Siniset silmät katsoivat huvittuneena Sasukea. Aina niin hallittu ja ainakin omasta mielestään mahtava mies näytti täysin avuttomalta ja pelokkaalta pitäessään vastasyntynyttä sylissään. Naruto tiesi sen tunteen. Hän ja Sasuke pystyivät kumpikin käymään toistensa kurkkuun kiinni sekä kirjaimellisesti. että kuvaannollisesti. He pystyivät haukkumaan vaikka kuinka tärkeän ihmisen mielipiteen maan rakoon, jos niin ajattelivat ja toisinaan vain, koska henkilö ärsytti heitä. He olivat valmiit jättämään kotinsa ja rakkaat vaimonsa taakseen jos kylä tai paras ystävä sitä todella tarvitsisi. Mutta tuo pieni olento, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta satuttaa heidän kaltaisiaan ninjoja, sai jopa Uchihan pelkäämään.
 
”Miltä se tuntuu, Sasuke?” Toinen käänsi katseensa lapsestaan ja katsoi Narutoa ymmärtämättä kysymystä. Naruto yritti hymyillä rohkaisevasti ja pelkäämättä Sasukelle. Se ei tarkoittanut, että hän todellisuudessa olisi rohkea tai peloton.
”Miltä tuntuu olla isä?” Naruto selvensi Sasukelle hiljaa katsomatta häntä silmiin. Hän katsoi lasta, joka tulisi olemaan hänen parhaalle ystävälleen, enemmän kuin veljelleen, jotain häntä tärkeämpää. Oliko väärin olla mustasukkainen alle päivän ikäiselle lapselle?
”Minä en tiedä, Naruto.” Sasuke katsoi Narutoa, kuin hän olisi ihminen, joka pystyisi kertomaan Sasukelle, miltä tästä pitäisi tuntua. Naruto kyllä tiesi, mutta hän ei sanonut sitä toiselle. Sasuke tiesi itsekin.
 
Lapsi merkitsi sitä, että Sasuke ei enää ikinä lähtisi Konohasta. Hän ei hylkäisi lastaan koskaan. Sasuke oli itse joutunut tuntemaan itsensä pienempänä hylätyksi ja yksinäiseksi. Hän ei antaisi sitä tapahtua tyttärelleen. Sasuke ei ikinä jättäisi Sakuraa, koska lapsi tarvitsisi äidin ja isän. Sillä ei ollut väliä rakastiko Sasuke vaimoaan, kuten aviomiehen kuului rakastaa lapsensa äitiä. Sasuke tulisi tästä lähtien elämään elämäänsä, kuten hänen kuului eikä siten miten hän halusi. Hän tulisi elämään elämäänsä tästä lähtien tyttärelleen eikä itselleen. Täsmälleen, kuten Naruto ensin eli kylälleen ja nykyään pojalleen.
 
Naruto istui Sasuken viereen ja hymyili huomatessaan yhtäläisyydet Sasuken ja lapsen välillä. Sama musta tukka, samat silmät, tytössä ei ollut pisaraakaan Sakuran näköä. Katsoessaan tuoretta isää ja viatonta lasta, Naruto ymmärsi, ettei hän kuulunut tähän kuvaan. Jollain tavalla se teki hänet surulliseksi. Hänen olisi kuulunut olla osa tätä hetkeä. Sasuke oli ollut niin kauan poissa Konohasta, että Naruto halusi hänen paluunsa jälkeen pitää toisen lähellään. Tähän mennessä hän oli pystynyt siihen Sakurasta ja Hinatasta huolimatta. Hän oli onnistunut jopa hokagena ja isänä tekemään aikaa ystävälleen, jonka ei koskaan pitänyt olla vain ystävä. Mutta tämä lapsi Sasuken sylissä muutti kaiken ja kumpikin heistä tiesi sen. Kun Naruto nousi ylös ja pakotti hymyn huulilleen, kumpikin heistä tiesi, että kaikki olisi toisin ilman, että lähes mikään muuttuisi.
 
Sasuke ja Naruto eivät olleet ikinä pari, eivät edes salassa muilta. He eivät kumpikaan rakastaneet vaimojaan, kuten aviomiehen kuului, mutta he eivät myöskään olleet koskaan pettäneet heitä. Sasuke ja Naruto eivät ikinä myöntäneet toisilleen, mitä he tunsivat toisiaan kohtaan eikä kumpikaan koskaan epäillyt, etteikö toinen tuntisi täsmälleen samoin. Jossain vaiheessa heidän elämässään asiasta tuli heidän välillään vain yksi kivulias totuus lisää. Naruton sisällä oli kettudemoni. Sasuke oli pettänyt Konohan. He rakastivat toisiaan. Se oli yksi totuus, joka ei muuttanut mitään ja jolle ei tehty mitään. Se hyväksyttiin osaksi toista ja siirrettiin syrjään. Miten hokage voisi rakastaa kylänsä pettänyttä miestä? Miten viimeinen Uchiha voisi olla niin itsekäs, että valitsisi idioottimaisen typeryksen kumppanikseen sen sijaan, että yrittäisi saada maailmaan edes yhden Uchihan lisää? Konoha ei olisi ikinä hyväksynyt niin epäsovinnaista suhdetta kuin heillä olisi ollut. Joten he olivat ystäviä, joiden ei pitänyt olla ystäviä. Oli niin paljon helpompaa mennä naimisiin sovinnaisen tytön kanssa ja elää konohalaista kiiltokuvaelämää. Ketä se haittasi, jos he vihasivat sitä?
 
