"Pojat... Toi ei ole nyt reilua", Noun huokaisi epätoivoissaan.
"Ole jo hiljaa", Zetsu tiuskaisi, kääntämättään katsettaan Kimimaron niskasta, jota oli tuijottanut koko tunnin. "Ole kiltisti", hän muistutti sitten itseään. Noun rypisti tyytymättömänä kulmiaan. 
"Mä tarvitsen edes jotain todistetta, että me ollaan saatu jotain aikaiseksi tällä tunnilla!" 
"Minä tarvitsen haulikon", Zetsu vastasi synkästi. "Tai ydinpommin."

"Tobi", Noun sanoi, kääntäen katseensa toiseen ryhmäläiseensä. "Sano kiltti, kuka oli Tulimaan kolmas Hokage?" 
"Ööö..." Tobi mietti kuumeisesti ja keikkui villisti tuolillaan yhä pitemmälle ja pitemmälle. "Sandaime!" 
"Joo", hänen opettajansa sanoi, puri huultaan ja kirjoitti vastauskenttään Sarutobi Hiruzen. "Hyvä."
"Minä tapan tuon ihmisarvottoman, kapisen-"
"No niin!" Noun huudahti ja pamautti kuuluvasti yhteiskuntaopin kirjan kiinni. "Siirrytäänkö hirtoriaan?"
"Tää on fysiikantunti", Zetsu totesi kuivasti. 
"Joo. En mä näitä päätä", Noun vastasi historiankirjaa selaillen. "Sandaime..."
"Päätäthän", Zetsu väitti vastaan.
"En. Kuinka kauan Sarutobi oli Hokagena?" 
"Vitun pitkään. Älä kiroile Tobin kuullen", Zetsu vastasi, tuijottaen yhä Kimimaron selkää kuin yrittäen tahdonvoimalla kaataa tämän kuolleena maahan.
"Joo", Noun toisti voimattomana, kirjaten taas oikean vastauksen paperiin. Sitten hän huokaisi taas. "No, et sä väärässä oikeestaan ole..."

"O-ou."
Tobin äännähdys sai hänet heräämään ajatuksistaan, juuri ennen kuin pojan tuoli nojautui liian taakse ja tämä rojahti kiljaisten lattialle.
"Tobi!", Zetsu  huudahti, kääntäen katseensa nyt ensimmäistä kertaa tunnin aikana. "Mitä sä riehut?" Hän oli hetkessä poikaystävänsä vierellä, auttamassa tätä ylös. 
Noun puhalsi ulos pitkän henkäyksen jota ei ollut tiennyt pidätelleensä ja kuunteli hetken ympärilleen puhkeavia hihityksiä. "Mennäänkö pojat pihalle?" hän ehdotti nopeasti, ennen kuin Zetsu ehti huomata ketkä naurajat olivat. 
"Mennään."

Noun astui kolmen pojan jäljessä käytävään päätään raapien. Päivä oli ollut vaikea. Tai siis hirveä. Kun Zetsu oli huonolla tuulella, ei hänen pienryhmänsä toiminnasta meinannut tulla mitään - skitsofreenikko oli kuitenkin ainoa, joka oli oikeasti ajan tasalla. Noun ei voinut olla huomaamatta, kuinka hän oli mulkoillut Oto-jengin jäseniä, joita tytön harmiksi oli sattunut olemaan jokaisessa luokassa ainakin yksi. Nuolaisi kuivia huuliaan, keräsi itsensä ja sanoi: "Kuule, Zetsu."

Hänen yllätyksekseen kyseinen poika käänsi katseensa iloisesti hyppelevästä Tobista ja aikoi oikeasti kuunnella. 
"Mä tiedän, että sä olet ihan varmasti kartalla siitä, kuka milloinkin oli Hokage", Noun sanoi, puhuen hiljaa ja harkiten. "Katashi taas on ihan mun ulottumattomissa... Mut Tobi voisi oikeesti oppia jotain. Ja se kuuntelee sua. Ja katselee sua."
Zetsu mietti hetken, huokaisi ja nyökkäsi. "Ymmärrän", hän lopulta sanoi. "Mä pidän sen mielessä..."

