Animu.fi foorumi

Tarkempi haku  

Uutiset:

Tervetuloa uudelle Animu.fi foorumille, muista käyttäytyä!

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.

Viestit - Shinji

Sivuja: [1] 2 3 ... 7
1
Laitan kaikki spoilerit piiloon, jos jotkut ei ole vielä lukennut.

Olin itse hyvin pettynyt tähän. Juttuja jäi auki.
(click to show/hide)
Ja loppu viralliset paritukset eivät oikein iskeneet.
(click to show/hide)

Seuraava elokuva varmaan selitääkin osan näistä varmana, mutta odotukset on nyt aika pieniä syistä, mitkä luitte.

Hieman on tyhjä olo, kun on loppunut yksi suosikki mangoistani. Naruto ei ole pitkään aikaan ollut ykkös sarja, mutta kuitenkin sillä on omat hienoutensa.

Ensi keväänähän saataa tulla Kishimoton työstämä jatko-osa. Olen vähän skeptinen tämän suhteen, mutta annan mahdolisuuden ja tuomitsen vasta sitten, kun olen lukenut sitä noin vuoden chapujen määrän verran (riipuen tietty miten pitkä se  on).

Mutta joo. Kiitoksia kuitekin Masashi Kishimoto ja avustajsi tästä managsta. Ei ollut aina parhaimilaan, mutt osaisi silti olla lukemisen/seuramiisen aroinen. Sinunhan ansiostasi Animu.fi on olemassa. Jos Narutoa ei olisi tehty, niin Fador ei ehkä olisi alkanut tehdä Naruto.fi:itä (pikku pahoitelu Fador, jos olit suunitelut sen tyylistä sivustoa ennen Narutoon tutustumista).  Arigatou gozaimasu, Kishimoto-san ja Fadorkin sammala.

(click to show/hide)

2
Yleinen keskustelu / Vs: Kirjoittaminen
« : Elokuu 12, 2014, 22:45:46 »
Ficcit on oikeastaan ainoa mitä tulee välilä kirjoitettua, kun inspis iskee ja se on nykään harvinaista. Myös eränlainen omaa tarinaa (ositain ficci on kysessä) olen suunitelut ja kirjoittanut 2-3 lukua siitä. Siinä kuminkin on iskenyt kauheasti vaikeuksia kirjoituksen suhteen. Lähinä ideoita siihen on tullut.

Pari kertaa olen suunitelut eränlaista arvostelu ja mielipide blogia, jossa kerron mm. katsomistani elokuvista, lukemista kirjoistani ja seuraamistani animeista ja mangoista. Ideana olisi kertoa niisä myös kiinostavia faktoja, koska tykään kertoa selleisita ihmmisile. Se olisi kuminkin liijan iso projekti, että tälläistä en usko tekeväni.

3
Anime / Vs: Mitä katsot tällä hetkellä
« : Helmikuu 19, 2014, 17:53:15 »
Black Jack OVA sarja on itseläni nyt kesken.

Luin uusimasta Anime lehdestä tähän liityvän artikelin ja kiinostukseni tähän heräisi (olen toisin tämän manga version lukemista pitempään harkinut), etekin kun tämä pohjautuu Osamu Tezukan mangaan. Toisin tämä sarja ei sarjakuvaan perustu, vaan tämä on animen tekijöiden oma näkemys Jackista. Tässä Black Jackin voisi sanoa olevan hieman eränlainen tohtori Housein ja Batmanin risteys.

Olen vasta yli puolet tästä katsonut, mutta voisin sanoa tämän olevan tähän asti paras katsomni OVA sarja.

4
Yleinen keskustelu / Vs: Viimeisin lukemasi kirja?
« : Tammikuu 28, 2014, 17:28:29 »
Luin kaksi fakta kirjaa suunileen samaan aikaan, niin arvion molemat.

The Beatles ja usko rakauteen - Steve Turner
Koska olen ajattelut lukea jonkin Beatles kirjan, niin nyt siihen tuli tilaisuus. En ole Beatles fani, mutta koska kysessä on legendaarinen bändi, niin olen halunnut tietää siitä lisää.

