Naruto seurasi tuota tunkeilijaa. Hän ei halunnut uutta jäsentä Sasuken tilalle. Se poika tietenkin oli, pelkkä säälittävä yritys korvata Naruton paras ystävä, veli. Hän vihasi poikaa jo ensi hetkestä. Naruto ei halunnut antaa hänelle edes mahdollisuutta.

Sinäänsä pojan käytös oli typerää ja epäloogista. Moniko ihminen oli sivuttanut hänet demonina? Moniko ihminen oli ajatellut, että hän oli vain maineensa arvoinen? Tämän pojan synti oli paljon vähäisempi. Hän vain seisoi paikalla, jolla toisen piti seisoa. Silti tämän pelkkä olemus tuntui kymmenen kertaa pahemmalta vääryydeltä kuin Kyuubi Naruton sisällä.

Sakura taas rakasti Sasukea. Hänen ihastumisensa ei ehkä ollut rakkautta. Sille ei oltu annettu aikaa tai mahdollisuuksia kasvaa joksikin niin suureksi. Mutta hän rakasti Sasukea tiimin jäsenenä, tavalla jota oli vaikea kuvailla. Hän rakasti sitä, miten tämä oli vahva ja hieman ylimielinen. Miten tämä kommunikoi heidän kanssaan ja miten tämä oli kasvanut osaksi heitä. Sai taas...hän ei ollut tervetullut. Hän saattoi näyttää Sasukelta, mutta sitä hän ei ollut. Sasuke ei olisi ikinä kutsunut häntä vanhaksi akaksi tai hymyillyt tuolla tavalla. Sasuke hymyili harvoin, mutta kun hän hymyili, hän tarkoitti sitä. Sai hymyili paljon eikä tarkoittanut mitään.

Kumpikaan tiimin jäsenistä ei tajunnut erästä seikkaa. Samalla, kun he keskittyivät tarkkailemaan ja vihaamaan Saita, myös Sai tarkkaili heitä. Hänet ehkä oli koulutettu olemaan tuntematta mitään tai välittämättä muiden tunteista. Se ei silti tarkoittanut sitä, että hän ei huomannut. Kun hän halusi olla rauhassa ja keskittyä piirtämään ajatuksiaan, hän tunsi aina katseen. Joskus hän antoi itselleen hennon toiveen, että se ei olisi arvosteleva. Se, että toive ei toteutunut, ei satuttanut poikaa. Sai oli koulutettu tunteettomaksi ja nyt hän oli koulutuksestaan kiitollinen. Ilman sitä hänen päivänsä tiimin kanssa olisivat olleet todella kivuliaita.

He etenivät pienillä askelilla. Luottamus ei synny sekunneissa, vaikka se voidaan rikkoa siten. Ennakkokäsitystä oli vaikea muuttaa, mutta Sain oli mahdoton ymmärtää, miksi hänen tiiminsä halusi nähdä hänet kopiona jostain toisesta. Hänet oli rikottu palasiksi ja koottu soturiksi. Miksi nämä ihmiset halusivat nähdä hänet pelkkänä korvikkeena? Se oli loukkaavaa. Hän ei halunnut tulla ajatelluksi pelkkänä petturina, ei edes tämän sijaisena. Jo nämä tunteet olivat hänelle uusia. Miksi hän halusi Naruton ja Sakuran katsovan häntä kuin hän merkitsisi heille jotain? Hän oli yksi parhaimmista ninjoista. Miksi parin lapsen mielipide painoi mitään? Toisaalta, miksi he olisivatkaan muuttaneet ajatuksiaan hänestä? Sai ei ollut antanut heille mitään vastineeksi. Valheellinen yritys hymyillä ja lähestyä päättyi aina epäonnistumiseen.Silti Sain yritykset eivät jääneet huomioimatta.

