Oli jo yö, kun Gin, Giyan ja Hiyan saapuivat vuorille ja kulkivat metsässä etsien villikoiria. Pennut nuuhkivat maata siinä toivossa, että löytäisivät hajujälkiä joita seurata, mutta toistaiseksi ei ollut löytynyt mitään uusia hajuja.

"John!" Hiyan haistoi saksanpaimenkoiran tuoksun. "Sivuun!"

Pennut hyppäsivät sivuun Johnin tieltä laskeutuen maahan.

"Olette nopeita, kuten aina", John totesi. "Teillä on jotain mielessänne, eikö?"

"Etsitkö niitä villikoiria?" Giyan kysyi.

John nyökäsi:

"Oletteko itsekin täällä sen takia?"

Gin nyökkäsi ja lähti veljiensä kanssa kävelemään eteenpäin. John seurasi pentujen esimerkkiä.

Lopulta ympäristö muuttui kallioiseksi ja puut loppuivat.

"Osaatte työskennellä yhdessä. Näimme eilen teidän pentujen taistelevan isomman koiran ja erään pojan kanssa karhua vastaan, mutta keitä olette?" sanoi karhea ääni ja joukkio huomasi olevansa villikoirien ympäröimänä. Puhuja oli ruskea tanskandokki, jolla oli punainen kaulapanta.

"Olen Gin Tässä ovat veljeni Hiyan ja Giyan", Gin sanoi.

"Olen John", pentujen seurassa oleva koira sanoi. "Haluan tavata johtajanne".

"Olen Ben", tanskandoggi sanoi. "Laitamme teidät kokeeseen. Tarvitsemme lisää koiria erikois-tehtävää varten. Vahvoja koiria. Jos onnistutte, saatte tavata ylipäällikkömme".

"Heh, ymmärrän", John naurahti.

Ben ja John olivat valmiina taistelemaan.

Groooo! Jostain kuului karjuntaa ja kaikki vilkaisivat vasemmalle nähdäkseen ison, mustan karhun tulevan paikalle. Karhu oli yltäpäältä veressä.

Sehän on aivan veressä. Mitä se on tehnyt?" Ben kysyi.

"Se hyökkäsi erään koiran kimppuun ja tappoi sen", sani paikalle tullut mustavalkoinen ranskanspanieli.

"Nyt ymmärrät, miksi tehtäväsi on katsoa muiden perään", Ben sanoi.

"Jätä tuo karhu minulle", sanoi naaras salukki. Sen turkki oli valkoinen ja kaulapanta oli musta.

"Seis! Oletko unohtanut ylipäällikön määräyksen? Emme saa menettää enää yhtään soturia", Ben sanoi.

"Pitäisikö siis unotaa koko juttu?" salukki kysyi.

"Toistaiseksi. Kostamme myöhmmin. Ylipäällikkö odottaa!" Ben ilmoitti ja villikoirat lähtivät juoksemaan.

"Miten ne voivat paeta kostamatta toverinsa puolesta?" John kysyi.

Gin ja sen veljet lähtivät villikoirien perään.

"Pakenetteko tekin?!" John kysyi.

"Tarvitsemme paljon tovereita kostaakseme Akakabutolle!" Giyan huusi.

Pian villikoirat tulivat kuilulle, jonka yli ne hyppäsivät.

"Uskomatonta! Hyppäsivät rotkon yli!" Giyan ajatteli vaikuttuneena.

"Jos hyppäätte rotkon yli, selviätte kokeesta ja saatte tavata ylipäällikkömme!" Ben ilmoitti.

"Selvä!" Gin ilmoitti perääntyen veljiensä kanssa jonkin verran ottaen vauhtia ja rynnäte rotkoa kohti.

"Ne aikovat hypätä!" salukki huusi.

"Ette selviä tuosta hypystä!" John huusi tultuaan paikalle.

Gin ja sen veljet eivät kuitenkaan kuunnelleet Johnia vaan hyppäsivät.

