Lauantai, Iruka mietti unisesti ja käänsi tyytyväisenä kylkeä. Täysin vapaa, huoleton, velvollisuudeton lauantai. Iruka oli tehnyt kaikki koulutehtävät viikon aikana, palauttanut jokaisen annetun esseen ja päättänyt, että viikonloppuna hän saisi oikeasti rentoutua. Ei stressaamista.

Paitsi että Kotetsu ja Izumo kai riitelivät taas. Iruka oli istunut Sunassa, kun Kotetsu oli tullut nolona kertomaan, että tarvitsisi vähän aikaa Izumon kanssa kotona, jottei Iruka joutuisi taas keskelle heidän riitelyään. Iruka tunsi kasvojansa kuumottavan tutun punastumisen tajutessaan kenen kanssa oli istunut...
Kakashi oli edellisen päivän historiantunnin jälkeen pyytänyt häntä syömään kanssaan illalla, verukkeenaan jotain liittyen hänen historian kirjoituksiinsa. Iruka oli suostunut sydän pamppaillen ja ollut aivan pihalla koko loppupäivän. Eivätkä he olleet ottaneet illan aikana puheeksi koko kirjoituksia. Hetkinen...

Iruka avasi silmänsä terävästi henkäisten. Kotetsu oli pyytänyt kämppää itselleen ja Izumolle illaksi... Iruka oli alkanut miettimään itselleen yöpaikkaa ja...
"Mä oon Kakashilla...", hän totesti puoliääneen itsekseen, punastuen nyt raivokkaasti. Hän oli Kakashin sängyssä, yllään pelkät bokserit. "Voiii luoja."

"Iruka?"Iruka hyppäsi puolimetriä ilmaan kuullessaan opettajansa äänen makuuhuoneen suljetun oven takaa.
"K-Kakashi-sensei..!"Kakashi kuului naurahtavan hieman. "Saanko tulla sisään?"
"Totta kai", Iruka kuuli itsensä vastaavan ja samalla hetkellä kun ovi aukesi, hän ymmärsi vetää peittoa lähes alastoman vartalonsa päälle.

Kakashi astui sisään tasapainotellen nuoremman pojan järkytykseksi aamiaistarjotinta toisella kädellään. Iruka teki nopeasti tilaa sängylle ja laskettuaan tarjottimen hänen eteensä, Kakashi istui sängynlaidalle hymyillen.
"Nukuitko hyvin? Ajattelin, että voisit olla nälkäinen... Kello on jo 12", opettaja sanoi huvittuneena. Iruka naurahti hieman paniikinomaisesti ja raapi päätään.
"Anteeksi... Ei mun pitänyt näin myöhään nukkua", hän mutisi katse suunnattuna aamiaisleipiin, jotka Kakashi oli hänelle tuonut. Hänellä oli tosiaan hirveä nälkä ja teekin tuoksui ihanalta. "Kiitos."
"Ole hyvä", Kakashi vastasi ja oikaisi sängylle. Iruka katseli häntä hetken ujosti hymyillen. Lempeä, tummanharmaa silmä vastasi katseeseen, eikä Iruka saanut käännettyä katsettaan opettajastaan.

Tämä oli vaalea, lähes kalpea ja sekaiset, hopeiset hiukset viettivät kevyesti vasemmalle. Yleensä hän peitti lapulla vasemman silmänsä ja koulussa kulki monenlaista huhua siitä, kuinka hän oli sen menettänyt. Tällä kertaa hän ei ollut vaivautunut silmälapun kanssa. Iruka näki ensimmäistä kertaa pitkän arven, joka ylitti pystysuunnassa silmäluomen.
Tästä huolimatta piirre, joka kiinnitti Irukan huomiota eniten, oli hänen vino hymynsä. Se oli uskomaton. Silmälapun lisäksi Kakashilla oli tapana pitää päivittäin yllään kaulahuivia, joka peitti puolet hänen kasvoistaan - Iruka tajusi, ettei ollut koskaan kunnolla nähnyt hänen hymyilevän.