"Hyvä. Kiitos", Noun sanoi hieman hämillään. "Sittenhän te voittekin painua hevon kuusen. Tunnit loppuu kohta ja musta tuntuu, että tää päivä on vähän niin kuin menetetty..." 
"Asia selvä! Huomiseen", Zetsu sanoi ja lähti harppomaan Tobin perään. 
"Mä en tajua mihin mä oon joutunut", Noun ihmetteli puoliääneen, lähtiessään Katashin kanssa toiseen suuntaan. "On meillä noissa ihmettelemistä."

......... ......... .........

Pain katseli ympärillään vellovaa kaaosta ja tunsi äärimmäistä tyytyväisyyttä siitä, että oli tajunnut ottaa särkylääkkeen ennen jenginsä saapumista. Konan istui hänen vierellään nojatuolin käsinojalla ja lepuutti kättään hänen olallaan, osittain tuen osoituksena ja osittain jottei Pain voisi ottaa jalkoja alleen ja ja juosta niin kauas tilanteesta kuin ne kantaisivat. Hän ei tiennyt mistä aloittaa, eikä varsinkaan minkäänlaista ratkaisua käsillä olevalle ongelmalle, ja se ahdisti häntä valtavasti.

"No jaa", hän lopulta mutisi, "ei kai tää tästä paremmaksi muutu..."
Konan puristi hellästi hänen olkapäätään. Pain selvitti kurkkuaan ja aloitti: "Onko Deidara paikalla?"

Kuin vastaukseksi hänen kysymykseensä, jossain räjähti. "Hienoa", hän huokaisi, kun viimeisethin räjähtäneen asian palaset olivat varisseet maahan. "Entä Sasori?"
"Kakara! Tajuatko kuinka kauan mulla meni tehdä toi?" Sasorin kireä ääni tivasi jostain kaksion nurkasta. 
"Onko Hidan?" Pain jatkoi, erittäin tietoisena siitä, ettei kukaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota. 
"Anteeksi danna, hm!" 
"Hei blondi, milloin pistetään pissikset taas järjestykseen?"
"Ton oli pakko olla Hidan", Pain jatkoi itsekseen. "Kakuzu?"
"Paikalla."
"Kiitos... Itachi?"
"Huomenna vaikka, yeah! Ideoita?" Deidaran innostunut ääni huuteli jostain johtajan yläpuolelta. Kuinka se oli mahdollista, Pain ei edes halunnut katsoa. 
"No helvetti. Itachi, lähtiskö sun broidi messin?" Hidan kuului kyselevän. "Hn", kuului ei-aivan-yhtä-innostunut vastaus.
"Itachi on... Onko Tobi?" Pain jatkoi urheasti.
"Missä vitussa Kisame on, kun sitä tarvitaan, oikeesti!" tietty albiino mesosi turhautuneena saamaansa vastaukseen. 
"Me tarvitaan Itachi-tulkki, yeah", Deidara komppasi. 
"Tobi kyllä ymmärsi!" iloinen ääni ilmoitti.
"Tobi on paikalla, entä...mitä? Ymmärsitkö?" Pain hätkähti ja etsi nuorempaa Uchihaa katseellaan kaaoksen keskeltä. Tämä vilkutteli hänelle TV-tason takaa. "Joo! Kysykää itse, ei Itachi-san tiedä."
"Jaa. No, hyvä tietää tässä vaiheessa. Onko Zetsu?"
"Ja mehän kysytään!" Hidan innostui taas. "Ne liisat jumaloi sitä."
"Miksei vaan räjäytetä niitä kertaheitolla? Tyhmiä, un", Deidara ehdotti.

