Erppa
Avatar
Sukupuoli
Nainen
Syntymäpäivä
1998-10-17 (26.18v)
Viimeksi paikalla
2012-12-02 12:51:16
Kaverit
Vapaa sana

Hei! Olen Erppa, Mikä nimestänikin huomaa.

Minulla on paljon lempinimiä, mutta yleisin on Erppa ja Error. Erppa tulee Errorista ja Error sähköpostiosoitteesta. ^^'

Harrastan näyttelyä ja hieman cosplayta, vaikka siinä olen aika huonohko.

Olen kiinnostunut aasialaisesta kulttuurista, mutta lähestulkoon kaikkien maiden kulttuuri kiinnostaa, mutta varsinkin Etelä- ja Itä-Aasia ja Euroopasta Liechtenstein.  Kulttuurilla tarkoitan, että historiasta, perinteistä ja mahdollisesti tyylistä. Tarkoiten tällä esim. Perinneasua, mutta esimerkiksi Aasiasta tulleita tyylejä Lolita ja Gyaru.
Olen kiinnostunut myös japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatioista, mutta animaatiot (animet) eivät tartu helposti sydämmestä. Sen takia seuraan harvoja sarjoja. Minulla on myös tapana jättää vahingossa jokin anime kesken ja palata siihen ehkä jopa puolen vuoden päästä, jolloin en muista ainuttakaan jaksoa ja pitää aloittaa alusta. Manga uppoaa helposti. Luen monet mangat monta kertaa läpi, koska rakastan katsoa piirtäjien/piirtäjän tyyliä♥!

Animeita, joita seuraan, seurasin ja myös pidin/pidän:

♥Jigoku Shoujo, Jigoku Shoujo Futakomori, Jigoku Shoujo Mitsuganae
♥Sailor Moon
♥Kuroshitsuji, Kuroshitsuji 2/Monoshitsuji
♥Lovely Complex
♥Axis Powers Hetalia
♥Elfen Lied

Mangoja, joita seuraan, seurasin ja myös pidin/pidän:

♥Trinity Blood
♥Naruto, Naruto shippuuden
♥Princess Princess
♥Peach Fuzz
♥Orange Planet
♥Bizenghast
♥Fullmettal Alchemist
♥Kuroshitsuji
♥Paradise Kiss


Pidän myös aasialaisista leffoista:

♥One missed call
♥Liikkuva Linna
♥ Sydämen kuiskaus
♥Kikin lähettipalvelu
♥Kissojen valtakunta
♥Porco Rosso
♥Ju-On: the Grudge, Ju-On: the Grudge 2

Ja pari sanaa Yaoista/Shounen-aista. En vihaa sitä, mutten rakastakkaan. On haaaarvoja parituskia mistä oikeasti edes paljoa tykkään. Koju/Masa Sengoku Basarasta ja Clayde/Alois Kuroshitsujista ovat tällä hetkellä ainoat mistä pidän, mutta en huutele niitä joka paikassa. Ovat mukavat paritukset, mutta en ole ihan "♥♥♥♥sydänrakkaus"-niihin, jos älysitte.

Sitten "pari" sanaa itsestäni ja luonteestani.

Olen siis 13-vuotias pikku napero Stadista. En tiedä täydellisesti aasialaisesta kulttuurista, koska olen vasta nuori. Vaikka seuraan Narutoa ja Axis Powers Hetaliaa, en ole kiinnittänyt sarjoihin paljoa huomiota. En ole mikään pieni weeaboo/japanophile, joka kiljuu kaikkia söpöjä poika hahmoja joka nurkassa. Se, että olen nuori teininalku ei aina tarkoita sivistymätöntä idioottia, jolla on jäänyt aivot narikkaan.
 Luonteeltani olen vähän sekava. Minulla on käytöstapoja, esim. osaan istua hiljaa ja kuunnella, annan puheen vuoron ja käyttäydyn nätisti, mutta joskus suusta voi pulputa sekavia sanoja.

Vielä loppuun. Avatarini kuva ei ole minun tekemäni. 


Älkää tuomitko minua ikäni takia! Kiitos♥

Kommentit (Lataa vanhempia)
MAON - 2012-01-06 12:22:26
ole hyvä :)

kinkkukanakuu - 2012-01-06 14:31:41
kiitos kommentista :)!

Nyaa - 2012-01-08 13:53:31
Mitä pienistä, jos tykkää sienistä :>

saauuu - 2012-01-27 16:36:10
Kiitos ja kumarrus kommasta  :DDd


Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste