Auringonvalo lankesi sisään erään talon ikkunasta. Se lankesi suoraan vuoteellaan makaavan Uchiha Sasuken silmiin. Poika käänsi ärtyneenä kylkeään, mutta havahtui sitten hereille äkillisen oivalluksen vuoksi. ’Ei aurinko yleensä paista silmiini aamulla…’ hänen ikkunansa ei ollut siinä suunnassa, että aurinko voisi paistaa estotta hänen kasvoilleen. Salamannopeasti Sasuke pomppasi ylös sängystään ja otti taisteluun sopivan asennon. Hän odotti pienen hetken, josko joku hyökkäisi hänen huoneeseensa. Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut, päätti Sasuke itse ottaa selkoa siitä, mikä sai auringonvalon lankeamaan juuri sopivasti hänen vuoteelleen.

Mustatukkainen poika hyppäsi kunai kädessään ikkunansa eteen, mutta painui sitten matalaksi samalla sekunnilla, kun oli suoraan ikkunansa luona. Kukaan ei kuitenkaan yrittänyt heittää häntä shurikenilla tai millään muullakaan. Eikä sen puoleen hajottanut ikkunaa nyrkillään, tarkoituksenaan osua Sasukeen. Poika suoristautui nopeasti ja valmistautui taas iskuun, jota ei edelleenkään kuulunut. Lähes pettyneesti huokaisten hän avasi ikkunan ja työnsi päänsä siitä ulos. Hän katsahti puolelta toiselle, kunnes hänen tummat silmänsä kiinnittyivät kiiltävään esineeseen. Kunai. Se oli heitetty tai asetettu tarkalleen niin, että auringonvalo osuisi siihen ja taittuisi sen kautta sisään Sasuken huoneeseen. Sasuke hymähti. Aika ovelaa sinänsä. Mutta mikä sen tarkoitus oli? Samassa hän huomasi, että teräaseeseen oli kiinnitetty lappu. Aluksi hän hätkähti luullessaan sitä räjähtäväksi sinetiksi, mutta pian hän huomasi, että se ei ollut sellainen. Hän ojensi kätensä napatakseen kunain ja siihen kirjoitetun viestin.

Hajamielisesti hän sulki ikkunan vetäytyessään takaisin huoneeseensa. Hän irrotti viestin aseesta ja luki sen.

”Hei Sasuke! Mikä sinulla kestää? Kello on jo vaikka mitä ja jopa Kakashi-sensei on tullut paikalle! Ala herätä ja raahaa luusi tänne! Naruto.” Sasuke hätkähti. Että mitä?! Hän luki viestin uudestaan ja katsoi sitten pöydällään olevaa herätyskelloa: 12.30. Miten hän niin pitkään oli nukkunut? Miten hän ei ollut herännyt??

Tummatukkainen poika nakkasi molemmat käsissään olleet kunait ja Naruton viestin sängylleen. Hän hyppäsi vaatekaappinsa luokse ja kaivoi sieltä esiin mustat shortsit ja mustan paidan, jotka kiskoi nopeasti päälleen. Hän oli jo juoksemassa ulos makuuhuoneestaan, kun yhtäkkiä pysähtyikin ja otti muutaman askeleen takapakkia. Hän nappasi sängyltään Naruton kirjoittaman viestin ja luki sen uudestaan. Hän ihmetteli hetken, että miten edes otti selkoa noista harakanvarpaista. Toisen hetken hän hymyili ajatukselle, että Naruto oli varta vasten hänelle kirjoittanut viestin ja nakannut sen hänen ikkunansa karmiin kiinni. Naruto oli käynyt hänen talonsa liepeillä hänen nukkuessaan. Se oli yhtä aikaa miellyttävä, että varsin vaivaava ajatus. Sasuke tunsi poskiensa punehtuvan hitusen.

Hän pudisti päätään ja käveli sitten yöpöytänsä luokse. Hän otti avaimen herätyskellonsa alta ja avasi lukitun laatikon. Hän otti sieltä esiin ensin kameran, jonka asetti pöydälleen. Sitten hän kaivoi laatikon perältä esiin sen, mitä oikeasti etsi: leikekirjansa. Hän avasi sen auki satunnaisesta kohdasta. Juuri sillä aukeamalla oli kuva ramenia syövästä Narutosta ja kuvan viereen oli teipattu käytetyt syömäpuikot. Toisella sivulla taas oli piirros Narutosta. Sasuke selasi kirjaansa eteenpäin, kunnes vihdoin törmäsi tyhjään sivuun, joka myös aloitti uuden aukeaman. Poika hymyili ja otti laatikostaan teippirullan. Hän repäisi siitä palasen, jolla teippasi Naruton viestin leikekirjaansa ja sitten toisen palan, jolla teippasi kirjeen tukevammin kiinni. Tyytyväisesti nyökäten hän vilkaisi kirjaansa vielä kerran ennen kuin sulki sen ja tunki takaisin laatikkoonsa muiden tavaroiden joukkoon. Lopuksi hän lukitsi laatikon ja laittoi avaimen takaisin herätyskellon alle. Nyt hän oli valmis lähtemään.

