Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
•Big Hero 6• Their fault, my fault #1 - Nozo
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K7- - Kieli: Suomi - Osia: 7 - Pituus: 998 sanaa, 6762 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2015-11-09 20:38:05 - Sarja valmis
Kansio: Muu - K13-K15

OSA 1. The Beginning of the End

Genre: Draama, psykologinen
Ikäraja: Muulloin k15, kunnes toisin mainitsen. 


Ensimmäinen moniosainen ficcini ikinä! Jännittää vähän kirjoitella...
Tää eka osa on lähinnä vaan pohjustusta, mutta silti tärkeä tulevien osien kannalta!! :)

Tarinan osat

Arvostelu

Katsottu 1037 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Tadashin kuolemasta on kulunut jo useampia vuosia, voisi sanoa jo vuosikymmen, jos toinenkin. Veljeksistä nuorempi on kasvanut jo viisaaksi aikuiseksi, elää nyt tasapainoista elämää naisystävänsä ja kahdeksan vuotiaan poikansa kanssa lähellä entistä kotiaan - tämän edun vuoksi Cass-täti käy vierailulla katsomassa Hiron perhettä hyvin usein. 

Edelleen joka ikinen yö Hiro syyttää itseään veljensä kuolemasta, eikä hän ole avautunut siitä perheelleen. Ei ole ollut valmis, vaikka kertonut kyllä menetyksestään ympäripyöreästi naiselleen. Nyt hiljalleen Hamada on alkanut kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja päättänyt tuoda asian vihdoinkin paremmin esille.
Kun parivaljakko on laittanut rakkaan lapsensa nukkumaan tietokoneen äärestä, Hiro pyytää naista olohuoneeseen seurakseen. He istuvat sohvatuoleille miehen huokaistessa syvään.

"I have decided to tell the whole story about my brother now. I think I'm ready, are you?" Hiro kysyy pientä epäilystä äänessään ja katsellen rakkaansa kasvoja toinen kulma koholla. Kasvoilta paistaa nyt jo pientä haikeutta ja kaipuuta. 
"Of course I am, Hiro. I've been here for you for ten years." Hiro hymyilee naiselle vastaukseksi ja vetää vielä kerran syvään henkeä.


.
.
.

Olin vasta neljäntoista vanha, kun aloitin yliopiston veljeni jankutuksen myötä. Hän oli viemässä minua bottitaisteluun, mutta ujutti minut sen sijaan koululleen käymään. En ollut uskoa veljeni tekoa todeksi. Kaikesta huolimatta rakastuin siihen kouluun heti.
Se oli vasta kaiken alku ja tuntuu edelleen siltä, ettei minun olisi pitänyt astua jalallanikaan siihen rakennukseen. Jos en olisi tehnyt niin, veljeni olisi yhä elossa.

"Hiro, let's go to eat." Tadashi hymyili ja nyökkäsi minulle luokkani ovelta. (Satuimme olemaan eri luokilla) Pongahdin paikaltani heti veljeni luokse, nappasin evääni hänen käsistään kävellessämme käytävällä kohti ulko-ovia - tapasimme syödä Cass-tädin pakkaamat eväät aina ulkosalla. 
'Saisit sinäkin vähän raitista ilmaa, luupää.' Niin Tadashi aina perusteli kyseisen eväspaikan. Vesisateellakin hän raahasi meidät ulos, vaikkakin tällöin pysyimme katoksen alla. 

Jo useampien päivien ajan olin huomannut erään porukan katselevan minua, en kyllä ymmärtänyt miksi. Ihan kuin he olisivat jokaisella kerralla juoruilleet jotain - liittyiköhän se jotenkin bottitaistelu-uraani? Kaverit meinaan näyttivät aika rajuilta hepuilta, ihan naispuolisia henkilöitä myöten. 
En kuitenkaan suonut porukalle sen enempää huomiota kuin kenelle muullekaan siinä koulussa, huomioin vain veljeäni ja hänen kavereitaan, kunnes yhtenä päivänä porukasta yksi miespuolinen henkilö lähestyi minua. Olin juuri tullut tunnilta ja soittamassa Tadashille - joka oli päättänyt sinä päivänä sairastua kuumeeseen - mutta tungin puhelimen nopeasti sinisen hupparini taskuun, kun vihreätukkainen pörröpää lävistettyine kasvoineen asteli eteeni. 

