Luku 1.

Katsoin kauniisti palavaa ja lämmittävää nuotiotamme Hokagen tornin takana.
”Kukaan ei kyllä ikinä arvaa etsiä meitä täältä.” Kiba kommentoi Akamarun haukahtaessa taustalla.
”Ei edes Tsunade itse.” Gaara lisäsi kuivahkosti. Nyökkäsin katsomatta kumpaankaan, vaikka olikin aika yllättävää, ettei nuotiota huomattu vieläkään. Katseeni pysyi lasittuneena tulessa, kunnes Suigetsu ehdotti erilaisten asioiden, kuten vitsien ja kauhujuttujen kertoilemista nuotion ääressä. Silloin nostin katseeni kiinnostuneen oloisena ylös.
”Ai Tentenkin viitsi kohottaa päänsä pois tulen tasolta.” kuulin Nejin äänen takanani.
”Tietenkin. En minä tulta olisi koko aikaa jaksanutkaan tuijottaa. Se olisi tosi tylsää, ja pimeänäkö katoaisi liian nopeasti.” Mumisin vilkaisten olkani takaa Nejiä, joka hieman laiskanpuoleisesti siirtyi rinkiin.
”Kuka aloittaa?” Kysyin haukotellen, vaikkei minua varsinaisesti edes väsyttänyt. Kiba ilmoitti aloittavansa ja aloitti tarinankerronnan vanhasta vampyyrista, joka hukkasi tekohampaansa. Sitten Ino ja Sakura alkoivat kilpaa kertoa, tai omasta mielestäni kiljua, kuinka paljon pitivät Sasukesta.
#Kuka tuollaistakin jaksaa kuunnella...# Ajattelin huokaisten kyllästyneenä. Miten jotkut jaksoivat jauhaa yötä päivää Sasukesta, pelkästä Sasukesta, tai ylipäätään jostakusta. Irvistin inhoten mielessäni ajatukselle, että itse alkaisin joskus jauhamaan jostain yhtä paljon kuin Sakura ja Ino.
”Okei riitti jo!” Sasuke huusi turhautuneena kahdelle tytölle, jotka ottivat sen heti kuuleviin korviinsa ja menivät toisiaan tyrkkien ja tönien kysymään kumpi voitti. Voittajaa ei koskaan onneksi saatu selville, joka oli ainakin omasta mielestäni ihan hyvä, koska en jaksaisi kuunnella heidän kiistelyään ja tappeluaan koko loppuvuotta. Sasuken ja korvani pelasti Suigestu, joka alkoi laukoa vitsejä kuin tykinkuulia pelastaakseen hyvän ystävänsä Inon ja Sakuran kynsistä.

”Miksi Orochimaru pitää käärmeistä?” Hän alkoi kertoa viimeistä vitsiään. Orochimaru yritti sanoa jotain kovaan ääneen Suigetsun vitsin päälle, mutta se oli mahdotonta, kun äänessä oli Suigetsu.
”Koska hänellä on sellainen suussaan!” Suigetsu huudahti. Tirskahdin hieman tajutessani, mitä Suigetsu tarkoitti. Katsoin Orochimarua, joka vaikutti erittäin loukkaantuneelta Suigetsun vitsille ja meille muille, jotka pidimme sitä hauskana.
”Eikä ole! Minulla on kieli suussani! Ei käärme!” Kyseinen poika nurisi kiivastuneena Suigetsulle.
”Jospa jatkaisimme ennen kuin nuoruuden voimat loppuvat!” Lee huitoi käsiään innostuneena. Läimäytin käden kasvoilleni. Heilumiseen, huitomiseen ja yli energisyyteen olin jo tottunut mutta en vieläkään tuohon 'nuoruus'-juttuun... Loppujen lopuksi se oli kovin ärsyttävää, kun sitä joutuu kestämään vähintään viisi päivää viikossa, koska biologia/maantiedon opettaja sekä samalla poikien liikunnan opettaja Gai oli suoraan sanottuna 'tartuttanut' sen Leehen.
”Minä kerron viimeisen jutun.” mainitsin ja mietin pienen hetken mitä kertoisin. Sitten sain päähäni jutun, jonka jo edes mennyt isoisäni oli kertonut minulle kun olin ollut pieni, koska olin niin paljon mankunut kuultavakseni jotain erilaista.

”Täällä Konohassa on ollut mielisairaala monia vuosia sitten. Juuri sattumoisin jossain täälläpäin. Kukaan ei nykyään ole enää varma missä se tasan tarkkaan oli silloin joskus. Isoisäni oli silloin ehkä hieman meitä vanhempi. Kerran mielisairaalaan saatiin kiinni klovni, joka oli muuttunut hulluksi ja tappanut muita sirkuksensa jäseniä. Kuitenkin vain muutama vuotta sen jälkeen klovni pääsi karkaamaan. Isoisäni kertoi olleensa kerran naapurinsa koiraa ulkoiluttamassa, kun alkoi kuulla outoa, surullista musiikkia. Hän lähti koiran kanssa nopeasti juoksemaan poispäin, vaikka olisi halunnut tietää, mitä se musiikki oli. Vastauksen siihen isoisä sai musiikin lähentyessään häntä tiiviimmin ja kovemmin, kuin joku olisi vääntänyt radiota lujemmalle. Isoisän eteen ponnahti se samainen klovni, joka oli karannut. Siinä vaiheessa hän sai lisää vauhtia töppösiinsä. Isoisä juoksi kylään klovni perässään, ja silloin joku silminnäkijä keksi soittaa sinne mielisairaalaan kertoakseen klovnin löytämisestä. Klovni oli saanut jotenkin pakkopaidan pois ja pöllinyt jostain kaksi puukkoa ja heilui oudosti juostessaan ja nauraessaan musiikin soidessa yhä lujempaa ja lujempaa. Klovni alkoi saavuttaa häntä ja sai monia viiltoja selkäänsä, käsiinsä ja jalkoihinsa, ennen kuin mielisairaalan henkilökunta sai jotenkin klovnin kiinni, muutaman sivullisen kuoleman lisäksi. Isoisäni sai traumat siitä klovnista, eikä koskaan sen jälkeen käynyt kertaakaan sirkuksessa. Klovni kuoli pommin räjäyttäessä mielisairaalan palasiksi, edes kunnon raunioita ei löytynyt. Kuitenkin, eräät hänen ystävänsä ovat sanoneet kuulevansa samantyyppistä musiikkia klovnin kuoleman jälkeenkin, joku taas väittää kuulleensa samaa naurua ja haistaneensa verta. Kerran itsekin olen outoa, mielipuolista naurua kuullut ennen nukkumaanmenoa, mutta se oli silloin kun täytin seitsemän.” kerroin.