-----

”Sasuke-kun!” Sakura hihkaisi, Sasuken hölkätessä sillalle, jossa tiimi 7 yleensä kokoontui.

”Sasukeee!” Naruto huusi hassulla äänellä. Ääni oli hassu, koska se oli yhtä aikaa hieman kärttyinen että samalla silti iloinen. Kakashi nosti katseensa kirjastaan ja hymyili Sasukelle. Jos ei olisi tuntenut Kakashia, niin ei välttämättä olisi osannut sanoa, että tämä hymyili, maskin läpi kun ei ollut helppo nähdä.

”Tulithan sinäkin viimein”, Kakashi sanoi ja laittoi kirjan taskuunsa.

”No niin, tänään olemme saaneet helpon tehtävän”, hopeahiuksinen shinobi aloitti, ”Meidän täytyy vain saattaa eräs nuoripari toiseen kylään ja siinä kaikki.”

Sasuke ja Naruto vilkaisivat toisiaan. Heillä oli huonoja kokemuksia tämän sortin tehtävistä. Yleensä ne kuulostivat helpoilta, mutta loppujen lopuksi takana oli vaikka mitä, mikä olisi luokitellut tehtävän A-tasolle. Naruto käänsi pian katseensa taivaalle ja huokaisi syvään. Sasuke sen sijaan katseli Narutoa vielä hetken verran pidempään, mutta lakkasi tuijottamasta muistaessaan, että paikalla oli muitakin.

Pidemmittä puheitta he marssivat Hokagen luokse ja hakivat sieltä saatettavansa. Alkumatkan Sasuke oli kokoajan varuillaan vihollisninjojen varalta, mutta jonkin matkan käveltyään hän upposi täysin mietteisiinsä.

-----

Nuori Sasuke heräsi uudestaan vasta monta tuntia myöhemmin. Hän näki ensimmäiseksi Tsunaden kasvot yllään.

”Heräsithän sinä Uchiha! Olin jo melkein huolissani”, Hokage sanoi hymyillen. Sasuke ei sanonut mitään.

”Vammasi olivat aika pahanlaatuisia ja olet ollut tajuttomana jo kaksi kokonaista päivää ja vähän päällekin”, vaaleahiuksinen nainen jatkoi höpinöitään. Kaksi päivää… niin kauan? Entä Naruto? Sasuke ei viitsinyt edes kysyä aiheesta. Hän ei halunnut näyttää kenellekään, että oli kiinnostunut Naruton hyvinvoinnista. Eikä hän ollut itsekään varma, mitä nyt ajatteli Narutosta. Kaikki oli sekaisin.

”Olet kuitenkin paremmassa kunnossa kuin Naruto. Tai ainakin olet nyt herännyt, hän on edelleen tajuton, vaikkakin hänen ulkoiset vammansa ovat jo lähes kokonaan parantuneet”, Tsunade totesi. Sasuke ähkäisi. Naruto oli edelleen tajuton? Tsunade-sama käänsi katseensa kysyvästi Sasukeen päin. Sasuke käänsi oman katseensa toisaalle.

”On muuten pari vierasta, jotka ovat jo käyneet useampaan otteeseen täällä katsomassa sinua. Kutsuisinko heidät tänne nyt, kun olet tajuissasi?” Tsunade kysyi ystävällisesti. Sasuke arveli tietävänsä ketkä olivat kyseessä. Toisaalta, ei ollut väliäkään keitä he olivat, hän ei nimittäin tahtonut tavata ketään. Hän pudisti päätään. Hokage kohautti olkapäitään.

”Selvä. Pyydän kuitenkin hoitajia tuomaan sinulle jotain syömistä, mahdat olla nälkäinen.”
Vaaleahiuksinen nainen käveli ovelle ja vilkaisi vielä kerran sängyllä makaavaa poikaa. Tämä vain tuijotteli kattoa, eikä näyttänyt edes kuuntelevan puhetta. Hokage pudisti huolestuneena päätään ja poistui huoneesta.