Sakura oli helpompi voittaa puolelleen. Hän ehkä ensimmäisenä tuli todella ajatelleeksi, että Sai oli vain Sai. Hän oli ihminen siinä missä muutkin. Vain todella rikottu ja vaurioitunut ihminen, joka tarvitsi apua. Tietenkin Sakura yritti vastustaa halua auttaa ja antaa mahdollisuus tunkeilijalle. Tietenkin hän taipui. Se oli hänen luonteensa ja se teki hänestä sen, kuka hän oli. Juuri Sakura näki pojan soturin takana ensimmäisenä. Hän huomasi sen jopa aikaisemmin kuin Sai itse. Keskittynyt ilme tämän piirtäessä ei ehkä ollut täynnä tunnetta, mutta pojasta näki, että hän nautti siitä, mitä teki. Myöhemmin, kun hän sai tietää pojan kovasta menneisyydestä, hän vasta ymmärsi kuinka tärkeää piirtäminen tälle oli. Sotureille ei sallittu edes tunteita. Miten heille olisi sallittu jotain niin turhaa kuin harrastus. Siispä Sai oli tehnyt harrastuksestaan aseen ja saanut pitää sen. Hän oli viisas. Ehkä jopa viisaampi kuin Sasuke.

Tietenkin Sakura vertasi Saita jatkuvasti Sasukeen. Se oli automaattinen toiminto, koska hän halusi huomata erilaisuuden. Ja hän huomasi. Sasuke ei tahtonut olla tekemisissä useimpien ihmisten kanssa. Sai suorastaan kerjäsi läheisyyttä tietämättä, miten sitä saisi tai osoittaisi. Hän ei ymmärtänyt sääntöjä, jotka olivat itsestäänselvyyksiä jopa niin epäsosiaaliselle ihmiselle kuin Sasuke. Sai oli viisas ja hänellä oli kylmät hermot. Häntä oli vaikea yllyttää tai loukata. Hänen kanssaan oli lähes mahdoton ystävystyä. Lähes.

Naruto ei analysoinut mitään kuten Sakura. Jos Sai oli tunteeton, Naruto oli pelkkää tunnetta. Hän oli loukkaantunut tunkeilijasta, vihainen tämän käytöksestä ja kaikin tavoin tuohtunut. Eikä Naruto osannut peitellä sitä.
”Sinä et tule koskaan olemaan Sasuke.” Vihainen lausahdus oli kuultu eri sanoin jo kymmeniä kertoa.
”Minun ei ole koskaan ollutkaan tarkoitus. En edes haluaisi sitä.” Vastaus oli aina sama. Silti Sai ihmetteli, kuinka kauan Narutolta menisi ymmärtää, ettei hän valehdellut.

Vähitellen koko muu Konoha alkoi katsoa häntä osana Kakashin tiimiä. He näkivät pienet muutokset Saissa. Hän ei edelleenkään ollut miellyttävä, mutta kuului jo pakettiin. Sai vain ei välittänyt näistä muista lainkaan. Hänelle tärkempiä olivat hänen tiiminsä jäsenet. Sai oli hämmentynyt miten kiintynyt hän heihin olikaan. Viimeisin, joka oli merkinnyt Saille näin paljon oli kuollut aikaa sitten. Nyt ajatus tuntui oudolta, mutta Sai muisti, että menetys oli tuntunut sietämättömän kivuliaalta. Hän oli itkenyt, murehtinut ja lopulta kasvanut kylmäksi. Sai muistutti itselleen, että vaikka hän oli alkanut tuntemaan jotain, kipu ei tulisi olemaan yhtä voimakas. Hän ei tuntenut niin paljon ja nyt hänen ystävänsä eivät kuolisi. He vain hylkäisivät hänet. Sai vain ei ollut varma, sattuiko se yhtään vähempää.