"Akatsuki ei räjäyttele ihmisiä", Pain muistutti tiukasti, ennen kuin Hidan ehti vastata. "Tobi, sinne ei voi kiivetä, se ei...! No niin, se meni sitten siinä... Ei haittaa, tuu nyt vaan tänne istumaan. Deidara, mitä hittoa sä siellä teet!? Tuu alas, Tobi saa ideoita. Hidan! Pistä se veitsi pois, me ei haluta veritahroja matolle! Noin. Siis... Missä Zetsu on?" 
"Missä se vitun pipipää kupaa?" Hidan huuteli keittiön puolelta. 
"Pipipää!" Tobi toisti närkästyneenä. "Zetsu tulee myöhässä. Missä Kisame-sempai?"
"Sekin tulee myöhässä", Pain aloitti, "se sanoi, että..."

"Aloittakaa ilman mua?" karhea ääni ovelta keskeytti hänet. 
"Niin", Pain lopetti hetkellisesti hämmentyneenä katsellen kuinka Itachi teki sohvalla tilaa poikaystävälleen. "Sähän olit nopea."
"Joo. Zabuza oli armollinen, se kävi mun puolesta kaupassa", Kisame kertoi. Hidan päästi tuhahdusta muistiuttavan äänen. "Zabuza ja armollinen samassa lauseessa? Nyt on vittu helvetti jäätynyt", hän ilmoitti.
Kisame virnisti. "Se halusi ostaa Hakulle samalla jotain. Kuka tietää mitä..."
"Eikä kukaan haluakaan tietää!" Pain keskeytti nopeasti. "Nyt me oltais suunnilleen kaikki paikalla. Aloitetaanko?"

Vihdoin syvä hiljaisuus laskeutui seurueen ylle. 
"Oto hyppii silmille, mikä on Akatsukin vastaus?" Pain jatkoi, toivuttuaan yhtäkkisen hiljaisuuden aiheuttamasta järkytyksestä. 
"Niin kuin sanottu, mä en koskaan vastusta kunnon tappelua", Kisame sanoi, "ja me vietäis niitä mennen tullen."
"Ja samalla me jouduttaisiin hirveisiin ongelmiin", Sasori vastasi tyynesti. "Mun mielestä ei kannata provosoitua."
"Vitut me voidaan vaan olla ja ottaa tollasta paskaa vastaan! Vedetään niitä turpaan ja hoidetaan seuraukset erikseen", kuului Hidanin kovaääninen mielipide. 
"No se on sun vastaus kaikkeen", Kakuzu hymähti päätään pudistellen. "Musta tuntuu, ettei Otoa vastaan voi lähteä vaan tappelemaan, niin kuin Sasori sanoi, me hankittais vaan itselle ongelmia."

"Hyviä pointteja, mut mä en haluaisi enää katsella, kun Oto ahdistelee meikäläisiä. Siitä ollaan varmaan samaa mieltä... Niin että miten me saadaan ne perääntymään?" Pain kysyi joukoiltaan käsiään levitellen. Kukaan ei osannut vastata. 

"Inhottaa, että opet on niin sokeita, hm. Eikä niille auta mitään kertoa, kun Orochimaru on meitä vastaan", Deidara mutisi. 
"Mehän ei kannella, blondi!" Hidan huudahti. "Ei vitussa oo edes vaihtoehto."
"Muistetaan nyt, että tää ei oo leikkiä", Kakuzu sanoi hieman ärsyyntyneenä. "Pitääkö sun kokoajan huutaa?" Hidan avasi jo suunsa huutaakseen epäilemättä hieman lisää, mutta Sasori oli nopeampi.
"Kun pidetään mielessä mihin Oto pystyy, voi olla, ettei pärjätä ilman apua", hän muistutti. Kaikki vilkaisivat sivusilmällä Tobia, joka istui lattialla lajittelemassa Painin DVD:kokoelmaa, ilmeisen tietämättömänä keskustelun kulusta. Hidan murahti epämääräisesti osoituksena siitä, että hän hyväksyi pointin. 