"Nyt sun tee jäähtyy..."
"Oh..." Iruka käänsi nopeasti katseensa tajutessaan jääneensä tuijottamaan. "Anteeksi."
Hän nosti teekupin huulilleen ja huokaisi. Tuoksu oli lumoava. He istuivat hetken mukavassa hiljaisuudessa, kuunnellen avoimen ikkunan raosta kuuluvaa linnunlaulua. Iruka nielaisi hieman jännittyneenä - vaikka tilanne ei ollut vaivaantunut, hän tunsi sydämensä yhä hakkaavan. Kakashi oli aina ollut niin kaukana ja nyt, yhtäkkiä, hän oli niin lähellä.

Hetken päästä Iruka tunsi lämpimän käden omallaan. Hänen sydämenlyöntinsä tihenivät entisestään, eikä hän uskaltanut edes ajatella, miksi Kakashi koskettaisi häntä niin hellästi. Toinen käsi laskeutui hänen poskelleen ja käänsi varoen, kunnes heidän kasvonsa kohtasivat ja Iruka joutui vetämään syvään henkeä. Kakashin katse oli intensiivinen ja vahva, ja nuoremman pojan vatsassa pyörineet perhoset lehahtivat täyteen tanssiin.

"Saanko..?" Kakashi kysyi lähes kuiskaten."Saat", Iruka vastasi, kykenemättä sanomaan mitään muuta tai edes ajattelemaan, mihin juuri antoi luvan.
Kakashi nojautui eteenpäin ja Iruka tunsi pehmeät huulet omillaan. Samalla hetkellä Irukan mieli tyhjeni, eikä millään muulla ollut väliä. Hän ei tiennyt kuinka, mutta jossain välissä hän kurotti laskemaan lähes tyhjän teekuppinsa yöpöydälle ja tarttui mieheen, josta oli unelmoinut. Kakashi vastasi kietomalla yllättävän vahvat käsivartensa hänen ympärilleen, syventäen näin suudelmaa ja vetäen heidät lähemmäs toisiaan.

Iruka ei tiennyt kuinka kauan he makasivat kiinni toisissaan, mutta kun he vihdoin vetäytyivät erilleen, hän tunsi olonsa lämpimäksi. Kakashi huokaisi syvään päästämättä irti.
"Voi pojat... Sä oot ihan liian vastustamaton omaksi hyväksesi", opettaja mumisi. Iruka naurahti ja pudisti päätään. Sitten hän vakavoitui hieman. Toivuttuaan edes vähäsen suudelman aiheuttamasta shokista, hän alkoi miettiä. Mitä tämä tarkoitti? Miksi Kakashi oli suudellut häntä? Välittikö tämä oikeasti, vai oliko se vain jokin...pila. Leikkikö tämä hänen kustannuksellaan? Käyttikö Kakashi vain hyväkseen hänen ihastustaan vai-

"Iruka", pehmeä ääni keskeytti hänen ajatuksensa. Iruka nosti katseensa, yhä hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä idiootiksi, istuessaan siinä, tarrautuneena ihailemaansa mieheen, jolla ei ollut mitään syytä tuntea häntä kohtaan samoin. Nyt kyseisen miehen äänestä kuulsi myös huoli.

"Onko kaikki hyvin?"
"Mä vaan... En oikeen tiedä nyt mitä", Iruka änkytti, "mä en nyt tiedä mitä tässä tapahtuu..."
Kakashi vetäytyi hieman kauemmas, jättäen Irukan tuntemaan olonsa kylmäksi ja tyhjäksi. Hetken hän pelkäsi pilanneensa kaiken. Sitten Kakashi nuolaisi huuliaan ja hymähti hiljaa.
"Luonnollisesti", hän sanoi, "Anteeksi... Mun olisi pitänyt hillitä itseni. Tällaisia asioita vaan on niin vaikea sanoa..."
Iruka olisi voinut vannoa, että Kakashin poskille kohosi kevyt puna, kun tämä raapi päätään miettiväisenä.