Poika oli yllättynyt, miten moneen asiaan hän oli kiintynyt. Hän oli kiintynyt ihmisiin, jotka hermostuivat häneen vähän väliä. Hän pystyi esittäytymään ja ajattelemaan itseään jollain muulla sanalla kuin soturi. Sai rakasti sitä, että hänellä oli pysyvä nimi. Hän oli onnellinen siitä, että hän pystyi tuntemaan iloa ja onnellisuutta. Tietenkään hän ei vieläkään ollut normaali, mutta tuli hetkiä, jolloin hän reagoi oikein. Hän oli saanut piirrettyä puuttuvan kuvan kirjaansa, veljensä kuvan. Ilman tätä kokemusta hän ei olisi pystynyt siihen ikinä. Hän oli kiitollinen. Tavattoman kiitollinen.

Kuitenkin Sai tiesi, että hänen elämässään mikään hyvä ei ollut pysyvää. Joku päivä viimein Naruto saisi hartaimman toiveensa täytettyä. Hän saisi veljensä takaisin. Sai katsoi piirtämäänsä kuvaa hymyilevästä Shinistä. Hän ei saisi koskaan veljeään takaisin, mutta hän ymmärsi, miten ihanalta se tuntuisi. Hänellä olisi ollut niin paljon kerrotavaa hänelle. Jonain päivänä Naruto saisi kertoa Sasukelle, miten surullinen hän oli ollut tämän lähdettyä. Miten hän oli tapellut uutta tulokasta vastaan, koska kukaan ei voisi ottaa Sasuken paikkaa. Normaalin ihmisen pitäisi olla onnellinen, että Narutolla oli mahdollisuus saada veljensä takaisin. Sai ei ollut normaali ihminen.

Sakura oli katsonut Saita jo jonkin aikaa. Poika oli aina jotenkin kaukana kuin yrittäisi pysyä etäällä ja piilottaa itsensä piirustuksiinsa. Sakura halusi tietää miksi. Tiimin oli tarkoitus olla perhe ja perheellä ei ollut salaisuuksia. Sain ehkä olisi aika tajuta, että vaikka hän ei ollut osa alkuperäistä tiimi seitsemää, hän kuului nyt perheeseen.Puhuminen Sain kanssa oli haastavaa kenelle tahansa. Poika oli mestari vaihtamaan aiheen johonkin vähemmän vakavaan. Onneksi Sakura oli mestari ottamaan haasteen pelkäämättä vastaan.
”Mikä hätänä, Sai? Näytät surulliselta.” Ja hetkessä Sain koko olemus oli muuttunut. Sama hymy, joka ei tarkoittanut mitään. Sakura keskeytti Sain jo ennen kuin tämä ehti vastata.
”Lopeta tuo.” Käsky oli tiukka. Sai ymmärsi jo Sakuraa paljon paremmin kuin aluksi. Hän tiesi, mitä tämä tarkoitti. Hän antoi hymyn kadota kasvoiltaan ja katsoi taas vältellen kirjaansa. Joskus niin paljon kuin hän rakastikin tätä uutta elämäänsä, tunteettomuuskin olisi ollut lahja.
”Haluatko oikeasti kuulla totuuden, Sakura? Vai haluatko kauniin kuvan.” Sai tiesi, minkä vastauksen saisi, mutta toivoi silti toista. Hän oli hyvä tekemään kuvia. Hän oli taiteilija. Silti Sakura ei yllättänyt häntä. Hän valitsi juuri niin kuin Sai oli arvellut.

Naruto ei ollut oikea ihminen mihinkään ylitunteellisiin kohtauksiin. Sakura sopi niihin paljon paremmin. Kaikki eivät sitä uskoneet, mutta todellisuudessa Naruto oli vuosien varrella kasvanut. Hän tiesi, että nyt oli aika pysyä varjoissa ja kuunnella. Ja hän kuunteli, miten Sai kertoi veljestään, siitä miten ei koskaan saisi puhua hänelle kuin Naruto saisi Sasukelle vielä jonakin päivänä. Hän kertoi siitä, miten vihainen oli Sasukelle. Hän oli jättänyt perheensä ajattelematta, miten hänen poissaolonsa sattui. Hän kertoi, miten toivoi, että Sasuke ei koskaan palaisi tai kuolisi. Hän ei ollut koskaan halunnut Sasukeksi, mutta hän halusi sen, minkä toinen typerys oli jättänyt taakseen. Hän vihasi sitä, että vaikka kaikki täällä Konohassa olivat hänelle korvaamattomia, hän oli ja tulisi pysymään ikuisesti Sasuken korvaajana. Poika puhui aiheista välinpitämättömään sävyyn, jopa nauraen. Hän ei huijannut sillä ketään. Ehkä se helpotti häntä itseään.

