Hiljalleen olin alkanut tutustua uuteen kaveriporukkaani enemmän, aloimme hengata koulussa, mutta soin aikaa myös Tadashille ja hänen ystävilleen. Välillä olin heidän kanssaan, välillä uusien kaverusteni seurassa. En kaikkien nimiä vielä muistanut, eikä siihen kyllä näyttänyt olevan tarvettakaan. Sen vihreähiuksisen miehen nimen olin oppinut onneksi jo - Aki. Ja se pinkkitukkainen oli Magdalen, lyhemmin häntä sanottiin vain Maggie. Taisi siellä olla Hana-niminen nuori nainenkin ja jotain muita miehenalkuja. 

"So, what are your new friends like?" Tadashi uteli lempeä hymy kasvoillaan, eikä hän muista milloin viimeksi oli nähnyt pikkuveljensä niin onnellisena ja pirteänä. "They're fine." Vastasin nopeasti hiukan välinpitämättömyyttä äänessäni, sillä en halunnut avautua heistä sen enempää. Se olisi noloa mielestäni - olla niin innoissaan kuin voisin siis. Sain isoveljeltäni vinon, mutta pehmeän hymyn hänen jatkaessa ateriaansa kodin ruokapöydässä. Söin omat ruokani nopeasti, jätin jopa vähän lautaselle ja lähdin portaat ylös kiittäen ruoasta. 
Epähuomiossa jätin astiat pöytään ja sain kyllä kuullakin siitä tädiltä, kuka huusi pöydästä. Esitin, etten muka edes kuullut koko huutoa ja suljin yhteisen huoneen oven rojahtaen makuulleni petaamattomalle sängylle. Nappasin puhelimen käteeni, kun huomasin sen näytön välähtävän. 

Viesti?

Katsoin saapuneen tekstiviestin, joka sai minut heti paremmalle tuulelle. "Do you have plans for tonight?" Sydämeni alkoi lyödä lujempaa, kun katsoin lähettäjää - Maggie, se punkkari siis. En ollut uskoa silmiäni laittaessani puhelimen näppäinlukkoon ja painaen sen näytön huulilleni jännittyneenä. Varpaitani alkoi kihelmöidä.
Sain juuri ensimmäisen tekstiviestini ikinä tytöltä. Tunne oli outo ja aivan uusi. Joillekin teinipojille tämä oli ehkä arkipäivää, mutta ei kaltaiselleni yksinäiselle tietokonenörtille, kenellä ei ollut ollut kunnon sosiaalista elämää ennen uusien tuttavien tapaamista. Olin mennä korviani myöten pinkiksi, mutta huonoksi onnekseni Tadashi pölähti huoneeseemme. Laitoin puhelimen nopeasti lipastolle sänkyni vieressä ja nousin istumaan, repäisin hupparin ylleni ollessani jo menossa kohti huoneen ovea. Silloin vanhempi Hamada pysäytti toimeni ottamalla kiinni hupusta. Hän käänsi minut ympäri ja katsoi ruskeita silmiäni epäilevänä. 

"Is everything okay, Hiro?" Tadashi antoi hennon luunapin otsalleni ja työnsin hänen kättään kauemmas kulmiani kohottaen. "Yeah, why?" Kysyin sarkastisen katseen noustessa värikkäille kasvoilleni. Mitä olin muka nyt tehnyt väärin? Tadashin äänensävy muistutti hänen torjuvaa sävyä, enkä kyllä pitänyt siitä koskaan. 

"I'm going to see my friends, is it a problem?"

Veljeni ei näyttänyt kovin innostuneelta asian suhteen. Sen näki hänen silmistään ja kuuli turhautuneesta huokauksesta. Vilkuilin vanhempaa kulmieni alta vastausta odotellen - vaikka ei Tadashin sanoilla loppujen lopuksi olisikaan mitään vaikutusta, menisinkö vai en. 
"Look, Hiro... I'm not sure about those people. They seem quite odd to me." Siitä vasta ärsyynnyinkin. Tuhahdin Tadashin vastenmielisille sanoille ja käänsin jo selkäni hänelle pettyneenä. "Just when I'm about to have friends again, you don't like them. Great! I don't care, I'll come home before six." Kävelin jo portaat alas ja puin kengät jalkaan, kunnes muistin jättäneeni puhelimen ylös - ja vielä pahempaa. En ollut muistanut vastata sen tytön viestiin!

Helvetti.

Juoksin portaat nopeasti ylös noutaakseni puhelimen ja loin merkittävän mulkaisun isoveljelleni ennen huoneesta poistumista. 

.
.
.

En voinut kuvailla sanoin, kuinka onnellinen olin sillä hetkellä. Kävelin upouusien, OMIEN kavereideni kanssa pitkin San Fransokyon hiljalleen hämärtyviä katuja. Katselin kaupunkia aivan eri silmin nyt, kun minulla oli seuraa. Rakennuksista heijastuvat valot ja mainostaulut valaisivat jonkun jos toisenkin kasvot eri väreillä. Sinisellä, vihreällä, välillä punaisella ja keltaisella. 
Tunnelma oli niin lumoava, etten olisi halunnut päästää siitä koskaan irti. Katseeni kohtasi vähän väliä Maggien kanssa, enkä voinut estää hentoa punaa, joka kohosi poskilleni hyvin salakavalasti. Enkä myöskään kiihtyvää pulssia. 

Lopulta päädyimme jonkun klubin lähettyville, kuulin musiikin ulos asti ja kieltämättä pidin siitä. Hartiat kohosivat korviini asti pitäessäni käsiä hupparin taskuissa. Aki huomasi minun olevan vähän kylmissäni, joten veti minua lähemmäs. Olin niin hämilläni ja samaan aikaan onnessani kaikista niistä huomionosoituksista, mitä heiltä sain. Nuoren miehen läheisyys oli kuitenkin liikaa, jonka takia kieltäydyin tulemasta lähemmäs. Peruutin ja tunsin jonkun takanani - se tyttö pinkkeine hiuksineen. Ehkä pari vuotta Tadashia nuorempi ja minua jonkin verran pidempi.
"Watch it, kid." Tunsin heti kiusallisen kirpaisun rintakehässäni ja astuin kauemmas koko tytöstä. "Just kidding, come here you little..!" Maggie virnisti tyytyväisesti ja veti minut toisesta olkapäästä kainaloonsa. Siinä oli lämmin, mutta tunsin silti oloni hyvin vaivaantuneeksi. 
Hetken ajan jäin vain kuuntelemaan musiikkia ja ihmisten puhetta ympärillä. Aki selvästi suunnitteli jotain, sillä kaivoi yhden savukkeen askistaan ja alkoi polttelemaan sitä. Mies katsahti kasvojani ja ojensi askia suoraan nenäni eteen. Oikein tyrkytti sitä.

"Want some?" Menin hiljaiseksi. Tai no, olin ollut hiljainen jo jonkin aikaa, mutta nyt menin vaikeaksi. "Umh... no thanks."

Aki sipaisi vihreää otsatukkaansa pois silmiltä ja nosti aurinkolasit silmiltä päälaelleen kulmiaan kohottaen. Pian ne rypistyivät nuorukaisen naurahtaessa huvittuneesti. "C'mon, Griffin. You can't be a man without smoking one cigarette." Oloni muuttui entistä epämukavammaksi, yritin kiemurrella Maggien kainalosta taaksepäin, mutten päässyt. Naisenalku esti sen mulkaisten Akia siniset silmät sirillään. "He's only fourteen."

Sanat iskivät ja upposivat. Saivat minut tuntemaan itseni täydeksi kakaraksi heidän joukossaan. 

"No, it's fine." Niin minä sanoin ja ojensin jo kättäni kohti askia. Ei yksi tupakka mitään tekisi, eihän? Ei kukaan saisi edes tietää tästä - ei Tadashi, ei Cass, ei kukaan. Vain uusi jengini ja minä itse.
Tartuin savukkeesta kiinni tärisevin käsin, tuijotin sitä kuin tumpelo ja asetin lopulta huulieni väliin. Olin nähnyt tätä vain elokuvissa ja muiden ihmisten tekemänä, joten tilanne oli aivan uusi. En tiennyt miten päin olisin, kun sainkin jo tulta. 
"Breathe in." Sain ohjeen totellen sitä epäröiden. Savuke alkoi palaa henkitorveni kanssa yhtä aikaa. Savu poltteli kurkkua ja sai minut yskimään. Pidin savuketta sormieni välissä ja köhin huonon olon pois, nostin sitten katseeni muihin. Aki ei voinut pidätellä nauruaan, eikä kyllä Maggien naurukaan ollut kaukana. 

"It's awful!" Tokaisin jämäkästi virnuillen muiden mukana. Silti jokin savukkeessa veti puoleensa, en voinut perääntyä enää. Halusin näyttää uusille kavereilleni olevani ihan yhtä kypsä ja hyvä kuin he, joten vedin uudet savut keuhkoihini. Tunsin, kuinka keuhkoputkea poltteleva savu alkoi jokaisella vetäisyllä tuntua nautinnollisemmalta. Kun se hitaasti vetäytyi keuhkoihin ja puhalsin sen kohti taivasta. 
Olo alkoi olla jo parempi, sitäkin oudompi. En tiennyt, pidinkö siitä vai en, mutta yksi asia oli varmaa.

Tunsin olevani aikuisempi. Ja sitä tunnetta rakastin, koska en halunnut olla enää kakara.