-----

Parin seuraavan päivän ajan Sasuke vain makasi sängyllään hiljaa, sanomatta sanaakaan kenellekään. Ino ja Sakura kävivät vierailemassa hänen luonaan viidentenä päivänä.

”Sasuke-kun…” kuului Sakuran ääni ovelta. Sasuke ei edes kääntänyt katsettaan.

”Hei Sasuke-kun”, kuului Inon astetta reippaampi ääni. Sasuke ei edelleenkään reagoinut mitenkään.

”Toimme sinulle kukkia”, Sakura sanoi ja yritti tavoittaa pojan katseen. Sasuke vältteli katsekontaktia, mutta vilkaisi narsisseja Sakuran kädessä ja leinikkejä Inon käsissä. Hän pysyi yhäkin vaiti ja siirsi katseensa kattoon.

”Sasuke-kun… et kuulemma ole sanonut sanaakaan koko tänä aikana…” Sakura sanoi hieman kysyvällä äänensävyllä. Ei reaktiota.

Tytöt istuivat Sasuken sängyn laidalla jonkin aikaa ja yrittivät jututtaa poikaa. Ei tuloksia. He myös kertoivat tälle uutisia kylästä. Ei reaktiota. Sitten viimein:

”Naruto pääsi tänään ulos sairaalasta”, Sakura totesi. Sasuken ilme värähti ihan hitusen. Tämä melkein käänsi päätään katsoakseen tyttöihin. Ja melkein harkitsi kysyvänsä lisää aiheesta. Melkein. Ino kuitenkin huomasi sen pienen värähdyksen.

”Naruto palasi tajuihinsa toissapäivänä ja Hokage-sama päästi hänet pois tänään. Naruto näkyy olevan ihan kunnossa, melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Ino puheli ja tuijotti Sasukea. Myös Sakura katsoi tummahiuksista poikaa tarkemmin, huomattuaan Inon epäsuoran vihjaisun. Sasuke tosiaan reagoi Naruton nimeen. Tämän kulmakarvat liikahtivat ja saivat mietteliään ilmeen aikaiseksi.

Naruto… se oli ainut asia, joka kiinnosti Sasukea. Häntä ei kiinnostanut pätkääkään, mitä kylässä tapahtui, mitä hänestä puhuttiin, mitä hänelle tapahtuisi, tai mitä muut tekisivät. Vain Naruton tekemiset kiinnostivat. Naruton, joka oli pelastanut hänet pimeydestä. Estänyt häntä antamasta itseään Orochimarulle. Estänyt tuhoamasta elämäänsä. Osoittanut ystävyyden voiman. Naruto… Sasuke ei ollut juuri mitään muuta ajatellutkaan hereillä olonsa aikana. Hän oli vain miettinyt, että oliko Naruto kunnossa ja mitä tämä hänestä nyt ajatteli? Vihasiko Naruto häntä? Vai oliko kaikki kuten ennenkin? Vai oliko jokin muuttunut muuten? Ja jos oli, niin miten?

”Sasuke-kun?” Sakuran ääni sai Sasuken havahtumaan ja räpäyttämään silmiään pari kertaa.

”Oletko sinä huolissasi Narutosta?” Sakura kysyi. Sasuke ei vastannut mitään. Hän ei halunnut edelleenkään puhua kenellekään, etenkään Narutosta. Hän halusi, että Ino ja Sakura lähtisivät nyt pois. Hän halusi olla taas rauhassa. Hän kuitenkin joutui odottamaan aika kauan ennen sitä ylellisyyttä. Lopulta Sakuran ja Inon täytyi lähteä, he eivät voineet olla koko päivää vain Sasuken luona, vaikka olisivat ehkä halunneetkin. He lupasivat tulla huomenna uudestaan. Mikä oli jotain, mitä Sasuke ei ainakaan toivonut.

-----

Kolmen päivän päästä Sasuke pääsi ulos sairaalasta. Onneksi Sakuran ja Inon tietämättä, jolloin nämä eivät olleet heti vastassa. Sasuke ei vieläkään ollut sanonut sanaakaan kenellekään. Hän asteli Konohan katuja kohti kotiaan, mutta pysähtyi epäröiden. Hän ei ollut varma, halusiko ottaa pidemmän reitin ja mennä Naruton kodin kautta vai ei. Toisaalta hän olisi halunnut nähdä Naruton, mutta toisaalta hän ei tahtonut törmätä tähän kasvotusten. Hetken epäröityään hän lähti kuin lähtikin pidemmän kautta.

Ohikulkijat katsoivat häntä oudosti koko matkan. Heti, kun hän oli mennyt ohitse, alkoivat he supatella keskenään. Se oli kuin surinaa Sasuken korvissa. Mistähän he puhuivat? Tai oikeammin, mitähän huhuja oli jo kiirinyt ympäri kaupungin? Sasuke työnsi kätensä syvemmälle taskuihinsa ja painoi katseensa maahan. Lopulta väkijoukko alkoi huveta mitä lähemmäs Naruton kotia hän pääsi. Siellä harvoin oli ketään. Hyvä.

Sasuke näki kerralla koko kadun päästä päähän. Narutoa ei ainakaan toistaiseksi näkynyt. Tummahiuksinen poika käveli suoraan toisen pojan asunnon oven eteen. Hän ei tohtinut, eikä suuremmin halunnutkaan koputtaa, joten hän vain seisoi siinä. Sitten hän sai paremman idean ja hyppäsi Naruton ikkunan luokse, josta kurkisti sisään. Naruto oli siellä. Hän istui sänkynsä laidalla selkä ikkunaan päin. Hänen asentonsa oli aika kumara ja jotenkin… murheellinen. Johtuikohan se Sasukesta?

Yhtäkkiä Sasuke kuuli askelia Naruton kodista. Hän livahti paremmin piiloon, ettei häntä huomaisi sisältä. Askeleet pysähtyivät ja kuulosti kovasti siltä kuin joku olisi istunut Naruton sängyn laidalle. Sisällä oli siis joku toinenkin? Sasuke vilkaisi taas sisään ja näki Irukan istumassa Naruton vieressä. Hän painoi korvansa ikkunan ja seinän liitoskohtaan, josta hän kuulisi parhaiten sisällä olevien puheen.

”Sasuke pääsi tänään sairaalasta” Iruka kertoi Narutolle, joka nosti heti katseensa tähän.

”Pääsi vai? Joko hän lähti sieltä? Missä hän on?” vaaleahiuksinen poika kyseli heti. Iruka hymyili.

”Lähti tuossa jokin aika sitten, vähän ennen kuin minä tulin tänne. En tiedä missä hän on, luultavasti kotonaan.” Sasuke hymähti hiljaa, hän oli lähempänä kuin Naruto aavistikaan.

”Iruka-sensei…” Naruto sanoi hiljaa. Sekä Iruka että Sasuke kuuntelivat nyt tarkasti.

”Kuulin, että Sasuke ei ole sanonut sanaakaan koko tänä aikana, jonka on ollut täällä… onko se totta?” Naruton ääni kuulosti hieman murheelliselta. Hiljaisuus. Iruka nyökkäsi hiljaa.

”Kukaan ei tiedä, mitä hänen mielessään liikkuu. Hän on muutenkin ollut kuin kivi: ei ole näyttänyt minkäänlaisia merkkejä ajatuksistaan. Hän ei puhunut, tehnyt ilmeitä, eikä juurikaan edes liikkunut sairaalassa olonsa aikana…”

”Et kai juoni jotain?” kuului yllättävä ääni Sasuken selän takaa. Hiljaa henkäisten Sasuke hypähti hieman ilmaan ja kääntyi sitten ympäri. Kakashi. Tämä seisoi nyt suoraan Sasuken edessä mitään paljastamaton ilme kasvoillaan.

”Tules mukaani, emmehän halua Naruton ja Irukan huomaavan, emmehän?” Kakashi sanoi ja väläytti hymyntapaisen. Mikäli maskin takaa väläyttää yhtään mitään. Sasuke vilkaisi vielä kerran ikkunaan. Naruto ja Iruka keskustelivat edelleen keskenään, eivätkä ilmeisesti olleet huomanneet mitään. Sasuke kääntyi takaisin Kakashin puoleen ja nyökkäsi. He lähtivät kävelemään pois.

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa sivukatuja pitkin Sasuken kotia kohti. Viimein Kakashi avasi suunsa.

”No, Sasuke, mitäs sinä teit Naruton ikkunan luona? Vakoilit?” Sasuke ei vastannut mitään, eikä edes katsonut opettajaansa. Hiljaisuus.

”Selvä. Huoh. Ei kai sinulla sentään pahat ollut mielessäsi?” Sasuke ei edelleenkään vastannut mitään, mutta pikkuisen siirsi katsettaan toiseen suuntaan. Ja taas toiseen. Lopulta hän pudisti hitaasti päätään. Kakashi hymyili hieman itsekseen.

