävämmät vaatteet, jotka lämmittäisivät hyvin ja suojaisivat myös sateelta.

Yllättäen tunsin kylmän ilmavirran pyyhkäisevän ylitseni, minkä ansiosta kaivoin nopeasti kunain varustepussistani ja aloin pälyillä ympärilleni kaikki aistit äärimmileen viritettyinä siltä varalta, että lähettyvillä olisi vihollisia. Äskeinen ilmavirtaus oli ollut kylmä, mutta kun se oli pyyhkäissyt ylitseni, olin havainnut siinä jotain chakran tapaista, joka oli saanut minut varuilleni.

"Mistä tuo äskeinen ilmavirtaus oikein tuli ja mikä se äskeinen tunne oli? Jos olen oikeassa, niin se ilmavirtaus tuli pohjoisesta. Taidan tarkistaa asian", ajattelin hiljaisuuden vallassa. Samassa mieleeni palasi Itachin kertomus kahdesta sisaruksesta.

"Ei ole varmaa, onko se huhu totta. Ehkä sillä vain pelotellaan muita. En ole enää pikkutyttö, joka pelkää kummituksia", rauhoittelin itseäni ja kun olin rohkaistunut hieman, suuntasin kulkuni pohjoiseen nopeuttaen samalla askeliani, jotta en kastuisi entistäkin pahemmin sateessa kylmän, kevyen tuulen heilutellessa hiuksiani sivuille, jonka seurauksena märistä hiuksistani putosi maahan useita pisaroita. Maahan oli myös nopeasti muodostunut lätäköitä sateen vuoksi.

"Mikä tuo oli?" kysyi ääneen, sillä luulin nähneeni liikettä vähän matkan päässä siitä suunnasta, johon olin matkalla. Kunoichin vaistoni käski minun olla varuillani, mutta myös uteliaisuuteni oli herännyt. Olin kirjaimellisest sanottuna kahden vaiheilla, sillä vaistoni ja kunoichin kokemukseni käski minun valmistautua taisteluun, mutta halusin myös nähdä, olinko vain kuvitellut näkeväni liikettä vähän matkan päässä.

"En pelästynyt Itachin kertomusta", tuhahdin itsekseni huvittuneena, kun mieleeni oli juolahtanut ajatus siitä, että olin saattanut nähdä vilauksen Itachin mainitsemista haamu-sisarista ja kuin sanojeni vahvistamiseksi, olin melkeinpä huomaamattani ottanut askeleen eteenpäin. Uteliaisuus oli siis näemmä vienyt voiton. Jatkoin matkaa hiljaisuuden vallassa ja vähän ajan kuluttua saavuin kristallinkirkkaan järven rannalle. Vaikka kaatosateen pisarat putosivatkin veden pinnalle saaden sen värähtelemään, öinen järvimaisema oli siitä huolimatta uskomattoman kaunis ja järven päällä leijuva kevyt sumuverho sai järvimaiseman näyttämään etäisesti kauniilta maalaukselta, jota olisin voinut katsella ties kuinka kauan ja olin varma, että peilityyni järvenpinta ja tähtitaivas olisivat saaneet maiseman näyttämään entistäkin taiteellisemmalta. Öinen maisema ei kuitenkaan ollut se mikä sai henkeni lähes salpautumaan vaan se, minkä näin liitelevän äänettömästi järven pinnalla.

Järvellä luisteli sulavilla, koskemattoman kevyillä liikkeillä kaksi, läpinäkyvää naista, jotka näin vain juuri ja juuri. Näky oli jotenkin outo ja epätodellinen ja minusta tuntui siltä, kuin olisin nähnyt unta, jota ei voinut kuvailla sanoilla ja aloin jo uskoa, ettei Itachin kertoma huhu kahdesta sisaruksesta ollut vain huhu, jolla jotkut vanhemmat olisivat pelotelleet lapsiaan menemästä vaarallisiin paikkoihin.

Yritin mennä lähemmäs nähdäkseni hahmot paremmin, mutta mitä lähemmäksi menin, sitä epäselvemmiksi hahmot muuttuivat, kunnes katosivat lopulta kokonaan.

"Kuvittelinko vain kaiken?"kysyin itseltäni kohottaen vasenta kulmaani ja käänsin selkäni järvelle jatkaakseni matkaani, mutta yritykseksi se jäikin, sillä Itachi seisoi edessäni.

"Iiiiiiik!" kiljaisin tahtomattani säikähtäneenä ja otin pari askelta taaksepäin, kunnes menetin tasapainoni. Olisin varmasti kaatunut, jollei Itachi olisi kietonut nopeasti käsivarsiaan ylävartaloni ympärille ja auttanut minut takaisin tasapainoon. Asetin käteni ilmeisesti vaistomaisesti hänen ylävartalonsa kohdalle. En voinut myöskään kätkeä poskilleni noussutta pientä punastusta, kun katsoin hänen syvän tummiin silmiinsä, joissa oli syvää salaperäisyyttä. Ja vaikka olisin halunnut kieltää itseltäni sen tosiseikan, miten komea Itachi oli, niin en yksinkertaisesti pystynyt siihen. Kasvomme olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan ja minulla oli tosi lämmin olo, kun Itachi piti minua lähellään.

"Oletko kunnossa? Tarkoitukseni ei ollut säikäyttää sinua", Itachi sanoi.

"Olen kunnossa. Unohdetaan se, että säikäytit minut. Olin ajatuksissani", sanoin hiljaisena. "Tuota, pärjään jo itse, joren voisitko päästää irti?" pyysin hiljaa, kun molemmat jalkani olivat nyt tukevasti maassa, vaikka jokin sisälläni väitti, etten haluaisi Itachin irrottavan otettaan minusta.

Hiljaisena mies irrotti kätensä ympäriltäni ja suuntasi kulkunsa pois järven rannalta.

"Minun pitää koota itseni!" toruin itseäni samalla, kun käänsin katseeni takaisin järvelle varmistaakseni, olinko kuvitellut siellä näkemäni hamot, mutta koska en nähnyt mitään, lähdin seuraamaan Itachia.

Yllättäen näin, että Itachilta putosi maahan valkoinen paperinpala. Poimin paperin ja katsoin sitä nähdäkseni siinä suunnilleen 16-vuotiaan, hieman Itachin näköisen nuorukaisen.

"Odota, Itachi. Pudotit tämän kuvan", sanoin mentyäni nopeasti Itachin luokse ja laskettuani kätensä hänen olkapäälleni.

"Kiitos. Siinä on pkkuveljeni", Itachi sanoi lyhyesti.

"Tuossa kuvassa on siis Sasuke, jonka jätit henkiin sinä yönä, kun surmasit klaanisi", ajattelin samalla, kun annoin kuvan Itachille.

"Taisit olla ajatuksissasi nähdessäsi järvellä luistelevat hahmot", Itachi sanoi laittaen kuvan kaapunsa taskuun, ennen kuin hymyili minulle pienesti.

"Sinäkin siis näit heidät?" kysyin kohottaen kulmaani. Nyt olin varma siitä, ettei Itachin kertoma huhu ollut vain huhu.

"Kyllä, näin heidät", Itachi sanoi, minkä jälkeen jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallassa. Vilkaisin Itachia nopeasti, minusta tuntui siltä, että hän oli täynnä yllätyksiä.