(Itachi)

”Mitenköhän hän mahtaa voida?” ajattelin nuorta tyttöä kävellessäni öisen levähdyspaikan takapihalla. Tytöllä oli ollut tummansiniset hiukset, siniset silmät sekä vaalea iho.

Olin tavannut kyseisen tytön metsässä vähän sen jälkeen, kun olin aloittanut opinnot ninja-akatemiassa. Hän ei ollut kertonut minulle nimeään, mutta olin saanut häneltä lahjaksi sinisen amuletin, jossa oli punaisia kukkia. Kun hän oli antanut amuletin minulle, hän oli sanonut haluavansa tavata minut joskus uudestaan.

En muistanut kunnolla hänen kasvojaan, mutta minulla oli ollut viimeaikoina sellainen tunne, että hän saattaisi olla jossain lähistöllä.

Minulla oli myös edelleen häneltä saamani amuletti, jonka avulla saattaisin tunnistaa hänet, koska hänellä itsellään oli ollut kaulassaan samanlainen amuletti. En ollut kertonut kenellekkään totuutta siitä, mistä olin saanut amuletin. En edes Sasukelle, vaikka hän olikin kysynyt asiasta nähtyään amulettini. Olin myös harjoitellut ninjitsua sinihiuksisen tytön kanssa ja varmistunut siitä, että hän oli kunoichi.

”Tuohan on Chikane”, havahduin ajatuksistani nähdessäni kyseisen kunoichin levähdyspaikan takapihalla olevan kaivon luona.

Chikane väänsi kaivon kampea ja vähän ajan kuluttua kaivosta nousi esiin köyteen sidottu puinen ämpäri.

Sinihiuksinen nainen otti ämpärin käsiinsä ja kumartui kaivon kiviseinän viereen ja kaatoi ämpärillisen vettä päälleen väristen hieman, mistä pystyin päättelemään veden olevan kylmää.

”Miksi hän tekee jotain tuollaista?” tuumasin samalla, kun Chikane tiputti ämpärin takaisin kaivoon vain toistaakseen äskeisen tekonsa. Muutaman kastelukerran jälkeen hänen harmaa yukatansa oli aivan läpimärkä ja siitä näki myös hieman läpi. Hänen hiuksensa kimaltelivat kieltämättä aika kauniisti märkinä kelmeässä kuunvalossa.

”Tuota menoa vilustut uudestaan, kun on näin kylmä sääkin”, sanoin mentyäni kunoichin viereen.Hän kääntyi nopeasti ympäri ja katsoi minua hieman säikähtäneenä, mutta rauhoittui nopeasti.

”Tiedoksesi vain, että yritin hieman selventää ajatuksiani kylmän veden avulla”, Chikane sanoi ja hänen hengityksensä myös höyrysi yön kylmyyden takia. Hän yritti myös vältellä katsettani, minkä takia kohotin vasenta kulmaani irrottamatta katsettani edessäni seisovasta naisesta sekunniksikaan. Olinko kenties sanonut hänelle jotain sopimatonta?

Chikane lähti kävelemään hiljaisena kohti levähdyspaikan taka-ovea palatakseen ilmeisesti siihen vierashuoneeseen, jossa olin hoitanut häntä silloin, kun hän oli sairastanut flunssaa. Kun hän oli kunnolla parantunut eikä osoittanut enää pienintäkään flunssan tai vilustumisen merkkiä, hän oli ilmoittanut yöpyvänsä siinä huoneessa.

”Odota, Chikane”, sanoin ja tartuin naista vasemmasta kädestä. Hän oli vältellyt minua viime päivinä, ja se alkoi pikku hiljaa vaivata minua.

”Oletko vihainen minulle jostain syystä? Olet vältellyt minua viimeaikoina. Jos sinua vaivaa vielä se tapa, jolla pidin sinua lämpimänä silloin, kun vilustuit, niin olen pahoillani”, sanoin valiten sanani huolellisesti.

”En ole vihainen sinulle. Kiitos, kun hoidit minua silloin, kun minulla oli kuumetta. Joskus vain viihdyn omissa oloissani”, sinisilmäinen nainen sanoi vaitonaisena. Hän ei selvästikkään enää halunnut puhua kovin kauan, mutta jokin vaivasi häntä selvästi. Kuulin sen hänen äänensävystään. Ja mitä välttelyyn tuli, sen pystyi mainitsemaan sekä sanallisessa, että kirjaimellisessa muodossa:

Chikane oli nimittäin parina viime päivänä poistunut huoneestaan vain syömään tullessaan, käydäkseen kylvyssä ja ulkona harjoittelemassa ja jos olin tullut häntä vastaan käytävällä, hän oli yllättäen lähtenyt toiseen suuntaan tai kulkenut nopeasti ohitseni välttäen joutumasta kanssani katsekontaktiin. Jos sellainen käytös ei ollut välttelyä, niin mitä sitten?

Epäilin vahvasti sitä, että Chikane salasi jotain nimenomaan juuri minulta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun epäilin jotain sellaista, mutta nyt uteliaisuuteni Chikanen salaisuutta kohtaan oli lisääntynyt sitä enemmän, mitä enemmän hän yritti vältellä minua. Nyt olin nimenomaan varma siitä, että hänen salaisuutensa liittyi tavalla tai toisella juuri minuun.

”Kaikki on ihan kunnossa. Enkä välttele sinua. Anteeksi, jos sait sellaisen vaikutelman. Joskus en vain ole kovin seurallinen. Siinä kaikki”, Chikane sanoi.

En ollut varma siitä, puhuiko Chikane totta, joten kiersin molemmat käteni hänen ympärilleen ja halasin häntä kevyesti, jottei hän yrittäisi vielä palata huoneeseensa.

”Minäkään en ole aina kovin seurallinen, mutta jos olen loukannut sinua jotenkin, niin olen pahoillani”, sanoin ja odotin, että kunoichi käskisi minun irrottaa otteeni hänestä, mutta sen sijaan hän ei tehnytkään mitään sellaista, vaan nojasi kevyesti rintakehääni ja tunsin hänen lihastensa rentoutuvan jonkin verran, jonka seurauksena hänen tuoksunsa täytti kaikki aistini, minkä ansiosta suljin silmäni. Juuri nyt halusin vain keskittyä tähän hetkeen ja unohtaa kaiken muun.

”Et ole tehnyt mitään, mikä loukkaisi minua”, Chikane kuiskasi höyhenen kevyesti.