Katsoin muiden reaktioita. Hinata näytti pelokkaalta, kuten tavallisestikin, mutta hieman säikähtäneeltäkin. Kiba tuijotti minua silmät pyöreinä, niin kuin Suigetsu ja Narutokin. Tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi kolmen pojan tuijottaessa minua sillä tavalla. Hyvä kun Ino ja Sakura olivat edes kuulleet jotain höpistessään jostain aivan muusta.
”Kello on jo melkein yksi yöllä. Kannattaa ehkä mennä nukkumaan nyt, jos aikoo nukkua koko yönä...” Neji murahti nopeasti katsoen rannekelloaan. Suigetsun. Kiban ja Naruton katseet ja mielenkiinto siirtyi muualle. Huokaisin helpottuneena. Muodostin huulilleni sanan 'kiitos' ja sammutin tulen. Katsoin Tsunaden aikas isoa puutarha vajaa miettivänä.
”Nukutaan tuolla puutarhavajassa. Meillä kaikillahan on makuupussit, tyyny ja viltti vähintäänkin mukana.” Temari sanoi yllättäen takanani.
”Ja jos ei ole niin kaveri lainaa.” Sai mumisi katsoen taivaalle hymyillen samalla tavalla kuin tavallisestikin.

Muut lähtivät vajalle minun tarkkaillessani hiiliä. Kuulin Hinatan pelokkaat muminat kauempana.
#Olisikohan kannattanut kertoa hieman eri juttu, kun Hinata taisi hieman säikähtää...# ajattelin vilkaisten toista nopeasti. Hinatan silmät vilkuilivat sinne tänne kuin peläten, että klovni hyppäisi mistä tahansa puskasta hetkenä minä hyvänsä. Jäin miettimään jotain, en ollut oikeastaan varma, kuinka nopeasti aika meni miettiessäni. Tunsin äkkiä käden kiertyneen ranteeni ympärille. Säpsähdin hieman ja yritin katsoa, kuka henkilö oli, mutta minulla ei ollut juuri sillä hetkellä hyvä pimeänäkö, tulta kun jokin aika sitten olin sammuttanut.
”Tenten. Herää jo ajatuksistasi ja tule vajaan!” Tunnistin äänen Nejiksi. Mutisin jotain epämääräistä vastaukseksi ja seurasin Nejiä, jonka käsi oli yhä ranteeni ympärillä.
”Neji...”
”Niin?”
”Osaan kävellä ilman että pidän jotain kädestä...”
”Näetkö nyt eteesi?”
”En.”
”Eli jos päästäisin irti hortoilisit johonkin tai jäisit siihen.” Yritin vielä sanoa jotain vastaan, mutta kun tunsin askeleideni äänen muuttuneen, veikkasin, että olimme jo vajassa.

Kävelin kauniilla metsäaukiolla. Yhtäkkiä näin salaman välähdyksen ja kun käännyin, metsä oli tiessään. Puut ja muut kasvit palaa roihusivat suoraan nenäni edessä. Näin siellä hahmon. Yritin katsoa, kuka tai mikä se oli.

Hätkähdin unestani kuullessani koputusta. Myös Orochimaru pomppasi säikähtäneenä hereille. Katsoin muita odottaen heidän heräilyjään. Käänsin nopeasti pääni huurtuneeseen ikkunaan. Näin hämärästi käden raapivan sitä inhottavasti. Ulkona ei ollut kuuta, vain muutamia tähtiä, ja nekin tuntuivat olevan jossain kaukana. Askeleita alkoi kuulua.
”Rasittavaa! Miten yksi tyyppi vajan ulkopuolella voi tehdä näinkin säikähtäneeksi?” Shikamaru kommentoi.
#Yksi?# Ihmettelin ja kuuntelin askeleita. Totesin, että siellä oli yksi.
”K-Kuka se o-on?” Hinata kysyi lennättäen katsettaan pelokkaana mökin seiniä pitkin. Yritin katsoa tarkemmin ikkunasta ulos, mutta mitään ei näkynyt, enää.
”En tiedä...” mumisin hiljaa kääntäen katseeni pois ikkunasta.
”Mennään pois.” Shino ehdotti. Otimme tavaramme ja lähdimme juoksemaan kohti metsää... Hahmotin tummat ääriviivat vajan luona, mutta en jäänyt tarkemmin katsomaan, vaan juoksin muiden perässä metsään.