"Kun mä oon halunnut sanoa sulle jo sen verran kauan, että haluaisin nähdä sua, ja kun mä eilen sain pyydettyä sua juttelemaan jostain kirjoituksista..." Kakashi naurahti nolona, "halusin hakata päätä seinään. Ei mulla ollut mitään sanottavaa sun kirjoituksista, ne menee varmasti loistavasti. Mutta se oli ainoa, mitä mä keksin, että sä lähtisit mun kanssa ulos. Oliko nyt tarpeeksi epäselvää..."
Iruka tuijotti hetken korviaan uskomatta. Kakashi odotti selvästi hänen vastaustaan, näyttäen hetki hetkeltä huolestuneemmalta, kunnes Iruka ei voinut olla nauramatta.
"Olisinhan mä lähtenyt, ihan sama mitä sä sanot", hän sanoi myhäillen. Kaikki hänen omat huolensa väistyivät ja hän joutui taistelemaan, jottei hyppäisi opettajansa syliin ja suutelisi tätä uudestaan. "Äläkä sitten enää pyydä sitä anteeksi."

"Ai mitä?" Kakashi kysyi nyt kiusoitellen. Iruka punastui taas. Että hän vihasi punastumista.
"No... Siis sitä..."
"Niin, mitä? Nyt mä en ymmärrä..."
"Älä kiusaa mua!"
"En tietenkään! En vaan ymmärrä."
"No sitä-"
"Ai tätä?"
Irukan kaikki protestit ja kiusoitelluksi tulemisen aiheuttama nolous katosivat kuin tuhka tuuleen, Kakahin suudellessa häntä uudestaan.

......... ......... .........

Toisaalla Noun oli vähintäänkin yhtä hämmentynyt, muttei lainkaan yhtä tyytyväinen senhetkiseen tilanteeseensa. Hän oli matkalla tapaamaan Orochimaru Sanninia, inhottavaa miestä, josta pysyisi mieluiten mahdollisimman kaukana.

Miksi hän sitten oli matkalla Sunan ravintolaan puolenpäivän aikaan lauantaina, ainoastaan tavatakseen hänet?
Noun oli yksinkertaisesti liian utelias. Hänen puhelimensa oli soinut jo tuntia aiemmin, herättäen hänet tylysti aamu-uniltaan. Hän ei ollut edes vaivautunut katsomaan kuka soitti, vaan vastannut suoraan vain järkyttyäkseen pahanpäiväisesti. Ikinä, koskaan, hän ei ollut kuvitellut, että Orochimaru Sannin soittaisi hänelle, vieläpä viikonloppuna.

Nounin oli edellisenä päivänä ollut tarkoitus tavata hänet ruokatunnilla ja keskustella Tobin psykologian arvosanoista, mutta opettajaa ei ollut löytynyt mistään. Ilmeisesti aihe oli tälle kuitenkin suhteellisen tärkeä.

Tyttö saapui vasta-avatun ravintolan ovelle ja epäröi hetken. Hän voi hieman pahoin, mutta veti kuitenkin huokaisten oven auki ja astui sisään.Suna oli muutamaa aamukahviensa ääressä istuvaa yksinäistä asiakasta lukuun ottamatta tyhjä, eikä Nounin ollut vaikea huomata missä Orochimaru istui häntä odottamassa. Noun pakotti itsensä hymyilemään ja suuntasi tämän luokse.

"Huomenta, Touketsu-san", opettaja tervehti myös leveästi hymyillen. "Vai pitäisikö jo toivottaa hyvää päivää..."
"No jaa, huomenta käy vielä", Noun vastasi, istuen pöydän ääreen Orochimarua vastapäätä. Hän ei ollut vaivautunut ottamaan mitään mukaansa - hän ei aikonut viipyä pitkään.
"No niin", Orochimaru aloitti, mennen tytön onneksi suoraan asiaan. "Pahoitteluni eilisestä, minun oli välttämätöntä lähteä aikaisemmin. Halusin kuitenkin keskustella oppilaistasi... Suoraan sanoen, Tobilla ei kai mene hirveän hyvin?"
"Psykologia on tosi monimutkainen aihe", Noun totesi hieman tylysti, "ja tietysti vähän liikaa Tobille. Se ajattelee niin paljon yksinkertaisemmin."
"Ymmärrän täysin", Orochimaru sanoi ärsyttävän alentavasti. "Olen pohtinut, että onko sinulla, nuorella naisella, liikaa vastuuta ryhmässäsi? Joudut varmasti kovan stressin alle heidän kanssaan... Tobin oppimaan saaminen on suuri velvollisuus ja on täysin ymmärrettävää, että se Katashin ja Zetsun lisäksi on liian suuri tehtävä kouluttautumattomalle opettajanalulle."

Noun ei meinannut uskoa korviaan. Oliko opettajalla pokkaa haukkua hänen opetustaan suoraan päin hänen naamaansa? Hän kuitenkin nieli ärsytyksensä ja nyökkäsi hymyillen.
"Tobin voinnissa ei onneksi ole mitään vikaa", hän ilmoitti. "Mut arvosanoissa kieltämättä on... Ja me tehdään koko ajan niiden eteen töitä, ja lähes kaikissa muissa aineissa on lähtenyt menemään paremmin. Psykologia on vaan niin vaikeeta pojille."
"Niin, aivan. Olen miettinyt, että ottaisin Tobin omaan ryhmääni ja antaisin tarvittavaa tukiopetusta", Orochimaru sanoi yksikantaan. Nounin hymy värähti ja ärsytys leimahti taas. Hän tiesi, ettei ikimaailmassa voisi antaa Tobia Orochimarun yksityisopetukseen. Sitä hän ei tiennyt, kuinka voisi estää sen.

"Sinänsä hyvä idea... Mutta mä oon huomannut tossa sellaisen asian, että Tobi oppii parhaiten tehdessään töitä Zetsun kanssa ja seuraamalla sen esimerkkiä. Muuten se ei oikeen malta keskittyä mihinkään", tyttö kertoi mielentilaansa verrattuna aivan liian tyynellä äänellä. "Mä luulen, että se riittää, että me aletaan paneutua psykaan enemmän. Se vaan on tosiaan niin monisyinen aine, varsinkin Tobille. Zetsu sen sijaan on siinä ihan kärryillä, niinkun noista arvosanoistakin näkee. Se varmasti auttaa."

Orochimaru hymyili nyt lähes säälivästi ja Noun joutui oikeasti taistelemaan, ettei heittäisi kahvimukia päin hänen naamaansa.
"Niin, arvostan näkemystäsi suuresti, mutta olen jo keskustellut Tsunade-saman kanssa aiheesta ja saanut luvan tarvittavien muutosten tekemiseen", opettaja ilmoitti ja Noun nielaisi turhautuneena. Maanantai-aamuna hän marssisi suoraan rehtori Tsunaden toimistoon ja tarjoaisi tälle turhia säästelemättä oman mielipiteensä...

"Ymmärrät siis, että tiistain psykologian tunniksi voit lähettää Tobin minun luokkaani", Orochimaru sanoi ja Noun saattoi vaikka vannoa, että hänen silmistään loisti voitonriemu.
"Joo, kyllä mä ymmärrän", tyttö vastasi ja nousi seisomaan, välttääkseen tällä kertaa iskemästä kätensä vieressä levännyttä haarukkaa vihansa kohteen silmään. "Toivottavsti onnistuu."
"Kiitos yhteistyökykyisyydestäsi, Touketsu-san", Orochimaru myhäili ja nousi hänkin lähteäkseen. "Nähdään maanantaina!"

