------ 2. 12. ------

 * Kitsune - kettu * * Karasu - korppi *
------

      Kultakutri seisoi selin kirjaston ovelle tummasilmäisen poja astuessa sisään. Sinisilmä oli pukeutunut lämpimään, ruskeaan villapaitaan, jonka alta pilkotti vaalea toppi. Harmaiden villasukkien yläreunoja peitti harmaanvihreä hame. Hiukset oli letitetty olkapäille. Mustaan neuleppaitaan yläkroppansa verhonnut, harmaita farkkuja käyttävä poika kosketti tytön olkapäätä saadakseen tämän huomion.
   "Huomenta Naruko. Olet aikaisessa", poika sanoi. 'Kuin Kitsune' hän tuumi tytön kääntyessä säikkynä ympäri.
   "Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää."
   "Aah, huomenta. Ei se mitään. Ja anteeksi vielä siitä eilisestä äkkilähdostä", tyttö sanoi hymyillen.

      Joku tönäisi Narukoa, jotta tyttö kaatuisi. Tyttö säilytti kuitenkin tasapainonsa Sasuken pienellä avustuksella, eikä kaatunut. Eräs tietty pinkkipää astui esiin hyllyn takaa, ja sanoi niin pirullisella äänellä kuin mahdollista hymyillen ääneensä sopivaa hymy:"Ai anteeksi, en huomannut sinua. Mutta Sasuke-kuun, miten sinä edes voit kuvitella tekeväsi työtä noin ruman akan kanssa kuin tuo?"
   "Miten sinä voit edes kuvitella voivasi kutsua häntä rumaksi akaksi tuolla naamalla?" poika sanoi jäätäkin kylmemmällä äänellä murhanhimoinen katse silmissään. Sakura hiljeni. Tyttö ei ollut osannut odottaa tälläistä vastausta, saati sitten tälläisellä katseella ja äänen sävyllä.
   "Tule, Naruko, mennään etsimään sitä pöytää", poika sanoi kietoessaan kättään Narukon olkapäille, ja alkaen johdattamaan tyttöä kauemmas Sakurasta. 'Karasu.' Naruko ajatteli.

       Nuoret kävelivät hetken kirjastossa etsien tyhjää pöytää, jossa alkaa työskennellä, ja pian he sellaisen löysivätkin. Pöytä oli hieman pienehkö, mutta tarpeeksi kahdelle. Se sijaitsi syrjemmässä muista pöydistä, kirja hyllyjen suojassa, mikä sopi Narukolle ja Sasukelle hyvin. Heistä kummastakaan ei ollut mukavaa jos joku tuli häiritsemään. Pöytä oli puolikas kuusikulmiosta, jonka suora särmi oli asetettu seinää vasten. Nuoret istuivat tuoleille pöydän ääressä.
   "Kiitos siitä aiemmasta, mutta ei sun ois tarvinnu. Sakura on aina tollane mua kohtaan, ja mä oon jo tottunu," kultakutri vastasi jotenkin väliinpitämättömällä ja surullislla äänellä.
   "Sillä ämmällä ei ole mitään oikeutta haukkua sua! Ja älä usko sitä, sä oot oikeesti tosi kaunis,' korppi sanoi hieman punehtuen. Hänen onnekseen pöydän läheisyydessä oleva valo ei toiminut, eikä Naruko siten huomannut pojan elettä. Tyttö tosin itse oli punehtunut paljon vahvemmin toisen kommentista.
    "Kiitos", tyttö sanoi vieno hymy huulillaan.

      "Oletko keksinyt mitään siihen työhön?" poika kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
   "Juu, sain sellaisen idean, että mitä jos minä maalaan kuvia, ja sinä kirjoitat, mitä niissä näet. Siinä näkyisi sinun kirjallisuutesi, ja minun maalaukseni", tyttö vastasi. Idea oli Sasukestakin hieno, mutta hän lalusi siihen jotain lisää:"Joo, tuo on hyvä idea, mutta entä jos tehtäisiin se vielä toisinpäin; minä kirjoitan jotain, ja sinä maalaat siitä oman näkemyksesi. Ja sitten yhdistäisimme molemmat, sinun ja minun ideat?"
   "Käy minulle, mutta en hoksannut ottaa värejäni tai paperia mukaan, joten minun täytyy käydä hakemassa ne, ja siinä menee ainakin tunti. Eli joko odotat täällä tai tulet mukaan. Kumman valitset?" kettu kysyi hieman anteeksipyytäväinen ilme kasvoillaan. 'Valinta on helppo; jos jäisin tänne, Sakura ja muut fanitytöt piirittäisivät minut. Jos menen Narukon mukaan, näen missä hän asuu, ja saatan oppia hänestä jotain uutta.' Korppi tuumi hetken, ja vastasi loppua kohden heman nauraen:"Tulen mukaasi. Jos jäisin tänne, Sakura ei varmaan piirittäisi minut." Narukokin hymyili nauraen, ja lähti johdattamaan poikaa ulos koulusta bussipysäkille odottamaan bussia.

      Bussimatka sujui rauhakseen. Naruko kertoi menneisyydestään Sasuken kuunnellessa tarkkaavaisena, ja esittäen pahoittelunsa, kun kuuli, mitä tytön vanhemmille oli käynyt.
    "Minunkin vanhempani ovat kuolleet, heidät murhattiin. Sen jälkeen minä ja veljeni Itachi muutimme asumaan nyt jo edesmenneen tätimme luokse. Olin viisivuotias. Kahdeksan vuotta sen jälkeen Itachi lavastettiin murhaajaksi, ja nyt hän istuu vankilassa. Hän oli silloin 18. Seiskaluokalta asti olen asunut yksin talossamme.Mutta eiköhän jo jatketa johonkin muuhun aiheeseen? Kuolema alkaa tuntua jo vähän laimealta", Sasuke kysäisi vaisusti hymyillen tarinansa päätteeksi.
   "Itseasiassa voimme jatkaa siitä työstä, meille kävellessä", kultakutri vastasi painaessaan bussin STOP-nappia. 

      Bussin pysähtyessä Naruko ja Saske astuivat ulos kylmään pakkasilmaan.
    "Ihme, kun lunta ei ole vielä satanut, vaikka on jo joulukuu. Toivottavasti tulee ees valkonen joulu", poika puheli tytön johdattaessa tätä kotiinsa.
   "Oi että! Kiitos!" tyttö yhtäkkiä huudahti nauraen, ja lähti juoksemaan kolmikerroksista kerros taloa.
   "Hei! Mikä ihme nyt sulle tuli?!" korppi huudahti lähtiessään juosten tytön perään, ettei jäisi toisesta jälkeen. Naruko oli yllättävän nopea juoksemaan.
   "Näät sitten ku päästään sisälle!" kettu huusi takana tulevalle korpille kaivaessaan avaimia taskustaan.
   "Tuu kolmanteen kerrokseen! Mä jätän oven auki!" tämä vielä huusi toiselle ohjeita rappunsa alaovelta. Poika avasi samaisen rapun oven ja lähti kipuamaan rappusia ylös, hissi kun ei toiminut. 'Mitäköhän sillä nyt on päässä? Ja mistä se noin paljon energiaa sai? Tosiaan Kitsune.'

