A/N: Tarina alkaa pitkillä flashback-osioilla ja etenkin tässä ensimmäisessä osassa on mangasta/animesta tuttua juttua. Tästä päästään kuitenkin yli muutaman seuraavan osan aikana.

~~~~~~

Mustat hiukset liehuivat kevyessä tuulessa noin viisitoistavuotiaan pojan istuessa sillan kaiteella. Pojan tummat silmät suuntasivat horisonttiin, jossa aurinko teki juuri laskuaan, värjäten taivaankannen punaisenkirjavaksi ja heijastaen värejään myös sillan alla virtaavaan jokeen. Joki liplatti tyynesti, sekoittaen värit ja pojan oman heijastuksen keskenään pelkäksi epäselväksi myllerrykseksi. Samankaltainen myllerrys oli myös pojan sisällä. Raskaasti huokaisten Uchiha Sasuke sulki silmänsä auringonlaskulta ja kokosi ajatuksiaan. Hän teki näin joka ilta. Aina eräästä päivästä lähtien. Pieni hymynkare nousi Sasuken huulille, eikä siitä voinut sanoa oliko se onnellinen, surullinen vai sarkastinen. Sasuke ei itsekään ollut siitä varma.

Poika avasi taas silmänsä. Ne olivat nyt erilaiset. Sharingan, Uchiha-suvun tunnusmerkki, oli nyt ottanut silmät komentoonsa, koska Sasuke oli niin halunnut. Näinkin hän teki joka ilta. Se muistutti häntä asioista. Mutta Sasuke ei ollut varma, oliko se sitten hyvä vai huono puoli. Hän yhtä aikaa sekä halusi muistella näitä asioita että samalla olisi mieluummin muistelematta. Mutta poika tiesi, että hän ei saisi unohtaa. Ei koskaan. Silloin hän oli ollut tehdä elämänsä suurimman virheen. Se oli ollut hyvin lähellä. Niin lähellä, että Sasukea värisytti vieläkin, kun hän vain ajatteli asiaa. Mitä olisikaan tapahtunut, jos hän olisi silloin vienyt loppuun asti sen, minkä oli aloittanut? Eräs mutkikas asia olisi kyllä poissa päiväjärjestyksestä, mutta… Mieluummin hän silti kärsi siitä nyt kuin olisi menettänyt sen silloin. Hänen elämänsä olisi tyhjää ilman tiettyä henkilöä, jonka hän oli voimaa himoitessaan melkein tappanut.

”Naruto…” Sasuke kuiskasi tuulelle. Hän sanoi sen niin hiljaa, että vaikka joku olisi seisonut hänen vieressään kuuntelemassa, niin ei silti olisi kuullut. Ja koska hänen paitansa kaulus oli tavalliseen tapaan hänen suunsa edessä, niin sanaa ei olisi voinut edes huulilta lukea. Se yksi ainut sana, henkilön nimi, merkitsi hänelle paljon. Se oli tärkeä sana, jonka hän sanoi joka ilta. Hän sanoi sen hellyys äänessään. Sellainen hellyys, jota ei kukaan olettaisi ikinä kuulevansa Uchiha Sasuken suusta. Eikä sitä kukaan kuullutkaan. Ei ainakaan toistaiseksi. Niin kauan, kun Sasuke pitäisi tunteensa salassa, kukaan ei kuulisi sitä. Ja jos Sasuke päättäisi olla koskaan paljastamatta tunteitaan, niin sitä ei tulisi kukaan ikinä kuulemaankaan. Vain yhdelle henkilölle Sasuke puhuisi näin. Narutolle. Paitsi ei nyt, ei vielä. Nyt hän puhui tälle kohtalaisen ilkeästi ja kylmästi. Kuten kaikille muillekin, tosin ehkä ihan hitusen lempeämmin.

Sasuke oli alkanut kohdella Narutoa paremmin sen päivän jälkeen. Tai ei suoraan sen jälkeen. Mutta kuitenkin. Aluksi hän oli vain ollut puhumatta Narutolle, jolloin ei siis ollut ilkeillyt. Sitten myöhemmin, kun hän vihdoin oli valmis taas puhumaan, hän oli käyttäytynyt niin kuin aina ennenkin. Kunnes oli ruvennut ystävällisemmäksi monistakin syistä. Ei kuitenkaan ihan suoraan, ettei herättäisi epäilyksiä tai mitään muutakaan. Niinpä hän oli vain vähentänyt pilkkaamista kokoajan enemmän, jolloin kaikki oli tapahtunut vaivihkaa, eikä kukaan ollut huomannut mitään. Toivottavasti.