"Mut kenelle me muka voitais kertoa? Se on meidän sama vastaan Orochimarun, eikä meidän maine oo mikään puhtoisin, yeah", Deidara pohti näpräten sormissaan pientä kuivunutta savenpalaa. Siitä putosi matolle pieniä murusia, jotka taiteilija poimi ajatuksissaan taskuunsa. Sasori katseli häntä huoneen toiselta puolen ja huokaisi äänettömästi. Deidara oli levoton ja ahdistunut. Sitä ei ollut helppo huomata, mutta Sasori oli oppinut tuntemaan hänet tarpeeksi hyvin tunnistaakseen merkit. 
"Kuule, kakara", hän sanoi hiljaa. Deidara nosti katseensa. "Ei sulla ole hätää."

"Mut", vaaleaverikkö aloitti värähtäen, "tää on ihan älytöntä, mut Oto seuras mua eilen, un!"
"Mitenniin ne seuras sua eilen?" Hidan kysyi kulmiaan kohottaen. 
"No ei se nyt kauhean monimutkainen lause ollut. Hm", Deidara ärähti.
"Eikö sun pitänyt kävellä sen Naruto-penskan kanssa?" Sasori kysyi ilmekään värähtämättä. 
"Joo, mut se ei kauheesti tainnut haitata", kuului vastaus. "Eikä Naruto varmaan kävele mua lähelläkään enää koskaan..."

"Häh", Pain ähkäisi päätään raapien. "Mikset sä aiemmin sanonut mitään? Mitä ne halusi?"
"En mä vaan tiedä. Ne käveli viitisen metriä meidän perässä ja mumisi keskenään, ja katseli meidän perään, yeah."
"...Vitun nihkeetä..!" Hidan kommentoi ja Itachi ynähti hiljaa. 
"Ja kun Orochimaru vielä nihkeili kuviksessa... Mua vähän... Niin kuin..."
Deidara ei löytänyt oikeita sanoja lauseen lopettamiseksi, mutta pointti tuli kaikille selväksi, eikä edes Hidan katsonut tarpeelliseksi kommentoida hänen ilmiselvää epävarmuuttaan. 

Oven avautumisen ääni rikkoi lopulta hiljaisuuden, kun Zetsu astui sisään. 
"Zetsu!" Tobi huudahti iloisesti, reagoiden nyt ensimmäistä kertaa ympäristönsä tapahtumiin. Sitten hän ilmoitti melkein häpeissään: "Tobi rikkoi Konanin kukan."
"Tobi", skitsofreenikko sanoi, katsellen ympärilleen hiljaisessa huoneessa. "Ikkunalaudalle ei saa kiivetä. Musta näyttää siltä, kun oisin missannut jotain?"  
"No", Pain aloitti, "Oto seurailee ilmeisesti Deidaraa koulun jälkeen."
"Ai. No en mä sitten oo mitään missannut", Zetsu totesi.
"On kai se 'mitään', että  jotain meidän jengiläistä - mitä noi on!?"
"Tarkoitin, että tiesin jo."

Deidara poimi salamannopeasti matolta kuvat, jotka Zetsu oli kaivanut taskustaan ja heittänyt hänen eteensä. 
"Nää on... Mitä... UN!"
"Mistä vitusta sä nää repäsit?" Hidan kysyi, napaten yhden kuvista käteensä. Se oli tarkka otos Deidaran yksiöstä, jossa kyseinen poika kuivasi paidattomana hiuksiaan. Ikkunan heijastuksesta ja muutamasta kuvan reunoilla näkyvästä oksasta näkyi, että se oli otettu ulkopuolelta. Deidara nappasi kuvan takaisin kummallisesti ynähtäen. 
"Mä kuulin Otolaisten puhelevan vähän häiritseviä juttuja tänään", Zetsu kertoi ja kumartui tutkimaan reppunsa sisältöä. "Seurasin heitä koulun jälkeen ja katsoin aiheelliseksi takavarikoida muutaman asian."