Pian Noun huomasi seisovansa keskellä ravintolaa itsekseen, raivosta kihisten.
"Noun", kuului matala ääni baaritiskin takaa ja kun tyttö nosti katseensa, hän näki Kakuzun seisovan keittiön ovella. Noun lähti mekaanisesti kävelemään tiskiä kohti ja istahti jakkaralle päätään pudistellen. Miten hän voisi edes kertoa Tobin ystäville?

"Orochimaru on vähän erikoista aamiaisseuraa..." poika totesi, heittäen pyyhkeen olalleen. Hän kaatoi kupillisen kahvia ja siirsi sen Nounin eteen. Tämä huokaisi ja laski kasvonsa käsiinsä.
"Joo", hän mumisi. "Ja voin kertoa, et tää oli tasan viimenen kerta..."
"Mun on pakko kysyä", Kakuzu sanoi pahoittelevaan sävyyn, "liittykö toi Tobiin jotenkin?"
"No liitty..." Noun vastasi vastahakoisesti. Ei sillä, että hän olisi halunnut salailla mitään, aihe vaan oli niin nihkeä. "Orochimaru meinaa ottaa sen itelleen psykan opetukseen."

Kakuzu nojasi tiskiin päätään pudistellen ja päästi hieman ahdistuneen huokauksen.
"No niin!" Noun sanoi käsiään levitellen. "Mä kipitän heti ekaksi maanantaina Tsunadelle..."
"Orochimaru ei. Voi. Jäädä. Tobin. Kanssa. Yksin", Kakuzu sanoi niin painokkaasti, että Noun yllättyi.
"Joo, mä huomasin eilen", hän vastasi. Kakuzu katsoi häntä yhä tiukasti silmiin, katseessaan jotain lähes arvioivaa. Lopulta tämä ilmeisesti päätti, että häneen saattoi luottaa.

"Kuinka paljon sä tiedät Tobin diagnoosista?"
Noun rypisti kulmiaan. "Mä tiedän, että sillä on traumaperäisiä mielenterveydellisiä ongelmia", hän sanoi, miettien mihin suuntaan keskustelu mahtoi olla menossa. Sitten hän laski yhteen 1+1 ja kallisti päätään ahaa-elämyksensä vallassa.

"Ettei niillä traumoilla vaan olisi jotain tekemistä Orochimarun kanssa..?" hän kysyi, vastausta peläten. Kakuzun ilme kertoi tarpeeksi ja Noun kykeni hetken vain tuijottamaan.
"Orochimaru Sannin erotettiin aikanaan edellisestä koulusta pedofilian takia", Kakuzu ilmoitti ja ryhtyi hinkkaamaan tiskiä rätillään. "Tobi on aina ollut vähän...erilainen. Muttei noin erilainen. Se pärjää Zetsun avulla ja kestää kotona Itachin ja Sasuken kanssa, mut Orochimarun kanssa kahdestaan..."
"Joo", Noun sai kakistettua, "joo. Ei. Sehän sai jonkun kohtauksen eilenkin, puhumattakaan siitä, mitä vois... Voi jeesus, millä mä puhun Tsunaden ympäri... Miten Orochimaru voi edes opettaa tuolla??"
"Mitään ei koskaan todistettu", Kakuzu totesi. "Ja Tsunade ja Orochimaru on kai lapsuudenystäviä."

Noun ei tiennyt enää mitä sanoa, joten hän vain tarttu kahvimukiinsa, otti kulauksen ja poltti suunsa. "Mä en edes tykkää kahvista", hän mumisi mukiinsa. Kakuzu hymyili aavistuksen ja Noun naurahti päätään pudistellen.
"No, tää ei nyt oo edes vaihtoehto. Me saadaan Tobi pysymään pikkuryhmässä, vitut mistään arvosanoista."
"Oikea asenne", poika vastasi helpottuneena. Noun tuntui ymmärtävän kuinka vakava tilanne oli ja kaikesta Kakuzun näkemästä päätellen hän myös välitti. Kakuzu oli jo edellisenä päivänä, Nounin puolustaessa Tobia, ollut tuskin itseään vanhemmasta tytöstä ylpeä ja tuntenut kiitollista kiintymystä tätä kohtaan. Tobi tarvitsi niin paljon turvallisia, hyviä ihmisiä ympärilleen kuin mahdollista.

