Olen syvästi pahoillami, tässä on hieman kestänyt.. Heh, hieman ja hieman..-__-' Mutta nyt on peruskoulu sievästi paketissa ja Anzu voi tehdä comebakcin kunhan saa armaan skannerin toimimaan.:D
Eli edellisessä osassa (josta on muuten hyyyvin kauan) Naruto, Sasuke ja pari muuta tyyppiä oli olleet bilettämässä ja sitten lähteneet autolla kotiin. Mutta -sankariemme pahaksi onneksi- he ajavatkin rekan kanssa kolarin heti Sasuken jäätyä kyydistä!! Kuinkas sitten kävikään..:P

----
Kaikki oli yhtä sekamelskaa! Sasuke juoksi ruttaantuneen auton luokse ja repäisi takaoven auki. Voi helevetto.. Voi heleveton helevetto.., hän manaili mielessään ja kaappasi ensimmäisen elävän muutenkin täyteen ahdatulta penkiltä. Paikalle alkoi kerääntyä väkeä. ”Soittakaa joku hätänumeroon!”, joku huusi. ”Mitä täällä on tapahtunut?”, kyseli toinen. Lee tipahti maahan ohimo veressä päätään pidellen. Hän yritti nousta mutta kaatui takaisin rähmälleen.
”Nyt kuule ollaan melko kusessa.”, Sasuke kähähti ääni täristen ja sieppasi Inon ulos. Kuljettajan penkin nurkka oli aivan rutussa eikä kartanlukijaakaan näkynyt paljoa. Myös toinen kylki oli painunut sisään. Sasuken teki mieli vain kirkua ja juosta ympäriinsä, mutta pakotti itsensä jatkamaan. Joku otti vaikeroivan Inon huostaansa samalla kun toinen takaovi kammettiin auki. Ayumi oli istunut reunassa Kiban kanssa ja kummatkin olivat tajuttomia ja yltä päältä veressä. Sasuke läimäytti käden suulleen ja lamaantui. Ihmisten huudot kaikuivat kaukana taustalla, ja kohta ambulanssin sireenit kiljuivat kaiken yli. Joku repäisi Sasuken kovakouraisesti ulos autosta ja heitti ojanpenkalle istumaan. Hän oli shokissa, tärisi kuin olisi palellut kuollakseen. Äänet vaimenivat hetkellisesti ja poika luuli että pyörtyisi kohta. Kartanlukijan ovi kammettiin auki ja Sasuken suureksi hämmästykseksi tummat pitkät hiukset kertoivat NEJIN olevan siinä. Sasuken sydän jätti lyönnin väliin ja viimeinenkin väri valahti kasvoilta.
Missä oli Naruto?!
Hän ei ollut nähnyt tätä takapenkillä. Hänen piti olla Nejin paikalla!! Jäikö hänkin kyydistä huomaamatta??
Kuljettaja.
”Eikä..” , Sasuke henkäisi ja juoksi pahimmiten ruttaantuneelle nurkalle itku kurkussa. Poliisit eivät päästäneet häntä lähelle. ”Antakaa minä.. Mutta siellä on..”, poika yritti epätoivoisesti ja kipinät lensivät kun ovea yritettiin aukaista.  Ambulanssiin kannettiin väkeä ja Sasuke katsahti täriseviä käsiään. Ne olivat yltä päältä veressä. Miksi Naruto oli ollut ratissa? Ei sillä ollut ikää.. Miksi tässä näin kävi? Sasuke huojahti ja kohta kaikki alkoi sumentua..
---