Odotin tämän olevan tavallinen fakta kirja, joka esipuheen jälkeen etenee kronologisesti. Se kuminkin alkaa siitä, kuinka John Lennon sanoi kohtutun "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus" kommentin taustalla ja sen seurauksena. Kirja keskityy pääsäntöisesti Beatlesin uskonnon katsomuksen välille. Tämä herätti aluksi hämmenystä, mutta oli tässä kiinostavaa luetavaakin. Esim. jäsenten sitaatit ja, että jotkin laulut ovat saanet inspiraatiosta liityen uskontoon (osa on vielä kehitetty LSD:en vaikutuksena). Myös samassa tarkasteleaan yhtyeen muuta vaiheita ja Jeesus kohun jälkeen kirja etenee kronoglogisesti.

3,8 tälle. Miinusta tulee lyhyydestä (alle 300 sivua, kun lähteet ja alkusanat otetaa pois) ja, että kirja kertoo Johinista ennemmän, kuin muista jäseneistä, joista olisi ollut kiinostavaa lukea ennemmän.


Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri - Petri Nevalainen

Olen pienestä asti pitänyt Veskusta, niin tämän lukeminen oli lähes pakkollista.

Tämä etenee ihan aikajanalisesti (muutama poikeusta lukuunotamata). Tätä kiritisointiin aikoinaan siitä, että kirjassa ei paljastetta Veskusta paljoa uuta. Syitä on selvästi se, että tämä on ensimmäinen Veskusta kertova kirja ja, että hän ei ole osallistunut tämän tekoon. Itse sain kuminkin tietää hänestä uuta.

Tämä saa 3,5. Teos on lyhyt (200 sivua elemänkertaa) ja tapahtumat etenevät aika nopeasti. Pientä miinusta on myös anettava, että kun kirjan lopussa on lista kaikkista Veskun rooleista vuosien varella, niin siellä ei olenkaan mainita hänen dubbaus rooleja.

5
Yleinen keskustelu / Vs: Viimeisin lukemasi kirja?
« : Tammikuu 19, 2014, 19:49:15 »
J.R.R Tolkenin Hobitti eli sinne ja takaisin

Oikeastaan tämä oli kolmas kerta kun luin tämän.

Lumikki selitti tarinan, niin sanopa vain mielipteeni.

Luin tämän jäleen uudeleen, koska olin koittanut toista kirjaa lukea, mutta sille ei aikaa ollut paljoa ja haluasin lukea jotakin. Valitsinpa tämän nyt, sillä olin valmiiksi suunitelut lukeavani sen tämän vuoden aikana. Uusiman Hobitti elokuvan kunniaksi haluasin myös virkistää muistiani ennen sen katsomista.

Tästä huomsi helposti, että tämä oli lapsille alunperin kirjoitettu. Kuvaukset ovat suurimaksi osaksi yksinkertaisia (selviä kuminkin) ja hahmojen keskustelut lapsille sopivia. Voisin myös uskaltaa sanoa, että moni kääpiöistä on muutamaa poikeusta lukuunotamata hieman personatomia tässä. Bilbo ja Gandalfissa on personaliisuuta kuminkin.

Arvo 4,5. Miinusta tulee siitä, että osa kuvauksista on hieman vaikeata ainakin minun ymärtää ja hahmojen puheet ovat välillä hieman raskaita.

6
Anime / Vs: Mitä katsot tällä hetkellä
« : Tammikuu 19, 2014, 11:32:40 »
Pokemon Orgiinsia katselen nyt.

Tämä perustuu ensimäisiin Pokemon peleihin Red/Blueiin tarkemmin, kuin alkuperäinen anime. Tämä ei ole samaa Pokemon animea kuin aikaisemmat.

Tätä katselessa japanilaisiin pokemonien ja ihmmisten nimiin on hieman vaikea tottua, vaikka subeissa on kerottu ketkä hahmot ovat kysessä (esim. Brook on japanissa Takehsi).