Äkkiä rotkon pohjalta nouseva tuuli auttoi Giniä ja sen veljiä liitämään. Pennut liisivät rotkon yli laskeutuen paljon kauemmas kuin villikoirat.

"Hyppäsitte komeasti", Ben sanoi pennuille.

"Kiitos", Giyan sanoi. "Isä oli oikeassa sanoessaan, ettei saa luovuttaa, veljet".

"Voimmeko tavata ylipäällikkönne?" Gin kysyi.

"Ette helposti anna periksi", salukki hymyili.

"Onko kellään vastaan sanomista?" Ben kysyi.

"Lupaavia pentuja", yksi sanoi.

Muutkin tuntuivat olevan samaa mieltä.

"Selvisitte kokeesta", Ben sanoi.

Pennut hymyilivät.

"John!" Gin huusi, kun näki Johnin taistelevan karhun kanssa.

"Se on Madara", Ben tunnisti karhun.

John taisteli karhun kanssa, mutta Madara pani kovasti hanttiin.

"Hyppää rotkon yli!" Giyan huusi.

"En! Tämä on minun taisteluni!" saksanpaimenkoira hyökkäsi karhun kimppuun.

"Mitä me teemme?" salukki kysyi.

"Se on jääräpäinen, mutta se voisi olla hyvä lisäys Oun sotureihin", Ben sanoi.

Gin veljineen hyppäsi rotkon yli ja hyökkäsi karhun kimppuun.

"Lopettakaa! Se on valtava karhu!" John huusi.

"Tuollaisia koiria me tarvitsemme. On vahva, kun välittää tovereistaan", Ben ja muut seurasivat esimerkkiä ja kävivät karhun kimppuun.

Lopulta karhu ryntäsi metsään.

"Miten voit?" Hiyan kysyi Johnilta.

"Voin hyvin", John sanoi.

"Haluaisin esitellä meidät, ystäväiseni. Tiedätte jo nimeni, mutta olen ensimmäisen joukkueen johtaja", Ben sanoi.

"Minä olen Great, ja johdan toista joukkuetta", sanoi kellertävä tanskandoggi

"Smith, kolmannen joukkueen johtaja", mustavalkoinen koira sanoi.

"Smith on hyvä johtaja, mutta jopa oikea naistennaurattaja", salukki virnisti.

"Mitä sinä höpiset?! Sinä ja ylipäällikkömme olette laumamme ainoat naiset, mutta älä ärsytä, Cross!" Smith tiuski.

"Olen yhtä vahva kuin sinäkin, vaikka olenkin nainen! Tapellaan vaikka!" Cross huusi.

"Älkää riidelkö!" Ben murahti.

Kaksikko lopetti heti.

"Meitä on yhteensä 12 joukkuetta. Tällä hetkellä jokueita on yksi siellä, toinen täällä", Ben sanoi.

"Sopiiko, että keskustelemme tehtävästänne myöhemmin? Haluaisimme tavata ylipäällikkönne", Hiyan sanoi:

"Ehkä voimme pyytää ylipäällikkö auttamaan Akakabuton pysäyttämisessä".

"Hyvä on. Minä pidän lupaukseni", Ben sanoi.

Auuuuuuuu! Rotkon toiselta puolelta kuuluva ulvonta lumosi Ginin ja sen veljet. Ääni kuulosti hyvin tutulta.

"Se on yliäällikkö!" Ben sanoi.

Kuun heikossa valossa kaikki erottivat rotkon toisella puolella olevan kallion, jonka päällä seisoi hämärästi erottuva koira. Kallio oli kaukana rotkosta, joten matkaa oli vielä reilusti. Ginistä ja sen veljistä tuntui siltä, että ylipäällikön katse oli suuntautunut suoraan niihin. Gin ja sen veljet näkivät vain kalliolla seisovan koiran.

Koirat hyppäsivät kuilun yli.

"Ihan kuin olisin kuullut ylipäällikön äänen joskus!" Gin ja sen veljet ajattelivat. Ääni oli sama kuin..........Gin veljineen epäili, mutta sivuuttivat ajatuksen. Se ei voinut olla totta.