Juuri näitä asioita Sasuke mietti joka ilta. Hän kertasi kolmen viimeisen vuoden tapahtumia mielessään ja selvitteli tunteitaan. Hän sulki silmänsä ja avasi ne pian uudestaan, ilman sharingania. Poika katsoi taas laskevaa aurinkoa, taivas oli nyt verenpunainen…

-----

”Sasuke!” Naruton ääni karjui. Kahdentoista vuoden ikäinen mustahiuksinen poika pysähtyi kuultuaan takanaan seisovan vaalean pojan äänen. Oikeastaan poika ei seisonut suoraan hänen takanaan, välissä oli kuohuva vesiputous. Sasuke seisoi Konohan ensimmäistä Hokagea esittävän suuren patsaan päällä. Naruto puolestaan tallasi toisen Hokagen päätä.

”Sasuke!” Naruto huusi uudestaan. Hetken Sasuke vain seisoi edelleen paikallaan, kunnes lähti kävelemään eteenpäin. Hän ei välittänyt pojan huudoista. Naruto liikahti hieman eteenpäin ja huusi taas.

”Sasuke! Aiotko juosta minulta pakoon?!” Se sai tummahiuksisen pojan pysähtymään ja kääntämään katseensa. Sasuken vasen silmä oli erilainen kuin yleensä. Valkuainen oli kokonaan musta ja iiris oli keltainen. Myös kasvojen vasen puoli poikkesi siitä, mitä Naruto oli tottunut katsomaan. Kasvoissa oli mustia merkkejä. Orochimarun aikaansaannosta.

Sasuke naureskeli kylmää nauruaan, jollaista Naruto ei ollut ennen kuullut. Blondin pojan kasvoilla kuvastui pelko, epäusko, ihmetys ja vaikka mikä.

”Tällä kertaa se olet siis sinä?” Sasuke kysyi kylmästi, viitaten siihen, kuinka Sakura oli anonut häntä jäämään sinä iltana, kun hän oli päättänyt liittyä Orochimarun joukkioon. Ja saada voimaa. Voimaa, jota ei Konohassa voisi saada, jos jäisi sinne leikkimään kunnollista pikku ninjaa Naruton ja muiden kanssa.

”Miksi tuollainen ilme?” Sasuke jatkoi ja naurahti jälleen. Naruton kasvot vääristyivät tuskasta, jota tämä tunsi sydämessään Sasuken vuoksi.

”Miksi?!” Naruto kysyi, ”Sasuke! Miksi sinusta on tullut tuollainen?!” hän huusi loput vasten Sasuken kasvoja. Se satutti toista poikaa. Vähän. Mutta tämä ei näyttänyt sitä.

”Mitä minusta ikinä tuleekaan, mitä se sinua liikuttaa?” hän kysyi värittömällä äänellä.

”Minä olen tieni valinnut. Ei väliä kuka on kyseessä, minä en ole velvollinen ottamaan käskyjä vastaan keneltäkään.” Tässä vaiheessa Naruton ilme lähenteli jotain vihan kaltaista. Armotta Sasuke jatkoi.

”Teen tämän nyt sinulle selväksi. Lapselliset leikkini sinun ja Konohan parissa ovat nyt ohi.”

Hiljaisuus.

”Mene kotiin.”

Sasuke ehti vielä nähdä Naruton ilmeen. Se oli täynnä erilaisia tunteita. Surusta pettymykseen ja siitä vihaan. Sasuke kuitenkin käänsi selkänsä ja lähti kävelemään pois. Oikeastaan hänen mielessään kävi pieni ajatus takaisin kääntymisestä ja kaiken perumisesta, mutta se ajatus hukkui pian. Eikä hän ehtinyt muuta ajatellakaan, kun jokin loi varjon hänen yllensä.

”Mitä sinä luulet kumppaneidesi Konohassa olevan?!” Naruto karjaisi ja kaatoi ruumiinpainollaan ja hyppyvoimallaan Sasuken rajusti maahan. Seuraava, mitä Sasuke tajusi, oli se, että Naruto iski nyrkkinsä hänen naamaansa.

Sen jälkeisistä tapahtumista Sasuke ei muistanut kuin pätkiä. Hän oli alkanut taistella Naruton kanssa. Välillä Naruto oli huudellut hänelle jotain kumppanuudesta, ystävyydestä, jopa veljeydestä. Sasuke itse oli huudellut takaisin voimasta, jota ei voinut saavuttaa kuin Orochimarun avulla. Ja kostosta. Kostosta veljelleen, Itachille. Ja juuri tämän koston takia hänen olisi pitänyt tappaa Naruto. Itachi oli kertonut hänelle… ja hän oli itse lukenut sen Uchiha-suvun kielletystä kääröstä. Käärössä oli seisonut, että sharinganin kantaja, joka tappaisi läheisimmän ystävänsä, saisi itselleen Mangekyou sharinganin, tavallista voimallisemman sharinganin. Sen avulla pystyi vaikka mihin, mihin ei tavallinen Uchiha pystyisi. Itachi pystyi vaikka mihin, mihin Sasuke ei pystyisi. Ellei… Sasuke tappaisi läheisintä ystäväänsä. Narutoa.