Naruto oli ehkä kasvanut, mutta ei muuttunut. Hän tiesi, että Sakura olisi ollut paljon parempi henkilö kertomaan Saille suoraan, mitä tämä heille merkitsi. Silti Naruto oli pelkkää tunnetta ja nyt hän oli raivoissaan. Hänen oli hetkessä Sain edessä ja ja tarttui tiukalla otteella tämän paidankaulukseen. Hän nosti Sain puuta vasten ja murisi mielipiteensä tälle hädin tuskin hilliten itsensä.
”Älä enää koskaan puhu tuolla tavoin. Sinä et ole Sasuke, sinusta ei koskaan tulekaan häntä eikä sinulla ole mitään oikeutta puhua hänestä noin. Sasuke ei kuole ja hän palaa tänne. Sitten kun hän on täällä sinä varmaan vihdoin tajuat sen pirun asian, että sinä et koskaan korvannut Sasukea.” Hän päästi irti ja antoi pojan valua maahan ennen kuin jatkoi.
”Eikä Sasuke ikinä tule korvaamaan sinua. Jos hän tulee ja sinä lähdet, me tulemme hakemaan sinut takaisin. Tervetuloa tiimi seitsemään, Sai.” Sai oli hetken hiljaa. Sitten hän hymyili mitä aurinkoisimmalla tavalla Narutolle.
”Hengityksesi haisee aivan kuolleelle hyeenalle.”

Naruto saattoi suuttua tästä ja alkaa huutaa Saille. Sai saattoi sanoa jotain vielä loukkaavampaa. Riita oli valmis. Silti Sakura näki edessään perheen. Sai oli ollut oikeassa. Sasuke oli ollut idiootti lähtiessään pois. Kuitenkaan jos hän ei olisi lähtenyt, Sai ei olisi koskaan tullut heidän tiimiinsä. Narutokin oli ollut oikeassa. Sai kuului nyt niin hyvässä kuin pahassakin heidän joukkoonsa. Tämä oli aivan tytön tuuria. Kahden idioottimaisen ja pikkumaisen veljen sijasta hänellä oli kolme. Kuunnellessaan Naruton huutoa ja Sain loukkauksia hän tajusi, ettei hän vaihtaisi heistä yhtäkään. Jossain elämänsä vaiheessa hän oli kai menettänyt viimeisetkin järjen rippeensä.  

-----
Edellisestä ficistänihän on tässä ehtinyt kulua tovi...yli kolme vuotta. On siis hyvin todennäköistä, että olen ruosteessa ja nyt olen todellakin huolissani siitä, miten onnistuin. Tiedän, että kaikki varmaan olettivat, että Saista kirjoittaessa, käyttäisin vain pervoa huumoria. Ei siinä, nautin siitäkin puolesta Saissa kovasti. Minulle hahmon tärkein ja ihanin puoli vain on se, että hän ei oikeasti ole korvike Sasukelle. Hän toi uuden tarinan ja näkökulman sarjaan itsellään. Sain vuoksi alkoi miettiä, miten vaikeita asioita, me oikeastaan pidämmekin itsestäänselvyyksinä (kuten itsesensuuria ;D). Minä vain pidän Saista ja toivon, että näkökulmani tuli esille itse tarinassa eikä vain typerässä lopputekstissä, jota 90% ei edes lue. Mutta hei, tuntui mahtavalta kirjoittaa pitkästä aikaa kunnolla!