       Korppi astui sisälle kolmannessa kerroksessa olevasta aukinaisesta ovesta ketun neuojen mukaan. Hän otti talvilenkkarit jaloistaan oven ensin suljettuaan, ja lähti kävelemään sisemmälle taloon toiveenaan löytää tuo energiapurkauksen saanut kultakutri.
   "Olen täällä. Voit istua sohvalle tai keittiön sohvalle. Ja jos vain käy voitaisiinko jatkaa sitä työtä täällä? Minä kun kerkesin  jo aloittaa maalaamaan. Seinillä ja pöydillä ja vähän missäsattuun on maalauksia, valitse niistä mieleisesi ja voit alkaa kirjoittamaan", Naruko sanoi suuren taulukankaan takaa maalit toisessa kädessä, pensseli toisessa. Sasuke istuutui pienelle sohvalle valittuaan ensin muutaman Narukon töistä. Poika ottaa kannetavanse repustaan ja ryhtyy pienen mietinnän jälkeen kirjoittamaan. Kummatkin jatkavat töitään hiljaisuudessa. Huoneen äänet luovat tietokoneen näppäinten äänet ja karhean pensselin liike vuoroin kankaalla, vuoroin puisella väripaletilla.

 Kumpikaan ei välittänyt kuluneista tunneista, kummallakaan ei ollut kiire.
 Kummatkin olivat rauhallisia, rentoutuneita.
 Kummallakin oli hyvä olla.
 Kummankin ajatukset harhailivat maan ja taivaan välillä, heissä.
 Kumpikin ajatteli toista. Keskittyneet katseen harhailivat välillä työstä toisen kasvoille.
 Kumpikin huomasi toisen katseen, muttei välittänyt. Kumpikaan ei halunnut rikkoa sitä rauhaa heidän ympärillä. 
 Kumpikin halusi pitää asiat sellaisina, kuin ne olivat.
 Silti kummatkin halusivat vähän enemmän.
 Kumpikin halusi tuntea toisen lämmön omassa kehossaan.
 Nähdä toisen hymyilevän toinen toisillensa. Kuulla toisen naurun toinen toisiltansa.
 Kumpikin halusi nähdä toisen sisimpään.
 Tuntea toisen läpikotaisin.
 Mutta olisiko se soveliasta?
 Kahden päivän tuntemisen jälkeen haluta enemmän?
 Kummankin ajatukset kävivät noissa kysymyksissä.
 Kumpikin päätti, että pala palalta, haluaisi alkaa tuntemaan toisen paremmin.

      Ovikellon pirinä keskeytti nuorten työt. Naruko laski pensselin ja väripaletin pöydälle sanoen menevänsä katsomaan kenellä oli tytölle asiaa. Hän avasi oven, jonka takaa paljastuvan miehen identiteetti oli tytölle suuri yllätys.
   "Hyvää päivää. Olen ulosottovirastosta. Oletteko Uzumaki Naruko?" Mies oven takana kysyi.
   "Olen."