Valkoinen katto.
Täysi hiljaisuus.
Missä kaikki olivat? Missä hän oli?
Sasuke nousee rajusti istumaan ja huomaa olevansa hiljaisessa sairaalahuoneessa. Laitteen hänen vieressään piippasivat hiljaa. Hän puisteli jyskyttävää päätään. Kaikki palaa hiljalleen mieleen välähdyksinä. Onnettomuus. Auto. Verta. Kaverit. Naruto.. Sasuke hyppää pystyyn, mutta joku astuu juuri sisään. ”Olet näköjään herännyt.”, valkoiseen takkiin pukeutunut lääkäri sanoo ja astelee tämän luokse. ”Et voi vielä nousta, joten käy vain pitkäksesi.”
”Ihan hyvin minä kyllä nousin.”, Sasuke murahtaa, mutta istahtaa takaisin sängylle. Lääkäri hymähti ja kaivoi papereitaan esiin. ”Nimesi?”, hän sitten kysäisi.
”Sasuke.. Uchiha Sasuke.”
”Olivatko nuo onnettomuuden uhrit tuttujasi?”
Sasuke vilkaisee miestä kulmien alta ja nyökkää hiljaa. ”Miten he voivat?”, hän vielä kysäisee.
Lääkärin ilme vakavoituu. ”Yamanaka Ino ja Rock Lee selviävät sen suuremmitta ruhjeitta, mutta muiden tila on vielä epävakaa. Sasuken suuta kuivasi.
”M-miten Naruto voi?”, hän kuiskasi ja katsoi lääkäriä anovasti. Tuttu pala alkoi muodostua kurkkuun.
Miehen ilme vakavoitui ja hän laski katseensa papereihinsa. Sasuken teki mieli tarttua tätä kauluksesta ja pakottaa kertomaan jotain, häntä kyllästytti tietämättömyys, mutta hän hillitsi itsensä.
”Voit käydä katsomassa pian. Hänen tilansa on erittäin kriittinen. Saapa nyt nähdä..”, ja lääkäri poistui niine hyvineen.
Jälleen syvä hiljaisuus.
Mitä saapa nyt nähdä?? Oliko Naruto kuolemaisillaan??, Sasuke tuskaili mielessään ja loikkasi ylös sängystä. Käytävässä ei ollut ketään, kun poika hiippaili lukien ovissa olevia papereita.
”Anteeksi, voinko auttaa?
Sasuke oli saada sydänkohtauksen kun kuuli äänen takaansa. Tummahiuksinen hoitaja työnsi lääkekärryä ja oli pysähtynyt pojan kohdalla. ”Tuota, öö, tiedättekö missä Uzumaki Naruton huone on?”
”Kyllä, tuolla käytävän päässä.”
”Um, arigatoo..”
Sasuke suunnilleen juoksi ovelle, mutta pysähtyi ennen kuin tarttui ripaan, huokaisi ja avasi oven tärisevin sormin.
Huoneessa oli hämärää. Vain laitteet piippasivat tasaisesti hiljaisen hahmon sängyn vierellä. Sasuke hiippaili sen viereen, istui jakkaralle ja katsoi ystäväänsä. Vaaleat hiukset valuivat tyynylle ja silmät olivat painuneet levolliseen uneen. Hän oli kuitenkin vielä elossa. Sasuke puri huultaan ja taisteli kyyneliä vastaan. Miksi aina juuri Naruto? Mitä pahaa hän oli tehnyt, että olisi ansainnut tämän? Kuka helvetti hänet lupasi rattiin?
Poika silitti kalpeita kasvoja, mutta hätkähti kun ne liikahtivat. ”S-sasuke…”, Naruto kuiskasi heikosti.
”Naruto...? Miten voit? Ihanaa, olet kunnossa..”, Sasuken teki mieli halata häntä mutta ei viitsinyt, koska toinen oli yltä päältä siteissä ja kääreissä. Maailman julmuus painoi veitseä hänen kurkulleen ja kyynel vierähti poskelle.
”Sasuke, minua palelee..” , Naruto kuiskasi väsyneesti ja tuijotti kattoa silmät tuskin ollenkaan auki. Niiden tuttu elämää täynnä ja iloinen pilke oli kadonnut.
”O-odota hetki, etsin jostain lisää peittoja..”, Sasuke änkytti ja etsi katseellaan kaappeja.
”Peittoja.. Ei, Sasuke.. Ei tämä peitoilla lähde.”
Sasuke katsoi epätoivoisena ystäväänsä.
Ystäväänsä, joka oli aina ollut hänen kanssaan.
Ystäväänsä, jonka puolesta hän olisi tehnyt mitä vain, ja nyt toivoikin että olisi siinä hänen sijastaan.
Ystäväänsä, jota hän rakasti eniten koko maailmassa.
Sasuke otti Naruton käden omaansa ja puristi sitä kyynelten virratessa poskilla.
”Älä puhu tuollaisia.. Tottakai sinä selviät tästä. Kohta mennään kotiin, kavereiden kanssa..”, mutta hänen äänensä sortui. Pojan käsi oli veltto hänen omassaan.
Blondi naurahti kuivasti ja ummisti silmänsä, ähkäisi kuin häneen olisi sattunut ja henkäisi pari kertaa sen jälkeen. Laitteet tekivät pari epämääräistä piipahdusta.
”Naruto, jokin on pielessä, odota niin haen lääkärin..”, Sasuke pyyhkäisi silmiään, oli lähdössä mutta Naruto puristi kätensä tämän käden ympärille.
”Älä mene.. Ei tähän nyt mitään lääkäreitä tarvita. Tiedän itsekin, olen palasina enkä enää kunnolla parane.”, blondi katsoi häntä silmiin eikä Sasuke voinut muuta kuin istua takaisin alas ja puristaa kylmää kättä omassaan. Hän silitti taas blondin poskea kun huomasi myös Naruton silmistä hiljaa valuvan kyyneleen.
”Älä mene pois, Naruto. Minä rakastan sinua.. Älä jätä minua..”, hän kähisi ja sortui sängynlaidalle nyyhkyttämään.
”En minä lähde pois, Sasuke. Olen aina täällä sinun luonasi, pidän sinusta huolta. Niin kuin sinäkin aina pidit minusta.”, Naruto kuiskasi ja tärisi. Laitteen piippaukset harvenivat, mutta sitä ei kukaan huomannut. Tuntui kuin se pieni huone olisi eristetty muusta maailmasta.  
”Sasuke, kun elämälle antaa pikkusormen, se vie pian koko käden. Minäkin rakastan sinua.. Ethän unohda minua?”, Naruto sanoi ääni täristen kuin olisi palellut kuollakseen. Sasuke katsoi ystäväänsä silmiin. ”Minä lupaan.”, hän sai sanottua ja sulki hänet syliinsä.

Aika pysähtyi.
Tuli aivan hiljaista.
Laitteetkin olivat hiljaa.
Kaksi hahmoa, ikuisesti toisiinsa solmittuina, ettei kuolemakaan sitä voinut erottaa olivat sylikkäin siinä hiljaisuudessa. Toinen ummisti silmänsä ikuiseen uneen, viimeinen kyynel vierähti kylmälle poskelle valuen onnelliseen hymyyn jääneiden huulien ohi. Toinen ei halunnut päästää irti, vaikka tiesi, että toisella olisi nyt hyvä olla, parempi kuin koskaan ennen oli ollut. Kuului vain kevyt, hiljainen henkäys, kun sielu erosi ruumiista, se sai siivet selkäänsä ja nousi kohti taivasta. Siltikin, siitä eteenpäin, Sasuke tiesi ettei olisi kuitenkaan koskaan yksin.

--

Suitsukkeiden tuoksu kaikkosi pikkuhiljaa tuulen mukana Sasuken kävellessä mukulakivitettyä polkua kohti lammen rantaa pois ahdistavasta tilaisuudesta, Naruton hautajaisista. Hänen huulensa olivat jo ruvella kaikesta siitä puremisesta itkua vastaan ja silmät väsyneet taistelemaan kyynelien kanssa. Poika pysähtyi rannalle ja heitti kiven veteen rikkoen tyynen pinnan sitten istahtaen maahan. Tuuli suhisi hiljaa puissa heiluttaen kaisloja, saaden ne tanssimaan. Sasuke painoi päänsä ja huomasi kravaattinsa pilkottavan kauluksen välistä. Hän ei voinut olla hymyilemättä muistaessaan mitä Naruto oli niistä sanonut, joten hän kiskaisi sen irti ja päästi menemään. Tuuli riepotteli sitä kauas näkymättömiin, heiluttaen samalla pojan hiuksia edestakaisin.
Hän huokaisi ja onnistui hymyilemään surumielisesti, sillä niin Narutonkin oli jaksanut tehdä loppuun asti. Se ei ollut paljoa vaadittu, mutta silti sillä oli suuri merkitys: hän tiesi jonkun muun hymyilevän hänelle takaisin.


---
Joo, hieman pitkä.. ompas dramaattista. *-* Yep, kohta taas lissää jotain joka kertoo en vielä tiedä mistä, mutta siihen asti moro!:D
Niin ja kiitos kaikenlaisesta kommentista, jos vain viitsitte laittaa..^^