Kun olin saanut kaikki, vihdoin ja viimein tehtyä, kello näytti puolta neljää. Ehtisin käydä kysymässä, tuosta Sakuran mainitsemasta hänestä neidiltä itseltään. Etsin avaimet ja tumman sateenvarjon käsiini, että pääsisin lähtemään. Kävelin kerrostalon raput alas ja sain juuri ja juuri oven ja sateenvarjon avattua, kun puhelin lähti soimaan. Katsoin kännykän näytössä näkyvää numeroa, joka oli täysin vieras minulle, mutta kuten tapoihini kuului, vastasin siihen: "Uzumaki Naruto." Toisesta päästä kuului naurahdus. "Hirveän virallista. Ollaanhan tässä vanhoja tuttuja, vai mitä Naruto-pieni!" Kuullessani tutun äänen ilmeeni kirkastui, vaikka ulkona olikin synkistä synkin päivä, sateineen kaikkineen. "Iruka-san!" huudahdin ja toisesta päästä kuului jälleen naurua. "Et ole muuttunut sitten pätkääkään, Naruto."

Iruka Umino oli vanhempien kuoltua perheeni. Isän ja äidin korvikkeena Iruka opetti minulle, mitä todellinen perhe elämä on. Minä rakastan Irukaa, niin kuin kunnon pojan kuuluukin. Tosin Iruka ei to-del-la-kaan menisi enää miehestä. Hän näyttää ja kuulostaa naiselta, varsinkin miesystävänsä rinnalla. mutta hän on vähän niin kuin äiti ja Kakashi on taas kuin isä. Hassua...
"Mutta miten sinulla on mennyt? Mitä tapahtunut?" mies kysyi ja minä jatkoin matkaani. Puhuimme kaikesta, mutta jotenkin unohdin siinä Gaaran mainitsemisen. Sivuutin siinä Sakurankin asian ja että olen menossa tapaamaan häntä. "Ai...Sakurankin vanhemmat ovat menneet." Iruka totesi. Mietin tietäisikö Iruka tätä Sakuran mainitsemaa häntä. "Iruka-san! Tiedätkö kuka on tulossa Konohaan? Sakura mainitsi, että joku hän on tulossa tänne." Hetken hiljaisuuden jälkeen mies vastasi: "Noh, Kakashi sanoi että tulisi piipahtamaan, mutta en usko että Sakura siitä olisi maininnut noin salaperäisesti."

Hatake Kakashi oli minun ja Sakuran ala-asteen opettaja muutaman vuoden. Olisihan hän opettanut Gaaraakin ellei poika olisi muutamaksi vuodeksi muuttanut Sunaan. Erityisesti minä tutustuin herraan, kun liuta jälki-istuntoja läjäytettiin naamaan aina. Ja olihan Kakashi Irukan miesystävä. "Ai selvä!" sanoin ja näin Sakuran talon edessäni. "Pitää lopettaa, Iruka-san." "Noh, pidä itsesi ehjänä, Naruto." Iruka sanoi ja taustalta kuului jokin: "Heippa!" huudahdus. "Heh, terkut Kakashille." sanoin ja lopetimme puhelun siihen. Olin Harunojen ovella ja soitin vaitonaisesti ovikelloa. Olin ilahtunut Iruka-sanin soitosta, mutta nyt mieleni valtasi kysymys, miksi edes nousin sängystä tänään? Olisin voinut jättää sen hänen miettimättä ja nukkua koko hela päivän. Tässä silti ollaan, ovikelloa soittamassa.

Sain hetken odottaa kunnes oven avasi selvästikin itkenyt pinkkitukkainen neiti. Tämä katsoi minua kysyvästi, mutta päästi minut mitään sanomatta sisään. "Moi." sanoin ja laskin sateenvarjon nojaamaan seinään eteisessä. "Hei." tyttö vastasi ja vaihtoi jalkaa hermostuksissaan. "Anteeksi vielä." neiti lisäsi mutta minä huitaisin vain kädellä ilmaa. "Se asia on loppuun käsitelty. Minulla on kuitenkin sinulle eräs kysymys." aloitin ja katsoin ilmeettömänä Sakuraan. "Kuka hemmetti on se hän?  Olen miettinyt kaikki mahdolliset, mutta ei kukaan niistä voi olla se, kenestä puhuisit niin salaperäisesti. Kuka on tulossa Konohaan?" Sakura katsoi minua yllättyneenä. "Etkö tosiaan tiedä, kuka se maaginen hän on? Minä käytän vain yhdestä ihmisestä nimeä hän ja sen sinä tiedät hiton hyvin!" Ilmeeni muuttui vielä ihmetteleväksi. "Ketä hittoa sinä oikein meinaat?" huudahdin neidille, joka muuttui taas siksi vittuilevaksi Sakuraksi, joka hän oli aina ollut. "Odotappas siinä, sinä huonomuistinen idiootti!" neiti murahti ja katosi hetkeksi. Hän palasi valokuvakehys mukanaan. Tämä ojensi sen minulle ja minä käänsin katseeni kuvaan, mielenkiinto nousseena.

Ensiksi katseeni osui harmaatukkaiseen herraan, joka oli taka-alalla. Mies oli selvästikin Kakashi nuorenpana. Sitten näin itseni pienenä, ehkä noin 10 vuotiaana, Irukan tekemä oranssi huppari päällä. Vieressäni oli Sakura, punaisella rusetilla ja pidemmillä hiuksilla. Silmäni lipuivat neljänteen henkilöön kuvassa. Pojalla oli musta korppitukka ja terävä katse. Hetki siinä meni. Katsoin poikaa ja aivan kuin joku olisi lyönyt minua päähän. Muistot lähtivät rullaamaan, ne tulivat kuin tyhjästä ja kelasivat päässäni filminauhan lailla. Tunsin pojan. Tiesin kuka hän oli ja mitä hän oli merkinnyt minulle. Nostin katseeni Sakuraan. "Oletko Sakura tosissasi? Tuleeko Sasuke... Tuleeko Sasuke Uchiha todella Konohaan?" kysyin uskomatta edes itsekkään mitä sanoin. Sakura nyökkäsi. Sydämeni jyskytti hurjasti, kun ojensin kuvan takaisin tytölle. "Milloin.. tai siis koska hän tulee?" sain kysyttyä." Tänään." tyttö vastasi ja silmäni pyöristyivät. Ei hemmetti! "Minä menen..." sanoin hermostuneena ja nappasin sateen varjoni. "Hei, hei!" Sakura sanoi ivalliseen tapaansa ja suljin oven perässäni.

Juoksin sateenvarjo kädessäni. Tuleeko Sasuke oikeasti? Mitä minä nyt teen? Sasuke Uchiha. Poika oli ollut hyvä ystäväni, melkein kuin veli. Aivan kuin Gaara on minulle nyt. Aivan niin kuin nyt, ystävyytemme kesti pikku kakaroista, 10 vuotiaksi ja jossain vaiheessa se muuttui rakkaudeksi. Mutta se lopahti, kun Sasuke lähti Itachin työn mukana pois. Vannoimme rakkautta, ihan tosissamme. Mutta nyt, olin unohtanut herran. Siltikin muistot nousivat pintaan ja huomasin samaisten tunteiden hiukan kasvavan. Rakastanko Sasukea edelleen? Eihän se mitenkään voi olla mahdollista. En ole nähnyt tyyppiä 5 vuoteen ja herra ei ole pitänyt mitään yhteyttä. Ikuinen rakkaus? Ja paskat sille!