      Sasuke kuunteli keskustelua puolikorvalla jatkaen kokoajan työtään. Poika oli hetken vain tuijotellut maalauksia, jotta saisi itselleen selkeämmän kuvan siitä, mitä tauluissa näki. Sitten hän vain oli antanut ajatusetnsa virrata sormien ja tietokoneen näppäinten kautta kannettavansa näytölle. Korppi kuuli oven sulkeutuvan, ja ketun astelevan olohuoneeseen.
   "Saske, minun asuntoni otetaan pois. Tuo tyyppi kertoi, että huoneiston vuokrasopimus on väärennetty. En ihan tarkkaan ymmärtänyt, mitä hän sanoi, mutta joudun lähtemään täältä viimmeistään huomenna keskiyöllä", Naruko sanoi itkuisella  äänellä. Tyttö oli istunut sohvalle Sasuken viereen kai hakeakseen jonkilaista tukea itseään pidemmästä pojasta. Ja sitä hän saikin; korppi kietoi kätensä kultakutrin ympäri halaten tätä hellästi. Pojan hengittäessä sisään, hänen hajuaistinsa sai aivan uudenlaisen kokemuksin; Narukon hiuksien tuoksu oli kuin parhain kukan tuoksu kuunaan.
   "Ei hätää... Kyllä kaikki järjestyy..." Sasuka puheli lempeästi rauhoittavia sanoja nyyhkyttävän tytön korvaan.
    "Mitä minä teen? Minulla ei ole varaa kalliimpaan asuntoon, eikä täältä löydy niin halpaa asuntoa. En saa edes mitään korvausta asuttuani täällä, vaikka tässä talossa on kuulemma homettakkin. Minne minä menen? Vaikka löytäisin hyvän asunnon, ei sitä annettaisi kenellekkään näin lyhyellä varoitusajalla", kettu antoi ajatustensa valua ulos suustaan lähes vieraan, mutta silti hänelle jo niin tärkeän ihmisen korviin.
   "Voithan sinä tulla minun luokseni asumaan. Siellä on pari ylimääräistä huonetta, saisit niistä toisen käyttöösi. Auttaisiko se yhtään?" poika ehdotti hymyillen ja osoittaen empatiaa tytölle. 
 "Oikeasti? Voisin tulla teille asumaan? Ja hei, älä sano sitä niinkuin se ei olisi mitään", tyttö sanoi nostaen itkuisen mutta nyt jo rauhallisemmat, hieman hymyilevät kasvonsa Sasukeen päin. Tämä vastasi hymyilen:"Kyllä se onnistuu. Siellä on vielä vanhempieni vanhoja kalusteita, ja se saattaa olla vähän pölyinen, mutta ainakin saisit itsellesi uuden kodin." Naruko mietti hetkisen. Hän ei oikein pitänyt nykyisistä kalusteistaan, joten Sasukella jo olevat voisivat jäädä. Miten he olisivat edes kuljettaneet tytön sängyn tai pöydän Sasukelle, kumallakaan ei ollut edes autoa, eikä mitään kiinnostusta kutsua muuttopalvelua. Tytön pitäisi viedä mukanaan vain tarvittava; vaatteet, lakanat, maalaukset, maalaustarvikkeet, kirjansa ja kaikki muut henkilökohtaiseeet tavarat.
   "Käykö, jos muutan jo tänään? Minulla ei ole paljoa tavaraa, ja saan ne luultavasti sullottua pariin matkalaukkuun", kultakutri kysäisi yllättäen pitkän hiljaisuuden jälkeen. Pojan annettua myöntävän vastauksen, tyttö säntäsi pankoomaan kaapeistansa tarvittavia tavaroita.

      Reilun tunnin päästä Naruko oli saanut kaikki mukaan tulevat tavaransa pakattua kolmeen isoon matkalaukkuun ja yhteen rinkkaan. Kaksi matkalaukuista olivat suurimmaksi osaksi vaatteita, ja yksi maalauksia. Rinkassa oli sitten kaikkea muuta sälää, mitä Naruko tarvitsisi. Tytöllä oli kaksi pienempää laukkua, yksi kosmetiikalle, yksi maaleille. Suurin ongelma oli maalaustelineidein kannossa.
   "Me sitten otamme taksin", Sasuke sanoi pontevasti katsoessaan kartynyttä tavaramäärää. Kettu katsoi korppia kummissaan kysyen syytä.
   "En ajatellut alkaa kantamaan tälläistä tavarmäärää bussissa tai kävellen."
   "Tuossa on kyllä järkeä... Selvä, tehdään niin. Käykö muuten, että otan täällä olevat ruoat mukaan? Ei olisi kivaa heittää hyvää ruokaa roskiin", tyttö kysyi, ja odottamatta vastausta meni jo pakkaamaan ruokiaan muovipusseihin, reput ja laukut olivat jo täynnä. pakattuaan ruoat, Naruko ilmoitti tulevansa vielä huomenna tarkistamaan oliko hän unohtanut jotain tärkeää. Hieman tuskastuneen näköinan Sasuke oli onneksi jo tilannut taksin hakemaan heidät. Poika otti rinkan, yhden pienemmän repun, ja kaksi matkalaukkua kantoonsa. Narukolle jäi siis toinnen reppu, matkalaukku, ruokasäkit ja maalaustelineet. Tavaroiden alas kanto sujui suuremmitta ongelmitta, ja nuorten pihalle saavuttua oli taksi heitä jo odottamassa. Sasuken pieneksi yllätykseksi tavarat mahtuivat taksiin hänen ja Narukon lisäksi. Sasuken annettua kuskille osoitteen Naruko alkoi selostaa taksikuskille, miksi hänellä oli näin paljon tavaraa mukanaan.