Taistelu oli johtanut lopulta siihen, että Sasuken oli pitänyt käyttää Orochimarulta saamansa voiman toista astetta, kokonaan pedoksi muuttumista. Ja Naruto… oli käyttänyt sitä punaista ja vihamielistä chakraansa, jota hän tuntui hätätilanteissa käyttävän. Sasuke ei vieläkään tiennyt, mitä se chakra oli. Naruto ei ollut koskaan kertonut sitä hänelle. Se kuitenkin sai Naruton muuttumaan petomaisemmaksi ja tämän silmät muuttuivat tällöin viiruiksi. Kamppailusta oli tullut vielä astetta vakavampi. Mikäli elämän ja kuoleman taistelusta voi vakavampi tulla.

He olivat hyvin tasavertaiset, kunnes viimein päättivät tehdä taistelusta lopun. Sasuke käytti Chidoriaan ja Naruto Rasengania. He iskivät yhteen. Sasuke oli itse asiassa voiton puolella. Mutta sitten… hänen silmänsä avautuivat. Hän näki, mitä oli tekemässä. Ja tajusi, ettei se ollut sen arvoista. Hän antoi periksi. Molemmat lensivät energiapurkauksen takia ilmaan ja tömähtivät maahan. Naruto olisi luultavasti kuollut, jos Sasuke ei olisi keskeyttänyt omaa iskuaan. Tai oikeammin lakannut antamasta siihen voimaa. Mutta Sasuke oli lopettanut ajoissa. Hän oli säästänyt ystävänsä hengen ihan viime tipassa.

Sasuke oli tajuttomuuden rajamailla, mutta pysytteli hereillä Naruton vuoksi. Hän halusi ensin kuulla, että tämä oli kunnossa. Silloin alkoi sataa vettä. Se vaikeutti asiaa. Sadepisarat tummahiuksisen pojan poskilla toivat raukeuden, jota tämä ei ollut voinut enää vastustaa. Hän menetti tajuntansa, mutta ehti juuri ennen sitä nähdä, kuinka tumma hahmo käveli häntä kohti nilkuttaen.

”Anteeksi… Naruto…” hän kuiskasi, ennen kuin kaikki pimeni.

Seuraavan kerran hän heräsi Konohan sairaalassa. Naruto oli tuonut hänet takaisin. Hänen jokainen lihaksensa tuntui olevan kipeä ja eniten jomotti päätä. Tai ei, eniten jomotti olkapäätä, jossa oli Orochimarun merkki. Sasuke nosti kätensä merkille ja hänen kasvonsa vääristyivät tuskasta. Sekä henkisestä, että fyysisestä. Yhden asian hän kuitenkin oli päättänyt: hän ei enää menisi Orochimarun luokse. Hän jäisi Konohaan, Naruton luokse. Pieni hymy nousi hänen huulilleen, ennen kuin hän menetti uudestaan tajuntansa.

-----

Sasuke palasi takaisin todellisuuteen, takaisin sillalle, jolla istui katsomassa auringonlaskua. Naruto oli pelastanut hänet pimeydeltä tuolloin, kolme vuotta sitten. Siitä kaikki oli alkanut uudestaan. Sasuken uusi elämä. Tummahiuksisen pojan huulilla käväisi hymy. Naruto… Aurinko kuitenkin katosi horisontista, mikä tarkoitti, että Sasuke menisi nyt kotiinsa nukkumaan. Hän jatkaisi pohdintaansa huomenna. Hänen pitäisi käsitellä koko juttu taas lävitse ennen kuin… voisi taas pohtia nykyistä tilannettaan.

Poika hypähti sillan kaiteelta takaisin jaloilleen ja käveli pitkin Konohan katuja kotiaan kohti. Hän otti tahallaan pidemmän reitin, jotta voisi kävellä Naruton talon ohitse. Hän vilkaisi kyseisen talon ikkunaan. Siellä ei palanut valo, eli Naruto nukkui. Vilkaistuaan pikaisesti ympärilleen, Sasuke hyppäsi äänettömästi Naruton makuuhuoneen ikkunan taakse. Hän kurkisti sisään, mikä oli varsin helppoa, koska Naruto ei ikinä sulkenut verhoja. Siellä vaaleahiuksinen poika makasi sängyllään se typerä yömyssynsä päässään. Naruto oli suloinen nukkuessaan. Sasuke hymyili hänelle, vaikkei tämä sitä voinutkaan nähdä.

”Hyvää yötä, Naruto”, hän kuiskasi ja hyppäsi taas yön pimeyteen.