......... ......... .........

Sasori oli tapansa mukaan herännyt jo aamuvarhaisella ja syönyt aamiaisensa Gaaran kanssa ihanassa hiljaisuudessa. Deidara nukkui vielä puolen päivän jälkeen sikeästi hänen huoneessaan ja hyvä niin - Chiyo ei ollut vielä lähtenyt asioilleen, eikä mummo missään nimessä saanut tietää, että talossa oli hänen pojanpoikansa poikaystävä.

Temari raahautui räjähtäneen näköisenä keittiöön, kun Chiyo oli vielä pakkaamassa laukkuaan. Mummo vilkaisi tyttöä ja tuhahti paheksuvasti.

"Nuoren naisen ei pitäisi nukkua päivät pääksytysten", hän kommentoi. "Missä se sinun kelvoton veljesi on?"
"Nukkuu", Temari vastasi ääni karheana, suodattaen kritiikin suoraan toisesta korvasta ulos. Chiyo tuhahti uudestaan ja heitti täyden laukkunsa olalleen. Temari katseli sitä silmiään siristellen ja päätään hieroen.
"Meinaatko karata jonnekin? Ei sun koko omaisuutta tarvii johonkin pankkiin raahata", hän sanoi, siirtyessään kaatamaan itselleen kahvia. "Mä hälytän vanhainkodin sun perään."
"Nenäkäs penska", Chiyo kivahti ja kumartui vaivalloisesti laittamaan kenkää jalkaansa. Hän murahteli ja huojui, mutta onnistui lopulta.
"No niin, katsokaakin, että tiskit on pesty, kun tulen takaisin", hän sanoi vielä, ennen kuin ovi pamahti kiinni hänen perässään.

Temari istui huokaisten.
"Kankuro tiskaa", hän totesi ja punahiuksiset serkukset äännähtivät myöntävästi yhteen ääneen. Yläkerrasta kuuluvien kolauksista ja kiroilusta päätellen, kyseinen poika heräili juuri. "Kuka hitto jätti ton käden tohon!? Perhana..!"
"Kukahan..." Temari kommentoi istahtaen keittiön pöydän ääreen. Sasori istu hänen vasemmalla puolellaan lukemassa päivän lehdestä jotain nukketeatteriin liittyvää artikkelia ja Gaara hänestä vastapäätä, kannettava tietokone edessään pöydällä. Hän jutteli epäilemättä joko Sasukelle tai Narutolle, tai molemmille.

Pian Kankuro ilmestyi keittiöön Temariakin räjähtäneemmän näköisenä ja käveli ensimmäiseksi tiskipöydän kulmaa päin.
"Voii per..!""Hei", hänen isosiskonsa ärähti, "riittää jo toi huutaminen."
"No kun jumaliste! Kokoajan on jotain tiellä", poika ärisi lonkkaansa hieroen. "Ja sun pitää nyt juosta tonne yläkertaan", hän jatkoi, suunnaten sanansa Sasorille. Tämä nosti katseensa välittömästi.
"Mä luulen, et Deidaralla on joku hätä."

Sasori oli portaikossa jo ennen kuin Kankuro sai lausettaan loppuun.
Akatsukilainen juoksi portaat ylös kaksi kerrallaan ja livahti huoneensa ovesta sisään, suoraan Deidaran luokse. Tämä makasi sängyllä, hereillä, mutta täysin liikkumattomana ja yhteen kohtaan tuijottaen. Sasori näki, että hän oli itkenyt.

"Kakara", hän sanoi ja Deidaran katse hyppäsi hänen kastanjanruskeisiin silmiinsä. Tunteettomuuteen tottunut Sasori joutui taas ihmettelemään, miten oli ikinä päätynyt suhteeseen niin kuumapäisen ja avoimen pojan kanssa. Hän oli kieltänyt tunteensa kauan, koska ne olivat liian voimakkaina säikyttäneet hänet, ja saaneet aikaan lähinnä vihaisuutta Deidaraa kohtaan - sieltä oli jäänyt tapa kutsua häntä kakaraksi.