"Zetsu!" Pain huudahti tuijottaen melko kauhuissaan kannettavaa tietokonetta, jonka mainittu poika juuri veti ulos repustaan. "Sä varastit Dosun koneen!" 
"Ei, kun mä lainaan vaan."
"Mulla on tästä tosi huono tunne", Kisame sanoi hiuksiaan haroen ja Itachi osoitti kulmiaan rypistämällä olevansa samaa mieltä. "Syystäkin", Zetsu totesi.

Jengiläiset nojasivat paikoiltaan lähemmäs, kun hän avasi koneen ja hetken Deidara oli sanaton. Hän tuijotti suu auki itseään ruudulle aukeavista kuvista, joista osa oli hänen asunnostaan ja osa koulumatkoilta. Kun Pain vihdoin kurotti epäröiden starttaamaan kuvien seasta löytyvän videopätkän, ainoa ääni huoneessa oli Tobin hiljainen hyräily. 

Videossa näkyi aluksi ainoastaan tyhjä asunto, kunnes kylpyhuoneen ovi aukesi ja pyyhkeeseen kietoutunut Deidara astui olohuoneeseen. Hetken päästä hän veti pyyhkeen ympäriltään ja ryhtyi kuivaamaan hiuksiaan ja keräilemään pienestä huoneesta vaatteitaan. Täysin alastomana. Taiteilija katseli hetken yhä sanattomana, kunnes tilanne valkeni hänelle kertheitolla. Hän hyppäsi ylös huudahtaen. 

"Miksi ne on kuvanneet mua!? Apua, un! Joku on seissyt mun ikkunan takana ja KUVANNUT KUN MÄ TULEN SUIHKUSTA! Yeah! Sen on pitänyt vielä kaiken lisäksi seistä PUUSSA, koska mä asun kolmannessa kerroksessa!" 
"Deidara, rauhoitu", Sasori yritti huokaisten. Huomatessaan, ettei pelkillä sanoilla ollut vaikutusta, hän nousi ylös, tarttui pojan käsiin ja kiskaisi ne irti pitkistä hiuksista. Sitten hän veti tämän lähemmäs. "Kuuntele pölvästi", punapää sanoi tiukasti, tuijottaen laajentuneisiin sinisiin silmiin. "Mä sanoin jo, että sulla ei oo hätää. Sun ei tarvitse mennä enää yksin kotiin. Ei hätää, Dei."
Sasorin ääni lempeentyi loppua kohden lähes huomaamattomasti, mutta se riitti rauhoittamaan Deidaran. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä. "Okei... Okei, ei hätää. Yeah."

"No hitto", Kisame hymähti. "Nyt tekisi jo vähän mieli pyyhkiä noilla pelleillä lattioita."
"Zetsu", Pain sanoi, ottaen tilanteen hallintaansa. "Nyt kun meillä kerran on toi kone, etsi jokainen kopio tota videota ja kuvia, ja poista ne tota yhtä kansiota lukuun ottamatta. Selvitä, onko niitä lähetetty johonkin. Ja katso milloin ne on otettu, että tiedetään kuinka kauan tota on jatkunut."
"Yes, sir", Zetsu vastasi. Hän istahti lattialle, nosti koneen syliinsä ja alkoi etsiskellä pyydettyjä tietoja. 
"Me ei aleta haastamaan riitaa kenenkään kanssa", jengin johtaja jatkoi, vilkaisten painokkaasti Hidania, "eikä me kuljeta yksin. Ollenkaan. Edes koulusta kotiin."

"Mitä jos me näytettäisi noi kuvat jollekin", Konan ehdotti mietteliäänä. "Oto jäisi kiinni ainakin tosta."
"Sillon Zetsu jäis kiinni ton koneen varastamisesta", Kisame huomautti. 
"Ei väliä", skitsofreenikko vastasi, katse yhä tietokoneen ruudussa. "Sitä paitsi mä vaan lainaan."
"Ihan niin kuin 'mä vaan lainaan' menis läpi", Pain sanoi päätään pudistellen. "Noi kuvatkin voi helposti kuitata tyhmänä pilana ja lopulta me oltais taas isommissa ongelmissa."
"No, vittuako me sitte voidaan tehdä?", Hidan älähti, heittäen kätensä ilmaan. "Tää on niin vitun nihkeetä, oikeesti!"
"Noudatatte nyt vaan nätisti mun ohjeita ja yritätte pysyä niistä kaukana. Ja varottakaa muita. Kankuro on esimerkiksi paljon niiden kanssa ongelmissa. Ettei se tajuamattaan provosoi niitä johonkin", Pain sanoi. 
Sasori nyökkäsi, "joo, se kerjää hankaluuksia."