Orgins on vaikuttanut tähän asti kiinostavalta. Ainoa iso miinus mitä tulee mieleen, että tämä on aika lyhyt. Vain neljä jaksoa. Se on kuminkin vaihtelua pitkälle sarjalle.

7
Pelailen jouluna saatua Call of Duty: Ghostia PS3:ella.

En olisi oikeastaan halunut tätä, koska Call of Dutyt ovat alkaneet hieman kylästytää. En aluksi pelanutkaan tätä, vaan annoin sen olla vähän aikaa peleemata.
Nyt olen tätä pelanut jonkin verran. Ok:olta tämä vaikutaa. Tuttua CoD:etä, vain pienillä eroilla.

En olisi nyt ostamassa mitään, mutta olen harkinnut hieman jos hankisi 3DS:lle Super Mario 3D Landin, kun ainoa 3DS peli meillä Angry Birds Trilogy on hävinnyt jonnekin. Myös olisi hyvä olla jokaiselle omistavalle Nintendo konsolille oma Mario peli.

8
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 24, 2013, 10:51:46 »
24. Paras kokonaan seuraamasi anime/manga?

Paras kokonaan katsomani anime on selvästikin alkuperäinen Gundam anime vuodelta 1979. Mechamaisuudesta huolimata se on realistinen (paitsi, että Gundam mechaa voi ohajata vain tietyt henkilöt) sotasarja. Sarjan pahiksia ei kuvata aina täysin pahoina, vaan monesti samanlaisina kuin sarjan päähahmoina, joilla vain on omat päämäränsä. Päähenkilö Amuro Raykaan ei ole täydellinen super pilotti.

Paras manga tähän on taas oikein selvästi Neon Genesis Evangelion. Tämä on anime versiontansa helpompi ja ymmäretävempi. Monet hahmot ovat monimutkaisian, inhimillisiä ja sammaistutavia. Sarjan maailmakin on kiinostava.

Oikein hyvää joulu kaikkile animulaisia! Omaste puolestani, jos jotkut haluavat vielä vastata tänne, niin 26. päivään asti voitte tänne vastata.

Kiitoksia vielä kaikkile osanistujille!

9
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 23, 2013, 12:25:51 »
23. Paras kesken oleva anime/manga?

Paras kesken olevaa animea en voi sanoa, koska en juuri nyt seuraa mitään animea.

Kesken oleva manga on kyllä helppo sanoa. One Piece.

OP on vain koukutava sarja. Hahmot ovat monesti yksinkertisesti piirettyjä, mutta hahmot ovat sisäisesti monimutkaisia (paitsi monet pahikset). Sarjan maailma on laaja ja kiinostava ja lisää nähtävää on vielä luvassa.

Keräilen OP:etä suomeksi, mutta olen kaumepana missä se tässä vaihessa on suomi julkaisussa, kun en halua lukemisen loppuvan nopeasti kesken.

10
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 22, 2013, 12:15:33 »
22. Paras ending?

Katson endingeja vähemmän, kuin opeinginja. Vastaus kuminkin löytyy.

Neon Genesis Evangelion Fly me to the moon.

Neon Genesis Evangelion Fly me to the moon.  Sarjan aikana tästä kuulaan erinlaisia versioita, joista tämä on toisiksi paras versio mielestäni (suosikki versiosani laulavat seiyut Megumi Hayashibara, Yuko Miyamura ja Kotono Mitsuishi). Tässä laulaa salaperäinen Claire Littley. Endingissä ei paljoa taphdu. Tausatssa on vain pyörivä Rei Ayanami hahmoa, joka ei tässä kerro mitään tarinasta tai sarjasta mitään.

11
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 21, 2013, 10:25:41 »
21. Paras opening?

Oma vastaukseni  Zeta Gundam Opening 2 Mizu no Hoshi e Ai o Komete

Valitsen tämän lähinä, koska laulu on hyvä (joka kuulosta monen mielestä venäläiseltä iskelmältä), mutta animaatio ja kohdatkin ovat vaikutaneet tähän.

Tämä opening spoilaa kyllä (moni tekeekin selleista), mutta ei onneksi ihan yhtä paljoa kuin vaikka Naruto ja One Piece openingit. Saadan kuvaa kuka on päähahmo ja kuka on pahis, mutta ihan kestävää katseltavaa tämä on.

12
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 20, 2013, 11:05:43 »
20.Merirosvot, ninjat vai shinigamit?

Helppoa. Merirosvot tietenkin.

Ninjaa varteen täytyisi harjoitella vuosia tulakseen hyväksi sellaiseksi. Shinigamiksi tulakseen pitäisi ensin kuolla (tarkoitan Bleachin shinigamija) ja sitten päästä sitä opiskelemaan oikeaan paikaan.

Merirosvoksi ei tarvitse vältämä opiskella ja harjoitella. Tietysti jotakin pitää oppetlla, mutta sitä voisi melkein suoraan liityyää merirosvo miehistöön. Osa syy vastaukseen on tietysti vaikuttanut, että pidän One Pieceistä paljon.

13
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 19, 2013, 10:39:48 »
19. Paras sidekick? Eläimenkin voi vastata.

Eläimen vastaan ensin. Pokemonin Pikachu (oli kyllä ilmiselvää, kun mutakaan en tiedä ja kekisi). Uskollinen koulutajleen ja hyvä ystävä. Sitä on hienoa katsoa.

Ihmmis sidekiciksi tulee taas One Piecein Usopp (ajattelen hänet Luffyn sidekiciksi). Usopp osaa joskus olla hieman ärsytävä pelkuri, mutta koskaan ei liikaa. Usopp osaa olla tarpeen tullen todella rohkea ja autaa ystäviään. Etenkin Luffya.

14
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenterihaaste 2013
« : Joulukuu 18, 2013, 10:32:58 »
18. Anime/manga, joka olisi saanut jatkua pidempään?

Mangana tälle ei löydy vastausta. Lukemani mangat ovat oleet sopivan pituisia. Anime kyllä löytyy.

Mobile Suit Gundam: The 08th MS Team OVA sarja

Tälle tehtiin 12 jaksoa (viimeinen on toisin erikoisjakso), että olisin toivonut tämän olevan pitempi. 14 jaksoa olisi ollut kivempi määrä. Tämä taitaa olla myös kaikkein realistisin näkemäni mecha sarja tähän asti, mikä teki tästä niin kiinostavan ja hyvän.

15
Yleinen keskustelu / Vs: Viimeisin lukemasi kirja?
« : Joulukuu 17, 2013, 11:49:30 »
Arto Paasilinna Ukkosenjumalan poika
 
Suomen munaiset jumalat ovat oikeeasti olemassa. Jumalat ovat katkeria siitä suurin osa suomalaisista kuuluu kirstinuskoon, eikä moni enään usko heihin. He päätävät otaa mallia kirstinuskosta lähetämällä ylijumala Ukkon pojan Rutjan Suomeen käänytämään suomalaiset takisin muinaiseen uskontoonsa. Rutja vaihtaa olomutoaan antikki kaupian Sampsa Ronkaisen kanssa, joka on harvoija, jotka vielä uskovat muinaisiin jumaliin. Sampsan muodossa Rutja kokee Helsingissä kaikenlaista, kun sammala koitaa käänytää suomalaiset uskoonsa. Rutjan muodossa oleva Sampsa taas on piilossa.

Etsin perhen kirjakaapista jotakin luetavaa ja tämä tartui käteen. Tämän alku ei ollut kiinostava, mutta se parani nopeasti. Kirjan idea on kiinostava ja tämä osaisi olla hauskakin välillä.

3 tälle. Loppua kohden kirja ei ollut enään yhtä kiinostava ja kun tässä kuvataan Sampsan osuuta Rutjan muodossa, niin ne eivät oleet kovin innostavia kohtia.

Sivuja: [1] 2 3 ... 7