Kun hän vihdoin oli myöntänyt itselleen, ystävilleen ja Deidaralle mistä oli kysymys, hän oli joutunut hyväksymään roppakaupalla uusia tuntemuksia. Esimerkiksi sen tosiasian, että joka kerta, kun joku satuttaisi hänen rakastamaansa poikaa, hän tuntisi kivun pahempana kuin tämä itse. Tälläkin hetkellä hänen oli pidettävä mielessä, miksi hän oikeastaan seisoi siinä keskellä huonettaan, eikä juossut Deidaran kyynelten aiheuttamaa tuskaa pakoon.

"Danna", tämä sai sanotuksi käheällä äänellä. Sasori polvistui huokaisten sängyn viereen ja alkoi sukimaan hänen hiuksiaan. "Tiätkö, mua pelottaa, hmm..."
"Tiedän, joo", punapää vastasi. Deidara huokaisi, kurotti kätensä Sasorin kasvoille ja kosketti vaaleaa ihoa hellästi. Sasori tunsi jännitteen heidän välillään kasvavan ja sinisten silmien katse muuttui intensiivisemmäksi, vangiten hänet täysin. Huomatessaan, ettei hän pääsisi enää lumouksesta irti, poika päätti jättäytyä virran vietäväksi - toinen tapa, joka hänen oli ollut opeteltava Deidaran kanssa. Ei ollut vaihtoehtoja...

"Danna? Et kai sä anna mun odottaa, hmm?" Sasorin silmät kapenivat ja hän puristi kätensä nyrkkiin poikaystävänsä hiuksissa, varoen kuitenkin satuttamasta tätä. "En koskaan", hän sanoi ja suuteli häntä kiihkeästi, jopa agressiivisesti, mistä tiesi Deidaran pitävän. Tosiaan, poika huokaisi suudelmaan ja veti Sasorin päälleen sängylle. Tämän kädet vaelsivat pitkin virheetöntä ihoa ja työnsivät tieltään vaatteita, eikä Deidara vastustellut. Päinvastoin. Sasorin kuuluisa itsehillintä joutui todelliselle koetukselle hänen kuunnellessaan niitä kauniita ääniä, joita Deidara ei vaivautunut peittelemään.

Alakerrassa Gaara painoi tyynesti kiinni tietokoneensa kannen ja nousi mitään sanomatta. Hänen sisaruksensa istuivat pöydän ääressä aivan yhtä hiljaa, varoen luomasta toisiinsa katsekontaktia.
"Mä lähden... Muista tiskata, Kankuro", hän sanoi ja poistui talosta.

Kankuro istui syvällä tuolissaan, kädet puuskassa, tomaatin punaisena. Temari hörppi kahviaan näennäisen tyynenä, mutta hänen veljensä olisi voinut vannoa nähneensä pienen verinoron karkaavan hänen nenästään. Yläkerrasta kantautuvilla äänillä olisi ollut vastaava vaikutus keneen tahansa naispuoliseen henkilöön, mutta Kankuro ei aivan osannut arvostaa niitä.

"Ei hitto, mä lähen nyt... Tiskaa kuka tiskaa..." keskimmäinen sisarus murisi ja nousi tuolistaan.
"Joo, no. Mä voin tiskata tän kerran", Temari ilmoitti pyyhkien nenäänsä vaivihkaa kämmenselkäänsä. "Sä jäät mulle yhden auki."

Kankuro vilkaisi vielä siskoaan päätään pudistellen, ennen kuin livahti ulos ovesta. Akatsukin jäsen... Tunnevammainen pikkuveli... Hullu vanha akka huoltajana ja vielä täysin perverssi isosisko? Täytyikö kaikkien olla niin helvetin sekaisin!?