Deidara käveli pienen ympyrän keskellä huonetta ja tipahti lopulta pitkin pituutta sohvalle, jengiläistensä syliin. "Mä en kestä, un."
Kisame naurahti hänen dramaattisuudelleen ja taputti syliinsä päätyneitä sääriä. "No, no. Etköhän sä kestä. Täähän vaan tarkottaa sitä, että sun on pakko viettää enemmän aikaa Sasorin kanssa."
"Hmm", Deidara mutristi huuliaan mietteliäänä. "Hyvä pointti, yeah."
"Mä en kestä..." Sasori huokaisi liioitellun dramaattisesti ja risti kätensä puuskaan. 
"Danna, un", vaaleaverikkö sanoi muka loukkaantuneena, "Et sä enää välitä!"

Yhtäkkiä Tobi lakkasi hyräilemästä, tehokkaasti säikyttäen kaikki muut. Oliko kokouksen aihe ollut sittenkin hänelle liikaa??
"M-miksei Sasori-san enää välitä Deidara-sempaista..!?"
Syvä helpotuksen huokaus purkautui yhdeksän nuoren huulilta. Ei. Tobi oli vain... Tobi.
"Voi eiii!" kyseinen poika ulvoi syöksyen Deidaran viereen ja takertuen tämän kaulaan.
"Mitä? Tobi, päästä irti, un. Se oli vitsi!"
"Tobi on niin surullinen!"
"Irrota, ääliö, yeah!"
"Älä hauku Tobia."
"Sempaiiiii...!" Tobi ulisi ja kiipesi sohvalle sempainsa päälle, yhä tiukasti tähän takertuneena. Isokokoisemmat Kakuzu ja Kisame sohvan päädyissä eivät hätkähtäneet lisäpainoa, mutta väliin jäänyt Itachi ynähti hiljaa, kun toisen Uchihan kyynärpää upposi hänen kylkiluidensa alle. 
"...Siirry, Tobi..." hän sanoi lopulta.
"Hei!" Hidan huudahti, liioitellun järkyttyneenä. "Se puhuu! Tätä pitää vittu juhlia!" 

Hän hyppäsi sohvan taakse ja kurotti Itachin yli livauttamaan kätensä Deidaran alle. Tämä alkoi sätkiä entistä enemmän Tobin painon alla. "Ei, ei, ei, apua, un!" 
Hidan vain virnisti leveästi vastaukseksi ja väänsi molemmat pojat lattialle. He mätkähtivät epämääräiseksi kasaksi muiden jalkoihin, eikä Tobi vieläkään hellittänyt ilmeisesti lohduttavaksi tarkoitettua otettaan. 
Itachi huokaisi syvään, helpottuneena, että pystyi taas hengittämään. Pain seurasi operaatiota taas hieman pahoinvoivana.

"Ihan kuin noi ois heti unohtaneet koko jutun", hän mumisi kikattavalle Konanille. Tyttö silitti hänen hiuksiaan yhä kihertäen. 
"Voi kulta", hän sanoi. "Me keksitään jotain... Ja noi kyllä pitää toisistaan huolta." Hän alkoi taas nauraa katsellessaan Tobin saarnaavan etusormi pystyssä Sasorille, kuinka Deidara-sempain sydäntä ei saanut särkeä. Hidan roikkui sohvan selkänojalla naama punaisena nauraen. Paininkin oli lopulta pakko hymyillä, vaikka huoli hänen epämääräisestä joukkiostaan ei laimennut. Hänen oli keksittävä jotain ja mahdollisimman pian.