       Auringon alkaessa jo laskea nuoret olivat saapuneet Uchihoiden talolle. Kaikesta tapahtuneesta uupunut korppi avasi kaksikerroksisen talon ulko oven päästäen ketun edellään tytön uuteen kotiin. Molempien otettua kenkänsä pois Sasuke näytti Narukolle tämän tulevan huoneen. Tyttö avasi huoneen oven ja laski tavaransa lattialle oven viressä olevan kaapin eteen. Kettu katseli ympärileen. Huone oli isompi kuin tytön asunnon olohuone. Oven vasemmalla poulella oli neljä vaatekkaappia, jotka loppuivat koko talon pääty seinään. Kaapeista seuraavassa kulmassa oli suuri työpöytä kahden isokokoisen ikuunan edessä. Ovesta oikealla oli lähes koko seinän täyttävä kirjahylly. Sitä vastapäätä oli sänky toisen sillä seinällä olevan ikkunan edessä.
   "No? Mitä pidät?" korppi kysyi ketun takaa tuoden itsekkin kantamuksensa huoneeseen. Kultakutri kääntyi ympäri leveä hymy kasvoillaan ja vastasi:"Se on ihana! Kiitos Saske, kiitos! Kiitos, että saan tulla tänne asumaan. Ja anteeksi, jos tästä on sinulle jotain vaivaa."
   "Hmh, ei tästä mitään vaivaa ole. Sinä tarvitsit asunnon, ja minulla oli huone vapaana. Ja on muutenkin kiva saada jotain seuraa, täällä on välillä vähän yksinäistä", poika vastasi hymyillen ihanan lempeää hymyä. Hän astui aivan Narukon eteen ja halasi täätä hellästi. Tyttö yllättyi pienesti, mutta vastasi kuitenkin halaukseen. Sasuke vetäisi keuhkonsa täyteen tytön hiusten ihaanaa tuoksua.
   "Jätän sinut järjestelemään tavaroitas, ja vien nää sun ruoat keittiöön. Haluutko jotai syötävää?" poika kysyi irrouduttuaan halauksesta.
   "Hmm, ramenia!" tyttö vastasi iloisella äänellän.
   "Selvä, teen sulle ramenia", korppi vastasi ja lähti kävelemään rappusia alkertaan, jossa keittiö sijaitsi. Kultakutri avasi laukkunsa ja alkoi tyhjentää niitä. 'Todellakin Karasu. Aivan ihana Karasu.'

      "Hei Naruko! Tuu alakertaan pian, tai sun ramen jäätyy!" Sasuke huuteli portaiden alapäästä. Oli kulunut jo tunti siitä, kun he olivat tulleet Sasuken, ei, Sasuken ja Narukon kotiin. Tyttöä ei kuulunut, joten korppi päätti mennä katsomaan, oliko jotain tapahtunut. Ketun huoneen ovi oli vieläkin auki, joten poika katsoi oikeudekseen mennä sisään. Sasuke antoi katseensa kiertää Narukon huoneessa etsien tyttöä. Naruko oli nukahtanut sängylleen. 'Voi toista. Mutta onpa hän todellakin kaunis, myös nukkuessaan. Mutta kello on vasta neljä, kyllä minun pitää hänet herättää.' Poika asteli tytön viereen, ja kumartui tämän tasolle. Sasuke tarttui Narukon olkapäistä ravisteli tätä hereille.
   "Narukoo, hei. Herätys. Sun ramen jäähtyy. No niin, Naruko herätyys. Heeii, herää..." poika puheli tytön alkaessa osoittaa heräämisen merkkejä.
   "Heräsithän sinä", poika sanoi hymyillen Narukon noustessa istumaan. He puhuivat hetken, kunnes menivät keittiöön syömään.