”Se on hyvä… entä kauanko aiot tuota mykkäkoulua pitää?” sensei jatkoi ja työnsi toisen kätensä hopeisten hiustensa sekaan, pörröttäen niitä hitusen. Sasuke käänsi katseensa ja katsoi vihdoin toista silmiin. Hän ei sanonut mitään, mutta viestitti selvästi, että puhuisi vasta, kun hänestä siltä tuntuisi. Kakashilla oli kasvoillaan ymmärtäväinen ilme, mikä ärsytti Sasukea suunnattomasti. Ei tämä mitään voinut ymmärtää! Hiljaisuus vallitsi koko loppumatkan Sasuken kotiovelle.

”No, pärjäile Sasuke. Huomenna olisi harjoitukset, tule jos tahdot”, Kakashi sanoi hymyillen ja loikkasi sitten tiehensä. Sasuke oli varma, että oli nähnyt tämän kaivavan Icha Icha Paradisen taskustaan hypätessään.

Sasuke käänsi katseensa kotioveensa. Koti… hän ei ollut uskonut koskaan palaavansa tänne. Hän oli olettanut jäävänsä Orochimarun luokse joksikin aikaa ja sen jälkeen lähtevänsä veljensä perään. Ja sitten… hän ei ollut suunnitellut asiaa sen pidemmälle. Mustahiuksinen poika laski kätensä oven kahvalle ja painoi. Ovi avautui. Hän ei ollut edes lukinnut sitä lähtiessään, koska mitäpä väliä sillä oli ollut? Hän astui sisään taloonsa ja huomasi, ettei siellä oltu edes käyty hänen lähtönsä jälkeen. Tai jos olikin, niin ainakaan mihinkään ei ollut koskettu.

Seuraavan viikon ajan Sasuke piti mykkäkoulua yksin kotonaan. Hän kävi ulkona ainoastaan kaupassa ostamassa ruokaa… ja vakoilemassa Narutoa iltaisin. Kakashi kyllä tiesi, että hän kävi katsomassa Narutoa. Sasuke oli nähnyt hänen vilahtavan muutaman kerran silmänurkassaan. Ja muutenkin Kakashi taisi tarkkailla häntä. Toisaalta Sasuke oli kyllä osannut odottaakin jonkin sortin vahtimista. Eikä häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Vakoilujen jälkeen Sasuke oli saanut selvitettyä mielessään ainakin muutaman asian. Naruto ei vihannut häntä, mutta kaikki ei ollut kuten ennen. Vaikka olisi se ollut mahdotontakin sen puoleen, koska he eivät vieläkään olleet nähneet toisiaan. Tai ainakaan Naruto ei ollut nähnyt Sasukea. Ilmeisesti Iruka tai Kakashi oli kieltänyt Narutoa tulemasta häiritsemään Sasukea. Ehkä se oli hyvä niin. Lisäksi Sasuke oli selvittänyt itselleen, että hän ei vihannut Narutoa. Vaan pikemminkin… hän halusi vahvistaa heidän ystävyyttään. Hän ei tahtonut menettää Narutoa. Hän tahtoi tämän läheisemmäksi itselleen. Hän tahtoi näyttää tälle, että tämä oli hänelle tärkeä henkilö. Hän sanoisi ensimmäiset sanansa nimenomaan Narutolle. Sasuke hymyili huoneensa katolle. Huomenna hän menisi harjoituksiin. Ja ehkä jopa puhuisi Narutolle.

-----

”Sasuukeee! Maa kutsuu!” Naruton ääni kuului hänen korvansa juuressa ja pojan käsi huitoi hänen kasvojensa edessä. Sasuke havahtui mietteistään ja katseli ympärilleen. He olivat jo perillä ja tehtävä oli siis suoritettu. Nuoripari oli toimitettu toiseen kylään ja tehtäväkin oli ollut juuri niin helppo kuin pitikin. Kukaan ei ollut käynyt heidän kimppuunsa sillä välin, kun Sasuke oli pohdiskellut.

”Mitäs se mietti?” Naruto kysyi ja tunki naamansa Sasuken kasvojen eteen virnistellen. Sasuke nielaisi. Naruton kasvot olivat niin lähellä. Tämän huulet olivat ihan hänen edessään suorastaan tyrkyllä. Sasuke kuitenkin työnsi tuollaiset ajatukset pois mielestään, ei ollut ainakaan vielä sen aika.

”Jotain vain, ei mitään tärkeää”, Sasuke sanoi ja hymyili hitusen. Naruto hymyili olkapäitään kohauttaen ja käveli sitten rasittamaan Kakashia. Sasuke vilkaisi hymyillen pojan perään ja pudisti päätään.