Silti he kumpikin tiesivät, että toinen ei halunnut tätä ja se lohdutti heitä. Kuitenkin tämä oli jatkunut jo aivan liian pitkään ja heidän oli aika kasvaa aikuisiksi. Heidän olisi pitänyt lopettaa tämä sairas toive jo viimeistään seitsemän kuukautta sitten, silloin kun Naruton poika syntyi. Sasuke oli yrittänytkin sitä. Hän oli etääntynyt ja antanut Naruton elää täydellistä perhe-elämäänsä Boltin ja Hinatan kanssa. Ja jos Naruto olisi antanut olla, se olisi ollut siinä. Tarina olisi päättynyt. Silti hän ei voinut olla ajattelematta silloin samoin lapsensa kanssa, kuin hän säälittävää kyllä toivoi Sasuken ajattelevan nyt.
”Kun Bolt syntyi, minusta oli mahdotonta ajatella, ettet sinä olisi osa hänen elämäänsä. Ajattelin aina, että hän tulisi valittamaan sinulle, kun minä olen kiireinen tai typerä. Hän kysyisi sinulta apua kun minä en osaa auttaa ja…Miten minun poikani voisi ajatella sinua vain yhtenä kyläläisistä eikä…Sasukena?” Sasuke ei ikinä ollut Narutolle vain ystävä, veli tai sietämätön ja ylimielinen idiootti. Se kaikki, mitä Sasuke oli hänelle, oli tiivistetty miehen nimeen. Hänellä ei ollut parempia sanoja kuvaamaan tätä.
 
Naruto ei silloin osannut olla aikuinen, mutta onneksi Sasuke oli aina ollut hyvä siinä työssä.
”Bolt saa ajatella minusta mitä vain, Naruto. Minä voin olla hänelle kyläpetturi, Uchiha tai voi olla, että hän ei edes tiedä kuka olen. Mutta Naruto, minulle hän on aina sinun poikasi, hyvässä ja varmasti pahassa.” Ja Naruto nyökkäsi hymyillen surullisesti, koska hän ymmärsi. Samoin Naruto tulisi olemaan Sasuken tyttärelle hokage, kasvot kalliossa, hymyilevä muukalainen. Naruto olisi tytölle vain joku, tietämättä koskaan, että hän olisi Narutolle joku aivan erityinen. Mitä ikinä tapahtuisikaan, millainen ikinä tytöstä tulisikaan, hän tulisi aina olemaan Sasuken tytär ja siksi hän tulisi aina olemaan Naruton tarkan valvovan silmän alla. Ja hyvässä ja pahassa hän varmasti tulisi rakastamaan lasta kuin yhtä omistaan ilman, että tämä koskaan saisi tietää sitä. Se oli heidän sanaton sopimuksensa, joka jäi voimaan Naruton jättäessä Sasuken kahdestaan tyttärensä kanssa.
 
Kotonaan hän suuteli Hinataa ja otti Boltin syliinsä. Hän nauroi Boltin energialle ja aloitti poikansa kanssa irvistyskilpailun, joka päättyi lopulta itkevän pikkupojan rauhoitteluun. Hinata nauroi Naruton ahdistukselle ja otti pojan syliinsä turvaan kuunnellen aviomiehensä vakuuttelua siitä, ettei isä ollut yhtään pelottava. Kukaan ulkopuolinen ei ikinä olisi voinut uskoa, että tämä perhe ei ollut onnellinen. 
__

Minulle tulee aina stressaantuneena sellainen olo, että kannattaa palata menneeseen. Kaipa SasuNaru ficit ovat minulle sellainen tuttu ja turvallinen, johon on hyvä palata keskellä pahinta koulustressiä. Tämä oli se, mitä ajattelin lukiessani viimeisen chapterin Narutosta. Ensin olin vähän vihainen, koska se tuntui kuin Pottereiden kaikki on onnellista ja iloista-lopulta. Mutta toisella kerralla lukiessani tajusin, että se on oikeastaan surullinen chapteri. Sasuke lähtee sanaakaan sanomatta perheensä luota, Narutolla ei ole aikaa perheelleen. Jollain tavalla heidän elämänsä ei tuntunut onnelliselta. Minun kiero ajatustoimintani siis suomensi sen masentavuuden SasuNaruksi. Mietin kirjoitanko tähän jatkoa, mutta ainakin tällä hetkellä tämä on nyt vain tällainen tynkä.