"Hiro Hamada from class 1-B, right?" Menin hyvin vaikeaksi sillä en pitänyt siitä, että jokin tuntematon korsto tiesi nimeni ja jopa luokkani. Kaikesta huolimatta en voinut vain seisoa siinä täytenä törppönä, vaan kerroin toisen olevan oikeassa. Vilkuilin vähän väliä keltaisia kengännauhojani, kun ruskeat tennarini kävivät kovin mielenkiintoisiksi. 

Olin aina ollut huono katsekontakteissa tuntemattomien kanssa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. 

"Can I have a word with you, Hiro? Outside." Vau. Tuohan paransi painostavaa ilmapiiriä huomattavasti... No ei todellakaan! Menin entistä kiusaantuneemmaksi ja jopa hieman pelokkaaksi. Hakattaisiinko minut nyt? Alkaisiko sama kiusaaminen täällä niin kuin aikaisemminkin?
"Well, okay." Vanhempi viherpää meni jo edeltä ja seurasin häntä kuin koira omistajaansa.  

Ulkona saimme muitakin seuralaisia - juurikin heidät, keistä mainitsin jo aikaisemmin. Jokainen heistä oli hyvin erityisen näköinen, selvästi harrastivat pientä rikollisuutta - aivan kuten minäkin. Ehkä bottitaisteluita? Pientä näpistelyä?
"Excuse me if I'm wrong, little buddy but... Aren't you the Griffin?" Kysymys sai minut kohottamaan toista kulmaani hämmentyneenä, enkä ymmärtänyt kysymystä laisinkaan. 
"What?" Pari tyyppiä katselivat toisiaan lähes yhtä hämmentyneinä kuin itse olin. 

"The Griffin, that famous botfighter who beated Yama and his crew. And many others. Is that you? No-one will forget that face of yours, I tell you." Vihreätukkainen miehenalku naurahti katsellen kalpeiksi menneitä kasvojani tarkasti. Minun oli hyvin vaikea pidätellä tyytyväistä naurahdustani.

The Griffin? Siksikö minua kutsuttiin? Mahtavaa! Minusta oli tullut kovin tunnettu, enkä laittanut yhtään pahakseni.
Näitä tyyppejä kuitenkin hieman arastin, kunnes minulle suotiin hyvin tuttavallisia katseita. En voinut kuin vilkuilla ja hymyillä mukana, kiusaantuneena tosin. Viimeksi kun olin tekemisissä tällaisen porukan kanssa, minut hakattiin. Ei ihmekkään, jos minua jännitti. 

"Pretty cool name they made for me, huh." En saanut muuta suustani, naurahdin vain sarkastisesti ja yritin jopa hymyillä mahdollisimman aidosti - vaikka päädyinkin näyttämään ujolta pikkupojalta. Hetken ajan jo luulin sanoneeni jotain väärin, mutta koko porukka alkoi nauramaan sanoilleni. En vielä osannut sanoa nauroivatko he sarkastisesti vai olinko oikeasti huvittava. 
"Oh, man. I can't believe this! I admire you so much, your skills are the thing man!" Viherpään kehut saivat minut todella kummastuneeksi, kallistin hiukan päätäni ja kiitin olkiani kohautellen. Sain pienen pörrötyksen hiuksiini pinkkitukkaiselta nuorelta naiselta - selvästi suurinpiirtein Tadashin ikäinen - joka jauhoi purkkaa samalla tavalla kuin GoGo. 

Kellot soivat ja kiinnitin huomioni takaisin taskussa olevaan kännykkääni. 

"Sorry, I gotta make a call before my next class." Se samainen vihreähiuksinen nuori mies pörrötti villejä hiuksiani hymyillen veikeästi. "See you around, kid." Hän totesi jättäen minut sitten omiin oloihini. 

.
.
.

Kotiin päästyäni riensin katsomaan veljeni vointia. Siellähän Hamada makoili sängyllään peiton alla jotain lehteä lukien. Näky sai hymähdyksen pakenemaan huuliltani hymyn jäädessä kasvoilleni. 
"How was your day?" Kiersin Tadashin kysymyksen hiljaisella mumahduksella ja lösähdin selälleni sängyn päälle. Ah, pehmeä sänky koulun jälkeen todella tuntui parhaimmalta. 
En saanut koulussa tapahtunutta skenaariota pois päästäni millään ja pelkästään sen ajatteleminen sai oudon tunteen rintaani.

Olinko saamassa uusia kavereita?

Kommentit (Lataa vanhempia)

Ei kommentteja!

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste