faith3hope
Avatar
Sukupuoli
Nainen
Kaupunki
Kaarina
Syntymäpäivä
1996-08-01 (27.71v)
Viimeksi paikalla
2018-08-23 03:22:53
Kaverit
Vapaa sana

HEIPPARALLAA RAKKAAAAAAAT~

???? 
Faith täällä. Pitkästä aikaa. Pitäisi varmaan kirjoittaa taas jotain fanfictionia ja niin :3
p.s olette rakkaita murulit<3


25.12.15
Hei taas, pitkästä aikaa. Muistin sattumalta,että tällaiseen sivustoon tuli nuorempana liityttyä ja aikaa vietettyä useampiakin päiviä, kuukausia, vuosia. Vaikka valitettavasti en ole ehtinyt kovinkaan paljon perehtymään mitä Narutoon tai muihin Mangaan/Animeen kuuluu, voin sanoa kaipaavani myös tätä aikaa elämästäni. Olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä. Vanha minä muuttui niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ja uusi minä tuli tilalle, hieman iän kartuttamana ja aikuisempana menettämättä myöskään lapsellisuuttani. Kuitenkin, vaikka täällä en olekaan käynyt pitkiin aikoihin olen kiitollinen siitä, että löysin joskus tämän paikan, tapasin uusia ihmisiä ja perehdyin ensimmäisen kerran toisenlaiseen puoleen "fanittamisessa", fanfiction ja fanartin avulla. Anime, Manga ja erilaiset bändit tähdittivät elämääni silloin ja nykyään ehkä enemmän on kyseessä elokuvat, pelaaminen, sarjakuvat, televisio ohjelmat sekä muu internetissä touhuaminen unohtamatta hyvinkin "vilkasta" sosiaalista elämääni taikka pitkittynyttä koulunkäyntiäni. 
Jokatapauksessa olen hyvin pahoillani tästä tylsähköstä introstani, jonka tosiaan kirjoitan yhden aikaan yöllä joulupäivänä, vaikka todennäköisesti edellisien illtojen valvomiset neljään ja eilisen melkein koko yön valvomisen  (kinkunpaistajaiset) takia olisi hyvin tarpeellista painua pehkuihin. 
Kiitos teille näistä kuluneista vuosista, jonka olette kanssani viettäneet ♥
p.s mahdollisesti voisin kirjoitella oikeasti jotakin fanfictionia kunhan taas pääsisi siihen intoon ;___;
- Faith

(\_/)
(O.o)
(___)
Tämä on jänö. Jänön nimi
on Luna. Lisää Luna
Profiiliisi niin autat
häntä maailman
valloituksessa

(/_
(^.\) WEE! ART IS A BLAST! UN!
/__\Put this on your page if you love Deidara!


(-.-) WEE! THE SEX-PUPPET!
/__\ Put this on your page if you love Sasori!


. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
.. l\/\/l.. Pein will be our king!
. (-:.:-) .Put this on your page if you love akatsukis!
.\¨¨¨¨¨/. Help us to get Pein everywhere
. l . . . l . and maby some day
. l . . . l . akatsukis will come!
. l____ l . . . . . . . . . . . . . . . . .

╔══╗♫
║██║put this
║(o║on ur page
╚══╝if u love music!!!

_♥_♥___♥_♥_ Put this
♥___♥_♥___♥ heart
_♥___♥___♥_ on your
__♥_____♥__ page if
___♥___♥___ you love
____♥_♥____ someone
_____♥_____ very much


☻/
/▌
/ \

Tämä on Bob. Lisää Bob profiiliisi, niin pian Bob valtaa koko naruto.fi:n


10% █▒▒▒▒▒▒▒▒▒

20% ██▒▒▒▒▒▒▒▒

30% ███▒▒▒▒▒▒▒

40% ████▒▒▒▒▒▒

50% █████▒▒▒▒▒

60% ██████▒▒▒▒

70% ███████▒▒▒

80% ████████▒▒

90% █████████▒

99,99%██████████ERROR


ROMANTIC SEME
(x) Awww <3
( ) Olet heikkona söpöihin avuttomiin pikku ukeihin
(x) Olet hellä..
(x)..Ja huolehtivainen
(x) AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW<333
( ) Olet kontrolloiva
( ) Olet romanttinen
4

OPPORTUNIST SEME
(x) Olet huomaavainen
(x) Et tykkää määräillä kovasti
(x) Et halua satuttaa ketään
( ) Mutta haluat silti näyttää kaapin paikan
( ) Et masennu vaikka käyttäisit jotakuta vähän hyväksi
(x) Et pidä itseäsi kovinkaan semenä
(x) Etkä sen puoleen ukenakaan
5

SADISTIC SEME
( ) TURPA KII TAI TULEE PIISKAA!
( ) Bondageh<3
( ) Olet todella kontrolloiva
( ) VITTU NYT TOTTELET!
( ) BUAHAHHAHAHA!
(x) no aw.Oletpas söpö..
( )..kun roikut siinä pääalaspäin ilman vaatteita ja ruoskittuna. No ei vaiskaa oot ihan söpö <3
1

INNOCENT UKE
(x) CANDY!
(x) Nyu~!
( ) Ihmiset katsovat sinua ja sanovat awww...
(//) Olet energinen
(x) Ja hieman tyhmä
( ) Olen söpö en tarvitse aivoja
(x) Anna keksi.
4.5

DRAMATIC UKE
( ) Piiskaa mua
(x) Angst
( ) Bondage<3
( ) Sinua pitää rankaista
( ) Nautit kivusta
( ) Olet siis mieletön masokisti
( ) BLOOOOOD
1

BADASS UKE
( ) BUAHAHHAHA
(x) Enkä varmasti tottele sua senki molopää
(x) Et voi pakottaa
( ) Olet oikea pikkupahis..
(x) ..Mutta tottelet loppujenlopuksi kiltisti
(x) Poltat tai juot
( ) BONDAGEE
4

Kommentit (Lataa vanhempia)
SuzaKi-chan - 2012-03-16 16:12:41
Voi voi.. :C itse syön ihan hyviä karkkeja ja katson HYD 2 draamana.. :DD ja oottelen et kaveri pääsee.. tänne.. XD uh.. aurinko paistaa ja lumi sulaa.. 8DD ihanaa~ on tulossa kesää.. :DD huomenna Ouluuun.. ^^'

69stars - 2012-05-14 20:11:48
hey jenny annikapa eli meiksi täds:D tein uuen käyttäjän tänne ja sattumalt bongasin sutki ni tosiaa piäs yhteyttä täälki ! ko mult lähti galtsuki nii :d eli tosiaa siis baka-chan oli se mu edelline käyttis mut oon kämäne ni :D

Gasoline - 2012-07-16 16:30:23
kiitos kommentista, rakas~~ ^^ yritänyritän lisätä sen tänne.... XD

Rukiko-chan - 2012-07-16 16:49:36
Kiitoos! >.<

Ruka-chan - 2012-07-17 13:33:15
kiitti kommentista!

Ruka-chan - 2012-07-17 13:34:06
mulle kuuluu hyvää täällä sataa koko ajan

Kotetsu_Hagane - 2012-07-17 18:00:30
Kiitos paljon~ .3.

69stars - 2012-07-18 19:42:54
gguuuud c:!

whisper - 2012-10-11 08:35:41
Kiitos paljon kommentistasi ficciini! :)

ooki-chii - 2013-01-11 17:49:09


Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste